Kuukausittainen arkisto:elokuu 2015

8 elokuun, 2015 · 10:19 am

Linda Olsson: Kun mustarastas laulaa

Kamarinäytelmä tukholmalaisessa kerrostalossa

Rooleissa
Otto: antikvariaatista luopunut eläkemies, leski
Elias: lukivaikeuksinen sarjakuvataiteilija, poikamies
Elisabeth: masentunut eristäytyjä, eronnut

Lavastus
– Oton kultivoitunut koti antiikkihuonekaluineen, laatutauluineen ja kirjapinoineen
– Eliaksen askeettinen koti piirustustarvikkeineen
– Elisabetin välinpitämätön ympäristö, 12 purkamatonta muuttolaatikkoa
– Kerrostalon kesäpiha istuinryhmineen
– Loppukohtauksessa idyllinen saaristolaishuvila rantalaitureineen.
– Äänimaailmassa vuorottelevat klassinen musiikki (mm. Mendelssohn) ja mustarastas.

Tyylilaji
Romantisoitu draama, surumielisyyden läpi kuultava onnen ja toivon mahdollisuus.

Kohderyhmä
Tunteellisista, elämänviisauspohjaisista kehityskertomuksista kiinnostuneet.

Kun mustarastas laulaa

Jasså, Linda Olssonin teos Kun mustarastas laulaa (Gummerus 2015) on kuitenkin romaani. Hyvin se taipuisi draamaksi: romaanin rakenne jakautuu kohtauksiksi, ja vaikka meno on viipyilevää, siinä on henkilöihin keskittyvää etenevää sisäistä elämää ja dialogia, joista kehkeytyisi pohjoismaisen rauhallisesti etenevä näytelmä tai leffa, jonka loppu on tulkinnanvarainen.

Ohitan romaanin muut puolet, keskityn vain yhteen. Romaanihenkilöitä yhdistää taide ja kirjallisuus. Kirjoja sujahtaa postiluukusta toiseen, ennen kuin henkilöt varovaisesti tutustuvat. Kirjakokemukset kantavat henkilöitä silloinkin, kun elämä on kolhinut. Kirjoissa ja niiden omistamisessa lepää viisaus jos toinenkin.

Kirjailija on epäoleellinen. Kaikkein tärkein on teksti. Minä ja teksti. Muiden ihmisten kokemus tekstistä on heidän asiansa. Samoin kirjailijan tarkoitus. – – mutta on kahdenlaisia lukukokemuksia, eivätkä ne ole keskenään ristiriitaisia. Ensinnäkin on oma, yksityinen kokemukseni. Sitten on meidän yhteisemme. Haluan sinun tietävän, että sain kirjastasi uuden ja vahvan elämyksen. Ja se sai minut pohtimaan eri puolia elämässäni. Olen sitä mieltä, että juuri se tekee kirjasta hyvän. Ja lisäksi on vielä jotain, jonka me jaamme, sinä ja minä.

Romaanissa on kirjojen arvostusta monelta kannalta, vähitellen voimistuu vuorovaikutteisuus, ja se heijastuu henkilökontaktien syvenemiseen. Yhden kulman kirjallisuusaiheeseen tuo lukivaikeus, sillä Elias nauttii tarinoista kuvina ja kuultuna, oma tekstin tuottaminen tai lukeminen on tuskaa. Kuvataiteen ja elokuvien tarinoita romaani myös sivuaa, ja musiikkikokemukset hivelevät sieluja. Kovin kulturellia siis.

Otto kiteyttää, että hyvistä kirjoista saa sekä lohtua ja viisautta, ne sysäävät ajatukset liikkeelle. Miten minun käy tämän romaanin kanssa? Se sopii suvannoksi, sujuva ihmissuhdekertomus. Kun mustarastas laulaa on minulle liian haikeansuloinen. Aavistuksen tarkoitushakuinen, joskin nätti rakentelu etäännyttää minut. Kokonaisuus on niin, no, kohtelias.

– – –
Linda Olsson
Kun mustarastas laulaa
Suomentanut Anu-Irmeli Sallamo-Lavi
Gummerus 2015
romaani
320 sivua
Lainasin kirjastosta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus

Avainsanat:

5 elokuun, 2015 · 8:16 pm

Kirjailijatapaaminen: Jussi Valtonen

Olen lukenut Jussi Valtosen proosatuotannon melko takaperoisesti. Aloitin voittoisasta He eivät tiedä mitä tekevät (Tammi 2014). Sen imussa luin episodisen Vesiseinän (Like 2006) ja äidinkielenopettajaromaanin Siipien kantamat (Tammi 2007, Bon-pokkari 2015). Kirjat sisältävät paljon muutakin kuin nuo antamani niukat epiteetit; jokaisesta olen jo jutun blogissani julkaissut. Viimeisimpänä luin esikoisromaanin Tasapainoilua (Like 2003).

