Aihearkisto: Kulttuurimatkailu

Hyvä lähiöläinen pääkaupunkiseudulla. Lähestyn sinua kulttuurikulutukseen kannustaen. Olet ehkä henkilö, joka suosii luomua ja lähiruokaa. Ajattelet ympäristöä ja hiilenmustaa ekojalanjälkeäsi. Voit olla niistä piittaamattakin, mutta elämyksiä kaipaat. Kävele lähimpään kulttuurimonitoimitaloon: ole superlähikuluttaja.

Veroroposillasi pidetään yllä huushollia, jossa on kirjasto, konserttisali, näyttelytila ja muita toimintapisteitä. Paikallisjunakin pysähtyy kulman taa, bussit samoin, jos asutkin kävelymatkaa kauempana. Ylläty ja ilahdu, että vielä tuotetaan kuluttajaystävälliseen hintaan helposti saavutettavia kulttuuripalveluita. Nauti etuoikeutetuista mahdollisuuksistasi.

Esimerkiksi läntisen Helsingin kulttuurikeskittymä Kanneltalo on helmikuussa tarjonnut klasaria ja kevyttä, teatteria ja taidetta. Näistä monista mahdollisuuksista valitsin Kamari 21 -konsertin (Haydn, Bloch, Schulhoff, Schumann, Dvorak). Se soi eloisasti innokkaalle yleisölle. Paikalla oli noin 30 raivoisasti esityksille taputtavaa kokijaa; salissa on tilaa arviolta parille sadalle. Laadukkaiden esitysten kiitoksen lisäksi aplodivimmaa lisäsi pelko, että tällainen lähiöylellisyys loppuisi yleisökadon vuoksi.

Usein yllättyy iloisesti, kun kohtaa itselle uutta ja arvaamatonta. Konsertissa soitettu Erwin Schulhoffin Duo viululle ja sellolle (1925) oli barokkidiggarille jännittävä ja jäntevän energinen moderni kipale. Astuminen epämukavuusalueelle – kotisohvalta lähikonserttisaliin – siis kannatti kaikin tavoin.

Talvilomalaisia on samassa talossa hemmoteltu ilmaisleffasarjalla: päivisin on ollut yksi lapsille ja yksi aikuisille suunnattu elokuva, valikoima viime vuosien symppisrainoja. Rakkaudesta, unelmista ja kaloista (Salamon Fishing in Yemen, 2011) oli sarjan loppukevennys: hölmö hupsuttelu romanttisin maustein.

Vieressäni istunut eläkeläisnainen eli täysillä mukana päähenkilöiden kanssa. Hän kannusti naurullaan ja myötäili tapahtumia kehoaan kallistellen, päähenkilöitä uhkaavissa tilanteissa hän tuhahteli haittatekijöitä paheksuen. Hän nautti ja näytti sen. Ota opiksi, kyynisyyteen kallistuva kulttuurihenkilö: osallistu ja anna itsellesi lupa eläytyä.

Seccession-rakennus: ”Kullekin ajalle taiteensa, taiteelle vapautensa.”

Kulttuurimatka Wienin oli monipuolinen. Teemana oli art deco, jugend, eritoten Gustav Klimtin 150-vuotisjuhlanäyttelyt, joita oli ripoteltu noin kymmeneen museoon. Minua on aina kiehtonut jugendin tyylittely, symbolisuus ja koristeellisuus. Myös kaikkea muuta kulttuurikaupunki on pullollan.

Hotellimme Das Tigra oli paikalla, jossa Mozart oli säveltänyt ensimmäiset teoksensa, mutta sen ajan jäänteitä ei paikalla näkynyt. Mozartia kuulin kuuluisassa valtionoopperassa. Ostin kotona netistä liput suurin odotuksin. Oopperatalo oli hieno, orkesteri soi kauniisti ja solistit myös. Yleisö oli järkyttävää porukkaa: sepustaa piti joka biisin välissä ja aikanakin, tuoleilta piti pomppia edestakas ja räiskiä salamavaloilla.

Ensimmäisen matkapäivän pääkohde oli Leopold-museo Museokorttelissa. Miljöö oli miellyttävä, ja museo hieno kokonaisuus. Klmtiä oli museon yläkerta elämäkertateemalla. Näytillä oli liuta taiteilijan raapustaamia postikortteja, joitain teoksia ja aikalaisten töitä. Klimtissä minua alkoi kiinnostaa ”platoninen” suhde ystävättäreen, Emilie Flögeen, joka oli aikansa jugendmuodin luoja. Huikea oli alakeran Egon Schielen laaja näyttely. Klimt viisaasti mentoroi Schieleä, vaikka nuori tulokas kehitti voimallista ekspressionististista tyyliä. Vaikuttavan persoonalinen tekijä kuoli jo 28-vuotiaana espanjantautiin, kuten raskaana ollut vaimonsakin. Samana vuonna 1918 kuoli Klimtkin, joskin yli viisikymppisenä. Traagisia kohtaloita.

