Aihearkisto: Asiaproosa

Henriikka Rönkkönen: Mielikuvituspoikaystävä

Mielikuvituspoikaystävään (Atena 2016) liittyvissä jutuissa näyttää toistuvan maininnat ”hauska” ja ”rohkea”, myös ”räävitön” havaittu. Mitä jos minä väitän, että  sinkkuelämäluotaus onkin vakava ja opettavainen?  Siispä selvennän, mitä asiaa Henriikka Rönkkösellä on, ja menenpä vielä asioiden edelle vakuuttaen, ettei valmis eikä varma ole koskaan, ei sinkkuna eikä parillisena.

Aloittelen sillä, mihin Rönkkönen lopettaa: älä usko yhteenkään hänen neuvoonsa. Usko vain, siksi hän on kirjan julkaissut. Kertoja avaa kuuden vuoden sinkkuuteensa selostaen harhailunsa ja niistä oivaltamansa asiat. Hän jakaa ne, jottei kaikkien tarvitse joka hetteikköön upota, ja kun kuitenkin uppoaa, Rönkkönen esimerkillään vahvistaa selviytymistä. Oleellista on kertojan tarkka kuvaus ja analysointi koetusta.

Rönkkönen tutkii sinkkuuden anatomiaa niin, että rehvakka kieli ei peitä kerrotun tukirankaa, onnenetsintää. Kirja todistaa, miten ohimenevät nimettömätkin yövieraat ovat unelmissa pian kiikkustuolikavereita mutta miten katteettomat toiveet päätyvät pettymyksiin ja parkuun.

Ydinasia on se, että kun mielikuvitussulho elää vain siellä mielikuvituksessa, pitää häämatkaunelma vaihtaa määmatkaksi. Pitää tuntea unelmansa, tarpeensa, seksuaalisuutensa, itsensä – eikä vongata onnea ulkopuolelta. Läheisyyden, asioiden jakamisen ja rakkauden huutava tarve toki on, mutta korvikkein tai tilaten eivät asiat ratkea.

Mainitsinko hetki sitten anatomian? Siitä Rönkkösellä riittää siekailematonta sanastoa ja sanottavaa. Ruumiinosat ja -toiminnot ymmärtäisi vähemmälläkin, mutta käsitän tarkoituksen. Tarkoitus ei ole sievistellä. Pikkaisen itsetarkoitukselliselta se tuntuu. Hiukan kirjassa on rautalangan vääntöä ja toiston makua, myös turhaa ja provoisoivaa sukupuoliasetelmaa.

mielikuvituspoikaystava

Kuuntelin kirjan, eli kirjan ja minun välissä oli vieras ääni. Epäilen, että ääneenlukijan ja minun kesken on jotain säröä siinä, miten asiat sävytetään tai kerrotaan, eli välillä vähän kyllästyin luentaan. En lannistunut, kuuntelin loppuun – ja teen seuraavat loppupäätelmät.

Kirja sopii kaikille 25-vuotiaille pakolliseksi syntymäpäivälahjaksi. Voi se toimia nuoremmillekin, mutta neljännesvuosisata elämänkokemusta saattaa olla oikea ikä taas muistuttaa, että kukin kelpaa sellaisena kuin on. On ilmestynyt ”Tyttö sinä olet…” ja ”Poika sinä olet…” Tässä teille Mielikuvituspoikaystävä eli  omavaltaisesti uusionimeän sen: ”Nuori aikuinen nainen sinä olet…” 

Tarkennan, ettei kirja ei ole vain naisille. Sujauttakaa Rönkkösen kirja myös 25-vuotiaiden miesten pukinkonttiin. Kirja on oiva opas, ja samalla vahvistusta saavat voimiensa tunnossa tai epävarmuutensa alhossa hortoilevat miehet esimerkiksi sille, ettei koolla ole väliä. Väliä on kohtaamisella, vuorovaikutuksella ja välittämisellä. Sitä päin, on sitten mies, nainen, parillinen tai yksin. Ai mitä päin? SinkkuELÄMÄÄ.

– –
Henriikka Rönkkonen
Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän perusasioita
Atena 2016
asiaproosaa
äänikirja noin 4 tuntia 50 minuttia,
lukijana Krista Putkonen-Örn.
Hankin kirjan BookBeatista.

Henriikka Rönkkönen bloggaa: Sinkkublogi.

Muissa blogeissa esimerkiksi Suketus, Sivutiellä ja Kujerruksia.

2 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Kirjallisuus

Pertti Rajala: 100 totuutta Suomesta

Pertti Rajala on koonnut tietopaketin suomalaisuudesta: 100 totuutta Suomesta (Avain 2016). Kirja on selkokielinen, ja keskeinen kohderyhmä on suomen kieltä harjoittelevat maahamme muuttaneet. Väitteet valtakunnastamme sopivat keskustelunvirittäjiksi muillekin.

Kirjan totuudet on jaettu 11 osastoon. Asiaa on muun muassa ruuasta, juomasta, luonnosta, urheilusta, kulttuurista ja historiasta. Takakansi lupaa hauskoja juttuja ja tiukkaa asiaa, mutta valtaosin kirja välittää yleisiä käsityksiä ja totista tietoa. Joukossa on muutama mukava maahanmuuttajan puheenvuoro. Niitä olisi voinut olla enemmänkin.

Lainaan lisää takakannesta: Sibelius, sauna ja sisu. Vai jotain ihan muuta? Uusia näkökulmia ei suomalaisuudesta tarjota. Kirjan kulttuuritietous hellii kansallisia stereotypioita ja kliseitä, muttei niitä oikein voi välttääkään. Pelkistyksiksi ne helposti kääntyvät. Esipuheessa kirjailija hyvin toteaa, että eri mieltä niistä saa olla. Tämäntyyppisesti suomalaisuutta esitellään:

Suomessa sanotaan, että
”vaatimattomuus kaunistaa”.
Joidenkin mielestä vaatimattomuus on
tavoiteltava luonteenpiirre Suomessa.
Helposti suomalaiset vetäytyvät
omiin oloihinsa ja vähättelevät
omia saavutuksiaan.

Rajala tuntee tuotteliaana selkotekijänä yleiskieltä helpomman kielimuodon sekä kaunokirjallisuuden että tietokirjallisuuden kannalta. Kokonaisuutena kirja sopii lukijalle, jolla on kohtuullisen hyvä kielitaito, sillä teksti ei ole helppoa selkokieltä. Esimerkiksi pitkiä yhdyssanoja tai sanajohdoksia ei vältellä, eikä kaikkia harvinaisia sanoja selitellä.

100 totuutta Suomesta

Minua miellyttää kirjan neliskanttinen muoto, ja on hyvä, että joukossa on havainnollistavia valokuvia. Yli 200-sivuinen kirja vaatii selkolukijalta kärsivällisyyttä, mutta toisaalta tämäntapainen teos sopii selailuun, sieltä täältä lukemiseen tai vaikkapa opettajan ohjauksessa sopivan aiheosuuden käsittelyyn.

Suomalaisuuskirjoja voi käyttää sytykkeenä keskusteluille siitä, mikä kaikkea suomalaisuus voi olla, miten erilaisia asioita se on  eri ihmisille ja mikä on yleistystä tai ennakkoluuloja tukevaa. 100 totuutta Suomesta -kirjan rinnakkaisteokseksi sopii hauskasti alkuvuodesta kirjana ilmestynyt ja netissäkin elävä Karoliina Korhosen sarjakuva Finnish Nightmares / Suomalaisten painajaisia (Atena 2016).

– – –

Pertti Rajala
100 totuutta Suomesta
Avain 2016
selkotietokirja
228 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

1 kommentti

Kategoria(t): Asiaproosa, Kirjallisuus, Selkokirja, Tietokirja

Naistenviikko 2016: koonti

Naistenviikon aikana on juhlittu 34 naisnimeä: kaikkiaan 600 000 naisella on ensimmäisen tai toisen nimen juhlapäivä. Naistenviikko on tunnettu jo 1800-luvulla, mutta tavat muuttuvat. Koska nimipäiväkahvittelu on perinteenä jäämässä historiaan, uusi perinne olkoon kirjablogien naistenviikko – vietetäänhän tätä jo toistamiseen. (Lisää nimipäivistä ja naistenviikosta HS 21.7.2016.)

naistenviikko 3

Naistenviikolla on juhlittu lukemista sekä seuraavia naisia ja heitä tuntevia:

18. heinäkuuta – Riikka
19. heinäkuuta – Sari, Saara, Sara, Sarita, Salli, Salla
20. heinäkuuta – Marketta, Maarit, Reetta, Reeta, Maaret, Margareeta
21. heinäkuuta – Johanna, Hanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hannele, Hanne, Joanna
22. heinäkuuta – Leena, Matleena, Leeni, Lenita
23. heinäkuuta – Olga, Oili
24. heinäkuuta – Kristiina, Tiina, Kirsti, Kirsi, Krista, Kiia, Tinja


Viikon aikana noin 40 kirjablogia on julkaissut vähintään yhden jutun vähintään yhdestä kirjasta tai kirjallisuushenkilöstä. Haaste on muotoutunut rennoksi ja väljäksi:

– Voit lukea naisten kirjoittamaa kirjallisuutta.
– Voit kirjoittaa havaintojasi naiskuvista.
– Voit valita luettavaksi/postattavaksi kirjallisuutta, jonka on kirjoittanut viikon nimipäiväjuhlittu.
– Voit postata kirjallisuudesta, jonka henkilöissä on viikon nimipäiväsankarittaria.
– Voit valita naisviikkotulokulmasi mielesi mukaan.

