Mielikuvituspoikaystävään (Atena 2016) liittyvissä jutuissa näyttää toistuvan maininnat ”hauska” ja ”rohkea”, myös ”räävitön” havaittu. Mitä jos minä väitän, että sinkkuelämäluotaus onkin vakava ja opettavainen? Siispä selvennän, mitä asiaa Henriikka Rönkkösellä on, ja menenpä vielä asioiden edelle vakuuttaen, ettei valmis eikä varma ole koskaan, ei sinkkuna eikä parillisena.
Aloittelen sillä, mihin Rönkkönen lopettaa: älä usko yhteenkään hänen neuvoonsa. Usko vain, siksi hän on kirjan julkaissut. Kertoja avaa kuuden vuoden sinkkuuteensa selostaen harhailunsa ja niistä oivaltamansa asiat. Hän jakaa ne, jottei kaikkien tarvitse joka hetteikköön upota, ja kun kuitenkin uppoaa, Rönkkönen esimerkillään vahvistaa selviytymistä. Oleellista on kertojan tarkka kuvaus ja analysointi koetusta.
Rönkkönen tutkii sinkkuuden anatomiaa niin, että rehvakka kieli ei peitä kerrotun tukirankaa, onnenetsintää. Kirja todistaa, miten ohimenevät nimettömätkin yövieraat ovat unelmissa pian kiikkustuolikavereita mutta miten katteettomat toiveet päätyvät pettymyksiin ja parkuun.
Ydinasia on se, että kun mielikuvitussulho elää vain siellä mielikuvituksessa, pitää häämatkaunelma vaihtaa määmatkaksi. Pitää tuntea unelmansa, tarpeensa, seksuaalisuutensa, itsensä – eikä vongata onnea ulkopuolelta. Läheisyyden, asioiden jakamisen ja rakkauden huutava tarve toki on, mutta korvikkein tai tilaten eivät asiat ratkea.
Mainitsinko hetki sitten anatomian? Siitä Rönkkösellä riittää siekailematonta sanastoa ja sanottavaa. Ruumiinosat ja -toiminnot ymmärtäisi vähemmälläkin, mutta käsitän tarkoituksen. Tarkoitus ei ole sievistellä. Pikkaisen itsetarkoitukselliselta se tuntuu. Hiukan kirjassa on rautalangan vääntöä ja toiston makua, myös turhaa ja provoisoivaa sukupuoliasetelmaa.
Kuuntelin kirjan, eli kirjan ja minun välissä oli vieras ääni. Epäilen, että ääneenlukijan ja minun kesken on jotain säröä siinä, miten asiat sävytetään tai kerrotaan, eli välillä vähän kyllästyin luentaan. En lannistunut, kuuntelin loppuun – ja teen seuraavat loppupäätelmät.
Kirja sopii kaikille 25-vuotiaille pakolliseksi syntymäpäivälahjaksi. Voi se toimia nuoremmillekin, mutta neljännesvuosisata elämänkokemusta saattaa olla oikea ikä taas muistuttaa, että kukin kelpaa sellaisena kuin on. On ilmestynyt ”Tyttö sinä olet…” ja ”Poika sinä olet…” Tässä teille Mielikuvituspoikaystävä eli omavaltaisesti uusionimeän sen: ”Nuori aikuinen nainen sinä olet…”
Tarkennan, ettei kirja ei ole vain naisille. Sujauttakaa Rönkkösen kirja myös 25-vuotiaiden miesten pukinkonttiin. Kirja on oiva opas, ja samalla vahvistusta saavat voimiensa tunnossa tai epävarmuutensa alhossa hortoilevat miehet esimerkiksi sille, ettei koolla ole väliä. Väliä on kohtaamisella, vuorovaikutuksella ja välittämisellä. Sitä päin, on sitten mies, nainen, parillinen tai yksin. Ai mitä päin? SinkkuELÄMÄÄ.
– –
Henriikka Rönkkonen
Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän perusasioita
Atena 2016
asiaproosaa
äänikirja noin 4 tuntia 50 minuttia,
lukijana Krista Putkonen-Örn.
Hankin kirjan BookBeatista.
Henriikka Rönkkönen bloggaa: Sinkkublogi.
Muissa blogeissa esimerkiksi Suketus, Sivutiellä ja Kujerruksia.
Varhaisvuosieni tärkeä tietokirja on ollut isän kainalossa katseltu Värikuvakasvio (WSOY, 6. painos 1960). Ruotsalaisen alkuteoksen on suomeksi toimittanut Eino Kärki. Kirjan haaleansävyiset mutta helposti tunnistettavat kuvat (E. Hahnewald) kiehtoivat kovasti, ja taisin aika hyvin kasveja oppiakin, joskin oppi on jo ojaan valunut – oi unohduksen vuodet. Lempikukkani metsätähti on kirjassa niin herkästi piirretty, että jokunen vuosi sitten kaavailin siitä tatuointia lapaluuhuni. Kaiverruttamatta on jäänyt.
Sain roolin johon en mahdu (toim. Marja-Liisa Nevala, Otava 1989) on ensimmäinen teos, joka tarkastelee kotimaista kirjallisuutta naisnäkökulmasta, alaotsikko onkin Suomalaisen naiskirjallisuuden linjoja. Artikkelikokoelma innosti minua suuresti: eri kirjoittajien kokoelma muljautti teematarkastelun toisenlaiseksi kuin aiemmat kotimaiset kirjallisuustiedekirjat. En ole koskaan pitänyt kirjallisuudesta kirjoittamista objektiivisena, tämä kirja vahvisti uskoani siihen, että näkökulma ratkaisee.
Viime vuoden tietokirjasuosikkini hohtelee kuin kimmeltävät lumihuiput Jäämeren rannoilla. Mitä sitä kiertelemään, Bea Usman 
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 