”Pete sulki silmänsä ja ajatteli, ettei millään ollut lopulta mitään väliä. Universumi oli ikuinen ja ääretön, eikä heitä pian muistaisi kukaan. Hän ei tiennyt, mitä Tamminiemessä oli tapahtunut sata tai edes kymmenen vuotta sitten, samalla tavalla tämä ilta valuisi pimeyteen. Vaikka ajatus ei ollut ihan tosi, se sai olon muuttumaan paremmaksi.”
Tai mitä väliä on ollut ajasta kevättalvesta 1972 tammikuuhun 1973? Se olisi ehkä vaipunut pimeyteen, ellei JP Koskinen olisi kirjoittanut romaania. Ajasta kirjojen kansiin on päässyt Urho Kekkosen kotipesä, Tamminiemi, ja sen ympärillä pörräävä väki. Hyvät veljet -romaanissa (WSOY 2025) seurataan teini-ikäistä Peteä valtiovallan liepeillä.
•
Pete on Sylvi Kekkosen etäinen sukulainen, joka jää orvoksi, kun alkoholisoitunut yksinhuoltajaäiti kuolee. Varaton Pete ei voi jatkaa oppikoulua eikä sieltä lukioon, ja matematiikkakilpailun palkintokin menee sivu suun juuri koulupudokkuuden vuoksi. Pete saa turvapaikan Tamminiemen saunakammarista, ja hänen elämänsä muuttuu.
Urkki vilahtelee saunan puolella, niin myös vallan ytimen muut miehet. Ahti Karjalainen kantaa Petelle kuittipinoja, koska Pete tiedetään matematiikan taitajaksi. Jotain häikkää Keskustan kuiteissa on, mutta Pete laskee niitä salassa. Lisäksi Pete pääsee moniin hämäriin reissuihin Tamminiemen henkilökunnan kanssa, asiana Urkin toimeksiannot – eivätkä monikaan niistä kestä päivänvaloa. Joskus Pete lukee Sylville ääneen ja Sylvi jupisee miehestään ja käyttää hänestä nimeä Häiskä.
•
Koskisen romaani käsittelee ulkopuolisuutta ja osattomuutta – sellaiseksi Pete ruumiillistuu. Se kertoo myös siitä, että voi olla mukana tapahtumissa niin kuin Pete on hämärähommissa mutta silti koko ajan irrallinen. Riipaiseva kuvaus syrjään sysätystä syntyy jouluaaton ateriasta: Pete ja taloudenhoitaja kyökin puolella pupeltamassa herrasväen jämiä.
Romaani kuvaa lisäksi aikaansa arvomaailmaa, esimerkiksi maksullista oppikoulua ja lukiota, johon ei köyhillä ollut asiaa. Aikaan kuuluvaa on lisäksi poliittinen suhmurointi, ja siksi keskiössä zoomataan suomalaista demokratiaa silmään sahanneen poikkeuslain pohjustusta, siis sitä, miten Kekkosen presidenttikausien jatko pyrittiin turvaamaan. Romaani paljastelee tuota taustatohinaa – mikä siitä on tosipohjaista, mikä ei, tiedä häntä.
•
Lukija on valinnan edessä.
Valinta 1: Hyvät veljet vaikuttaa veijarihenkisenä, ehkä jopa kirjan takakansitekstin mukaisesti gangsteriromaanina, kun lukija tempautuu täysillä tilanteiden sisään ja Peten kohtaloon. Silloin myös tunnelma tiivistyy sivujen myötä, kiristyy ja pistää jännittämään Peten puolesta. Ja uups, loppu yllättää!
Valinta 2: Hyvät veljet hämmentää, kun päästää itsensä epäilemään, miten teini-Pete saa aseman, jossa hän vaalii Urkin salaisuutta ja vahtii pressan keskustelujen mahdollisia muistiongelmia sekä laskee Karjalaisen kuittipinoja. Uskottavuusongelma jää vaivaamaan, vaikka ihailisi kirjailijan kerronnan kokonaishallintaa.
No, kallistuin kakkosvaihtoehdon puolelle ja iloitsen, että on monia ykköskohdan lukijatyyppiä. Arvostan suuresti JP Koskista tarinankertojana ja kiinnostavien henkilöiden kohtaloiden kuvaajan historian rattaissa niin että he nousevat romaanissa sivusta keskiöön (esimerkiksi Ystäväni Rasputin ja Tulisiipi). Odotan sellaiselle jatkoa.
•
JP Koskinen: Hyvät veljet, WSOY 2025, 302 sivua.
Sain kirjan kustantajalta. Tämä on kirja-arviointi, ei mainos.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 