Naistenviikko 2016

Tänä vuonna logon suunnitteli Niina Tolonen.

Kesän keskellä on rentouttavaa lukea ilmoista piittaamatta, ja mikä ettei voisi lukea samalla, mitä on luettu. Naistenviikkohaaste on samalla mainio kirjavinkkaustempaus. Postauksia on naiskuvista, sarjakuvista, spefistä, chic litistä, draamasta, tragediasta, perusproosasta, dekkareista, runoista, elämäkerroista, matkoista, ruuista meiltä ja muualta. Ainakin seuraavista kirjoista on kirjoitettu; kirjat ovat nimikepilvessä suloisessa sekasotkussa:


Kirja, jota ei kukaan koskaan lukenut, Nyt nappaa!, Veden vihat, Paimentyttö, Lapsenpiika, Emännöitsijä, Ruokarouva, Säädyllinen ainesosa, Ruma kassa, Uiden kotiin, Eevan tyttäret, Ujostelemattomat, Täydellinen avioliitto, Jos olisit tässä, Kevyesti kipsissä, Lempi, Ylitse vuoren lasisen, Aale Tynni – Hymyily, kyynel, laulu, Nora Webster, Auringon kehrä, Vuori, Kuriton mies nurin, Linnunaivot, Musta hevonen, Kotona Istanbulissa, Persepolis, Goblin Market, Valtaistuinpeli, Niin raskas on rakkaus, Rakkaudenhirviö,  Shinglattu, Seksistä ja matematiikasta, Lasilinna, Kudottujen kujien kaupunki, Maria ja taikalyhty, Penelopeija, Naisen iholla, Frau, Ole hyvä, Tähtirooli, Aurinko sydämessä, Lohikäärmeen prinsessa, Kerjäläisprinsessa, Surunhauras, lasinterävä, Kultarinta, Kätilö, Hakekaa kätilö, The Lais of Marie de France, Sugar Sugar Rune, Laskeva neitsyt ja muita kertomuksia, Kaksiosainen sukunimi, Villi vaellus, Koti, Kotiinpaluu, Elä ja uneksi, William N. päiväkirja, Totta, Reilua peliä, Kuulen kutsun metsänpeittoon, Kuolemanspiraali, Lumikin on kuoltava, Granaattiomena, Karhuvaaran uhri, Nukkekoti, Error – mielen häiriöitä, Unohdettu valssi, Outline, Minä olen Amalia Earhart, Superhyvää suolistolle, Ellan Toscana – kyläelämää Italiassa, Rei Shimura menetysten rannikolla, Nousukkaita, Therese Raquin, Lanridícula idea de no volver a verte, Nu imorron, Seikkailijatar, Aurinkokissa, Pikku Heidi, Morevannan suojatti, Sara ja salaperäinen tyttö!, Eeva Joenpelto – elämän kirjailija, Taivaankantaja, Teräs, The Italian Girl, Hanna, Puolen tunnin loma, Unohdettu valssi, Rakkautta rantahuvilassa, Keskiyön ruusu, Aurora, Suomalaisten painajaisia, Seksistä ja matematiikasta, Tapaus Kalteis, Paholaisen pennut, Hiljainen kylä, Taivaanmerkit, Tyrskyt.


Korotan panoksia ja käynnistän pelin: yhdistä mainittu kirja alla lueteltuihin blogeihin. Osoite vie blogiin, ei tiettyyn naistenviikkojuttuun. Vastauksia etsiessäsi saat kirjallista hupia ja tukuttain kiinnostavia kirjavinkkejä.

Naistenviikkoon osallistuneet blogit:

Evarian kirjahylly http://evariankirjahylly.blogspot.fi/
Hannan kirjokansi http://hannankirjokansi.blogspot.fi/
Hyönteisdokumentti http://hdcanis.blogspot.fi/
Ja kaikkea muuta http://jakaikkeamuuta.blogspot.fi/
Kaikkea kirjasta http://kaikkeakirjasta.blogspot.fi
Kannesta kanteen http://www.kannestakanteen.com
Kansientakaiset maailmat
http://kansientakaisetmaailmat.blogspot.fi/
Kirja hyllyssä http://kirjahyllyssablogi.blogspot.fi/
Kirjakaapin kummitus https://kirjakaapinkummitus.blogspot.fi/
Kirjan pauloissa http://kirjanpauloissa.blogspot.fi/
Kirjasähkökäyrä http://kirjasahkokayra.blogspot.fi
Kirja vieköön! http://kirjaviekoon.blogspot.fi/
Kirjojen elämänmullistava taika http://kirjojentaika.blogspot.fi/
Kirsin Book Club http://kirsinbookclub.com
Kirsin kirjanurkka http://www.kirsinkirjanurkka.fi/
Kulttuuri kukoistaa http://kulttuurikukoistaa.blogspot.fi/
Luettua elämää http://luettuaelamaa.blogspot.fi/
Lukijan roolissa http://elamalukijana.blogspot.fi/
Lukujonossa https://lukujonossa.fi/
Lukutoukan kulttuuriblogi http://kristankirjat.blogspot.fi/
Mari A.n kirjablogi http://marinkirjablogi.blogspot.fi/
Mrs Karlsson http://mrskarlsson.blogspot.se/
Nuoren opettajattaren kirjablogi http://nuorenopettajattarenkirjablogi.blogspot.fi/
Oksan hyllyltä http://oksanhyllylta.blogspot.fi/
P.S. Rakastan kirjoja http://psrakastankirjoja.blogspot.fi/
Reader, why did I marry him http://readerwhydidimarryhim.blogspot.fi/
Sheferijm – Ajatuksia kirjoista! http://sheferijm.blogspot.fi/
Sinisen linnan kirjasto http://sininenlinna.blogspot.fi/
Sivujen välissä http://sivujenvalissa.blogspot.fi/
Sivutiellä http://sivutiella.blogspot.fi/
Tarukirja http://tarukirja.blogspot.fi/
Tuijata https://tuijata.wordpress.com/
Tuntematon lukija http://tuntematon-lukija.blogspot.fi/
Tuulevin lukublogi https://tuulevi.wordpress.com/
Täysien sivujen nautinto http://taysiensivujennautinto.blogspot.fi/
Ullan luetut kirjat http://ullankirjat.blogspot.fi/
Yöpöydän kirjat http://kirjakissa.blogspot.fi/

Naistenviikko2

Kiitän osallistuneita lukemattomista kirjavinkeistä!

Viime vuoden koosteeseen pääset tästä.

18 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, haaste, Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, Naistenviikko

Eläköön essee – Tommi Melender: Onnellisuudesta

Tommi Melenderin Onnellisuudesta-esseet (WSOY 2016) sain keväällä, ja lukemattomana kokoelma on lojunut kirjapinon päällä, sillä määrittelemätön raskauden mielikuva on painanut ohutta kirjaa, enkä ole sitä saanut avattua. Tarvitaan ulkopuolisia personal trainereita (Ulla & Airi), jotka tsemppaavat: jaksaa, jaksaa.

Essee voi olla melkein mitä vain kirjallista lätinää, jos uskoo Google-haun tuloksia. Koulu- ja opintosuorite-esseisiin on ohjeita tukuttain, mutta kirjallisuudenlajina asu on vapaa. Essee pyrkii ja yrittää pohdintaan, sallii mielleyhtymät ja henkilökohtaisuuden. Mikään suosittu kirjallisuudenlaji essee ei ole, ja siksi onkin paikallaan, että kirjabloggaajat levittävät haastetta Eläköön essee, jonka on käynnistänyt Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia. Minä sain sen blogeista Ullan luetut kirjat ja Kirsin Book Club. Jälkimmäinen pureskelee myös Melenderin kirjaa (en ole haastajatekstiä vielä uskaltanut lukea).

Kiitos, kiitos, haastajani, hyvät personal trainerini! Ensi sivujen jälkeen viskaan Melender-ennakkoluuloni jorpakkoon. Teksti ei ole oppineisuuden osoittamista pöyhkeän tai vaikeatajuisen yliälykkäästi, vaan se on lukeneen kirjoittajan selkeää sanailua yksilöllisen ja yleisen yhdistäen. Ja teksti myös naurattaa, pistelee ajattelutapoihini reikiä ja potkii omiin pohdintoihin. Ai että, miten innostun siitä, kuinka Melender todistaa toisin kuin itse oppimestarielkein olen paasannut, vaikkapa kaunokirjallisuuden empatiaa nostattavasta vaikutuksesta:

Kuten tiedetään, ahkerimpia lukijoita ovat koulutetut keski-ikäiset naiset, yhteiskuntamme jaloin aines, jota ilman kirjastoihin, konserttisaleihin ja taidegallerioihin laskeutuisi kuolemanhiljaisuus. Koko väestön tasolla lukuharrastus jakautuu yhtä epätasaisesti kuin varallisuus: yhdet lukevat valtavat määrät romaaneja, toiset eivät tartu niihin koskaan. Kun asetelmat ovat tällaiset, lukemisen mahdollinen empatiaa vahvistava vaikutus kumuloituu niihin, joilla riittää sitä ennestäänkin.

