Hän muistaa Elokuvallisesta elämänoppaasta lukemansa ajatuksen: Kun ihminen antautuu elokuvallisuudelle, hän kokee väistämättä todellisuudenjäristyksiä, jolloin asioiden mittasuhteet muuttuvat ja uhreiksi ikävä kyllä päätyvät ne, joiden osa on muuttua kokonaisuuden kannalta vähemmän tärkeiksi.
Mittasuhteet todella muuttuvat, kun Pasi Ilmari Jääskeläinen loihtii kummallisuuksia keskisuomalaiseen arkeen romaanissa Harjukaupungin salakäytävät (2010). Keski-ikäinen kustannustoimittaja Olli Suominen Jyväskylästä elelee hillitysti, kustantaa kirjoja tunnollisesti ja etääntyy vääjäämättömästi perheestään. Hän on kirkkovaltuuston jäsen ja klassikkoelokuvien ystävä. Nuoruudenrakkaus Katri Kara löytyy Facebookista ja osoittautuu kansainvälisesti menestyneeksi kirjailijaksi, ”Elokuvallisen elämänoppaan” tekijäksi. Facebookin kautta alkaa tulla viestejä muiltakin menneisyyden tuttavuuksilta. Tavallisuuden läpi tihkuu outoa tunnelmaa sateenvarjoineen ja takaumamuistoineen.
Lumikko ja yhdeksän muuta -romaani (Atena 2006) ilostutti aikoinaan minua kovin. Niin käy tämänkin romaanin kanssa – ilmeisen odotetusti… Kirjailija on omassa blogissaan kommentoinut: ”Tuosta keski-ikäisten naisten populaatiosta aika moni viehtyi toiseen romaaniini, Harjukaupungin salakäytäviin, joka keräsi suurta huomiota kirjablogeissa.”
Jääskeläinen osaa luoda ilmapiirin, jossa on jännitettä: jotain nyrjäyttävää on tapahtumassa ja tapahtunut. Lukijana olen tarinan vietävissä, vaikken kaikkea voi niellä, enkä hoksaakaan. Tietynsorttinen tyylittely on osa viehätystä, ja se on myös tyylikeino, jonka avulla vältetään tosikkomaisuus. Henkilöt ovat pitkälti konstruktioita kahden maailman risteyksessä. Ei juonen käänteitä tai Katrin kaikennielevää rakkauden joutsenlaulua ole tarkoitettu arkielämänkaltaisiksi: lukijan on lupa möyriä romaanin reaalifantasiamaailmaan ja uskoa siihen.
He huomasivat nopeasti, että salakäytävät vaikuttavat ajatteluun ja erityisesti muistiin. Sisällä asiat vääristyvät ja tuntuvat toisenlaisilta kuin maan päällä. Aikakin kulkee omalla tavallaan: välillä se hidastuu, välillä kiihtyy ja joskus pysähtyy kokonaan. Jälkeenpäin he muistavat eri asioita tai samoja asioita mutta eri tavalla. Joitakin asioita he eivät muista lainkaan. Usein he ovat maan päälle noustuaan huomanneet kaiken salakäytävissä tapahtuneen jääneen hämärän peittoon ja jäljelle on jäänyt vain hölmistynyt olo, jonka salakäytävät ihmiselle aiheuttavat.
Jossakin alitajunnan sokkeloissa tässä seikkaillaan samalla, kun haetaan tarinan ponnistuslautaa keski-ikäisyyden kuivahtuneisuudesta, elokuvista, nuoruudenrakkaudesta ja kirjabisneksestä. Ollin lapsuuskaveriporukan Viisikko-sarjataustaiset seikkailut palautuvat päähenkilön mieleen. Muistin mutkikkuus on osa kerrontaa, samoin maan alle tunkemisen tunteet ja näyt maanalaisissa kokemuksissa. Jääskeläisen ilmaisutapa on mutkatonta, ja hän lomittaa sujuvasti eri aikoja, tekstejä ja todellisuuksia.
Erikoinen ratkaisu on kirjailijan keksintö kahdesta loppuratkaisusta. Toinen on painettuna, toinen netistä luettavissa. Sopiihan se spefi-romaaniin, ja kummatkin luettuani pidän kumpaakin mahdollisena. Eli reippaasti fiktion ehdoilla menoa Harjukaupungin salakäytävissä on, ja huomasin luottavani kerronnan kulkuun ja otin kaiken annettuna. Kun seuraavan kerran käyn Jyväskylässä, katson sitä toisin silmin, ehkä M-hiukkasia elämänotteeseeni haalien.
– – –
Pasi Ilmari Jääskeläinen
Harjukaupungin salakäytävät
Atena 2010
373/375 sivua (kaksi loppua)
Luin kirjan e-kirjana HS-kirjastosta.
Muissa blogeissa muun muassa Lumiomena, Rakkaudesta kirjoihin ja Reader, why did I marry him?
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 