Juha Hurme on oivallisesti valinnut elämä ja teokset -aiheeksi Anni Polvan, yli 100 kirjaa kirjoittaneen ja kolme miljoonaa kirjaa myyneen kirjailijan. Kirjan nimi Suomen nuijituin nainen (Teos 2025) kuvaa kriitikoiden kantaa viihde- ja lanu-kirjailijaan. Kirjailija Polva itse on tiivistänyt osansa kirjailijana: ”Ainakin minun kohdallani kaikki ihmiset on kivoja. Jos nyt jätetään nuo lehtikriitikot pois, mutta kaikki muut on olleet niin kauhean kivoja.”
Vaikuttaa siltä, että Hurme on ahminut koko Polvan tuotannon. Nostan hattua. Toisaalta hämmästelen, että kirja koostuu pitkälti lyhyistä teosreferaateista ja pitkähköistä sitaateista. Toisaalta taas pidän sitä kunnianosoituksena, sillä näin Polvan tuotanto saa kokonaiskatsauksen. Lukijana saan hämmästellä etenkin romanttisen viihteen kaavan variointitaitoa, jota Polvalla riitti.
Polvan lasten- ja nuortenkirjallisuus saa tasa-arvoisen kohtelun. Kirjan väärti on todellakin tämä puoli Polvan tuotantoa, sillä Tiina-sarja veti lukemisen pariin monta vuosikertaa lapsia. Itsekin olen Tiina-väkeä. Minut sai kyllä eritoten kiinnostumaan kuvaukset Polvan Kaisa-sarjasta, jota en tunne, sillä mainion ärhäkältä nimihahmo vaikuttaa.
•
Hurmeen kirjan alkupuoli on kiinnostava, sillä Anni Heinosen lapsuus- ja nuoruusvaiheet Hurme kuvailee elävästi. Vähävaraisen perheen ahtaat asuinolot ja kesät Lammin mökillä elävöittyvät hienosti.
Erikoisen niukaksi elämäkerrallinen aines muuttuu, kun Anni avioituu Polvianderinsa kanssa. Sotavuosissa vielä on elinolotarkkuutta, mutta sen jälkeen ei elämänmenosta juuri muuta irtoa kuin se, miten työteliäs kotirouva Anni oli viisine lapsineen ja kotihommineen. Viimeiset vuosikymmenet jäävät erityisen niukoiksi. Hurme kuittaa:
”Vahvan ja lahjakkaan naisen kutistumista vapaaehtoisesti kotirouvan suppeaan rooliin Polva käsitteli toisaalla: hän työsti teemasta noin 35 variaatiota arvoituksellisissa viihderomaaneissaan.”
•
Toisaalta Anni Polva on kirjoittanut muistelmateoksia, joten elämästä uteliaat voivat siirtyä lukemaan alkulähteitä. Niitä Hurme nostaa kulttuurihistoriallisesti merkittäviksi, lapsuuskuvauksia jopa etnografisesti arvokkaiksi.
Anni Polvasta tulee myös komeasti yhden aikakauden ikoni Kalle Päätalon rinnalle: kirjakauden, jolloin kirjoja myytiin ja luettiin: ” – – syntyi reilun sadan vuoden jakso osapuilleen välille 1880–2000, jolloin ihmiset lukivat kirjoja ja kansalaisyhteiskunta rakentui kirjallisen sivistyksen varaan.”
Suosittelen kyllä Hurmeen tekstiä, sillä sen liukkaus ja veikeä sanailu viihdyttävät, välillä naurahtelen sanavalintoja. Hurme siis kirjoittaa hauskasti mutta ei naureskele kohteensa kustannuksella. Taustalla on arvostus sanatyöläistä, tuotteliasta tekijää kohtaan. Silkkihanskoja ei Hurmeella ole, mutta ote on toinen kuin menneiden vuosikymmenten asenteellisilla kirjallisuudentutkijoilla ja -kriitikoilla. Kirjan lopun tiivistysluku Polvan tuotantopiirteistä on mainio.
•
Juha Hurme: Suomen nuijituin nainen. Anni Polvan elämä ja teokset. Teos 2025, 135 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.
Tämä on kirja-arvio, ei mainos.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 