Sata auringon kiertoa (WSOY 2023) miellyttää sellaisena lukuromaanina, joka päästää henkilöittensä lähelle. Kirjassa keskitytään elämänkulkua kääntäviin asioihin. Maritta Lintunen saa henkilöt tuntumaan tosilta.
Romaani kertoo Sotakoffien perheestä, jonka vanhin polvi asettui evakkoina maalaiskylään Ylä-Karjalaan. Seuraava polvi vei lapsensa Leenan ja Sepon Göteborgiin 1970-luvun puolivälissä. Romaanissa Leena ja Seppo muistelevat ja kertovat elämästään 2012, ja sen käynnistää Leenan tyttären Monikan journalismihanke.
Monika jää kirjassa etäiseksi, hänellä onkin katalysaattorirooli, jonka välityksellä saadaan näkemys toisen polven siirtolaisuuteen ja siihen, ettei vanhempien vaikeuksia määritä raha ja asema, vaan jokaisella säädyllä on jotain hiertävää.
Keskeiseksi romaanissa nousevat sisarusten elämänvalinnat ja muistot.
”Aika säilöytyy meihin. Salaperäiset muistilaput aukeilevat meissä tahtomattamme; klik, klik, klik… pienten salpojen kirpoamisia, hengityksen kiihtymistä, lohdutonta surua, ilon säihkyviä singahduksia – ja sitten me liu’umme takaisin tähän hetkeen emmekä ymmärrä, mihin mennyt aika meissä pakeni, miksi se päätti yllättää meidät juuri nyt, ja juuri tuollaisella muistolla.”
Muistia kirvoittavat muun muassa lukujen otsikot, joita on poimittu Hassisien koneelta.
•
Leena lähti innokkaasti teinihöyryissään Ruotsiin, jätti entisen ihastuksen Eeron ja sopeutui uuteen elämään, löysi suomalaisen poikaystävän Jannen ja halusi elää railakkaasti. Romaanissa paljastuu vähitellen räyhäkkyyden kääntöpuoli, vaietut ja peitellyt asiat. Romaanin nyky-Leena on väsähtänyt, dementoituneesta äidistä huolehtiva keski-ikäinen yksineläjä.
Seppo teki toisen ratkaisun: hän jäi täysi-ikäistyttyään Ylä-Karjalaan. Sepon elämä näyttäytyy hänelle muuten varovaisena ajatumisena, ja siitä syystä hänen avioliittonsa kriisiytyy ja on uusien ratkaisuiden aika.
•
Romaanissa on monia teemoja, esimerkiksi siirtolaisuus, äitisuhde, parisuhteiden vallankäyttö. Kulttuurin ja kielen merkitys nousee esille etenkin Sepon osuuksissa. Sepon näkemystä vahvistaa hänen lyhyt tuttavuutensa kirjailija Matti Pulkkiseen. Sepon äidinkielenopettajavaimo Kirsti vieroksuu junttimurretta, mutta Sepolle oman kieli on sydämen asia.
”Ymmärtäisikö Kirsti, jos paljastaisin, että täkäläisten sanasto oli saanut hedelmöityksensä hiljaisten jokivarsien mutkavaahdoissa? Että siihen uuttui tummuus soiden pimeydessä uinuvista tuhatvuotisista liekopuista. Ja että sen pehmeys oli peräisin pihlajankukkien seassa piileskelevien pikkulintujen sirkkeestä ja helteisen pihakallion hohkasta. Kirsti joutuisi käyttämään kymmenen paperilta rutisevaa lausetta siihen, minkä loukkuvaaralainen ilmaisi yhdellä aikojen vuolemalla murresanalla.”
•
Pulkkis-vaikutus Seppoon on kirjan yksi huippukohdista, sillä siitä kehittyy romaanin yhteiskunnallinen näkemys maaseutu-kaupunki-suhtautumisesta 1970-luvulla ja 2010-luvulla. Romaanissa on myös psykologisesti perusteltua henkilökuvausta, joskaan en ihan tavoittanut romaanin Eeroon liittyvää dilemmaa. Moni asia jäi kirjassa kesken, ja sen mielestäni kuuluu ollakin niin, ettei aiheita pureskella valmiiksi.
Pidin kirjasta, sillä se on rehtiä, hyvällä tavalla tavallista kerrontaa. Siinä näkemys ihmisestä, juurista, kulttuurista ja kielestä välittyy elävästi. Muutosta kirja kuvaa vivahteikkaasti, ja joukossa on paljon oivallisesti verbalisoituja havaintoja ja tunnelmia. Juttulopuksi sopii romaanin Matti Pulkkisen tokaisu:
– Lukeminen on lukijalle kuin verenvaihtoa, mies julistaa, laskeutuu alas lauteilta ja holauttaa kauhallisen jääkylmää kaivovettä niskaansa.
•
Maritta Lintunen: Sata auringon kiertoa, WSOY 2023, 325 sivua. Sain kirjan kustantajalta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 