Aihearkisto: Lasten- ja nuortenkirjat

Haasteita ja selkokirja Presidentin painajainen

Hyvää kansainvälistä lukutaitopäivää! Tervetuloa mukaan muistamaan, että maailmalla tallaavista aikuisista on vielä viidennes lukutaidottomia. Suomen pakolaisavun tämän vuoden lukutaitokampanja on nimeltään LAHJOITA LUKUTAITO. Keräyksen keskiössä ovat pakolaiset, joiden koulunkäynti on ollut mahdotonta. Keräyksen avulla mahdollistetaan lukutaitokoulutus. Lisätietoja ja suora klikkaus lahjoitussivulle on tässä linkissä.


 

Suomalaisten lukutaito on hyvällä tolalla, joskin kaikissa viime vuosien tutkimuksissa ja selvityksissä taitotasossa nähdään laskeva trendi. Etenkin nuorten aikuisten ja nuorten lukemisen taidot ovat heikentymässä. On myös hälyttävää, että iltasatulukeminen on vähentynyt – tuo läheisyyttä ja kokonaiskehitystä tukeva arvokas traditio, jolla tuuditetaan tulevat polvet mielikuvituksen ja kielentaitojen ytimeen.

Selkokeskuksen arvioin mukaan noin 10 % suomalaisista hyötyy selkokielestä, joissain tilanteessa jopa tuplamäärä. Lukutaitoon kannustamisen kunniaksi esittelen alakoululaisille suunnatun selkokirjan, koska selkoromaani parhaimmillaan houkuttaa lukemaan ja nappaamaan itselleen ajatuksia avartavan harrastuksen sellaisillekin lapsille, joille lukeminen on vaikeaa ja hidasta.

Maiju Mäen selkoromaani Presidentin painajainen (Opike 2015) on jatkoa lastenjännärille Pulmista pahin (Opike 2011). Uusi kirja toimii kyllä itsenäisesti. Kiperiä mutta aika kilttejä tilanteita ratkoo toimelias Seela-tyttö, joka osaa puhua eläinten kanssa. Nyt Seela on vierailulla Tyyne-tädin luona ja päätyy setvimään sekä erilaisia eläinongelmia että presidenttiä uhkaavan nolon tilanteen.

Juoni lähtee käyntiin aika hitaasti, mutta uskon, että joustava kerronta pelaa niin hyvin, että lukija tai kuuntelija jaksaa odottaa noin 40 sivua, että siirrytään hieman jännittävämpään vaiheeseen. Pidän kovasti luistavasta kielestä. Se on selvästi selkokieltä, ei kuitenkaan helpointa selkokieltä, sillä tarina on pitkähkö ja siinä on vaihtuvia tapahtumakäänteitä sekä paljon henkilöitä, etenkin vilahtavia eläinkavereita.

Samaan hengenvetoon totean, että Presidentin painajainen on sujuvaa ja sidosteista, siis nautittavaa tarinointia. Selkoulkoasu tukee lukemista, sillä kapeat palstat ja lyhyet kappaleet helpottavat tekstiä. Luvut ovat oivallisen pituisia. Näen sieluni silmin, miten kirja toimii alakoulun ensimmäisillä luokilla jatkokertomuksena opettajan lukien sitä luku kerrallaan.

Kerrassaan manio lisä on kirjan lopun tehtäväpaketti. Siinä on näppäriä tehtäviä keskittymiskyvyn, tekstitaitojen, kielellisen tietoisuuden ja mielikuvituksen kehittämiseksi. Toivottavasti kodit ja koulut nappaavat käyttöönsä kirjaa elävöittävät hyvät tehtävät.Presidentin painajainen


 

Muistutan vielä käynnissä olevasta selkokirjahaasteesta (blogissani 12.8.). Lue selkokirja ja kerro kokemuksistasi kommentoiden blogiini 2.10. Voit toki levittää selkokirja-aatoksiasi muutenkin somessa tai yhteisöissäsi. Haasteen idea on jatkaa selkokeskuksen mottoa JOKAISELLA ON OIKEUS LUKEA.

_ _ _
Maiju Mäki
Presidentin painajainen
Opike 2015
selkoromaani lapsille
110 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): haaste, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja

Lukemisasiaa kouluista ja Poika joka katosi

Palaan blogissani säännöllisesti nuorten lukuharrastuksen hiipumiseen. Tällä viikolla Helsingin Sanomien pääkirjoituskin (13.5.2015) käsitteli aihetta. Näkökulma siinä oli lähinnä lukioon sunnattu: on herännyt huoli, että uudessa opetussuunnitelmassa ei mainita kokonaisteoksien lukemista.