Suudelma Klimtin ja Schielen kokemana

Keskiviikon teemana oli jälleen Klimt ja pääkohteena Belvedere. Barokkipuisto oli näyttävä, kuten myös palatsit ja suihkulähteet. Klimtin suuret teokset ovat hohdokkaita, aikanaan uusi tyylitelty kuvaustapa voi näyttää nykypäivänä kiiltokuvamaisena romantisointina, mutta säväyttivät elävänä nähtyinä Suudelma, Judith, Aatami ja Eeva sekä maisema- ja muotokuvat. Niiden rinnalla olevat Schielen teokset samoista aiheista olivat kyllä omaperäisiä. Beldeveren muukin kokoelma oli kattava katsaus itävaltalaista taidetta ja muutakin, joukossa oli Davidin kuuluisa ratsumaalaus Napoleonista.

Belvedere iltaloistossa

Belvederen jälkeen ihastelin Otto Wagnerin jugendarkkiehtuuria Karlplazilla ja lähistöllä. Lisäksi Secession-rakennus oli juuri niin hieno kuin näkemissäni kuvissakin kultakupoleineen. Näin myös sisällä olevat Klimtin Beethoven-friisit. Irstaus oli vaikuttava teos, niin muutkin entisöidyt friisit.

Wien oli rikkaan kulttuurin rakentama kallis kulissi. Taas ihmettelin, millä varoilla ja kenen selkänahasta moinen on saatu aikaiseksi. Palatsit, hallintorakennukset ja eri aikakausien talot olivat toinen toistaan hienompia. Kovimman hellepäivän tosin vietimme toisissa maisemissa eli matkasimme Tonavaa pitkin Bratislavaan. Sen vanha kaupunki oli kovin tallinnamainen, sympaattinen ja kotikutoinen. Katumusisointi elävöitti: Vivaldi soi kauniisti.

Viimeinen matkapäivä oli ilmaltaan harmaa, mutta anniltaan valoisa. Olin säästänyt lähtöpäivälle taidehistoriallisen museon. Sen kattokupolin reunoilla on Klimtin tekemät eri taidehistoriakausia kuvaavat hienot maalaukset. Juhalvuoden kunniaksi oli rakennettu tellingit, jotta kuvia pääsi tutkimaan läheltä. Museon kahvila on upein, missä ikinä olen istunut. Mitättömän makuinen sacherkakkukin maistui miellyttävältä sellaisen loiston ympäröimänä, katto oli korkealla, kupolit ja krumeluurit kiilsivät.

Taiteilijan ateljeessa

Metsästäjiä lumessa

Vermeerin Taiteilijan ateljeessa (1665) on hartaaksi vetävä teos. Valon tavoittaminen, tarkkuus ja tunnelma tekevät teoksesta maagisen, ja kuten muutkin Vermeerin työt, tämäkin pysäyttää ajan kulun. Museo oli muutenkin pullollaan menneiden mestareiden hienoja töitä. Yksi huoneellinen Pieter Brueghelin töitä oli merkittävä kohokohta. Hollantilaiset talvimaalaukset vetoavat minuun mystisesti, kuten Metsästäjiä lumessa (1565), joskin muutkin tämän omaperäisen maalarin tapahtumaa täynnä olevat työt kiehtoivat.

Venetsiassa innostuin Belliinistä, ja nyt Wienissäkin pääsin tutkimaan muutamaa mestariteosta, lisäksi Rafaelin Madonnaa. Vanhoista saksalaisista puhuttelivat Durer ja Cranach. Ja monet muut maalarit eri puolilta eurooppaa ihastuttivat, kuten Velaszquez, Lotto ja teatraalinen Caravaggio. Erityiskiitosmaininnan saavat Kunsthistorisches Museumin infotaulut teosten vieressä: niihin oli lyhesti vangittu kiinnostavia tietoja maaluksista.

Taidepläjäys oli täyteläinen, lähes tuli ähky. Onneksi tämä kokemus oli reissun viimeisenä päivänä; muut eivät ehkä olisi tuntuneet miltään tuon klassikkokimaran jälkeen. Kaupunki oli turisteja pullollaan, mutta merkillistä oli, että mihinkään museoon ei pitänyt juurikaan jonottaa. Muihin kävelimme suoraan lippuluukulle, vain Belevedereen odotimme pääsyä kymmenisen minuuttia.

Reissu oli menestys myös ruoka- ja juomakulttuurin suhteen. Paikallinen ruoka oli reilua ja mutkatonta, ja pari kertaa osuimme olut- ja viinitupiin, joissa kulmakunnan vakiokävijät selvästi viihtyivät, tunnelma oli hyvä. Viinit olivat raikkaita ja maukkaita. Myös markkina-alueen vietnamilainen ateria oli uusi makukokemus – joka haarukallisella useita kiinnostavia sävyjä suussa. Matka tarjosi siten elämyksiä kaikille aisteille. Vain wieniläiskirjailijan romaani Toiveet jotka toteutuvat jäi kesken. Ehkäpä Wieniinkin sijoittuva suomalaisromaani Täydellinen paisti antaa hyvän lukujälkimaun.