Okei, peili on tyrkätty naamani eteen. Koitan silti yhä viskoa korsiani kekoon, sillä aina on häviävän pieni mahdollisuus, että minä tai uusi lukija entisestään empatisoituu ja jopa toimii entistä empaattisemmin. Melenderkin haastaa empaattisiin tekoihin, ei vaan symppaustunteisiin.

Onnellisuudesta
Onnellisuudesta ei Melender lupaa mitään. Tarkoitan, että kirjailija haluaa olla mahdollisimman kaukana onnellisuusohjeista. Minut hän silti sai onnelliseksi soljuvalla tekstillään, terävällä ajatuksenjuoksullaan ja havainnollisuudellaan. Selvästi kaunokirjallisuus (lukeminen ja kirjoittaminen) on tehnyt kirjoittajan onnelliseksi; ohikiitävät hetket lepattavat melankolian maailmassa.

Pidän siitä, miten esseissä muistot, anekdootit, kirjailijat, kirjallisuusteokset, musiikki ja urheilu sekoittuvat. Nostan vain yhden konkreettisen esimerkin Melenderin kokoelmasta – tietystä syystä.


Katselen EM-jalkapalloturnauksen loppuottelua ja luen samalla Melenderin esseetä ”Onni jalkapallokatsomossa”. Simultaanisuus varmaan kuulostaa pyhäinhäväistykseltä, mutta Ronaldon loukkaantumista seuranneen hajaannuksen tilan jälkeen haluan näin tolkkua peliin. Vaikken ole kirjailijan kaltainen valistunut penkkiurheilija, joka voi hetki hetkeltä selostaa vuoden 1982 MM-otteluita, kiinnostavat minua urheilukilpailuiden tunnevaikutukset.

Melender käsittelee monitahoisesti ja tilastoihinkin nojaten urheilun seuraamisen tehoa onnellisuuden nostattamisessa.  Hän tekee sen monin oivalluksin, joissa urheilu ja kirjallisuus limittyvät. Camus johdattelee peliä suurempiin ajatuksiin, ja johtopäätöksenä on se, että onnea voi kokea vain, jos on kokenut menetyksiä, tappioita. Mutta oleellisimman Melender muotoilee näin:

Toisenkin opetuksen Camus olisi voinut jalkapallon pohjalta formuloida: onnellisuus syntyy vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Helvetti ei ole toiset ihmiset, kuten Sartren Suljetuissa ovissa sanotaan, vaan yhteyden katoaminen toisiin ihmisiin.

Ja kas – kun Ronaldo ei pelaa enää vain koppavasti itselleen vaan joukkueelleen, yhteistyössä ja kommunikoiden, ja kun Ronaldo loukkaantuu [tappio, menetys], muu joukkue pelaa yhä enemmän vuorovaikutteisesti – ja voittaa! Pahoittelen, pakko on nyt vedellä suoraviivaisia tulkintoja, mutta olihan tuossa loppuottelussa myyttisiä aineksia yöperhosineen päivineen. Innostuin – esseen vika, kirjan perhoskannen myös.

Onnellisuudesta 2

Ronaldo ja yöperhonen. Kuvakaappaus EM-mestaruusottelusta 10.7.2016


Yhteys muihin voi syntyä millä keinoin vain – lukien, kirjoittaen, bänditouhuin, urheillen jne. Vain yhteys on merkityksellinen ja sisältää onnellisuushetkien siemeniä – yhtä varmasti kuin pettymyksiä, menetyksiä ja tappioitakin. Se tekee elämästä elämän. Tämäkin kiteytys juontaa Onnellisuudesta.

Esseekirjallisuus tarjoaa ehkä selkeää fiktiota suoremman yhteyden tekstiin ja sen tekijään, vaikka henkilökohtaisuus voi olla yhtä hämärää tai väljää kuin vaikka Knausgårdin yhtäläisyysmerkit Taisteluni-romaanisarjan minähenkilöön. Rehellisyys- tai totuuspohjaa ei voi tietää, voi silti ajatella, että esseessä ei ole tarvetta verhota ajatuskulkuja. Yhtä kaikki: tutustuminen esseeksi kutsuttuun kirjallisuudenlajiin palkitsee, aukoo ajatuksia. Siis tekee onnelliseksi.

Värvään seuraavaksi Kian Luetaanko tämä? -blogista ja Tanjan Aina joku kesken -blogista. Eläköön essee -haasteen säännöt:
1. Anna kirjoituksellesi otsikko Eläköön essee!
2. Kerro haasteen alkuperä: Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia.
3. Kerro, keneltä sait haasteen ja linkitä hänen blogiinsa.
4. Kirjoita nämä säännöt postaukseesi.
5. Esittele 1 – 2 hyvää esseekirjaa, joko aiemmin lukemasi tai tuore lukukokemus. Voit kirjoittaa muutakin esseekirjallisuuteen liittyvää.
6. Haasta yksi tai useampi bloggaaja kirjoittamaan esseistä. Linkitä hänen blogiinsa/heidän blogeihinsa ja käy ilmoittamassa hänelle/heille haasteesta.

– – –

Tommi Melender
Onnelisuudesta
WSOY 2016
esseitä
183 sivua.
Sain kirjan kustantajan Bloggariklubi-tilaisuudessa.

 

2 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Esseet, haaste, Kirjallisuus

Tietokirjat vievät -haastevastaus

Lumiomena haastoi esittelemään tärkeitä tietokirjoja. Haaste on mukavasti muotoutunut matkalla minulle, joten minäkin mukautan sitä. Kerron viidestä tietokirjasta, joka ovat olleet elämäni varrella tärkeitä. Yhtä olen blogissani aiemmin pureskellut, vaikka alun perin kai haasteen tarkoitus on pointata ennen esittelemätöntä.


KasvioVarhaisvuosieni tärkeä tietokirja on ollut isän kainalossa katseltu Värikuvakasvio (WSOY, 6. painos 1960). Ruotsalaisen alkuteoksen on suomeksi toimittanut Eino Kärki. Kirjan haaleansävyiset mutta helposti tunnistettavat kuvat (E. Hahnewald) kiehtoivat kovasti, ja taisin aika hyvin kasveja oppiakin, joskin oppi on jo ojaan valunut – oi unohduksen vuodet. Lempikukkani metsätähti on kirjassa niin herkästi piirretty, että jokunen vuosi sitten kaavailin siitä tatuointia lapaluuhuni. Kaiverruttamatta on jäänyt.

120

Marie Curie kotimuseo, Varsova 7/2009

Elämäkerroista on moneksi, osa viistää fiktiota, vaikka tietokirjoihin ne luokitellaan. Nuoruudessani minuun kolahti lapsuudenkodin kirjahyllyyn unohtunut Eve Curien Äitini Marie Curie (WSOY 1946). Minua hämmästytti se, että tytär tunkeutuu siten äitinsä elämään. Suurimman vaikutuksen kuitenkin teki kohteena oleva tinkimätön tiedenainen, joka raivasi itselleen tilaa tutkijana. Yksi nainen voi siis nitkauttaa koko maailmaa keksinnöillään. Huikeaa. Vuosia sitten matkailin Varsovassa ja pakko oli fiilistellä nuoruuskirjaelämystä Curien kotimuseossa.

 

Sain roolinSain roolin johon en mahdu (toim. Marja-Liisa Nevala, Otava 1989) on ensimmäinen teos, joka tarkastelee kotimaista kirjallisuutta naisnäkökulmasta, alaotsikko onkin Suomalaisen naiskirjallisuuden linjoja. Artikkelikokoelma innosti minua suuresti: eri kirjoittajien kokoelma muljautti teematarkastelun toisenlaiseksi kuin aiemmat kotimaiset kirjallisuustiedekirjat. En ole koskaan pitänyt kirjallisuudesta kirjoittamista objektiivisena, tämä kirja vahvisti uskoani siihen, että näkökulma ratkaisee.
Art Noveau

Lueskelen mielelläni kulttuuri- ja taidehistoriateoksia. Mielen perukoilta pulppuavat joskus päntätyt perustiedot, ja niitä palauttelen alan kirjoja selaillen, etenkin kuvituksesta nauttien. Pidän monista taidevirtauksista, yksi on jugend. Viimeisimmän taidehistoriateoksen sain syntymäpäivälahjaksi tasavuosijuhliin:  Art Nouveau (Scala, Spectrum förlag 2010). Teos on yhteispohjoismainen, tekstitkin neljällä kielellä. Käsittelytapa on laadukkaan monipuolinen: jugendia tarkastellaan kuvataiteista koruihin, asuihin ja käyttöesineisiin.

NaparetkiViime vuoden tietokirjasuosikkini hohtelee kuin kimmeltävät lumihuiput Jäämeren rannoilla. Mitä sitä kiertelemään, Bea Usman Naparetki (Like 2015) on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen. Kirjan lähestymistapa älyttömään naparetkeen on omaperäinen, se ujuttaautuu ihon alle. Jääkentällä samppanjalastia laahaavat tutkimusretkeläiset ovat ihmisen absurdiuden kuva, sellaisena inhimillisen erehtyvyyden vertauskuva.