En usko, että lukiossa kukaan äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja jättää luetuttamatta nyt ja tulevaisuudessa kokonaisia kauno- tai tietokirjoja. (Toinen juttu on, lukeeko lukiolainen vaan nappaako tehtävävastauksia leffojen ja blogien avulla.) Outoa sen sijaan on ikäluokan toisen puoliskon unohtaminen sankassa huolestumisen ilmapiirissä.

Ammattikoulutuksessa opetusmahdollisuudet ovat niukat, vaikka lukutaidoltaan ja -tahdoltaan haastavat nuoret hakeutuvat usein ammattiopintoihin. Kirjallisuus on opetussuunnitelmassa marginaalinen sivumaininta mutta silti osa opetusta. Lukuinnon ja -taidon nostattamiseen eivät rakenteet tarjoa kummoistakaan tukea. Kun lukiolainen saa opintojensa aikana yli 200 tuntia pakollista äidinkielen ja kirjallisuuden opetusta, saa ammattikoululainen äidinkielenopetusta noin 70-90 tuntia, ja se määrä sisältää kaiken ammattitaitoa tukevan pakollisen äidinkielen lähiopetuksen (OPS:n paikalliset, vaihtelevat toteutukset elokuussa 2015). Kumpikin toisen asteen koulutus mahdollistaa silti hakeutumisen jatkokoulutukseen. Huolestuisin todella koulutuksellisesta ja alueellisesta eriarvoisuudesta, jos olisin päättäjä, työnantaja, vanhempi tai tulevaisuuttaan pohtiva nuori.

Nämä toisesta asteesta. Varsinainen murheen aihe on jo peruskoulussa alkanut pitkäjänteisen lukemisen karttaminen. Tiedämme tutkimuksista, että peruskoululaisten asenne etenkin kirjallisuuden lukemiseen on muuttunut aiempaa negatiivisemmaksi, taitomittaustulokset heikentyvät vuosi vuodelta ja sukupuolien taitoerot ovat kasvaneet siten, että suuren pokajoukon lukutaito on hälyttävän huono.

Toiset nuoret kiinnostuvat kirjallisuudesta, ahmivat sitä, ja usein kodin malli tukee tätä empatiaa, ajattelutaitoja ja sivistystä ruokkivaa harrastusta. Iso osa nuorista sen sijaan jää osattomaksi opettajan houkutteluyrityksistä huolimatta. Taustalla on nuorten aikapula, haluttomuus, huonot lukukokemukset tai heikko luku- ja keskittymiskyky.

Usein valitetaan, että kiinnostavaa luettavaa on vaikea löytää. Lukijaksi voi nimittäin ajautua: porttiteoria on totta tälläkin elämänalueella. Kun otolliseen aikaan saa käteen imaisevan kirjan, voi lukuharrastukseen jäädä koukkuun.

Muistutan, että viime vuosina on ilmestynyt hyviä selkokirjoja, jotka voivat tarjota positiivisen lukukokemuksen nuorille lukijoille, joilla aiemmin on ollut sellainen kokemus, etteivät he jaksa lukea ”paksua” kirjaa loppuun. Syynä voi olla kärsivällisyysvaje tai lukemiseen liittyvät vaikeudet. Tämän pitkän johdattelun jälkeen esittelen yhden uusimmista selkokielisistä nuortenromaaneista.Poika joka katosi

Marja-Leena Tiaisen selkoromaani Poika joka katosi (Avain 2015) perustuu kirjailijan samanaiheiseen yleiskieliseen nuortenkirjaan. Hannan veli katoaa, mikä vaikuttaa väkevästi 17-vuotiaaseen tyttöön ja hänen perheeseensä.

Selkoromaani kertoo eleettömästi mutta tunteisiin vetoavasti epätietoisuuden ja surun eri vaiheista. Aihe ei ole helpommasta päästä, mutta se tarjoaa välineitä vaikeiden tunteiden käsittelyyn. Kaikeksi onneksi aihetta lähestytään myös siten, että tuskaan ei vajota. Romaanin voima on etenkin se, että elämä etenee: saa edetä, saa toivoa ja olla onnellinen.