Kesäkuun alun Tukholma on viileän kaunis. Ensimmäisenä vierailupäivänäni saatoin istuskella Vanhan kaupungin Suurtorilla terassilla, mutta toisena päivänä vettä vihmoi hieman yli kymmennen asteen kylmyydessä. Eipä se suuremmin haitannut, sillä ohjelmassa oli joka tapauksessa visiitti valokuvamuseoon. Se avattiin 2010, joten kävin siellä ensimmäisen kerran.

Alakerrassa oli olympiavuoden tiimoilta urheiluvalokuvia. Menneiden vuosien voittajat toivat muistoja mieleen. Lisäksi monet urheiluvalokuvat ovat hienoja liikkeen ilmaisijoita, vaikka kuvan luonteena onkin pysäyttää liike. Yhden hetken irrottaminen toimintakokonaisuudesta ilmaisee ihan omia asioitaan: voimaa, tunnetta, kipua.

Päänäyttelyssä oli Sally Mannin valokuvia noin neljältä vuosikymmeniltä. Varhaiskuvat olivat sensuelleja nuorten naisten kuvia. Sen jälkeen vuorossa oli lapsikuvia, oivaltavia ja vahvoja, joskin vain veteen piirretty viiva erottaa joitain kuvia lapsipornosta. Joukossa on mahtavia asennekuvia, kuten kolmen naisen seisomapissaus. Mannin sanojen mukaan seksi ei ole enää tabu, mutta kuolema on. Täytyy myöntää, että ainakin Mannin maatuvien ruumiiden kuvat jäivät minulle tabuksi, vaikea oli niitä katsoa ja nopeasti ne ohitin. Näyttelyn tuoreimmat kuvat vanhenevan miehen kehosta puolestaan liikuttivat minua. Ikä tekee haavoittuvaksi.

Myös Strinbergistä kootut valokuvat olivat mielenkiintoisia.Pistäväkatseinen ja ristiriitainen kulttuuripersoona oli perso kuvalle. Nykyisin hänet varmaan diagnosoitaisiin monesta syystä narsistiksi. Yhtä kaikki: tässäkin kuvasarjassa komeasta ja intensiivisestä nuorukaisesta tukevaksi vanhukseksi mies muuttuu kuva kuvalta. Ai, ajan hammas – aika oikeudenmukainen kaikille.

Matkan päätarkoitus oli vierailu Centrum för Lättläst -keskuksessa. Kävimme myös Språkkonsulerna-firmassa. Yhtäkaikki ei voi kuin kadehtia ruotsalaista kieliasennetta: on lähettäjän häpeä, jos vastaanottaja ei ymmärrä tekstiä. Tasa-arvon ja oikeudenmukaisen kommunikoinnen ajatus on kasvanut 1970-luvulta siten, että (ainakin sain sellaisen käsityksen) kaikessa (kirjallisessa) viestinnässä pyritään vähintään selkeään ja helppoon yleiskieleen. Selkoruotsia tuotetaan myös aivan toisella panostuksella kuin meillä selkosuomea. Lisäksi voi kouluttautua ”kielikonsulttilinjalla”, ja ilmeisesti on tilausta yksityisille(kin) kielikonsulttifirmoille, jotka varmistavat asiakkailleen, että heidän viestintänsä tapahtuu helpolla, ymmärrettävällä ja lähestyttävällä kielellä.

Otto Mäkilän näyttely Turun taidemuseossa on avoinna vielä viikon. Kannattaa katsastaa outo näkijä. Kuvia katsastaessa herää iloa, surua, ahdistusta ja epämääräistä vapautusta. Omaehtoisuus, värien ja muotojen haku ja vapaa ajatus viehättävät. Syntyy oikein kunnioitus oman tien kulkijan visioille. Hieno matka!

Samalla reissulla kannattaa käydä Aboa vetus & novassa. Nova-osastolla on Ulla Jokisalon näyttely – omanlaisensa näkijä ja kokija hänkin. Neulojen pistot tuntuvat lähes iholla. Ainakin mielessä.

Kulttuurikaupunkivuoden kunniaksi avattu Logomo on lisäksi käynnin väärtti. Liisa Ihmemaassa -näyttely on todella monipuolinen valokuvakatselmus. Joukossa on jonninjoutavaa, mutta monia kiinnostavia valokuvateoksia on ihailtavana.

Lisäksi suosittelen lounaspaikaksi ravintolaa nimeltä Tintå. Jokivarren viehättävän paikan salaattipöytä on herkullinen!