Hanna-Riikka Kuisman uutuusromaani Maaperä (Like 2026) etenee jännärin lailla niin, että heti alkuunsa lukija saa verkkokalvolleen mielikuvan veren tahrimasta valkoisesta vaatteesta naisen päällä. Tämä perusdekkareiden ikoninen alku muuttuu Kuisman käsissä monihaaraiseksi ja -ääniseksi lähiöromaaniksi ihmisten heikkouksista ja niiden hyväksikäytöstä.
Romaani on oivallisesti nimetty. Kyse tosiaan on maaperästä, myrkyllisestä jätemaasta, jonka huijauskaupoissa paikallinen poliitikko on vauraustunut. Kyseinen heppu rouvineen menettävät ns. otteensa jalat maassa eloon, koska joutuvat harrasteensa ja maakauppojen vuoksi kiristyksen uhreiksi. Maaperä on muutenkin paikallisille pulmallinen, sillä usealla kirjan kuvaamalla henkilöllä pohja pettää tai on pettämässä, eli symboliikkaa kirjan nimestä löytyy.
●
Kieltämättä jännärityyppinen juonenkulku tehostaa Kuisman muutenkin luistavaa tarinointia, sillä heti alkuun luotu tunne verisestä kulminaatiosta houkuttaa tapahtumien selvittämiseen. Näppärästi Kuisma kuljettaa kymmenkuntaa henkilöä ja heidän näkökulmaansa ja pitää lukijan hyvin kiinni näiden elämäntilanteissa ja vaiheissa.
Tavallaan kyse on kollektiiviromaanista, joka kuvittaa lähiön syntyä ja laajentumista. On myös hyvin harkittu se, että poliitikon rooli on alkupuolella vain varjo, kun valokiila kohdistuu lähinnä muutamaan nuorehkoon naiseen yhteiskunnan alajoukoista ja miesreppanaan maaperätutkimuksineen.
Romaanin kohdistuspiste on ”vaikuttaja” pahimmasta päästä: sekoileva sometähti hännystelijöineen, joita härski livestriimaaja kuppaa suruttomasti. Kuisma avaa karusti, miten hauraat ja haavoittuvassa asemassa olevat henkilöt ovat alttiina haavoittumaan lisää, koska nähdyksi ja hyväksytyksi tulemisen kaipuu altistaa hyväksikäytölle. Samalla avautuu näkymä someseuraajien ja -keskustelijoiden kylmään raadollisuuteen ja verenhimoon.
Kiinnostavia hahmoja on runsaasti palkkatappajasta luonnonparantajaan, ja jokaisella on kytkös jollain tavalla toisiinsa ja lähiöön. Ehkä jännärihenkisyyden vuoksi muutama henkilö edustaa melko puhtaasti pahaa, vain hienoisin sävyvaihteluin. Myös selkeä hyvis on löydettävissä – muut kuvatut näyttäytyvät sen sijaan särmäisinä niin, että heidän menneisyytensä myös selittää henkilökuvia.
●
Suosittelen liukasta ja monipuolista lähiökuvausta näin suomen kielen päivänä jo siitä syystä, miten Kuisma taivuttelee kieltä ja kerrontaa. Hän elävöittää lähiökuppilan karaokehuuruiset miljööt siinä kuin yksinäisten niukat asumukset ja sekoilijoiden läävät, luksuslukaalin ja autioituneen leikkipaikan.
Ennen kaikkea romaanissa puhuttelevat asumuksissaan lymyilevät henkilöt ja kuvauksen kiristävä yhteiskunnallinen ote. Maaperä ei lupaa toivoa – tai kenties sellaista sentään suomenkieliselle kirjallisuudelle.
●
Hanna-Riikka Kuima: Maaperä, Like 2026, 352 sivua. Lainasin kirjastosta.
Tämä on kirja-arvio, ei mainos.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 