Poika joka katosi on mielestäni enemmänkin tyttöihin vetoava kirja. Lukuhaluton poika voi nujertua tämän vakavan aiheen alle. Selkokirjasta hyötyvälle nuorukaiselle voi sen sijaan tarjota Tiaisen viimevuotista selkokirjaa Kyttäyskeikka. Lisää selkokirjavaihtoehtoja löytää tuoreimmasta selkokirjaesitteestä.

Oma kokemukseni selkokirjojen tarjoamisesta syystä tai toisesta vähän ja vaivalloisesti lukeville ihan tavallisille yli 15-vuotiaille nuorille on toiveikkaan myönteinen. Jo nuoren elämys siitä, että jaksaa lukea kirjan loppuun voi olla itsensä huonoksi kokevalle lukijalle kohottava. Selkokirjojen helppo virkerakenne ja tarinan johdonmukainen eteneminen helpottavat lukuprosessia, jolloin juoneen, henkilöihin ja sanottavaan pureutuminen mahdollistuu.

Selkokirjoja on monenlaisia, sillä osa on täsmäsuunnattu erityisryhmille, mutta monet sopivat aivan tavallisille tallaajille. Siksi ”selkosta” on karsittava joitain karkottava leimaava sävy. Se, että teksti on helposti lähestyttävä, jopa yksinkertainen, ei ole huono tai väheksyttävä asia. On hyvä, että on valinnanvaraa: toisille lukijoille alastalon saleja ja toisille selkoromaaneja.
– – –
Marja-Leena Tiainen
Poika joka katosi
selkoromaani
Avain 2015
88 sivua
Sain kirjan kustantajalta.

3 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja

Lukuviikon loppukatsaus

Kuluneen viikon ajan kirjabloggaajat ovat esitelleet kokemuksiaan (lasten)kirjallisuudesta. Lukuviikko 20. – 26.4.2015 on luonnollisesti haasteen perusta.

En olisi lukija ilman lastenkirjallisuutta ja lukumalleja. Isäni ja setäni olivat luonnoltaan lukijoita, ja se siirtyi minuunkin. Alle kouluikäisenä odotin päivät isää töistä kotiin, jotta pääsin seuraamaan hänen vapaasti kertomiaan hölmöläistarinoita tai kuuntelemaan lempikirjojani kuten Nunnua, Kana Karoliinaa ja Kun elefantti Kyösti puistotädin ryösti. Setä puolestaan varmisti, että sain joululahjaksi vuoden kärkikirjan tai klassikon. Näin tuli tutuiksi muun muassa Lindgrenin Eemelit ja Tolkienin Lohikäärmevuori. Lukuintoilun nurjana puolena ahmimisiässä oli äidin epäily alkoholismin kaltaisesta kirjariippuvuudesta.

En usko, että perusta on miksikään muuttunut: tänäkin päivänä kipinä lukijaksi syttyy pääsääntöisesti kotoa. Tarvitaan vielä muutama mielikirja omassa kirjahyllyssä, ja lisäksi vaihtelua tuovat säännölliset kirjastovisiitit sekä kirjastonhoitajien viisaat lukuvinkit. Yhteinen iltasatu olkoon lainkaltainen läheisyysvelvoite, jotta sähköinen häly hetkeksi hiljenee ja antaa tilaa tarina-ajatuksille. Myös päiväkoti ja koulu voivat tukea kirjailoa ja opettajat johdatella mieltymyksiin sopiviin kirjoihin. Tästä on porttiteoria rakennettu: lukija on saatu kirjakoukkuun.Kirjakaappi

Harrastuksia on monenmoisia, lukeminen niistä yksi. Minut kirjallisuus on kasvattanut arvostamaan kielellä ilmaisun voimaa. Kirjallisuuden tarjoama mahdollisuus päästä ihmisen, elämän, kulttuurin ja ajan ihon alle on antanut korvaamattomia elämyksiä ja tukipuita maailmankuvan rakentamiseen. Siksi on helppo suositella lukuharrastusta. Vaikka elämä heittelee ja ajankäyttömahdollisuudet vaihtelevat, lukeminen lisää hyvinvointia vailla suorittamispakkoa.

Liitän lopuksi vielä koosteen lukuviikon postauksistani. Suuri osa on lapset/nuoret-osastoa, mutta viikon loppua kohti siirryin aikuispuolelle päätyen lukupiireihin. Lukuiloa!


