Avainsana-arkisto: Kapsäkki

Musiikkiteatteri Kapsäkki: Sörkka svengaa

Kapsäkin musiikkinäytelmä Sörkka svengaa vie 1920-luvun kapakkaan. Kansalaisodasta on kulunut jokunen vuosi, kieltolaki houkuttaa trokaamaan ja jazz-musiikki on tuloillaan. Nämä ilmiöt näyttäytyvä pienessä baarissa Sörnäisissä, jonne näytelmän tapahtumat sijoittuvat.

Kapakan omistaa laiskanpulskea miekkonen, joka on antanut työtilaisuuden köyhälle, kodittomalle Eevalle. Esityksen keskiöön nousevat Eevan unelmat ja avautuminen tulevaisuudelle. Esityksen alkupuolella työläistyttö-Eeva laulaa haikeasti haaveillen kadonneesta sulhasestaan, mutta lopussa jorataan uuden ajan flapper-naisten charlestonia. 

Kuva oikealla: Nils Krogell

Esityksen käsikirjoittaja Anneli Kanto noukkii iloiseksi leimatusta 20-luvusta monenlaista, ei vain ”ikkunat auki Eurooppaan” -avautumista. Esityksen pieneen baariin mahtuvat monet aikakauden ilmiöt ja myös tosielämän henkilöt. Toisaalta se tuottaa kavalkadimaisuutta, mutta sillä on myös toinen puoli: ajankuva valottuu, ristiriitaiset ilmiöt näyttäytyvät ja tahto edetä eteenpäin kansalaissodan kurimuksesta tulee esille. Jälkimmäisestä näyttäytyvät ääripäinä punaisten vankileireillä marinoitunut katkeruus ja oikeistosiiven fasisimi- ja heimoaateintoilu.

Ääripäät näkyvät henkilöissä muutenkin: Pimeiden pullojen jahtaaja piipahtaa baarissa, ja Algot Niska tuo salakuljetettua viinaa. Eevalla on katumenneisyys, mutta baarissa viihtyy myös veisaava diakonissa.

Tosielämän hahmot korostavat ajan ilmiöitä. Niska tulikin jo mainittua, muitakin pyrähti lavalle: Mika Waltari haukkaa ajan paheista palasia, Venny Soldan-Brofelt (miehensä Juhani Ahon kuoleman jälkeen) näyttäytyy esikuvana naisen vapaudesta, ja Dallapen perustaja tuo mukanaan uuden rytmin.

Eri ainekset liukuvat esitykseen sujuvasti. Tyylilaji vaihtelee farssista vakavien teemojen vilahdukseen. Tärkeänä pidän, että rakkauden nimissä ei hyväksytä puolinaista tai väkivaltaa. Moni henkilö tyypitellään mutta samalla hahmoissa on riemastuttavuutta kuten paheisiin lankeavassa Pelastusarmeijan diakonissassa. Näyttelijöiden suuhun sopii melko sujuvasti vanhan ajan stadin slangi.

Nimensä mukaisesti esitys svengaa: musisointi elävöittää ajanmukaisin sävelvivahtein, vaihtaa tunnelmia ja vie tarinaa myös eteenpäin. Näyttelijöiden laulu hivelee korvia, ja näyttelijöiden yhteislaulut kaikuvat komeasti. Kaikista osasista koostuu viihdyttävä esitys, jossa ensemble eläytyy 1920-luvun henkeen.

Musiikkiteatteri Kapsäkki & Greta Tuotanto: 

Sörkka svengaa, kantaesitys, ensi-ilta 5.11.2025

Käsikirjoitus: Anneli Kanto

Ohjaus ja dramatisointi: Reetta Ristimäki

Sävellys ja musiikin johtaminen: Marko Puro

Rooleissa: Kaarlo Haapalainen, Henrik Hammarberg, Juha Hostikka, Marko Puro, Elsa Saisio ja Hanna Vahtikari.

Lisää tekijöistä ja esityksestä: Kapsäkin kotisivut.

Sain lipun teatterista.

