Äitienpäivän kunniaksi raahasin melko vastahakoisen perheeni Emmaan. Kaikki kuitenkin vaikuttuivat tavallaan Sophie Callen Take care of yourself -näyttelystä. Siinä askarruttava sähköpostierokirje sai tulkinnan 107 naiselta. Tai no, yksi oli papukaija, joka käsitteli kirjettä suoraviivaisesti (ehkäpä sen ansaitsemalla tavalla) ja söi sen.
Ensin ajattelin, että nyt kyllä kieltämättä kriisin aiheuttava viesti märehditään hieman yliampuvasti. Huone oli hieno kokonaisuus eri näkökulmia ja reaktioita. Valokuvat, äänet, videot ja kirjalliset tulkinnat tekivät siitä monimuotoisen ja alkoivat elää omaa elämäänsä. Joka asiaanhan löytyy niin monta tulkintaa kuin on tulkitsijaa. Jokainen näkee asian omasta kontekstistaan koulutuksensa, elämänkökemuksensa, arvojensa ja asenteidensa valossa. Papukaijan lisäksi minua viehätti pienen tytön käytännönläheinen ja paljas tulkinta: jos mies kertoo rakastavansa, miksi sitten ilmoittaa erosta – surullista.
Äitienpäivän muun osan vietin lukien romaanin Sinä päivänä. Siinäkin oli eroja ja kohtaamisia. Lukukokemus oli nostalginen, sillä melko läheltä omaa muisteluvarantoani liippaa ajanjakso 80-luvun puolivälistä noin vuoteen 2005, joten kirjassa heitetiin tutunoloisia bändien ja leffojen nimiä.
Päähenkilöiden risteilevät polut oli kuvattu mielenkiintoisesti, ja jännite säilyi melko hyvin. Välillä sanailu oli puuduttavaa, mutta kuitenkin juoni kääntyi vetkuttelujen jälkeen aina kiinnostavaksi. Loppupuolen aikatasojen vaihtelu lisäsi teeman koskettavuutta. En ole aikoihin lukenut erityisen romanttista kirjallisuutta. Vaikka juoni sisälsi ilmeisiä elementtejä, se ei kompastunut niihin. Viihdettä parhaimmillaan.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 