 

Lauantaina Suvi Ahola: Ystäviä ja kirjoja
Perjantaina Kari Hotakainen: Kantaja
Torstaina Katri Kirkkopelto: Soiva metsä
Keskiviikkona Eppu Nuotio & Maami Snellman & Sanna Pelliccioni: Maami mustikka
Tiistaina Tittamari Marttinen & Aiju Salminen: Ikioma perheeni
Maanantaina Kalle Veirto: Shell’s Angles & Jyri Paretskoi: Säbätalvi
Sunnuntaina lukuviikkovinkit.


 

Ompun blogissa on linkkejä muiden kirjabloggaajien lukuviikkosaaliiseen.Lukuviikko2014_logo_pieni

4 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Lukupäiväkirja

Katri Kirkkopelto: Soiva metsä

SIBELIUS KUVAKIRJASSA

Lukuviikkoa vietetään 20. – 26.4.2015. Ompun blogissa on linkkejä lasten- ja nuortenkirjallisuuspostauksiin.

Lukuviikon ratoksi näemmä tartun sivistäviin lastenkirjoihin. On kyllä eduksi, että lapsille suunnatuissa kirjoissa olisi hulvatonta hulluttelua, mutta muunlaisiakin tunnelmia tarvitaan. Viihtyminen vetää lukunautintojen pariin ja innostaa kirjojen kuluttajaksi joka iässä, ja viihtyähän voi sekä riemun että tiedon parissa. Lukuviikkokirjoistani Maami Mustikassa on satuiloittelua ja puuhailua, Soiva metsä on puolestaan lastenkirja monin tavoittein.

Katri Kirkkopelto on kirjoittanut ja kuvittanut kuvakirjan Soiva metsä, jossa kahlataan suursäveltäjämme elämäntaivalta. Kehyskertomuksessa on Ainolassa vieraileva lapsenlapsi, jolle isovanhemmat, Jean ja Aino Sibelius, kertovat papan sävellysurasta.soiva metsä

Kertomustekstin lukeminen ja kuunteleminen kyllä edellyttää hyvää keskittymistaitoa, sillä teksti on melko asiapitoista. Siinä on välillä mukavaa rupattelevuutta, ja lapsipäähenkilö tekee lähestyttäväksi merkkihenkilön eletyn elämän kelailun.

Kuvitus on mielestäni elinehto tarinaan samastumiselle. Luonto- ja ympäristökuvat ovat kauniita, osin jopa hehkuvan satumaisia, kuten Ainolan puutarha. Tunnetut henkilöhahmot on pyritty säilyttämään näköisinä, ja joiltain osin niissä on jäykkää poseeraamista.

SibbeYksi kirjan tavoite on välittää tuleville polville Sibeliuksen suurmiesmerkitystä, joten kirja naksahtaa juhlavuoden teemaan. Merkittävä lisä kirjalle on sen mukana oleva CD-levy, jossa on levytykset kuudesta Sibeliuksen sävellyksestä. Ne ovat teoksia, jotka ovat myös kirjan tarinassa mainittu, joukossa tietysti Finlandia ja Valse Triste. Osa esityksistä on äänitetty Ainolassa, mikä lisännee tunnelmaviritystä. Kirja on siten mainio apu musiikkikasvatukseen: kertomukseen voi limittää musiikin kuuntelua. Kirjan lopussa on lisäksi pieni musiikkisanasto, joka pohjustaa tutustumista klassiseen musiikin termistöön.

Kirjoittaja on käyttänyt kunnioitettavasti lähdemateriaaleja, ja hän on tiivistänyt kirjan loppuosaan aukeaman mittaisen Sibeliuksen elämäkertakoosteen. Itse kuvakirjan kertomuksessa on aiheen painosta joitain kankeuden hetkiä, mutta kyllä kirjassa on myös tunnelmallisia kohtia.