Tämä on esitysarvio, ei mainos.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Draama, Kirjallisuus, Musiikki, teatteri

Kapsäkki: Joskus liikaa, aina liian vähän

Oopperalaulaja Helena Juntuselta ilmestyi pari vuotta sitten omaelämäkerta, jonka hän kirjoitti Petri Tammisen kanssa, Joskus liikaa, aina liian vähän (Otava 2023). Sen tarinallinen, poukkoileva ja säeromaanityylinen kerronta myllää rouheasti elämäkertalajia. Enpä yllättynyt, että teos taipuu teatterilavalle.

Musiikkiteatteri Kapsäkin esityksen käsikirjoituksen on tehnyt Antti Rönkä ja musiikin säveltänyt Iiro Rantala. Kehyskertomus syntyy opperalaulajan odotushetkistä lentokentän baarissa, jossa baarimikko Kari-Pekka Toivonen jututtaa laulajaa. Nimihenkilö Juntunen lähinnä laulaa vastauksensa, mikä saa baarimikon pohtimaan, miksi oopperalaulu ja libretot ovat sellaisia kuin ovat. Samalla oopperalaulaja paljastelee paloja elämänvaiheistaan.

Viihdyttävä ja monipuolinen esitys tarjoillaan yleisölle kompaktina, väliajattomana kokonaisuutena. Kirjasta ja Juntusen elämästä on poimittu ydinkohtia: millaista on reissata joustamattoman työn perässä, millaista on ollut riekkua esitysten välitiloissa baareissa ja miten vaikuttaa julkinen työ, jossa taiteilija on vain niin hyvä kuin viimeisin kritiikki.

Laulajan arkitilanne matkakamppeissa korostaa eroa työhön opperalavoilla, joissa konservatiiviset konventiot kukoistavat, vaikka modernisoijiakin produktioissa pistäytyy. Kapsäkin esitys paneutuu laulutyön edellytyksiin sekä tilanteeseen, jossa ohjaajan ja sopraanon tyylit eivät kohtaa. Liminkalaislähtöinen tyttötyyppinen esiintyjä on tuon tuostakin saanut kokea olevansa vaihtelevasti liikaa tai liian vähän.

Kapsäkin esityksen katsojana ei ole mitää valittamista vajareista tai övereistä – kokonaisuus toimii. Helena Juntunen esittää itsensäkaltaista sopraanoa, täyttää lavan ja avaa kokemuksia, mikä jo sinänsä tuntuu hurjalta. Autofiktio estradilla säväyttää, sillä esityksen tyylikäs tyylittely torjuu tunteen tirkistelystä. Ja kyllä, Juntusen karisma pitää yleisön hyppysissään. 

Oopperalaulu helisee mutta toimii myös kontrastina, sillä Iiro Rantalan musiikki on ei-klassista. Fyygeli-kontrabasso-saksofoni-trion hiottu soitto myötäilee laulujen täpäkkää tarinointia, ja samalla kaikkien tekninen osaaminen saa tilaa. Kohokohtia on monia, esimerkiksi oopperatyyliä luonnehtiva ”Överiä”-laulu jää mieleen, ja Kari-Pekka Toivosen jylhä lauluosuus yllättää. 

Esitys virkisti väsyttävän viikon iltana. Opperaa vierastava kanssakatsojani ilahtui hänkin ja piti ooppera-annostusta kerrassaaan maittavana.

Musiikkiteatteri Kapsäkki, esitys 9.10.2025

Käsikirjoitus: Antti Rönkä, alkuteos Helena Juntunen & Petri Tamminen

Rooleissa: Helena Juntunen & Kari-Pekka Toivonen

Ohjaus: Kari-Pekka Toivonen

Sävellys: Iiro Rantala

Muusikot: Iiro Rantala & Jukka Perko & Ville Herrala

Lavatekniikka: Max Marshall

Sain lipun teatterista. Tämä on esityksen arviointi, ei mainos.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Draama, Kirjallisuus, Oppera, teatteri

Musiikkiteatteri Kapsäkki: UKK

Nyt eletään aikaa, jolloin sopii Kekkosesta kertoa nurjia puolia. Vain vähän aikaa sitten luin Reidar Palmgrenin romaanin Veli jota minulle ei ollut (Otava 2024), jossa Urkista valottuu värikäs kuva pitkine varjoineen. Se antoi sopivaa (ja kaunokirjallista) pohjaa sille, mitä näin Kapsäkin musiikkiteatteriesityksessä UKK.

Sirpa Kähkösen kirjoittama UKK ilottelee karnevalistisesti, silti esitys nojaa tarkkaan historiatietoon. Mukana kulkevat Kekkosen kansalaissotakokemukset ja muitakin elämänvaiheita, vaikka tapahtumat on sijoitettu 1970-luvun alkuun. Silloin kyhättiin poikkeustilanne, jossa UKK sai jatkaa vallan kahvassa, koska kaikille uskoteltiin Urkin olevan korvaamaton. 

Esityksen käsikirjoitukseen on siroteltu oivaltavasti ajan ilmiöitä Lotto-tyttöineen, Ilkamoineen ja muine mediailmiöineen, lisäksi poliittinen suomettumisilmapiiri huokuu joka käänteessä kuten myös Urhon vähemmän urheat puolet: epäluotettavuus ja omanedun tavoittelu. Alkava muistisairaus näyttäytyy vainoharhoina, joita ei runsas ryyppääminen helpota.

Ehkä katsojalla on hyvä olla historiatietoa tai kosketuspinta esityksen kuvaamaan aikaan. Oletan sen edesauttavan sitä, miten paljon siitä saa irti. Muistan sen verran 1970-lukua, että moni asia tuntui tutulta ja pääsin nauttimaan, minkälainen näkemys niistä tuotiin esityksessä.

Vasemmanpuoleinen kuva:  Markku Pihlaja / Musiikkiteatteri Kapsäkki

Koko esiintyjäkaarti vakuutti taidollaan. Näyttelijät muuntautuivat rooleissaan ja roolista toiseen, lisäksi lauluosuudet hivelivät korvia. Kahden muusikon voimin saatiin yllättävän täyteläistä musisointia.

On vaikea nostaa vain muutamaa roolisuoritusta muiden yli, sillä koko ensemble oli täysillä esityksen takana. Sanonpa silti, että Ahti Karjalainen ja Lottotyttö jäävät mieleen, ja ylivoimaisen kihertävänsulokas Kirjolohi asukokonaisuuksineen maistui Urkin lisäksi minulle.

Esitys virkisti, ja sen ohella se viritti historia-arviointiin sekä antoi ihmeteltävää 1970-luvun poliittisesta suhmuroinnista. Se sai arvailemaan tämän päivän urkkeja, karjalaisia ja kumppaneita, sillä politiikan kulissientakainen touhuilu ei ole loppunut.

Kapsäkki: UKK

Käsikirjoitus Sirpa Kähkönen, ohjaus Taru Mäkelä, taiteellinen konsepti Reetta Ristimäki

Rooleissa Paavo Kerosuo, Juha Pulli, Reetta Ristimäki ja Hanan Vahtikari

Lisää Kapsäkin nettisivuilta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Draama, Musiikki, teatteri

Kapsäkki: Rottien pyhimys

Miten sopivat historiallinen laatuproosa ja musikaali yhteen? Mainiosti. Musiikkiteatteri Kapsäkki esittää Anneli Kannon historiallisen romaanin Rottien pyhimys musiikillisena versiona, jossa taiteen teko puhuttelee ja viihdyttää.

Runsaasta romaanista Kanto on kirjoittanut musikaalia varten karsitun toisinnon. Arvostan tiukkaa rajausta, sillä esityksen kesto on alle kaksi tuntia. Henkilöitä on jäljellä vain viisi: Pelliina, Andreas Pictor, mestari Martinus, kirkonmies Haerkapaeus ja Hämeen linnan valtiatar Märta Bengtsdotter Ulv. Näiden myötä jäljelle jäävät keskeisteemat. Vain yksi juonne on Pelliinan katkeransuloinen lyhyt romanssi ja loppueelämän syyllisyys. Sitä painokkaimmin näyttäytyvät asema ja valta, niin maallisissa suhteissa kuin uskonasioissakin.

Kuva: Sakari Röyskö, Kapsäkin nettisivut

Tapahtumat keskittyvät Hattulan kirkon holvien maalaamiseen 1500-lopun yhtenä kesänä. Alku käynnistyy asetelmat esitellen: vallasnainen Hämeen linnasta haluaa rahalla ikuisen muiston itsestään, pappi epäilee hankkeen jumalattomuutta ja taiteilijat taiteilevat raharikkaiden ja uskonkiihkon vaatimusten välissä luoden ennen näkemätöntä kauneutta. Nuoren, osattoman naisen loksahtaminen taiteilijapaikalleen käy nopsasti. 

Puoliajan jälkeen alkaa temaattinen nousu ja osoittautuu, että musikaalin painotus toimii erittäin hyvin. Dramaattiset juoniainekset ovat kuin johdanto, jotta esityksen loppuosa pääsee itse asiaan, taiteen merkitykseen. Loppukohtaus todentaa hienosti kuvan valtaa. Myöhäiskeskiajan hämäläiset eivät olleet koskaan nähneet kuvan kuvaa toisin kuin nykyihmiset jatkuvassa kuvatulvassa.

Esityksen loppupuolisko korostaa komeasti taiteilijuutta. Siihen kuuluu kunnianhimo mutta myös väkevä kutsumus luoda sellaista, joka jää ja jolla on merkitystä taiteilijan nimestä riippumatta. Siksi mielessäni kaikuu loppulaulun säe: ”Kauneus jää.”

Kuvat: Tuija Takala (Hattulan kirkko kesällä 2021)

Musiikki ja teksti sopivat yhteen, ja laulujen melodisuus sekä yhteislaulanta tarjoavat korvakarkkia. Vaikuttava on myös kolmihenkinen bändi, jossa mukana on perinnesoittimia. Se loihtii tunnelmia, jossa nykyinen ja mennyt kohtaavat.

Pelliinan eloisuus herättää esityksen, hänessä on valovoimaa. Martinuksen puolenvaihto viehättävyydestä petollisuuteen paljastuu äkisti; Andreaksen ydin kirkastuu loppupuoliskossa. Koomisesti painotetut papin ja valtiattaren roolit pysyvät niille asetetuissa rajoissa. Mainiona pidän ”alhaisen” ja ”ylhäisen” leikkiä: nämä humoristihahmot laulavat ylevään oopperatyyliin, ja komeasti laulavatkin, muut taitavasti musikaalimalliin. Kokonaisuus toimii.

Erityisen ihastunut olen lavastukseen. Karu kirkkoholvisto herää eloon ja loistoonsa visuaalisin efektein, joissa Hattulan kirkon maalaukset ilmestyvät kuin sivellinvedoin kalkinvalkoisille pinnoille. Silmää hivelevä toteutus korostaa oivaltavasti taiteen tekoa, sen ajattomuutta ja vaikutusten kestoa.

Kuvissa tunnelmat ensi-illan jälkeen: ensemble loppukumarruksissa ja tyhjä lava ennen esitystä. Kirjailijakuvassa Anneli Kanto ja minä (kuva: Minna Väisälä).

Kapsäkki, Rottien pyhimys, ensi-ilta 14.4.2013. Sain bloggaajalipun.

Rooleissa:

Pelliina – Aurora Manninen

mestari Martinus – Jasper Leppänen

Andreas Pictor – Kai Bäckström 

Petrus Herckepaeus – Petri Bäckström

Märta Bengtsdotter Ulv – Eeva Semerdjiev

Muusikot:

Nokkahuilut ja säkkipillit – Janek Öller

Jouhikot ja gamba – Ilkka Heinonen

Koskettimet – Miika Vintturi

Työryhmä: 

Libretto – Anneli Kanto 

Sävellys – Jukka Nykänen 

Ohjaus ja taiteellinen konsepti – Reetta Ristimäki 

Lavastesuunnittelu – Elle Mikkola

Pukusuunnittelu – Marja Uusitalo 

Valosuunnittelu – Mirkka Saari 

Projisointisuunnittelu – Calvin Guillot ja Małgorzata Nowicka (Aalto-yliopisto) 

Äänisuunnittelu – Max Marshall 

Maskeerauksen suunnittelu – Ari Haapaniemi 

Tarpeiston suunnittelu ja toteutus – Anis Kronidova

Tuotanto – Greta Tuotanto ja Musiikkiteatteri Kapsäkki 

Yhteistyökumppani – Aalto-yliopiston MAGICS-hanke 

2 kommenttia

Kategoria(t): Draama, Musiikki, Romaani, teatteri