Tietokirjahaasteeseen kytkeytyy viiden suosikkinettilinkin paljastaminen. Kieliasioita tutkin Kotuksen sivuilta, säätä Forecasta, telkkaritietopäivityksiä Telkusta, usein tulee käytyä Ilta-Sanomien sivuilla höröttelemässä lööppejä  – ja viides valinta jää tekemättä, sillä selailen paljon ja usein monia sivustoja.


Haastan Hennan ja Maiskun, sillä minua kiinnostaa, minkälaiset tietokirjat heille maistuvat.

P.S. Lumiomena haastoi samaan aikaan Arjan, jolla on monipuolinen tietokirjalistaus.

 

9 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, haaste, Kirjallisuus, Tietokirja

Ella Kanninen: Ellan Toscana

Nojatuolimatkailu ilahduttaa, kun todellinen reissaaminen on vasta haaveiden tasolla. Ella Kannisen italialaisen kyläelämän kuvailu Ellan Toscana (Tammi 2016) on kerrassaan viehättävä kirjallinen turistimatka. Opas on asiantunteva: hän kertoo asiaan kuuluvasti anekdootteja ja pistää sopivan annoksen tietoja tiskiin – siis keveää mutta sivistävää.

Passaparola on paitsi hauskanoloinen sana, myös äärettömän tehokas ja ikiaikoja vanha keino välittää tietoa. Passare la parola tarkoittaa kirjaimellisesti ”siirtää sanaa” eli kertoa suullisesti toiselle henkilölle tietämästään asiasta. Puhumme siis puskaradiosta.

Kannisen puskaradio toscanalaisesta ihanuudesta toimii. Luvut ovat lyhyen journalistisia. Syvällisyyksiin ei pureuduta, vaan sujuvasti selostetaan vaikutelmia ja yksityiskohtia. Aiheet on valikoitu siten, että niissä käsitellään alueen ja italialaisuuden eri puolia. Tyylikkäästi Kanninen annostelee henkilökohtaista siten, että lähestyttävyys säilyy mutta läheiset säilyttävät yksityisyytensä.

Kirjassa on runsaasti reseptejä, jotka on koottu kyläläisiltä ja anopilta. Herkullisilta ruuat vaikuttavat. Ja miten kauniita ovat vaikkapa ”venuksen navat”! Voin vain kuvitella, miten tahmeilta kikkareilta omat pastanyyttini näyttäisivät.

Tästäpä siunaantuikin oiva aasinsilta kirjan kuvitukseen. Ellan Toscana tuskin olisi näin viehkon tunnelmallinen teos ilman Ofer Amirin kuvia. Niitä on paljon! Niiden välityksellä vaeltelen Ellan seurassa kukkuloilla, viiniviljemillä, kasvimailla, toreilla ja väkijoukoissa. Tervehdin iloisia paikallisia. Nautin annosten silmänruuasta. Kuvissa on arkea eli räpsimiseltä vaikuttavia yksityiskohtaotoksia mutta myös juhlaa ja elämäniloa välittäviä muotokuvia.

Olipa maukas kirjamatka. Seuraava lento Toscanaan?

Ellan Toscana

– – –
Ella Kanninen
Ellan Toscana. Kyläelämää Italiassa
Tammi 2016
elämänmeno- ja reseptiproosaa
208 sivua.
Sain lainaksi ystävältä (kun taannoinen ostoyritys kilpistyi painoksen loppumiseen).

2 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Kirjallisuus

Jenni Pääskysaari: Poika sinä olet…

Tyttö sinä olet… -kirjan (Otava 2015) postauksessa heitin toiveen, että samanmoinen voimaopus tarvitaan pojille. Näin se ratkesi: tyttökirjan kylkiäiseksi ilmestyi juuri saman tekijän, Jenni Pääskysaaren, Poika sinä olet… (Otava 2016).
Poika sinä olet...
Pääskysaari jatkaa hyväksi havaitulla rakenteella ja teemoilla. Se sopii, hengennostatus ja tunnetaidot eivät ole sukupuolesta riippuvaisia, kaikki omaksi itsekseen kasvavat tarvitsevat niitä. Niin tyttöjen kuin poikienkin kirjassa minua viehättää se, että lämpö kasvavaan nuoreen hehkuu kirjan sivuilta. Samoin minä symppaan sanomaa itsensä hyväksymisestä muita alentamatta ja älyvoimanponnistuksia väheksymättä.

Siksi on tärkeää olla kiinnostunut ja loputtoman utelias kaikesta ja koko ajan. Vain sillä tavalla voit jäsentää ympäröivää maailmaa ja sijoittaa itsesi kartalle, oppia tuntemaan itsesi aidosti.

Kirjassa etunimellä siteeratut miehet kertovat omakohtaisia havaintojaan ja kokemuksiaan, ja ne ovat aitoja esimerkkipaloja kirjailijan vahvistussanaosuuksien välissä. Lisäksi on nimekkäitä tapauskertomuksia Duudson-tyypistä Antti Holmaan, mukana on myös veli-sisko-muistelu.

Sitä en ymmärrä, miksi lumilautailija- ja kirjailijahaastattelut on tehty naisista. Eikö todellakaan olisi löytynyt näiden alojen esikuvaksi käypiä miehiä? Jos on poikakirja, sitten on poikakirja; ei tyttökirjassakaan poikapuolisia ollut, eihän. Siitä olisi valtava älämölö syntynyt (eivätkö naiset riitä tytöille esikuviksi -tyyliin). Ja sanon tämän feministinä. Enkä tarkoita sitä, etteikö sekä tytöillä että pojilla saa ja pidä olla esikuvia ihan mistä tahansa sukupuolista, pikemminkin sukupuolista riippumatta. 

Jospa tällaisen jo otsikossa esille tuodun sukupuolimääritellyn kirjan idea on juuri esitellä ko. sukupuolen moninaisuutta, mahdollisimman laajan reksiterin samastumismahdollisuuksia. Ja tämä vielä: voi pojille juuri näin pääskysaarilaisittain naisäänellä julistaa rohkaisua, joskin on hyvä, että myös miesten syvällä rintaäänellä tulee todistusta monenlaisen miehuuden mahdollisuuksista.

Pienet pohdintapoikkeamani eivät vähennä sitä, että lämpenen Pääskysaaren kirjalle. Soisin omille, naapurin ja kaikille muillekin nuorille ja vanhemmille miehille sitä kaikkea hyvää oloa, avoimuutta ja väljyyttä, mitä tunneälyinen kirja Poika sinä olet… tarjoaa. Ja nyt lähtee kirjapaketti kummipojalle, joka vielä juuri mahtuu kirjan optimi-ikähaarukkaan. Mitähän hän tästä tykkää?

Lukukeskuksen kampanjaviikko on käynnissä.

Lukukeskuksen kampanjaviikko on käynnissä.

Hyvää lukuviikon jatkoa ja tsemppiä #pojatkinlukee-kampanjalle!

– – –
Jenni Pääskysaari
Poika sinä olet…
Otava 2016
asiaproosaa nuorisolle
159 sivua.
Ostin kummipojalle syntymäpäivälahjaksi.
Blogeissa: http://www.lily.fi/blogit/sivulauseita/poika-sina-olet

2 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat

Pauliina Vanhatalo: Keskivaikea vuosi

Välttelin tätä lainakirjapinon kirjaa. Epäilin, että alakuloon taipuvaisena masennuskuvaus käy liian raskaaksi. Sitten sisuunnuin: tunteita kohti vain. En kadu. Pauliina Vanhatalon Keskivaikea vuosi (S&S 2016) yllätti ja ilahdutti.

”Ketä kiinnostaa, kun ihminen vatvoo päähänpinttymiään?”

Tosiaan, voisi ajatella, että murheiden vuodattaminen lokeroituisi ”hohhoijaa”-hyllyyn. Kyllä kirjassa veivataan, mutta syystä. Masentunut möyrii itsetarkkailun mudassa ja tiedostaa sen. Se ei ole lukijalle rasitukseksi, sillä kokonaisuutta leimaa tunteen, älyn ja rehellisyyden liitto. Pauliina Vanhatalon kirja lähestyy aihetta haavoittuvuutta varomatta.

Keskivaikea vuosi

Vanhatalon ensimmäinen omaelämäkerrallinen teos kertoo vuodesta, jolloin depressiotaipuvainen kirjailija tunnustaa uupumuksensa ja saa masennusdiagnoosin. Hän kertoo kirjassa taustastaan ja työpaineistaan. Mieltä kuormittavat sosiaaliset tilanteet ja häiriintymisherkkyys. Etenkin häntä riepoo tunne siitä, että hän on vaikea ihminen aviomiehelle ja huono äiti lapsille. Ja näin käy: yksityiset muistiinmerkinnät muotoutuvat yleisesti kiinnostavaksi kirjallisuudeksi.

”Mutta voiko se riittää minulle?”

Näin Vanhatalo kysyy, kun arkipäivä on kohtuullisen hyvä ja kiitollisuuspäiväkirjaan on pari kirjattavaa kohtaa. Masennustaipuvaisen matka oman olemuksensa hyväksymiseen on elämänmittainen. Vanhatalon kuvaama yksi vuosi on siten siivu siitä, miten mielialan ailahtelu on raskasta mutta osa elämää.

Kirjailija lataa itselleen odotuksia ja paineita. Hän on muun muassa suorittaja-vaatija ja huono äiti -tuomari. Lääkkeet, mindfullnes ja läheisten rakkaus saavat hetkittäin hänet uskomaan, että hän riittää. Introverttiyden tunnistaminen mahdollistaa itsetuntemuksen ja hallintakeinojen  lisääntymisen.