Kaikkiaan on hienoa, että on lastenkirjallisuutta, joka kytkeytyy musiikkiin ja suomalaiseen kulttuuriperintöön. Kyllä tämän kirjan kanssa voi viettää lapsiseurassa monta kirjatovia ja sopivasti annostellen juhlia Sibeliusta, musiikkia ja suomalaista luontoa.
– – –

Kuvat ja teksti: Katri Kirkkopelto
Soiva metsä. Jean Sibeliuksen matkassa
Lasten Keskus 2015
kuvakirja
Mukana CD, jossa on kuusi Sibeliuksen sävelteosta, Nazig Azezian (piano) & Jussi Makkonen (sello).
Lainasin kirjan kirjastosta.
Haasteet: lukuviikko, elämäkerrat

2 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Musiikki

Maami mustikka. Satuja ja satutehtäviä

KIELEN- & KÄDENTAITOJEN ILOKSI JA TUEKSI

Eppu Nuotio & Maami Snellman & Sanna Pelliccioni ovat kolmisin koonneet joka kodin, eskarin ja alakoulun tarvekalun. Maami mustikka. Satuja ja satutehtäviä (Bazar 2015) on viehättävä sanataidekirja, joka viekoittelee harjaannuttamaan kielenkehitystä, mielikuvitusta ja kädentaitoja.

Lukuhetket ovat lapsen kokonaiskehityksen vuoksi arvokkaita. Niissä kehittyvät kieli- ja kuuntelutaito sekä kyky eläytyä. Maami mustikan sadut ovat sopivan pituisia ja tarinat hyvällä tavalla kirjavia. Ne sopivat hyvin vuodenkiertoon, ja niitä voidaan kytkeä monenlaiseen teemaan. Satujen aiheet ovat monimuotoisia: niissä syntyy ystävyyksiä, ne rohkaisevat selviytymään ja niissä on elämäniloa. On myös mukavaa, että saduissa kerrontatapa vaihtelee. Ote on samastuttavan arkinen raikkaalla tavalla.

Maami mustikka koostuu seitsemästä sadusta, joiden jälkeen on satuun pohjautuvia tehtäviä. Lapsilähtöisissä satutehtävissä kieli-iloitellaan tai ryhdytään eri aisteja virittävään toimintaan, vaikka lauluihin tai leikkeihin. Lisäksi joka satuun on teemaan sopiva askarteluohje. Toiminta- ja askarteluohjeet ovat lyhyitä ja osuvia, joskus niissä on väljää revittelyä tyyliin ”sekoita tyhjään jugurttipurkkiin töräys liimaa ja saman verran maitoa”.

Kirjan johtoajatus on tavallaan ohjeistettu vapaus. Aikuinen voi järjestää melkoiset sanataidebakkanaalit, sillä sadut tehtävineen ovat innostavia ja kekseliäitä. Tehtävät ovat kuitenkin sen verran vaativia, että pienten kanssa pitää itse ideoida simppeleitä sovelluksia. Sanataideopetuksen tueksi kirja on kerrassaan hieno eskari- ja alakouluikäisille, ja kokonaisuus mielestäni vastaa tekijöiden esipuheessa ilmaisemaa tavoitetta: ”Tehtävien avulla lapsi pääsee syventämään tarinaa sekä kasvattamaan luetusta sadusta oma ja uutta.”Maami mustikka

Kuvitus on tärkeä osa kirjaa. Minulle kansi tuotti lämpöailahduksen kaukaa menneisyydestä, ja se vahvistui muiden kuvien parissa. Kuvitus muistuttaa lapsuuteni suosikeista, Nunnu-kirjoista. Hahmo- ja värimaailma lähestyy Oili Tannisen käden jälkeä. Plagioinnista ei ole kyse, tunnistan vain samuutta. Toivottavasti Maami mustikka jättää sen käyttäjille samanmoiset ilomuistot kuin Nunnu minulle. Satupuuhailuun kirja ainakin antaa mieleen painuvat mahdollisuudet.
_ _ _
Eppu Nuotio & Maami Snellman & Sanna Pelliccioni
Maami mustikka. Satuja ja satutehtäviä
Bazar 2015
81 sivua
Seitsemän satua ja niihin mielen, kielen ja käden askareita.
Lainasin kirjan kirjastosta.

Reader, why did I marry him? -blogissa on linkkejä lukuviikon kirjablogijuttuihin.

Lukuviikko muistuttaa kirjojen lukemisen merkityksellisyydestä. Etenkin lasten ja nuorten kannustamista  kannattaa korostaa: tulevaisuden lukutaitajien kasvualustaa lannoittamaan!

Lukuviikko muistuttaa kirjojen lukemisen merkityksellisyydestä. Etenkin lasten ja nuorten kannustamista kannattaa korostaa: tulevaisuden lukutaitajien kasvualustaa lannoittamaan!

