Monica Fagerholm yllättää ilmoittamalla, että hän on kirjoittamassa trilogiaa. Sen ensimmäinen osa on Finlandia-palkintoehdokas Eristystila / Kapinoivia naisia (Teos & Förlaget 2025).
Helsingin kirjamessuilla Fagerholm tunnusti, että hän oli aikanaan päättänyt, ettei kirjojensa päähenkilöksi valitse kirjailijaa, vaan kuinkas kävikään! Uutuuskirja kertoo aloittelevasta kirjailijasta 1970-luvun loppupuolella. Fagerholm kertoi myös, että hän sai aikanaan saman neuvon, jonka saa myös uutuusromaanin päähenkilö Alice: ”kirjoittaa kuin pieni eläin”.
Samaisessa kirjamessuhaastattelussa kirjailija selitti ajankohtaa, että tavallaan kirjan kuvaamat vuodet edustavat aikaa, jolloin ei tapahtunut maailmanhistoriallisesti juuri mitään – ja silti tapahtui.
•
Fagerholmin kirjoissa tarina ja juoni solmiutuvat sykkyräksi, josta voi toki selvittää päätapahtumat. Ja täytyy todeta, että kyllä aiheilla ja juonellakin on kirjassa merkitystä: niistä nousee aikaan ja henkilöihin vaikuttavia seikkoja, ja ne vetoavat lukijaan. Fagerholmin tyyliin kuuluu, että juonenkulut eivät pysy salassa vaan päätapahtumat mainitaan ennen kuin niihin varsinaisesti päästään tai paneudutaan. Kertoja myös puhuttelee lukijaa.
Minulle Fagerholmin teokset – niin myös tämä – merkitsevät omaperäistä kerrontaa. Ihastelen sitä. Kerronta etenee pyörteen tapaan: kertaa, toistaa, tuo joka kierroksella jotain uutta, kommentoi, palaa takaisin ja vie eteenpäin.
Tässä romaanissa on myös eri tekstilajeja, myös päähenkilön esikoisromaanin katkelmia, jotka palasina muodostavat oman sisäkertomuksensa. Kaikessa teemaksi tunkee naisten valinnat ja pyrkimykset omanlaiseen elämään. Riippumattomia he eivät ole eivätkä vapaita, eivät vapaita myöskään uhkasta, jota miehet monella tasolla merkitsevät.
Tämä romaani vangitsee hetkiä, ja näkökulma on nuorten. Silloin aikakäsitys vanuu ja välillä tiivistyy: jotkut hetket tuntuvat aikaansa pitemmiltä, ja toisaalta ne menevät nopeasti ohi.
”NYT, tässä valtaisassa, nuoressa NYT-hetkessä aurinko kalliot ja Honecker joka puhuu siitä, että aikoo kirjoittaa. ’Ryhdy kirjailijaksi!’ Alice sanoo väliin. Honecker katsahtaa häneen kärsimöttömästi samalla kun aurinko nousee taivaalla, muuttu kuumemmaksi ja kuumemmaksi ja polttaa heidät punaisiksi niin että ihoon puhkeaa rakkuloita ja heidän on iltaisin rasvattava vartaloaan lypsyvoiteella, ’minä aion kirjoittaa, sanon minä, aion ja HALUAN olla lukeva ja kirjoittava ihminen – se… ei ole ammatti vaan toimintaa, yhdenlainen maailmassa olemisen tapa.’
•
Sananen pintatasosta: juonesta ja henkilöistä. Lukiota lopetteleva Alice muuttaa maaseudulta äidin ja siskon luota kaupunkiin Max-isän perheen luokse, jossa vaikuttajahahmo on isän kansainvälistä uraa tekevä vaimo Siri. Perhedynamiikasta vie tilaa teinipoika Prinssi, Joackim, jonka varjoon jää Alicen ikäinen veli Michael. Alicelle suuri merkitys on tutustua Sirin ystävään, teatterivaikuttaja Veronica Segeriin.
Perhekuvion, joka etenee tragediaan, ja Veronican kulttuuripiirivaikutteiden lisäksi Alicen tunnelmiin vaikuttavat mennyt kuuma kesä sekä tuttavuus ”Honeckerin” ja salaperäisen amerikkalaisen, hetkellisen poikaystävän kanssa. Kesto ei ole pitkä, mutta vaikutus kestää: sen seurauksena käynnistyy Alicen kirjaidea, joka on varastettu ”Honeckerilta”.
Yhtenä taustatarinana kirjassa kulkee saksalainen terrorismiaalto ja vangittujen terroristien kohtalo. Eli kyllä maailmalla taphatui vuosina 1976 – 1977, ei vain Alicen privaatissa ja perhepiirissä.
•
Monica Fegerholmin romaanin runsaudesta voisi tempaista monia eri aiheita, tapahtumalinjoja, juonilankoja tai henkilöitä. Kaikkia voisi ruotia ja pohtia. Siksi kirja on mitä mainioin lukupiirikirja. Esimerkiksi kuulisin mielipiteitä Alicen siskosta ja siskosten suhteesta, ja Alicen suhde äitiinsä askarruttaa myös, puhumattakaan isän perheen sekasotkusta. Ja ei se siihen jää, kaikkea kiinnostavaa kirjasta pursuaa.
Sanavalintoihin voi myös pysähtyä – kiitos myös suomennoksen. Esimerkiksi ”nukkekoti” isän perheen asunnosta ja Kahjola-paikannimenä eivät tavallaan juuri tulkintoja tarvitse, ja kuitenkin tarvitsevat.
Innostun siis kirjan kertomasta ja kerronnasta. Aistit välittyvät voimalla, tässä kirjassa etenkin kuuman kesän väreily polttaa sivuilta lukijaa. Sen lisäksi Fagerholm onnistuu vangitsemaan kirjaan tunnelman, jossa usein on vaaran tuntu. Se kiehtoo ja pitää otteessaan. Täyteläinen teos – toista osaa odotellessa!
•
Monica Fagerholm: Eristystila / Kapinoivia naisia, suomentanut Hannimari Heino, Teos & Fölaget 2025, 396 sivua. Ostin kirjan.
Tämä on kirja-arvio, ei mainos.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 