”Mitä jos työstä näkee masennuspotilaan kädenjäljen?”

Keskivaikean vuoden hienous on avoimuuden lisäksi kieli, luistava virke. Tekstin taitavuus jouduttaa lukemista. Nostan hattua myös sille, että tilanteita silmäillään matalapaineen lisäksi huumorisävyin itseironiasta vinoihin huomioihin.

Muistiinpanojen kirjaaja pohtii, ettei ole saavuttanut kirjailijana tavoitteitaan. Minusta hän on. Tämä kirja ansaitsee paikkansa mielenterveyttä käsittelevien tunnustuskirjojen joukossa. Lisäksi käy ilmi, että vaikean vuoden aikana Vanhatalo työstää taitelijaromaania. Pitkä valotusaika on ehdottomasti syksyn 2015 TOP 5-listallani: se on henkilökuvaukseltaan ja kerronnaltaan hieno, mieleen painuva romaani.

”Vai voisinko ainoastaan elää eteenpäin, hetken kerrallaan?”

Ei ole helppoa hellittää suorituspaineita, noudattaa itselle sopivaa tapaa olla ja elää perheessä. Se on kuitenkin toiveikkaasti mahdollista. Keskivaikea vuosi on lopulta mahdollisuuksien kirja. Tärkeä kokemusasiantuntijan kirja.

– – –
Pauliina Vanhatalo
Keskivaikea vuosi
S&S 2016
asiaproosaa
236 sivua.
Lainasin kirjastosta.

11 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Kirjallisuus, Tietokirja

Katja Jalkanen & Aino-Maria Savolainen: Korot kopisten

Korot kopisten haarukoi kulttuuriharrastuksiin sopivia taidelajeja ja vierailukohteita. Katja Jalkasen ja Aino-Maria Savolaisen kirjan alaotsikko on sopivasti Käytännön opas kulttuuriviidakkoon.

Otsikon nähtyäni mietin, miksi ei voi tassutella tennarein, kiitää kiiltonahkakengin tai maleksia maiharein. Tarkoitan lähinnä sitä, vahvistaako kirjan nimi käsityksiä kulttuurista naisihmisten puuhasteluna. Ei naispainotuksessakaan mitään vikaa olisi – kulttuuriharrastuksethan ovat naisvaltaisia (ja ne tutkitusti tekevät onnelliseksi ja pidentävät ikää, hyvä naiset!). Kirjan kohderyhmä on selkeästi aikuiset, ja otetaan tekstissä jokapojatkin huomioon, ei vain marimekot. Kunniakas tavoite on innostaa kaikkia (aikuisia) kulttuurin pariin.

Korot kopisten

Kirja esittelee laajasti kulttuurilajeja oopperasta ja baletista museovisiitteihin ja kulttuurimatkoihin. Pukukoodikin avataan kulttuurialoittelijan epävarmuutta poistaen. Mukana on lajiesittelyjä, sanastoja ja teoskuvailuja.

Kerronta on letkeää, luistavaa ja irtonaista. Kulttuuriharrastuksesta halutaan karistaa tärkeily. Hyvä! Runsaasti esitetään lukijalle kysymyksiä, mikä myötäilee kulttuuriherättelytavoitetta. Testit ovat hauskoja, esimerkiksi heti aluksi voi asemoida itsensä: olenko Nirppanokka-Niilo vai Poppi-Pinja?

Korot kopisten haastaa kurottelemaan mukavuusrajojen yli. Siksi se sopii jo alun alkaenkin kulttuurimyönteiselle lukijalla. Silti himottaa tietää, miten kirjan vastaanottaa änkyrä-äijä, joka lähtökohtaisesti pitää kulttuurihömpötyksiä turhina.

Ihan hitusen kirjassa on opettavaisuutta, mikä ei häiritse rennossa menossa. Mutkiakin suoristetaan: vaikka kokemusten omakohtainen elämyksellisyys on pointtina, kirja tarjoaa pelastusrenkaita.

Luonnollisesti kannustamme nauttimaan kulttuurista mahdollisimman kokonaisvaltaisesti ja aidosti, mutta joskus pienet oikopolut voivat olla paikallaan. Siksipä neuvomme, kuinka luovit itsesi kunnialla ulos kiperästä tilanteesta.

Enpä tässä paljasta, miten…

Minua hauskuttavat kirjan Ystäväkirja-sivut, joissa on lainattu tunnettujen kulttuurihenkilöiden haastatteluiden pohjaksi lasten ystäväkirjaideaa. Haastatelluista ilmenee aivan uusia puolia. En olisi arvannut Jaakko Hämeen-Anttilan lempileffaa tai Katja Ketun lempimuseota. Jos jotain rukkaisin, haastateltavien ikähaarukka voisi olla tätä valikoimaa leveämpi, mukana joku ”kunnolla” vanha ja joitain nuorempia kuin 1970-luvulla syntyneitä. Tämä vielä antoisasta kulttuurioppaasta: kannen ja sisäsivujen omenanvihreä korkkarivinjetti on viehättävä!

Korot kopisten 2

– – –
Katja Jalkanen ja Aino-Maria Savolainen
Korot kopisten. Käytännön opas kulttuuriviidakkoon
Avain 2016
asiaproosaa
168 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

10 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Kirjallisuus, Tietokirja

Helen Macdonald: H niin kuin haukka

Tietokirjallisuus on lavea laji, ja sen sisällä on myös teoksia, joissa faktaproosaan ujuttuu fiktiivisestä tekstistä tuttua tyyliä. Viime vuosina minua ovat säväyttäneet tietoa, taitoa ja kokemusta yhdistäneet Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin ja Naparetki. Näiden tapaan Helen Macdonaldin H niin kuin haukka (Gummerus 2016) tarjoaa subjektiivisen elämystietomatkan.

H niin kuin haukka (tästä lähtien vain H) on kaunokirjallissävytteisesti kirjoitettua asiaproosaa luonnosta ja sen kesyttämisyrityksestä. Aiheena on ikiaikainen haukkametsästys, lähinnä haukan koulutus. Macdonald tuntee aiheensa läpikotaisin sekä satoja vuosia vanhan kirjallisuuden tuntemuksen että oman, jo lapsena alkaneen haukanlennätysharrastuksen vuoksi.

H niin kuin haukka

Aihepiiri on nykymaailmassa yllättävä. Sen kulttuurihistoriallista taustaa valotetaan kiinnostavasti, ja siitä lukisin lisääkin. H:ssa esitellään kiehtovasti haukkakirjallisuutta. Etenkin pureutuminen 1900-luvun alkupuoliskon kirjailijan T. H. Whiten kompleksiseen elämään ja tuotantoon vaikuttaa. Ja tapahtuu kummia: Whiten osuus kiepauttaa faktan fiktiotekstiksi, lähdetiedot alkavat elää kuin romaani.

Haukkametsästyksellä ja haukan koulutuksella on H:ssa monia merkityksiä. Macdonaldille siihen liittyy syvimmin isän kuoleman ja oman masennuksen käsittely. Haukka on syy, symboli, väline ja keino.

Höyhenet kohoavat ilmaan, tuuli puhaltaa ne pensasaitaan, ja ne takertuvat hämähäkinseitteihin ja piikkisiin oksiin. Haukan varpaille vuotanut helakka veri hyytyy ja kuivuu. Aika kuluu. Siunattu auringonpaiste. Tuuli liikuttelee ohdakkeenvarsia ja on poissa. Ja minä alan itkeä äänettömästi. Kyyneleet vierivät kasvoillani. Fasaanin vuoksi, haukan vuoksi, isän ja hänen kärsivällisyytensä vuoksi, sen pienen tytön vuoksi, joka seisoi aidan vieressä ja odotti, että haukat tulisivat.

Kirjassa on upeita kuvauksia, hienoja lauseita, avointa pohdintaa, kipeitä havaintoja, laajan tietämyksen oivallusyhdistelyä ja älykästä erittelyä. Etenkin kirjan alkupuoli herättää ihailua kerrontataidosta ja aiheenkäsittelystä. Valitettavan tapani mukaan huomautan, että kirjan loppupuolella on tiivistämisen varaa, mutta ymmärrän hyvin, että masennuksen ja surun kierteestä ei ole oikotietä. Siinä on juostava nummia ja mäkiä haukan perässä, ryvettävä mudassa, saatava raapaleita piikkipensaista ja terävistä kynsistä, väännettävä niskoja nurin kaniineilta, puisteltava päältä fasaaninhöyhentukkoja, säikyttyä äänistä, eristäydyttävä ja luovutettava.

Ja olen oppinut myös, miten vaarallista on luulla, että jonkin olennon villi elinvoima olisi samaa villeyttä, jonka me ihmiset siihen yhdistämme. Kanahaukka on kuoleman, veren ja ja hurmeen ympäröimä olento, mutta sitä ei voi syyttää julmuuksista. Haukan epäinhimillisyyttä kuuluu vaalia, koska se, mitä haukka tekee, ei liity mitenkään meihin.