 

1 kommentti

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat

Tittamari Marttinen & Aiju Salminen: Ikioma perheeni

Kuu viettää syntymäpäivää. Se ei selviä, minkä ikäinen tai mitä sukupuolta hän on. Se tulee selväksi, millainen voi olla sateenkaari- ja apilaperhe, ja se, että ratkaisevinta on rakkaus ja hyvä tahto. Tekstin on kirjoittanut Tittamari Marttinen ja kuvitus on Aiju Salmisen: Ikioma perheeni (Pieni Karhu 2014).Ikioma perheeni

Kertomus on kompakti yhdenpäiväntarina. Samalla kun kerrotaan synttäripäivän sympaattiset sattumukset, kuvaillaan lapselle sopivalla tavalla, millä tavoin homovanhemmat voivat saada lapsia ja miten sukupuoli ei ole määrittävä tekijä hyvälle huolenpidolle. Lisäksi transsukupuolisen kummin avulla vahvistetaan itsensä hyväksymistä sellaisena kuin on.

Minun on myönnettävä, että opetusosuudet ovat kovin päälle liimattuja. Samalla ymmärrän, miksi niin on, sillä on paikallaan, että suoraviivainen tapa ilmaista asiat hälventää normipoikkeavuuksien kummastelua. Kauniisti kertojalapsen suulla avataan erilaisuuden suhteellisuus:

Kerran eräs poika ilkkui minua siitä, että perheeni on erilainen kuin hänen perheensä. Ihmettelen, mitä ilkkumista siinä on. Minä rakastan ikiomaa perhettäni, mutta minusta on kivaa se, että kavereiden perheet ovat toisenlaisia. Jollakin on yksi äiti tai yksi isä, jollakin yksi molempia, jollakin on isä ja äitipuoli tai äiti ja äidin poikakaveri… Olisi kummallista, jos kaikkien perheet olisivat samanlaisia. Emmehän me ihmisetkään ole.

Kuvitus on selkeä, ja tyylitellyt hahmot korostavat neutraalia linjaa. Värimaailma on retrohenkinen. Sellainen mielenailahdus päässäni vilahtaa, että kuvitus on ehkä hitusen nuoremman väen tyylistä kuin tarinaan uppoutujat. Villi veikkaus on, että viskari-eskari-ikäisiin kertomuspituus jo iskee. Kirjaa voi hienosti käyttää kaikenikäisille puheeksi ottamisen avuksi sateenkaariperheasioissa. Ikioma perheeni on ihmisen asialla tasa-arvoisen lämpimästi ja välittäen. Ei ihme, että se sai vuoden 2015 Arvid Lydecken -palkinnon.
_ _ _
Tittamari Marttinen & Aiju Salminen
Ikioma perheeni
Pieni Karhu 2014
kertomus lapsille (ja aikuisille)
43 sivua
Muissa blogeissa mm.
Kirjanurkkaus tykkää mutta toivoo arkista sateenkaarilastenkirjaa sekä huomauttaa aiheellisesti yhdestä kuvavirheestä.
Mitä silmät ei nää… suosittelee kirjaa joka perheelle, vaikka kirjassa on tukuttain asiaa.
Lastenkirjahylly esittelee palkintolausunnon ja linkkaa positiiviseen HS-arvioonsa.

Lukuviikkoa vietetään 20. - 26.4.2015. Ompun blogissa on linkkejä lasten- ja nuortenkirjallisuuspostauksiin.

Lukuviikkoa vietetään 20. – 26.4.2015. Ompun blogissa on linkkejä lasten- ja nuortenkirjallisuuspostauksiin.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat

Shell’s Angles ja Säbätalvi

Lukuviikko2014_logo_pieniLukuviikko (20. – 26.4.) kierähtää käyntiin. Sitä vietetään etenkin lasten ja nuorten lukuinnostamisen vuoksi, mutta sopiihan se kaikenikäisten teemaviikoksi. Valikoin silti esittelyyn kaksi nuorten miesten romaania, sillä huoli etenkin poikien lukemisesta on kasvanut vuosi vuodelta. Viime aikoina on todisteltu, että joka kahdeksannen pojan lukutaito ei riitä jatkokoulutukseen. Siksi lukuharrastuksen normalisointi, mediaseksikkyys ja tavoiteltavuus pitäisi korottaa korkealle.

