Päivittäinen arkisto: 29 lokakuun, 2016

Messut ja valtakunnalliset lukuhalut

Kirjojen lukemisen edut tunnetaan. Ajattelun ja kielen taidot kehittyvät, empatiakyky karttuu ja elinikä pitenee. Siinä taitaa olla tukuittain syitä, miksi messuta kirjoista.

Vääjäämättä messumelske vie minua miettimään, että näissä kirjariennoissa vellova väki on jo lähtökohtaisesti lukijoita. Viimeisin hätkähdyttävin tutkimustulos on, että enää vain neljännes vanhemmista lukee lapsilleen. Miten 3/4:n saisi viettämään tekstibakkanaaleja ja välittämään juhlatunnelmaa jälkeläisilleen? Neuvolaanko on jaettava lukureseptejä? Liikuntaseteleiden kylkiäiseksi tuupataan lukuseteli? Tai lapsiperhe saa sote-palveluita vain, jos leimauttaa kerran kuussa kirjastossakäyntikortin?

Hesarin esikoiskirjaehdokas Soili Pohjolainen (HS 29.10.2016) mainitsee oman kirjoittamisensa taustatekijöistä näin (sitaatin saa oman kokemukseni perusteella lukea niin, että ”äidin” tilalla lukee ”isä”):

Tästä(kin) voi syyttää ainakin osaksi äitiä, joka keksi loruja ja sanoja, lauloi omin sanoituksin, luki lapsille ja vei kirjastoon. Olisinko ilman tätä alkanut kirjoittaa? Kirjoittaminen on tapa jäsentää maailmaa, olla maailmassa ja selvitellä tähänastisia traumoja.

Päästäisenä pisteeltä toiselle

Kymmenillä estradeilla ketjuna vaihtuvat haastattelut. Välttelen tilanteita, joissa äänessä on tekijä, jonka teosta en ole vielä lukenut. Jutut tuntuvat lipsuvan juonipaljastusten puolelle. Lymyän lukemieni kirjojen esittelyissä, niistä usein irtoaa jotain lisää jo koettuun. Muutaman kirjaomistusnimikirjoituksen haen, muutamaa kirjailijaa kiitoskättelen, muuten olen ihmisiksi. (Paperi T:n kustantaja oli niin viisas, että painoi post alfa -runokokoelman kirjailijan vaatimuksesta mustalle paperille. Hmm, nyt ei siihen kannata nimmaria jonottaa, ellei ole kultatussia mukana.)

 

Kirjallisuushumu vaikuttaa minuun siten, että keskittymiskykyni on päästäisen tasoa. Hamuan keskustelunpätkän sieltä täältä, hypistelen sattumanvaraisesti kirjoja, silmäilen satunnaisia sivuja. Kokemus on kuin parhaimmissa romaaneissa: kerrontateknistä sirpaleisuutta, aukot täytän itse ja tykkään tunnelmasta. Tunnelma muuttuu mielessäni väriksi, vihreäksi, eli tuoreuden, kasvun ja uudistumisen väriksi. Saan virtaa.

 

Blogit kirjakentällä

Enää kukaan ei epäile, etteikö kirjabloggaus ole osa kirjallisuuskenttää. Tammen ja WSOY:n bloggariaamiaisella kirjailijat totesivat, että kritiikin vähentyessä muu kirjakirjoittaminen on muuttunut merkittäväksi, vaikka kirjablogityylit vaihtelevat laidasta laitaan, fiilistelystä analyysiin. Riitta Jalonen totesi, että monista postauksesta tulee kirjailijalle tunne siitä, että tulee puhutelluksi. Eivät silti pelkät blogit riitä, vaan tarvitaan laajoja analyyseja perinteisen kirjallisuuskritiikin tapaan. Niitä toivovat sekä kirjailijat että bloggaajat.

Myös kirjailijat bloggaavat. Atenan kirjailijat Taina Liftländer ja Soili Pohjolainen ovat aloittaneet bloggaajana. Liftländer on blogannut yhdeksän vuotta ja hän pitää sitä tapana ajatella, ajatusten selventämisenä. Pohjolainen piti kirjan kirjoittamisesta projektiblogia. Hän pitää kirjoittamista hankalana sanojen punnitsemisen vuoksi, mutta kiinnostavana kirjoitusprosessin todentajana, joka purkaa kirjan kirjoittamisen glamouria.

 

Bloggaajille on messuilla järjestetty kaikkea kiintoisaa lukupiireistä kustantamotilaisuuksiin. Tuli erityisen etuoikeutettu olo. Osallistuin pariin kekkeriin ja kirjabloggajien Boknäsin (6 t 139) päivystyspisteessä notkuiluun. Kaikessa hulinassa oleellisinta tarjoavat kohtaamiset. Kiitos kollegoille antoisista rupatteluhetkistä!

Bloggaajien juttuja messuista kootaan kaikille avoimille Kotimaisten kirjablogien FB-sivuille.