Valtoset

Tasapainoilua kertoo bändiporukasta ja ensimmäisen levyn teosta. Se kuvaa esikoiselle tyypillisesti nuoren miehen etsikkoaikaa. Ihmissuhteet ovat päällimmäisenä, bänditouhuilu sitä kehystämässä. Päähenkilönä on rumpali-Koistinen, vakavanoloinen ja jurnuttava jannu, joka ei oikein osaa sanojaan asetella, etenkään naisasioissa. Sisäänpäinkääntyneisyys oireilee jopa vakavan sairauden tunnusmerkein.

Sujuva kynäily auttaa niissäkin kohdin, kun tarinan fokus on karata. Henkilökuvauksesta pidän erityisen paljon. Sinkoilu ja ailahtelu pitää lukumielen vireänä ja pistää toivomaan tyypeille hyvää. Mikseipä vielä yli 10 vuotta ilmestyttyäänkin tämä voisi kiinnostaa bändipoikia ja -tyttöjä – ja tällaisia keski-ikäisiä radiorockin kuuntelijoita.
Tasapainoilua

Pääsin haastattelemaan Jussi Valtosta tänään äidinkielen ja kirjallisuuden opettajien koulutuspäivillä (5.8.2015). Esikoisromaaniaan Valtonen hieman nolostelee, eikä häntä innosta sen julkaiseminen pokkarina Finlandia-palkinnon nosteessa.

Yleisöpohjan vuoksi minua kiinnosti, miten Valtonen rakensi romaanin Siipien kantamat päähenkilön, äidinkielenopettajan. Niin opettaja-Koskelan kuin muidenkin henkilöiden pohjana hän käyttää kokemuksiaan esimerkiksi niistä työyhteisöistä, joissa on toiminut. Ne muuntuvat ja muokkautuvat omaan suuntansa. Opettajahuonevakoilua hän ei ole harrastanut.

Jussi Valtonen signeeraamassa voittokirjaansa.

Jussi Valtonen signeeraamassa voittokirjaansa.

Valtonen vertasi kirjoittamista hiekkalinnan rakentamiseen. Olemassa olevasta materiaalista muotoutuu jotain uutta. Keskustelutilanteessa en hokasannut tarkentaa, tarkoittaako se myös sitä, että materiaali on haurasta. Siitä keskustelimme, että rakkaus ja kuolema ovat valtavia teemoja mutta juuri sellaisia, että niistä kirjoittaminen ja lukeminen on tyhjentämätöntä.

He eivät tiedä mitä tekevät oli tekeillä kuutisen vuotta. Kustantaja olisi julkaissut sen jo vuotta aiemmin, mutta Valtonen ei ollut tyytyväinen ja halusi kirjoittaa kirjansa vielä uudelleen. Kirjan nimiehdotus oli jo alkuvaiheessa esillä, mutta se torjuttiin pitkänä ja huonona. Lopulta nimi vahvistui parhaana vaihtoehtona, kustantajan valintana.

Valtosen Finlandia-voittoromaania on pidetty aateromaanina, perheromaaninakin. Aihe- ja teemarunsaus oli alunperinkin Valtosen tähtäimessä, mutta vei aikaa, että kiinnostavat yhteiskuntaan, tieteeseen ja ihmiseen liittyvät kysymykset saivat kaunokirjallisen muodon. Romaani sai alkunsa novelleista, vähitellen kokonaisuus alkoi hahmottua romaaniksi. Romaanimuodon vaikuttajina Valtonen mainitsee esimerkiksi Jennifer Eganin ja Jonathan Franzenin tekstit.

Tunnin keskustelu ison yleisön edessä hujahti. Haastattelijana toimiminen on sen verran intensiivistä, että osa keskustelusta on hajaantunut kokemuksen humuun. Lämmittävää oli kirjailijan avoimuus ja aulius keskustella tuotantonsa teemoista ja omista tekstikokemuksistaan. Myös yleisön herpaantumattomuus kantoi hienosti tilannetta. Vahvistui, että kirjallisuus on tapa jäsentää merkityksellistä ja jakaa se. Aamulehden (28.11.2014) sitaatin Valtonen allekirjoittaa yhä, se kiteyttäköön kaiken:

– Kokemukseni on, että tieteen rajat tulevat nopeammin vastaan kuin voisi luulla. Kaunokirjallisuus on ylittämätön tapa välittää ihmisen sisäistä, subjektiivista kokemusta siitä, minkälaista on olla ihminen, elää juuri tänä aikana ja kamppailla niiden asioiden kanssa, joiden kanssa kamppaillaan.

Haastattelun päätteeksi nimmari kaverilta lainaan saatuun kirjaan.

Haastattelun päätteeksi kiitos kirjailijalle kohtaamisesta.