Valitsemissani kirjoissa on hämmästyttävästi samanlaisuuksia. Jyri Paretskoin Shell’s Angles sai Topelius-palkinnon viime vuonna, Kalle Veirton Säbätalvi tänä vuonna. Kummankin kirjan on Karisto kustantanut. Kummassakin romaanissa sählätään mopolla siten, että siitä riittää setvittävää. Säbätalvessa törttöily on käynnistävä tekijä, Shell’s Angles -kirjassa se on päättävä ja jatko-osaa valmisteleva aines. Kummassakin romaanissa on hyvähenkisten kavereiden keskeistä hengailua ja jutustelua sekä sykähdyttävä romanssin syttyminen. Perheissäkin sattuu ja tapahtuu, ikäviäkin. Silti nämä kaksi romaania välittää eteenpäinmenon rohkaisevaa sanomaa.

Kirjojen hieman erilaiset kohderyhmät johtuvat päähenkilöiden iästä. Shell’s Anglesin Henri ja kaverit ovat kahdeksasluokkalaisia mopopoikia, ja Säbätalven Einari on parikymppinen, lukiota lopetteleva salibandyammattilainen. Murkkupoikakertomus iskee samanikäisiin, ja täysi-ikäisen urheilijanuorukaisen tarina sopii urheilusta ja aikuistumisesta kiinnostuneille kutakuinkin samanikäisille. Valitan, ei erityisen yllättäviä yleisömäärittelyjä.Shell & Säbä

Minä kyllä luin nämä kaksi kirjaa kakistelematta. Kerronta kulkee kummassakin kikkailemattomasti, helposti seurattavasti. Veirto ilahduttaa minäkertojan ennakkoheitoilla. Paretskoi etenee kronologisesti ja liittää mukaan joitain Henrin päiväkirjamerkintöjä. Ihastelen etenkin vaivatonta dialogimeininkiä, ja verbaalia letkauttelua on mukava seurata. Sen seassa on aidosti vakavia aiheita ja elämänkohtaloita, ja ne osataan ujuttaa luontevaksi osaksi tarinointia. Nätisti ja yllättävän helläkätisesti kuvataan rakastumista, etenkin Säbätalven melkoisen poikkeuksellisesta tilanteesta versovaa suhdetta. Kovin syvällisesti ongelmiin ei porata, pääosa on kovinkin jokapäiväistä eteenpäinmenoa. Juonen draaman kaari on silti hyvin hallussa: sopivasti sattuu ja tapahtuu. Humoristisia kommelluksia kertyy niitäkin, enemmän kyllä murkkukertomuksessa.

Kummassakin kirjassa päähenkilöt ovat kunnollisia, ja kotiväki tukee ja kannustaa. Sivuhenkilöissä on kirpaisevia kohtaloita ja kovia kotioloja. Viehättävästi ja rehdisti nämä tavispojat hoitavat ihmissuhteitaan. Itse asiassa huomaan tykästyväni siihen, että aika arkisesta touhuilusta kimpoaa kivaa nuorisokirjallisuutta. Uskottavalla tavalla nämä ihan tavalliset tyypit tekevät virheitä, onnistuvat, töppäilevät taas ja katuvat. Tehtyä ei saa tekemättömäksi mutta sen kanssa eletään. Siinä on helppo lukijan myötäelää, ottaa opiksi ja uskoa ihmiseen.

Toivon, että nämä kirjat kuluvat mopo- ja säbäpoikien käsissä. Uskonkin jokusen luku-untuvikon intoutuvan lukijoiksi. Valitettavasti uskon myös, että romaanimittaiset, verbaalinäppäryyttä edellyttävät kirjat jäävät lukematta juttuni alussa mainitsemaltani noin 10 prosentilta ja vielä useammalta lukemiseen nurjasti suhtautuvalta pojalta (ja tytöltä), sillä kokemukseni mukaan parisataasivuiseen tekstiin keskittyminen on yhä useammalle nuorelle ylivoimainen tehtävä. Nyt onkin lukijan mentävä aukko selkokirjoille ja hieman yleiskieltä helpommille, vetäville, jännittäville ja hauskoille teksteille. Ei mikään pieni haaste. Kuka lähtee tekemään?

– – –
Jyri Paretskoi
Shell’s Angles
Karisto 2013
nuortenkirja
218 sivua

Kalle Veirto
Säbätalvi
Karisto 2014
nuortenkirja
253 sivua

Ostin kirjat.

Lukuviikon varrella postaan lähinnä lastenkirjoista. Reader, why did I marry him? -blogiin kerätään linkkejä lukuviikon lasten- ja nuortenkirjallisuuspostauksiin.

Kirja ja ruusu 2015

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat