Avainsana-arkisto: Nämä juhlat jatkuvat vielä

Kansallisteatteri: Nämä juhlat jatkuvat vielä

Viime vuosina moni nykyromaani on päässyt dramatisoituna teatterin lavalle. Draamaa ja elokuvia tehdään yhä enemmän myös yhä elävistä ihmisistä. Niinpä tieto- ja kaunokirjan leikkauspinnoilla liikkuva teos elävistä ihmisistä on löytänyt paikkansa teatterin taikaan, ensin Turun kaupunginteatterissa, nyt Kansallisteatterissa: Anna-Riikka Carlsonin kirja ystävyydestä Eeva Kilven kanssa Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä (WSOY 2024).

Kirja perustuu kahden eri-ikäisen naisen kohtaamisiin, samalla Eeva Kilven elämänkokemuksiin ja tulevan esikoiskirjailijan – Kilven kustantajan – mietteisiin ja elämäntapahtumiin. Miten tekstin näyttämölle kirjoittanut Kati Kaartinen ja ohjaaja Laura Mattila saa kirjasta draamaa? Erinomaisen elävästi!

Kirjan kustantaja on näytelmässä asteittain etäännytetty kirjan minäkertojasta. Hän on vaihtunut kustantamon Adaksi, joka saa Eevalta idean tallentaa yhteiset tapaamiset. Epävarma Eevan ihailija Ada ei tohdi tunnistaa itseään kirjailijaksi, mutta kokenut Eeva kannustaa ja vahvistaa kirjoittamista: Eevalle kirjoittaminen on yhtä kuin elämä. Tämä on yksi puoli monipuolista dramatisointia.

Esitys lomittaa taitavasti Eevan elämän kiintopisteitä eli kirjailuutta, lapsuutta rajantakaisessa Karjalassa, savolaista kesäkeidasta Pistolaa, äitiyttä kirjoittamisen ehdoin, rakkautta ja miehiä. Eevan murtuva muisti toimii kerronnan ehtona. Samoin kuin muistiin putkahtaneet asiat ja niiden jääminen kesken kuvaavat muistin vähittäistä menettämistä, se määrittelee myös kronologiaa karttavaa elämänkulun kerrontaa. Hieno esimerkki katkeavista tarinoista on Eevan muisto tapaamisista Kurt Vonnegutin kanssa. Tarina saa alkunsa esityksen alkupuolella ja päätöksen vasta lopussa.

Esitys kysyykin, mitä on aika – ihmisen aika, luonnon aika. Aikajärjestys tosin muodostaa esitysrungon eli Adan vierailut Eevan luona, ensin Eevan kotona Tapiolassa, sitten kaatumisten jälkeen hoitokodissa.

Säästeliäs ja silti tehokas lavastus antaa tilaa Eija Ahvon Eevan ja Jonna Järnefeltin Adan kohtaamisille ja keskusteluille. Kummankin persoonat välittyvät. Ahvo jopa välillä näyttää Eeva Kilveltä; Ahvo on eloisa, särimikäs, arvaamaton kirjailija, hän säihkyy ja säkenöi lavalla vaihtaen hetkessä ikää ja mielialaa. Järnefelt eläytyy uupuvaan keski-ikäiseen naiseen, joka saa virtaa Eevasta heikoista hetkistä huolimatta. Myös rakkaus astuu Adan elämään, mikä tuodaan kauniisti lavalle rakastetun äänellä Eevan rakkausmuistojen rinnalle.

Eeva Kilpi elää lavalla pienessä ja suuressa kuten lavalla nököttävässä peruukissa ja kuva- ja videotehosteissa. Ne lisäävät koskettavuutta, elämän ja taiteen todellisia risteyksiä.

Lisäksi Kilven tekstit ovat osa näytelmää. Ne ovat katkelmia kummankin näyttelijän repliikeissä ja ennen kaikkea Maija Ruuskasen sävellyksissä Kilven runoihin. Ruuskanen säestää lavalla flyygelillä, ja laulut esitetään kolmisin, kaksin ja erikseen sielua ja korvia hivelevästi. Laulut korostavat teemoja ja tunnelmia puhuttelevasti. Ruuskanen myös osuvasti esittää näytelmän sivuhenkilöitä.

Näytelmä esittää Kilven ihmisenkokoisen ristiriitaisena ja samalla korokkeelle nostettuna ihailun kohteena. Aikaansa edellä Kilpi on ollut esimerkiksi sukupuolikysymyksissä ja ennen kaikkea luonnonsuojelussa. Kilven luontorakkaus ympäröi esityksen tunnelmaa aivan kuin ilmakehä maapalloa.

Eevan ajattelu on edennyt niin, että luontoa ei voi määritellä ihmisen näkökulmasta vaan ihminen on vain yksi luontokappale, tasa-arvoinen horsmien ja kuusien kanssa. Eeva ja Ada ovat yhtä tässä ajattelutavassa. Näytelmä näyttää esimerkiksi avohakkuut joukkomurhina. Samastun siihen sydänjuuria myöten juuri kuusikkonäköalan avohakkuulle menettäneenä.

Samoin samastun muistin haperutumisen ja haurastumisen kuvaukseen, joka iskee mieleen ja ruumiiseen, ei vain Eevan, myös rinnallakulkijoiden, Adan ja katsojan. Laulurunot sanottavat ja välittävät sitä näytelmässä voimallisesti muun ilmaisun rinnalla: Millaista on unohtaa tärkeimmät muistot ja maisemat, myös nykyhetken ja kirjailija kyvyn kirjoittaa? Millaista sitä on seurata vierestä? 

En muista aiemmin olleeni teatteriesityksessä, jossa yleisö seisoo aplodeeraten minuutteja. Nämä juhlat jatkuvat vielä ansaitsee sen: se on taiteen juhlaa välittämisestä. Näytelmän sanoja mukaillen: me tarvitsemme toista ihmistä ja taidetta kertomaan meistä, ja juhlamme jatkuvat vain, jos välitämme ja huolehdimme ympäristöstämme. Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta.

Kansallisteatteri: Nämä juhlat jatkuvat vielä, ensi-ilta Helsingissä 26.2.2026.

Lisää esityksestä ja työryhmästä Kansallisteatterin sivuilta.

Kiitos: sain lipun Anna-Riikka Carlsonilta & Kansallisteatterilta.

Tämä on esitysarvio, ei mainos.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Draama, Kirjallisuus, Taiteilijaromaani, teatteri, Tietokirja