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus

Avainsanat:

5 elokuun, 2015 · 8:14 pm

Kalssikoille kyytiä: Riina Katajavuori ja Sari Peltoniemi

Helsingin Paasitorniin oli 5.8.2015 kokoontunut yli kaksisataa äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaa, kun monipuolisen kirjallisen tuotannon tehneet Riina Katajavuori ja Sari Peltoniemi keskustelivat kirjoistaan ja lukivat niistä näytteitä – ja hieman kuului lauluakin.

Kirjailijadialogi alkaa.

Kirjailijadialogi alkaa.

Sari Peltoniemen Miehestä syntynyt ja muita satuja aikuisille (Atena 2014) uudentaa satuperinnettä nykynäkökulmasta, ja Riina Katajavuoren Venla Männistö (Tammi 2014) formuloi Seitsemän veljestä moderniin likkamuottiin. Saako klassikoihin kajota? Katajavuori tiesi, että Aleksis Kiveen tarttuminen voi herättää monenmoisia tunteita. Hän näki Kiven romaaniin pohjautuvat baletin ja tangoesityksen, jotka rohkasivat klassikon taivuttamiseen omalla tavalla. Peltoniemi pitää bonuksena sitä, että uudet kirjat voivat olla silta klassikoihin.

Venla Männistö
Miehestä syntynyt

Katajavuori kertoi, että hän halusi myllätä klassikon naisten ääneksi ja käsitellä naisen kehollisuutta. Pohjateoksesta hän halusi säilyttää muun muassa nuorten hullaantunutta lempeä. Vapauttavana hän piti sitä, että henkilöt olivat valmiina ja heidän ympärilleen saattoi sepittää omaa tarinaa. Ratkaisevaa oli, että kuolleesta Alli-äidistä kehittyi pilvenlongalta seuraava hahmo, yksi päähenkilöistä.

Peltoniemeä on hykerryttänyt lukea Venla Männistöä Kiveä vasten. On myös tullut palautetta, että lukukokemus toimii Kivettäkin. Katajavuori antoi lisäksi vinkin: Mauri Kunnaksen kuvakirja ja Pertti Rajalan selkokielistämä Seitsemän veljestä voivat yhtä hyvin toimia lukukontekstina. Kuulin myös esimerkkejä, miten Katajavuoren kirja on onnistuneesti toiminut opetuksessa Kivi-klassikon kaverina.

Peltoniemi kertoi, että uussatuihin oli kiehtova napata eri asetelmia kuin mitä kansansduissa on. Esimerkiksi äitipuoliasetelman kääntäminen oli hauskaa. Koska ei ole kyse novelleista vaan saduista, satukokoelmassa käänteet voivat irrota reaalista, juonilankoja ei tarvitse solmia.

Yleisökommentti vahvisti sitä, että sadut sopivat opetukseen: opettajan ääneen lukemaan satukatkelmaan nuoret sepittävät oman lopetuksen, jota verrataan kirjailijan luomaan lopetukseen. Ääneen lukeminen sopii mainiosti kirjan käyttöliittymäksi – kyllä, sanavalintani ON tämä! Suullista perinettä sadut ovat, siten niiden ääneen lukeminen on vanhan kertomusperinteen jatkamista ja jakamista.

Joel Lehtosen kokoama Tarulinna teki Sari Peltoniemeen lapsena vaikutuksen. Nuorille muokattu kokoelma oli hänestä hurja, mutta täytyy muistaa, että alunperin kansansadut ovat olleet aikuisviihdettä. Suoria muunnelmia tietyistä saduista ei Peltoniemi omassa kirjassaan tee, vaan hän käyttää sadun villiä vapautta yhdistellä fabulan rakennetta perinteisiin elementteihin, yllätyksiin ja moderneihin aineksiin.

Miehestä syntynyt toivottavasti löytää lukijoita. Venla Männistö jatkaa eloaan jo pokkarina ja muina muotoina. Kerkko Koskinen on säveltänyt Venla Männistön laulut lokakuista kuunnelmaa varten. Viime keväänä Kansallisteatterissa esitettiin romaanin näytelmäversiota, ja syksyllä se nähdään Hämeenlinnassa.

