Päivittäinen arkisto: 8 elokuun, 2015

Kamarinäytelmä tukholmalaisessa kerrostalossa

Rooleissa
Otto: antikvariaatista luopunut eläkemies, leski
Elias: lukivaikeuksinen sarjakuvataiteilija, poikamies
Elisabeth: masentunut eristäytyjä, eronnut

Lavastus
– Oton kultivoitunut koti antiikkihuonekaluineen, laatutauluineen ja kirjapinoineen
– Eliaksen askeettinen koti piirustustarvikkeineen
– Elisabetin välinpitämätön ympäristö, 12 purkamatonta muuttolaatikkoa
– Kerrostalon kesäpiha istuinryhmineen
– Loppukohtauksessa idyllinen saaristolaishuvila rantalaitureineen.
– Äänimaailmassa vuorottelevat klassinen musiikki (mm. Mendelssohn) ja mustarastas.

Tyylilaji
Romantisoitu draama, surumielisyyden läpi kuultava onnen ja toivon mahdollisuus.

Kohderyhmä
Tunteellisista, elämänviisauspohjaisista kehityskertomuksista kiinnostuneet.

Jasså, Linda Olssonin teos Kun mustarastas laulaa (Gummerus 2015) on kuitenkin romaani. Hyvin se taipuisi draamaksi: romaanin rakenne jakautuu kohtauksiksi, ja vaikka meno on viipyilevää, siinä on henkilöihin keskittyvää etenevää sisäistä elämää ja dialogia, joista kehkeytyisi pohjoismaisen rauhallisesti etenevä näytelmä tai leffa, jonka loppu on tulkinnanvarainen.

Ohitan romaanin muut puolet, keskityn vain yhteen. Romaanihenkilöitä yhdistää taide ja kirjallisuus. Kirjoja sujahtaa postiluukusta toiseen, ennen kuin henkilöt varovaisesti tutustuvat. Kirjakokemukset kantavat henkilöitä silloinkin, kun elämä on kolhinut. Kirjoissa ja niiden omistamisessa lepää viisaus jos toinenkin.

Kirjailija on epäoleellinen. Kaikkein tärkein on teksti. Minä ja teksti. Muiden ihmisten kokemus tekstistä on heidän asiansa. Samoin kirjailijan tarkoitus. – – mutta on kahdenlaisia lukukokemuksia, eivätkä ne ole keskenään ristiriitaisia. Ensinnäkin on oma, yksityinen kokemukseni. Sitten on meidän yhteisemme. Haluan sinun tietävän, että sain kirjastasi uuden ja vahvan elämyksen. Ja se sai minut pohtimaan eri puolia elämässäni. Olen sitä mieltä, että juuri se tekee kirjasta hyvän. Ja lisäksi on vielä jotain, jonka me jaamme, sinä ja minä.

Romaanissa on kirjojen arvostusta monelta kannalta, vähitellen voimistuu vuorovaikutteisuus, ja se heijastuu henkilökontaktien syvenemiseen. Yhden kulman kirjallisuusaiheeseen tuo lukivaikeus, sillä Elias nauttii tarinoista kuvina ja kuultuna, oma tekstin tuottaminen tai lukeminen on tuskaa. Kuvataiteen ja elokuvien tarinoita romaani myös sivuaa, ja musiikkikokemukset hivelevät sieluja. Kovin kulturellia siis.

Otto kiteyttää, että hyvistä kirjoista saa sekä lohtua ja viisautta, ne sysäävät ajatukset liikkeelle. Miten minun käy tämän romaanin kanssa? Se sopii suvannoksi, sujuva ihmissuhdekertomus. Kun mustarastas laulaa on minulle liian haikeansuloinen. Aavistuksen tarkoitushakuinen, joskin nätti rakentelu etäännyttää minut. Kokonaisuus on niin, no, kohtelias.

– – –
Linda Olsson
Kun mustarastas laulaa
Suomentanut Anu-Irmeli Sallamo-Lavi
Gummerus 2015
romaani
320 sivua
Lainasin kirjastosta.