Tänään on runosunnuntai – pitkästä aikaa. Rikon runohiljaisuuteni Anne Vuori-Kemilän ensimmäisellä runokokoelmalla Kaikki valo mitä täällä on (Aviador 2026). Häneltä on aiemmin ilmestynyt proosaa; yksi romaani on ollut myös Finlandia-palkintoehdokkaana.
Runokokoelman aloittaa säkeet ”Rikkimennyttä valoa / lamppu ei korjaa” ja niitä ympäröi omistus pikkuveljelle, joka teki vuosia sitten itsemurhan. Runot saavat näin merkittävän lukukehyksen.
Runojen tunnelmissa vaihtelee luopumisen vaikeus ja poistuneen läheisen läsnäolo, joka ei pääty kuolemaan. Luen runoista myös vaikeuksia kommunikoida silti yhteyden säilyessä. Siten runoja voi lukea ylipäätään tärkeän ihmissuhteen sekä minän ja sinän pohdintoina.
●
Kokoelmassa on seitsemän eri osaa. Ensimmäinen osa on otsikoitu samoin kuin koko kirja, ja se tekee heti väkevän vaikutelman. Valo-symboli sisältää valon voimakkuuden vaihtelua, ja runoilija säätelee sitä sävykkäästi ja ilmeikkäästi. Valo hehkuu liikennevalojen punaista, pysähtymään pakottavaa, tai se kirkkaana loistaen tarjoaa myös selvimmät varjot.
Muissa kirjan osissa käytetään myös paljon aisteja, entinen visualisointia hyödyntävää runokieltä. Vuori-Kemilän runokieli on kikkailematonta: selkeitä lyhyitä virkkeitä. Silti se tarjoaa lyyristä tiheyttä, ilmavaa tulkintavapautta.
Runoissa valon lisäksi runokuvastossa korostuu ympäristö. Sekä kaupunkiin kuuluvat ääni- ja näköhavainnot että luontohavainnot löytävät paikkansa runoista. Puilla on runoissa iso rooli: ”- – puiden sisällä toinen metsä / niin hiljainen ettei havise – -. ”
●
Lyhyimmillään Vuori-Kemilän runo on kaksirivinen: ”Puiden väristä jo kuulet / mitä minä itselleni puhun.” Pisimmillään runot täyttävät yhden sivun. Runojen minä haviannoi ja tekee synteesejä, ja runojen sinä saa ne hiottuina huomioina ja tunnelmina, joissa sinän läsnäolon tuntu vaihtelee.
Runot rakentuvat säe- ja säkeistöjakoon tarkasti, mutta kokoelman osasta ”Etteikö jotain sittenkin jäisi” lähtien jotkut säkeiden loppujen sanat rikkoutuvat ja tippuvat kirjain kirjaimelta. Runojen keinot vahvistavat sisältöä: läheisen läheisyyttä lähdön jälkeen, jonkilaista olevaisuutta kuoleman jälkeen.
Siispä kokoelma Kaikki valo mitä täällä on iskee pääsiäisaikaan täysillä vaan ei mihinkään uskontokuntaan tai ideologiaan sitoutuen. Runot välittävät välittämistä ja elämän merkitystä ja jatkumista sen pituudesta huolimatta. Kokoelma loppuu osaan ”Laske jo kivi sylistäsi”, ja se kauniisti antaa tilaa surun, läsnäolon ja elämän kaikkien sävyjen yhteiselollelle ja etenkin elämän pienille iloille.
Anne Vuori-Kemilän runokokoelma on kaunis lohtukirja, jonka runot kestävät monia lukukertoja. Runojen paljas pinta sisältää monia kerroksia lukijan löytää ja täyttää.
●
Anne Vuori-Kemilä: Kaikki valo mitä täällä on, Aviador 2026, 94 sivua. Sain kirjan kirjan julkkareissa.
Tämä on kirja-arvio, ei mainos.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 