Suruprosessikuvauksena kirja koskettaa. Huikeinta siinä on kuitenkin se, että villiä luontoa, luontokappaletta ei lopulta romantisoida. H niin kuin haukka asettaa haukan ja ihmisen paikoilleen: haukkaa tai elämää ei voi hallita, elämä ja sen lennon pituus ovat rajallisia. Haukka voi lentää metsän kätköihin palaamatta. Ihminen tarvitsee toisia ihmisiä, ja ihminenkin pitää päästää lentämään.

– – –
Helen MacDonald
H niin kuin haukka
H is for Hawk
Suomentanut Irmeli Ruuska
Gummerus 2016
asiaproosaa
376 sivua.
Sain ennakkokappaleen kustantajalta. Kirja julkaistaan viikolla 12.

4 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Kirjallisuus

Blogistania 2015

Taas on aika riipivän pisteytyksen: kirjabloggaajien vuoden 2015 PARHAAT-äänestys. On niin monta erilaista hyvää lukukokemusta, joten niiden paremmuusjärjestykseen asettaminen tuottaa puistatuksia. Osallistun silti, jopa joka kategoriaan.
Blogistaniat


 

Blogistania Finlandia
blogistanian_2015_finlandia

3 pistettä
Laura Lindsted
: Oneiron (Teos 2015)

On, ei, on: Oneiron. Pari sekuntia kuoleman välitilassa luo seitsemälle naiselle elämän ja minulle merkillisen kokemuksen. Siihen on kuulunut ihastusta, kauhistusta, uuvutusta ja herätyksiä. Olen kokenut olevani osa jotain ainutlaatuista. Kaunokirjallisuus voi parhaimmillaan olla Oneironin kaltainen löytöretki kielen ja kerronnan keinoin jonnekin kerrassaan ennen kokemattomaan.

2 pistettä – vai saako jakaa kahdelle 3 pistettä, jos ei jaa jämäpointsia muille?
Petri Tamminen: Meriromaani (Otava 2015)

Tämän vuoden suosikkikirjani ovat ääripäitä. Oneiron liukuu laveasti henkilöstä, tarinasta ja tyylistä toiseen. Petri Tammisen Meriromaani on keskittynyt, karsittu ja hiottu yhden elämän ajaton kuvaus – ja samalla luita ja ytimiä laajentava elämäntuntotarina. Luin sen henkeä pidätellen, hymähdellen, hymistellen ja liikuttuen. Silmäilin sen heti perään keräten kiteytymiä, joita kieleen saadaan sidottua silloin, kun kirjailija osaa napauttaa vähään kertakaikkisen paljon. Ja olen sen lukenut vielä uudelleenkin sana sanalta yhä uusia löytöjä tehden. Meriromaanissa kielenkäytön ohella ihastuttavat juoni, henkilökuvaus, tarina ja niistä irtoava näkemys elämästä.

Jämäpistettä en siis anna. Sen olisivat ansainneet ainakin Anneli Kannon Pyöveli, Pauliina Vanhatalon Pitkä valotusaika ja Selja Ahavan Taivaalta tippuvat asiat. Ainakin.

Finlandiaa emännöi Kulttuuri kukoistaa -blogi.


 

Blogistania Globalia
blogistania_globalia

 

3 pistettä
John Williams: Stoner (Bazar 2015)

On sitten syynä kirjan keräämä kohu ja kehut vai puhdas kokemus, mutta konstailematon elämäntarina tuntuu puhtaalta ja puhdistavalta kaunokirjallisuudelta. Stonerissa ei kikkailla, siinä vain kuvataan mahdollinen ihmiselo epäonnisine valintoineen, masentavine konflikteineen ja hetkittäisinä hyvänolontunteineen – ja nämä kaikenkattavan elämänarvoisesti.

2 pistettä
Audrey Magee: Sopimus (Atena 2015)

Ajattelin kyllästyneeni natsikorttiin, jota kaunokirjallisuudessa usein vilautellaan. Sopimus tuo aihepiiriin saksalaisen kotirintaman ja kolmannen valtakunnan rakentajien arjen olosuhteet, joskin riutuvaa rintamaakin kuvataan karusti. Lisäksi Sopimus käsittelee perhesuhteita kylmänkuumalla liekillä. Kerrontaote tepsii minuun ja tarjoaa aiheeseen tuoreutta.

1 piste
Herman Koch: Naapuri (Siltala 2015)

Naapurissa on tavallaan kaikki nykykirjallisuuden ”viat” eli eri näkökulmia, aikatasoilla sahailu ja dekkarimaisuus. Niistä ja taitavasta henkilöiden tavoittamisesta syntyy nappaavaa proosaa, joka jää kaivertamaan. Naapuriin upottuu monia teemoja valinnoista ja vastuusta, sattumastakin.

Globaliaa emännöi Kirjallisena. Minna -blogi.


 

Blogistania Tieto
blogistanian_2015_tieto

3 pistettä
Bea Uusma: Naparetki (Like 3015)

Naparetki kertoo epäonnisen kuumailmaretkueen kuolemansyyn kartoituksesta. Jos ei aihe kuulosta kummoiselta, toteutus on kahmaiseva. Kerronta kaappaa mukaansa, sillä Uusma upottaa itsensä täysillä selvitystyöhön ja lukijan sitä seuraamaan. Aihe jättää nälän tietää Andréen retkueesta lisää. Tietokirjaan tunkeutuvat tunteet, ja Naparetken kokonaisesteettinen elämys lisää tehoa.

2 pistettä
Leealaura Leskelä ja Auli Kulkki-Nieminen: Selkokirjoittajan tekstilajit (Opike 2015)

Jos haluat harjoitella selkeän ja vastaanottajaa huomioivaa tekstiä, kokeile selkokirjoittamista. Jos opit kirjoittamaan hyvää selkotekstiä, sinulta sujuu entistä paremmin myös yleiskielinen kirjoittaminen. Näin uskon. Kirjoittajakehitykseen on nyt entistä ehommat mahdollisuudet, sillä hyvien selkokirjoittamisen yleisohjeiden lisäksi muutamaan tekstilajiin tarjotaan havainnolliset neuvot kirjassa Selkokirjoittajan tekstilajit. Kirja on kirjoitettu kiinnostavasti ja konkreettisesti.

1 piste
Jenni Pääskysaari: Tyttö sinä olet… (Otava 2015)

…vaikka mitä ja voit olla vaikka mitä. Voimaballadi kaikelle tyttöydelle iästä ja sukupuolesta riippumatta, vaikka kohderyhmänä onkin nuoret neidot – sitä on monipuolinen ja reipas asenneasiateos. Erityisesti minua viehättää se, että kirja välittää aktiivista ja yritteliästä meininkiä olematta ruusunpunainen söpöstely. Sävykkäälle  kasvatuskirjalle piste!

Blogistanian Tietoa emännöi Les! Lue! -blogi.


 

Blogistania Kuopus
blogistanian_2015_kuopus

 

3 pistettä
Panttivanki ja muita kertomuksia (OPH 2015)

Uskokaa jo, että iso osa teineistä ei halua tarttua kirjaan, koska se on vanhanaikainen, väsyttävä ja tylsä kapine. Siinä silmäily tai sipaisu sivulta toiselta ei onnistu. Siksi tarvitaan lyhyitä, helppoja kertomuksia, silti kiinnostavia ja kirjallisesti innostavia. Siksi tarvitaan selkokielinen Panttivanki ja muita kertomuksia. Kirjan selkokielisyyttä ei mainosteta, mutta nykykirjailijoiden tekstit on vaivattomaksi selkoistanut taitava Ari Sainio. Sekin on merkittävää, että melko uusista ja suosittujen kirjailijoiden teksteistä koostetaan kokoelma, joka sopii kaikille ja monenlaisille nuorille lukijoille. Kiitos valikoimatyön toimittajalle, Päivi Heikkilä-Halttuselle!

2 pistettä
Eppu Nuotio & Maami Snellman & Sanna Pelliccioni : Maami mustikka. Satuja ja satutehtäviä (Bazar 2015)

Lapsille pitää lukea, kaikenikäisille taaperoista teineille. Maami mustikka on yhdistelmä Eppu Nuotion alkuperäissatuja, visualistin oivaltavaa retrokuvitusta ja varhaiskasvatusammattilaisen sepitämiä, sanataideopetukseen sopivia hauskoja leikkejä ja tehtäviä. Kirjasta poikii näin monipuolinen kielitietoisuutta ja mielikuvitusta ruokkiva kokonaisuus. Lapsille pitää siis lukea: lisää tietoja ja vinkkejä on Päivi Heikkilä-Halttusen mainiossa Lue lapselle! -kirjassa.

1 piste
Nadja Sumanen: Rambo (Otava 2015)

Tässä on kaikki katastrofin ainekset: erityislapsi, mielisairaus, kuralla olevat perhesuhteet, avioero, menneisyyden kasvatusvirheet. Kaikki tuo kuorma painaa, mutta niin vain painetaan eteenpäin ja eletään päivä kerrallaan melko valoisissa kesätunnelmissa. Ja se kerrotaan luistavasti. Eikä jahnata hikisessä teiniseksissä, sen hinkuamisessa tai kiusaamiskuvioissa. Rambo miellyttää tällaista mummeli-ikää lähentyvää, toivottavasti murkkujakin.

Blogistanian Kuopusta emännöi Luetaanko tämä? -blogi.

13 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, haaste, Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Listaus, Tietokirja

Vuosikatsaus 2015

Paras kotimainen romaani

OneironArpaa heitän, noppa jää kallelleen. Hienoa, että saa olla sekä-että, eikä valita tarvitse. Siis: sekä lyhyt ja täyteläinen että laaja ja haarautuva. Pitemmittä puheitta valintani ovat Petri Tammisen Meriromaani ja Laura Lindstedtin Oneiron. Minua miellyttävät kirjat, joissa elämä on moniselitteistä, jopa sietämätöntä, silti mahdollista ja puhuttelevaa.

kesäpari

Kotimainen ja käännetty, vuoden 2015 elämyksiä.

Parasta käännettyä proosaa

Saatana 2Viime vuoden käännöskirjoista en löytänyt yhtä kiinnostavaa luettavaa kuin viime vuonna. Lukuisia hyviä lukukokemuksia on silti ollut. Blogistania Globalia -äänestykseen osallistun, ja vielä on siis aikaa pohtia valintoja (postaukseni ilmestyy 13.1.). Valitsen tähän listaukseen klassikon. Kiitos kirjabloggaajien klassikkohaasteen luin vihdoin Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan. Kummallinen irreaalia harova kirja on kiinni ajassaan, irti siitä ja tarrautuu tähän päivään. Ilmeistä klassikkoainesta!

Paras kotimainen dekkari

Tyttö ja rottaMetro-tyttöjä täällä ollaan. Odotan jännityksellä Jari Järvelän Metro-trilogian viimeistä osaa, joka on keväälle luvattu. Tiukka tyyli, tuore aihepiiri ja kiinnostava päähenkilö ihastuttavat. Liputan yleensä psykologisen jännityksen puolesta. Sitäkin on kakkososassa Tyttö ja rotta. On niitä verikekkereitäkin. Menköön. Tämän kerran. Ja sitten vielä ensi keväänä.

Paras käännösdekkari

Nesser juoniTaas arpakuutio keikkuu: Barbarotti vai Brodie? Nyt en taidakaan valita dekkaria vaan dekkari-ihannemiestä. Håkan Nesser päättää kunnialla Barbarotti-sarjansa Pikku-Burman teurastajatar. Ihmispoloisten yksinäisyys, kamppailu ympäröivää ankeutta vastaan ja vastoinkäymiset ovat arkista aineistoa, joista Nesser luo inhimillistä tarinointia. Keskeinen kiinnostavuuselementti on pääpoliisin elämänkulun ja sielunkamppailun seuraaminen. Hieno henkilökuva! Niin on kyllä Jo Nesbøn Olavkin ja…

Parasta historiafiktiota

”Tässäkin päivässä on jotain, jos ei muuta niin kissan maito.”

”Tässäkin päivässä on jotain, jos ei muuta niin kissan maito.”

Anneli Kanto luo pyövelin, tuomarin ja apteekkarin näkökulmista elävän kuvan 1600-pikkukaupunkielämästä. Ja pyöritään siinä muuallakin Euroopassa. Pyöveli on komea romaani kerronnallisesti ja aiheiden käsittelyn kannalta. Monet ainekset pysyvät kasassa, ajankuva vakuuttaa ja henkilöt koukuttavat seuraamaan. Kuvauksessa on pyöveliammatin karkeutta, mutta siinä on myös hupaisat hetkensä. Minua esimerkiksi huvitti pyöveleiden tyhy-tapaaminen Saksanmaalla.

Parasta tietoa

NaparetkiBea Uusman Naparetki vie arkistoihin, vanhoihin päiväkirjoihin, arktiselle kuolinsaarelle – puhuri käy. Taitava teksti, taitto ja toteutus sulattavat minut. Täysin älyvapaa kuumailmapallolentoyritys jälkiseurauksineen 1800-luvun lopulla muuttuu 2000-luvun alussa tietotekstiseikkailuksi, joka vetää kuin paras fiktio. Kummallisesti riveistä tunkee romaniikkaa, toisaalta onhan kirjan alaotsikko Minun rakkaustarinani.

Parasta draamaa

oopperataloTeatteri- ja elokuvakokemukseni ovat olleet niin harvalukuisia, etten tohdi nostaa yhtä ylemmäksi muita. Poimin viimeisimmän ja siksi mielen päällä pyörivän kulttuurikokemuksen. Kansallisoopperan Thaïs joulun alla osui sopivaan aikaan: työtauko ja loman aloitus lähtivät siitä käyntiin. Melodinen, romanttinen musiikki ja korea art deco -toteutus veivät arjen yläpuolelle ja nostattivat irti olon tunnelmaa.

Parasta tv:ssä

Miss FisherMennyt kiehtoo ja etenkin 1920-luku. Totta kai Downton Abbeyn viimeiset vaiheet on tarkkaan katsottava. Mitä silmäkarkkia! Ja leskikreivitär Violetin pistämättömät lohkaisut! On herkullista, että kiintoisimmat hahmot ovat vanhoja rouvia. Silti valitsen vuoden tv-ilostuttajaksi Neiti Fisherin etsivätoimiston. Keski-ikäinen Neiti Fisher ratkoo reippaasti rikoksia ja toteuttaa estoitta naiseuttaan. Neidin osaaminen ohittaa kaikki uskottavuusrajat, mutta viihdyttävyyskertoimet ovat suuret. Tietysti iso osa viehätystä on 20-lukulainen tyylikkyys. Eipä unohdeta romantiikkaa: komean komisaarion ja neidin ensisuudelmaa saa odottaa kolme tuotantokautta. Australiassa pykätään sarjasta jo neljättä kautta.

Parasta kuvataiteessa

Ai Weiwei 1Näin hienon Ellen Thesleff -näyttelyn Turussa ja tarinallisen suomalais-norjalaisen -maalaustaidekatsauksen Ateneumissa. Jälkimmäisen kävin katsomassa kahdesti. Cartier-Bressonin valokuvat vaikuttivat myös. Vanha taide elää ja voi hyvin. Muitakin näyttelyitä katsastin meillä ja muualla. Vahvimmin vuoden taidekokemuksista mielessä myllää kiinalaisen Ai Weiwein näyttely Tennispalatsissa. Teoksissa on avartavaa puhuttelevuutta. Ja huippuna on taiteilijan nappaama pariselfie.

Paras matkakokemus

Kesällä Gdansk ja joulua ennen Riika: minilomat lähimaihin irrottavat yllättävän tehokkaasti rutiineista. Nautittavaa on kävelykaartelu uusissa maisemissa, ja historian kuiskailu murjottujen kaupunkien korjatuista perustuksista kiihottaa mielikuvitusta. Istuskelu pikku kuppiloissa ja ihmisten katselu – parasta proosaa. Vai jopa runoutta, joskus draamaakin.

Gdansk

Gdansk

Torun

Torun

101

Sopot

Riika

Riika

Kohottava kirjallisuustilanne

Jussi Valtonen ja minäPäätin elämäni yhden pitkän ja tärkeän ajanjakson elokuussa. Sen kulminaationa voisi pitää noin kolmesataapäisen kollegakuntani edessä vetämääni kirjailijahaastattelua. Tilanne alkoi tuntua oudon henkilökohtaiselta: siihen yhdistyivät  ammatti-identiteettini muuttuminen ja kirjabloggaajaharrastukseni jatkamisen punnitseminen – ne jännittivät (ja jännittävät yhä). Kaiken hermostuksen keskellä pysähdyin kohtaamaan tekstinsä ja esiintymisensä kanssa sinut olevan kirjailijan, Jussi Valtosen. Kirjailijahaastattelusta sukeutui antoisa keskustelu teemoista ja teksteistä. Kirjat ja kirjallisuus merkitsevät ja puhuttelevat.

Oma tuotanto

Työryhmän kanssa työstetty ja uudistettu oppikirja ilmestyi elokuussa. Ajantasaistus muutti kymmenkunta vuotta sitten ensi kerran kootun kirjan melko perusteellisesti, mikä on hyvä asia. Tuotantoa tämäkin: kissani runoilee sännöllisesti. Hän on erikoistunut haiku- ja tanka-sanailuun. Uusia ajatushenkäyksiä on ilmestynyt noin kerran viikossa: Alman runot.Vaihtuu

2 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Dekkari, Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, Kulttuurimatkailu, Listaus, Oppera, Sekalaista

Jenni Pääskysaari: Tyttö sinä olet…

”Käsissäsi on pieni suuri kirja.” Näin lupaa takakansi Jenni Pääskysaaren kirjasta Tyttö sinä olet… (Otava 2015). Miksipä ei! Kannen väri ja tunnelma tuovat mieleen murkkuna saamani Uma Aaltosen valistuskirjan, mutta Pääskysaarelta pönötys puuttuu, hän ikään kuin päivittää hengennostatuksen, viehättävän tyttövoimanponnistuksen. Kirjasta innostuneena apinoin rakenteen, mutta valitsen vain kolme näkökulmaa. Siispä: Kirja sinä olet…

SUORA

Jenni Pääskysaaren teksti on luistavaa ja selkeää. Lyhyitä lukuja on rapiat 40. Teemat sivuavat toisiaan, mutta eri kulmista vahvistetaan sitä, että kukin kelpaa sellaisenaan. Pidän etenkin siitä, että kirja kannustaa ottamaan ohjat omin käsiin muita polkematta ja siten, että älyllisen ponnistelun merkitys näkyy, rohkeutta ja myötätuntoa unohtamatta. Tavoite on kasvattaa muttei sormi ojossa.

RAIKAS

Myönteisyys ja silkka ilo välittyy tekstistä. Ote ei ole tekoreipas, se on reilu ja arvostava, eikä onnen kääntöpuolia häivytetä, ne nähdään selviytymisen näkökulmasta. Kirjallisuussitaatit on oivallisesti valittu, ja ne istuvat hyvin asiayhteyteen. Niissä on ajattomuuden havinaa. Virkistäviä ovat muutamat haastattelut ja esimerkit tyttönaisten pärjäämisestä. Hieno luku on sisaruutta käsittelevä kohta. Ääneen pääsevät Kuustosen sisarukset, mutta suurimman vaikutuksen tekee se, että luvussa sisaruudella tarkoitetaan sukulaisuuden ylittävää solidaarisuutta. Voimatyttöyttä on itsevarmuus, mutta myös tilannetaju, tilan anto itselle ja muille.

Kuuntele myös niitä, jotka eivät puhu paljon – hiljaisia ääniä, äänenpainoja, harvoja, painavia sanoja, kuiskauksia, taukoja, henkäyksiä, huokauksia, naurahduksia ja tuhahduksia. Niissä piilee paljon enemmän kuin osaat aavistaakaan.

RAJATON

Tekstin takaa kuultaa vilpitön tunne: ollaan oikealla asialla – kaikkien asialla. Pääskysaari tähtää kirjan 10-17-vuotiaille tytöille, ja sopii se monta vuosikymmentä siitä eteenpäinkin. Kirja käy tyttöjen lisäksi äideille ja isille, miksei ikityttöjen puolisoillekin opaskirjaksi. Uskon kirjan levittävän ymmärrystä jokaisen ainutlaatuisuudesta ja kunnioitettavasta epätäydellisyydestä. Käsitän, että tyttökeskiössä on oma merkityksensä, itseisarvo, johon ei poikia sotketa. Tyttö sinä olet… on sukupuolitettu, ei diskriminoiden vaan omaehtoisesti. (Pojat ansaitsevat ja saakoon omaa omalaatuisuuttaan arvostavan teoksensa.)Tyttö sinä olet

Jenni Pääskysaari
Tyttö sinä olet…
Otava 2015
Kuvitus Nana Sjöblom
asiaproosaa
140 sivua.
Ostin kirjan kummitytölle 13-vuotislahjaksi.
Kirjaa on runsaasti luettu ja siitä riemuittu, mm. Lukutoukka ja Kujerruksia.

8 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Kirjallisuus, Tietokirja

Kimmo Oksanen: Kasvonsa menettänyt mies

Peilikuva on minäkuvan raamit. Kun kehys rikkoutuu, on mahdotonta pitää muutakaan ehjänä. Väkevä todiste siitä on Kimmo Oksasen kirja Kasvonsa menettänyt mies (2015).Kasvonsa menettänyt mies

Oksanen kertoo kirjassaan vakavan virus- ja bakteeritulehduksen puhkeamisesta ja piinaavista toipumisvaiheista. Sairaus jättää jälkensä monin tavoin, kyse ei ole vain ulkonäön menettämisestä. Kuvaus on kovaa konkretiaa siitä, miten ihminen on fyysis-psyykkis-sosiaalinen kokonaisuus, miten kaikki vaikuttaa kaikkeen. Etenkin koskettaa paljas kuvaus mielentiloista, masennuksesta ja yksinäisyydestä.

Rakenne on ottanut mallia Dantelta: kirja jakautuu kuvaavasti osiin Helvetti, Kiirastuli ja Paratiisi. Yhtä helvettiä ja kiirastulta henkiin jääminen ja sairastumisesta selviäminen ovat. Oksasen kuvaus hoitoympäristöistä on terävää sekä potilaan huolenpidon että hoitohenkilökunnan vuorovaikutustaitojen suhteen. Mutta sinuksi tuleminen muuttuneen ulkomuodon ja ympäristön suhtautumisen kanssa on erityisen manalahenkistä. Ulkonäkökeskeisyyttä hän joutuu pohtimaan pohjamudissa.

Oksanen on avoin, mutta luonnollisesti hän valitsee kerrottavansa. Läheiset jäävät diskreetisti etäälle, vaikka tärkeinä mainitaan. Lapsuudenperheen tilanne ja vanhempien elämänvaiheet lomittuvat omaan toipumisprosessiin – pieniin askeliin kohti paratiisia. Kirjan kohottavinta antia on oivallus taivaasta: se on arvostusta ympärillä olevaa hyvää kohtaan. Tavallisesta arjesta paratiisi on rakennettu. Ja toivosta, irreaalipilkahduksista ja hyväksymisestä.

Mutta minä olin elossa ja osa maata jo nyt. Hengitin ilmaa ja join vettä, joka on peräisin maan sisästä. Tunsin ihokarvoillani tuulen, sen saman, joka ravisutteli lehtiä puissa. Olin valoa. En yhtäkkiä ollutkaan mielestäni ruma, vaan kaunis. Olin samalla tavalla kaunis kuin ikivanha maapallo, sen pinta kallioineen ja kasveineen, heinineen ja hiekanjyvineen. Olin tähtipölyn yksi ilmentymä miljardien ja miljardien muiden ohella.

Sujuvasanainen toimittaja osaa kirjoitushommat. Henkilökohtainen tilitys on tietysti eri genreä kuin lehtijutut, mutta ammattikirjoittajan tekstivarmuus on osa vakuuttavuutta. Joidenkin asioiden toisteisuus hieman häiritsee minua, mutta nielen narinani, sillä monesti toistuvaan asiaan kytketään jotain uutta tai eri näkökulmaa. Ymmärrän, että elämänymmärryksen etsinnässä palaa kynnyskysymyksiin.

– – –
Kimmo Osanen
Kasvonsa menettänyt mies
WSOY 2015
asiaproosa, henkilökuva
269 sivua.
Sain kirjan lainaksi työkaverilta.

4 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Elämäkerta, Kirjallisuus, Tietokirja

Puhe pulppuamaan! Oppimista tukeva keskustelu

Puhe pulppuamaan!Keskustelu on Puhe pulppuamaan! -kirjan keskiössä – sellainen vuorovaikutus, joka aktivoi oppijaa. Silloin yksilö esittää ajatuksiaan, jakaa niitä toisten kanssa ja rakentaa yhteistä ymmärrystä kommunikoiden ryhmässä. Keskustelutaitojen harjoittelu lisää sosiaalisia taitoja ja kriittistä ajattelua tähtäimenään näkökulmien vaihto ja erilaisuuden ymmärtäminen. Mikä voisi olla ajankohtaisempaa ja tärkeämpää jokapäiväisessä yhteiselossa?

Kirjan keskustelutaitotehtävät on suunniteltu siten, että niissä on harjoituksia ja sovelluksia alakoulusta toiselle asteelle. Lisäksi tehtävissä kerrotaan, mihin oppiaineisiin ne sopivat. Keskusteluharjoitukset teemoitetaan seuraavasti: tutustuminen, kuunteleminen, ajatusten ja mielipiteiden ilmaiseminen, perusteleminen, kyseenalaistaminen, yhteisen ymmärryksen rakentaminen, lukemisstrategiat ja yhdessä ajattelu.

Opettajista on mieluista, että pedagogisessa kirjallisuudessa on paljon käytännön vinkkejä. Tässä kirjassa on. Se perustuu lähinnä konkreettisiin harjoitusohjeisiin. Äidinkielenopettajalle harjoitukset ovat kovin tuttuja ja jo monet niistä olleet lähes sellaisenaan pitkälti käytössä tai jonkinlaisina variaatioina oppikirjoissa. Vaan mikäpä siinä: kyllä keskustelutaitoihin keskittyvät tehtävät voivat olla koottuna samojen kansien väliin siten, että niitä voi soveltaa ja muokata eri-ikäisille oppijoille.

Hyvää hytinää on siinä, että harjoituksista punotaan eri aineita yhdistäviä tehtäviä. Ja haluan korostaa, että tehtävien integrointi ei tarkoita sitä, että tehdään toisten puolesta tai resursseja niukentaen, vaan toimitaan yhdessä eri näkökulmat yhdistäen ja lisäten oppimista, jolloin kaikki saavat yhdessä enemmän kuin erikseen.

Tehtävien välissä on jonkin verran teoriaa. Se on sijoiteltu mukavasti lomaan, jolloin tieto osuu suoraan käsiteltävään teemaan ja tehtäviin. Teoria on referoitu lähteistä selkeästi.

Oppimista tukeva keskustelu on avointa, tasa-arvoista, kannustavaa, jakamista rohkaisevaa ja tavoitteellista. Toivottavasti kaikki keskustelu on. Valitettavasti se ei aina ole – siksi tällaiset ruohonjuuritason harjoituskirjat ovat tarpeen. Puhe pulppuamaan! palauttaa oikealle kurssille, jos tuntuu, että ruori ei ole pysynyt pedagogin käsissä tai haluaa konkreettisen merikartan vuorovaikutustaitojen opetukseen.

– – –
Sirpa Eskelä-Haapanen & Mirja Hannula & Marja Lepola
Puhe pulppuamaan! Oppimista tukeva keskustelu
PS-Kustannus 2015
pedagogista kirjallisuutta
178 s.
Lainasin kirjastosta.

2 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa