URHEILUNOVELLEJA JA VÄHÄN MUUTAKIN
Pitänee hieman pohjustaa: lukuharrastuksen lomassa urheilin varhaisvuosinani. Juoksin, hypin pituutta ja korkeutta, viskoin kuulaa ja joskus isän aktiiviurheiluaikojen kehästäkin. Voitin kerran kotipaikkakunnan ikäkausimestaruuden kolmiottelussa (60 m, kuula ja pituus), ja vuosien varrella olin mitalisijoilla eri yleisurheilulajeissa, hiihdosta nyt puhumattakaan. Televisiosta piti kaikki arvokisat katsoa. Urheilu siis kiinnostaa. Urheilukirjallisuutta pidän äärimmäisen kovana ja vaikeana lajina, siksi jännitän melkein yhtä paljoin kuin ennen omia urheilukoitoksia, miten kestää kunto Jussi Seppäsen esikoiskirjassa, novellikokoelmassa Kymmenottelu (WSOY 2015).
Novellikokoelma on koostettu kymmenottelun lajijärjestyksessä. Muutamassa lajissa käytetään kaikki kuusi yritystä hyväksi, eli otsikon alla on kuusi teemaa sivuavaa juttua. Joukossa on novelleja, jotka suoraan liittyvät nimettyyn ottelulajiin, joissain novelleissa siihen vain viitataan, ja joissain kertomuspätkissä ei urheilu erityisemmin erotu. Valtaosin urheilukytkentä luonnistuu, mutta muutamissa kohdissa sen rooli on hitusen väkinäinen. Luonnollisesti urheilu eri lajeineen on myös metafora kaikenlaiselle elämänkulun kompastelulle ja kilvoittelulle.
Hivenen toettuaan hölmö juoksija suhtautuu vastoinkäymiseen niin kuin muihinkin haasteisiin elämässään. Hän pyrkii alisuorittamaan. Vauhti hiipuu, kun hän selittää itsensä ulos alkuperäisistä tavoitteistaan. Hetkessä hän on unohtaa aikaisemman uhonsa ja kanssakilpailijansa. Äkkiä hänelle on päivänselvää, että ihminen on tekemisistään vastuussa ainoastaan itselleen. Vapaan yksilön ainoa velvollisuus on pyrkiä itsenäiseen ja leppoisaan suoritukseen päivän kunnon mukaan.
Pidän Kymmenottelua lievästi epätasaisena, mutta monen novellin parissa viihdyin, riemastuin tai nautin oivalluksista. Tiivis muoto tarjoaa taitavalle kertojalle mahdollisuuden tallentaa hetkiä, joissa jotain inhimillisesti oleellista tapahtuu. Näin sattuu Seppäsen jutussa. Pidän erityisesti siitä, että novelleissa sävyt ja tunnelmat vaihtelevat. Monesti pilkahtaa viisto huumori, ja siihen valmistautuu jo luettuaan pituushyppääjä Tommi Evilältä lainatun moton: ”Sanoja ilman tekoja. Kuka tahansa pystyy siihen.”
Henkilögalleria on laaja, novelleissa siis kuvataan eri-ikäisiä ja eri puolilta Suomea kotoisin olevia henkilöitä. Jotkut novelleista ovat aika pistäviä tuikkauksia ihmiselosta ja suhteesta muihin. Vaikka ironiaa viljellään, on taustalla hyväksyntää: tällaista on, voi olla. ”Seven nation army” on napakka kuvaus uusioperheen poikien perheytymisestä, ”Rakas tyttäreni” ilostuttaa minua kärjistyksin, ”Tavoite” tavoittaa luopumisen olotilan, ja ”Kauko” alaviitelisineen on hieno mielikuvaharjoittelu irtonaiseksi ja vapaaksi sieluksi – etenkin Sudenmorsian-loppuviite on naula päähän.
Osa Kymmenottelun jutuista ankkuroituu arkeen, osa on lähellä outoa. Kiinnostavinta kokoelmassa on se, miten kerronta ja rakenne vaihtelevat. On hetkiä, jolloin ajattelen, että esikoiskirjailijan pitänee osoittaa osaamistaan. Antaa osoittaa: esimerkiksi Boltia kuvaava kamera on kuin kertoja ja päähenkilö; yhdessä novellissa esiintyvä ratakierros, 400 metriä, on yksi henkilöistä; festarikokemus ladellaan monen sivun yhdellä virkkeellä. Ja yksi satutyylinen tarinakin on joukossa. Seppäsellä on hyvä virkevire, ja juttuihin putkahtaa kutkuttavia kuvia, joista muutamaan päätän lukukokemukseni.
Siinä sitten kiersin itseäni kuin häkkiä. Etsin tunnetta, kiersin ja etsin. Sitten löysin, huomasin vihan rautalankamyttynä alaselässäni, sain otteen ja kerin auki.
Logot ovat lomittain peräti kuudessa eri kerroksessa. Matalinkin mainos on useita metrejä jalankulkijoiden arjen yläpuolella.
Kaikilla vanhoilla ihmisillä on kuollut äiti. Vanha ihminen ei ole orpo, vanhojen ihmisten äidit ovat ryppyjä kasvoilla.
_ _ _
Jussi Seppänen
Kymmenottelu
WSOY 2015
123 sivua, e-kirja
novelleja
Sain e-kirjan kustantajalta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 