Riina Katajavuori ja Sari Peltoniemi Paasitornissa 5.8.2015

Riina Katajavuori ja Sari Peltoniemi Paasitornissa 5.8.2015

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus

Avainsanat: ,

3 elokuun, 2015 · 8:00 am

Jarno Alastalo: Sometarinoita Suomesta

Ensin mielessäni käy, onko mitään tolkkua julkaista kirja sosiaalisen median suosikkitoimijoista – eikö luontainen ympäristö eli some riitä? Ja toisaalta: sometarinoiden ilmestyminen kirjana kertoo juuri siitä, että aikamme tapa dokumentoida toimii yhä edelleen printtimuodossa. Paperille painettu tieto on kuin pysäytyskuva: vähän aikaa sitten on ollut näin ja se on tallennettu kompaktiksi kokonaisuudeksi konkreettisten kansien väliin. Somejutut puolestaan jatkavat kulkuaan hajallaan ympäri bittitaivasta.some 1

Sometarinoita Suomesta. Hullu, barbaari ja kissa (Avain 2015) on Jarno Alastalon kasaama kokoelma, jossa on 22 digitaalisen suomalaissomeilmiön esittelyt. Ne on tehty haastattelutyyliin. Jutut ovat napakoita, journalistisia väläyksiä facettajien, instaajien, twiittaajien, bloggaajien ja vloggaajien syihin ja seurauksiin somettaa. Mukana on muusta mediasta tuttuja mutta myös tuntemattomia tekijöitä. Sometarinat ovat notkeita, helppolukuisia. Haastateltujen valokuvat ovat eloisia mustavalkopotretteja, joiden realismia heilautetaan myrkynvihrein yksityiskohdin.

Alastalo vertaa somea nykyajan leirinuotiojorinointiin. Modernit julkitarinoijat eivät sovi yhteen muottiin, siksi alaotsikossakin on variaatiot hullusta kissaan, kaikkea mahdollista on siitä väliltä. Poimin kolme kiinnostavaa juttua – olisi niitä 22:sta valittavana useampikin. Kirja on aika hauska kurkistus siihen, miten moninaisin merkityksin, motiivein ja meiningein sometetaan.some 2

Some herättää kriittistä keskustelua sen lieveilmiöiden vuoksi. On paikallaan, että kirjassa on mukana Tiina ”Milsa” Malin. Hän osallistuu kansainväliseen Ei vihapuheille! -liikkeeseen. Liikkeen aktiivit puuttuvat vihapuheisiin niitä bongatessaan. Malin ymmärtää, että vihapuhe syntyy kyvyttömyydestä tunnistaa ja käsitellä tunteita. Sananvapauden lisäksi hän korostaa sanan vastuuta. Puuttuminen on yksinkertaista:

– Ei saa itse syyllistyä vihapuheeseen ja mennä mukaan toisten negatiiviseen nettikeskusteluun. Hiljaa ei kannata olla, sillä hiljainen hyväksyntä on melkein pahempaa. On parempi sanoa suoraan, ettei vitsi naurata ja olla se rohkea, joka korjaa kurssia.

Toiseksi esimerkiksi kirjasta voisin valita Nettimuorin tai Kukkahattutädin, tosi tömäköitä tekijöitä ovat. Valitsen silti muotiblogin. Menen siis mukavuusalueeni ulkopuolelle, syystä ja huvitettuna. Hel Looks esittelee helsinkiläistä katumuotia. Näkymä näihin tientallaajiin muuttaa ajatuksia jörrikkäsuomalaisista. Kuvissa on persoonallisia pukeutujia, taviksia tamineissaan viihtyen. Blogin käynnistivät jo 2005 Liisa Jokinen ja Sampo Karjalainen. Nyt blogi on tauolla, sillä se on poikinut tekijöille muuta kiinnostavaa. Tekijäpari onkin esimerkki siitä, että someharrastus voi tuottaa toimeentulomahdollisuuksia.

Tiesitkö, että 15 % verkkoliikenteestä liitty jotenkin kissoihin? Seppo on ollut maailmalla suomalaisjulkkis, jonka video on esitetty muun muassa jenkkilän tv-uutisissa. Sepon valtti on erityisen äreä ilme, mutta Sepon emäntä ei ole halunnut tuotteistaa lemmikkiään maailmantähtien tavoin. Nettitietojen mukaan Seppo valitettavasti kuoli keväällä, mutta netissä voi yhä nähdä Sepon tervehdyksen. Alastalo pohtii kissavideoiden merkitystä ja päätyy siihen, että niiden viehätys piilee tunteiden ja tarinan yhdistymisessä. ”Kissojen omapäisyys ja välinpitämättömyys viehättävät katsojia.” Ja söpöys, älä unohda söpöyttä, joka saa jörönkin järkkymään.

P.S. Tämä kissa päivittää blogia Alman runot. Blogin kaksi lukijaa ei riitä someilmiöksi.

P.S. Tämä kissa päivittää blogia Alman runot. Blogin kaksi lukijaa ei riitä someilmiöksi.

Suosittelen Sometarinoita Suomesta -kirjaa ihmiselon kirjavuudesta kiinnostuneille, ja kirja sopii mainiosti kouluun niin tekstitaitotehtävien materiaaliksi kuin mediakasvatukseenkin.
– – –
Jarmo Alastalo
Sometarinoita Suomesta. Hullu, barbaari ja kissa
Atena 2015
tietokirja
184 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Tietokirja

Avainsanat: