Maggie O’Farrellin Hamnet vei Shakespearen aikoihin, ja siinä tuli jo tutuksi kirjailijan historiallisen romaanin tyylinsä. Se pureutuu aikaan, henkilöihin ja havainnollisiin yksityiskohtiin. Jossain määrin siinä on koristelevuutta, ei häiritsevästi kuitenkaan. O’Farrellin romaani Varoitus tukalasta helteestä puolestaan vakuutti, että henkilö- ja suhdekuvaus luontuu.
Uusin romaanisuomennos Lucrezian muotokuva (S&S 2023) kertoo italialaisesta renessanssineidosta. Firenzen ylhäisöön kuuluva Lucrezia de Medici naitetaan 13-vuotiaana Ferraran hallitsijalle Alfonso d’Estelle. Liitto toteutuu pari vuotta myöhemmin ja vuoden sisällä Lucrezia tietää, että aviomies aikoo murhata vaimonsa. Dramaattinen käänne ei ole juonipaljastus vaan romaanin lähtökohta. Historiallisoista faktoista tiedetään, että niin kävi. Muuten ei neidosta ole historiatietoja, pari muotokuvaa Lucreziasta on jäljellä.
Lucrezian muotokuvassa taidokkaasti eri aikatasot tutustuttavat päähenkilöön, 1500-luvun hovielämään ja naisen asemaan siinä. Koska päähenkilö on nuori tyttö, junailut ja juonittelut valkenevat vähitellen, samoin se, miten hovit poikkeavat toisistaan ja mitä neitosilta niissä odotetaan. Miesten määrittelemät kunniakäsitykset ja toimintatavat musertavat muita. Hovikähminnät ja myös jokin kerronnassa tuovat mieleeni lajin mestarin kädenjäljen, Hilary Mantelin Susipalatsin.
•
Romaanissa hienosti pyöritetään tiettyjä motiiveja kuten (villi)eläimiä, hiuksia ja maalaustaidetta. Yksityiskohtaisuus sävyttää kerrontaa ja tehostaa tunnelmaa. Siihen kuuluvat niin värit, kankaiden rakenteet kuin keskustelujen äänenpainot, sanavalinnat ja piilomerkitykset. Kaiken alle piiloutuu jotain, niin toimiin kuin henkilöihin. Niin nuoreen Lucreziaankin:
”Kukaan ei epäilisi hänen olevan mitään muuta kuin anteeksipyytelevä ja katuvainen, pahoillaan harkitsemattomuudestaan. Vain hän itse tietää, että hänen sisällään, heti viileän ihon alla, tapahtuu aivan muuta: hänen sisintään nuolevat sähäkät ja ahnaat lieskat, tuli syttyy, rätisee ja kytee, pölläyttää savua, joka täyttää hänen jokaisen sopukkansa, jokaisen sormenkynnen, jokaisen tuuman hänen raajoistaan. Hiukset levittäytyvät hänen ympärilleen – mies näkee hänestä vain päälaen. Alfonso kaiketi uskoo, että hän kuuntelee aviomiehensä läksytystä ja toruja, mutta ei suinkaan. Hän kohentaa roihua, antaa sen leimuta, kannustaa sitä korventamaan joka kolkan sisällään. Aviomies ei saa milloinkaan tietää, ei milloinkaan yletä tähän osaan Lucreziasta, vaikka kuinka puristaisi hänen käsivarttaan tai tarttuisi hänen ranteeseensa.”
Tapahtumat eivät ole järin vaihtelevia, mutta tunnelmat ovat. Loppua kohti kenties käänteet romantisoituvat, mutta myös lisäävät jännitystä – silloinkin säilyy vivahteikkuus ja se, miten yksi käänne vapauttaa toisen ja koituu jonkun toisen kohtaloksi. Kiehtova kirja!
•
Maggie O’Farrell: Lucrezian muotokuva, suomentanut Leena Ojalatva, S&S 2023, 428 sivua. Lainasin kirjastosta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 