Kolmas osa JP Koskisen siirtolaissarjasta täydentää mainiosti aiempien osien Tulisiipi ja Haukansilmä sukutarinaa. Tulisiipi kertoo suomensukuisten amerikkalaissiirtolaisten kohtalosta Neuvostoliitossa ja yhden perheen pojan Kaarlon lentäjäunelmista 1950-luvun lopulle saakka. Haukansilmä valottaa Kaarlon isänisän elämänvaiheita Amerikan intiaanisotien aikoina. Sarjan kolmas osa Ukkoslintu (Like 2024) kertoo Kaarlon sedän eli isoisän toisen pojan Jannen (James Frost) tarinan ennen Jannen Timo-veljen ja Kaarlo-veljenpojan Neuvosto-Karjalaan muuttoa 1930-luvulla.
Juoni- ja henkilövetoinen romaani kulkee Jannen mukana 16-vuotiaasta nelikymppiseksi. Janne eli Jack Frost muuttaa teininä preerialta New Yorkiin taskussaan suositus lehtimieskyvyistä. Muutaman kommervenkin jälkeen Janne pääsee New York Timesiin, jopa sotakirjeenvaihtajaksi ensimmäisen maailmansodan Ranskaan ja vallankumouksen sekoittamalle Venäjälle. Myöhemmin hän päätyy rikostoimittajaksi yhä paisuvaan kansojen sulatusuuniin, New Yorkiin.
•
Voin taas todeta, että Koskinen on tarinankertoja. Kerronta etenee kronologisesti minäkertojan kuljettamana ja hänen näkökulmastaan. Monäkertoja, kadamdriimer, tuo esille ajatuksiaan etenkin ensimmäisen maailmansodan sekä 1930-luvun taitteen laman ja työväenaatteen voimistumisesta. Kaikki kuvataan yhden yksilön vinkkelistä niin, kertoja-ajattelijan sokeat pisteet voi jälkiviisas ja historiatietoinen lukija nähdä kirkkaasti.
Sarjan ensimmäinen osa rusensi utopian työläisten Neuvosto-Karjala-onnelasta. Vaikka Janne journalistina on saanut ristiriitaisia tietoja kommunismioloista, se ei estä seikkailijaa. Sitä ei estä edes romanssi kaupankäynnin ja rahan voiman tuntevan porvarisneidon kanssa. Koskisen muissakin sarjan osissa päähenkilömies kohtaa elämänsä naisen aika varhain, niin myös uutukaisessa. Koskinen pitää tiukan linjansa: romantiikalla ei revitellä eikä intiimiasioita laverrella ulkopuolisille. Pääpaino on muussa toiminassa ja Jannen yhteiskuntanäkemyksen kehittymisessä.
•
Koskisen historiallinen romaani peilautuu nykyaikaan: sota, yhteiskuntaluokkien juopa, rahan valta niin sodassa kuin muun yhteiskunnan pyörimisessä. Sotakuvauksissa Koskinen tuntuu olevan tarkimmillaan, samoin sodan pohdinnassa. Sodan järjettömyys kuuluu kirjassa monin tavoin eurooppalaisesta sodasta Suomen kansalaissodan loppumaininkeihin. Tässä Jannen isän mietelmiä:
”Jes, näin se meni. Kuten sanoin, revoluutiot ovat heisi bisnes. On parempi pitää aseet telineissä ja yrittää parantaa maailmaa kynällä, niin kuin sinä teet. Jos aletaan ampumaan vihollisia, ne eivät lopu koskaan. Niitä tulee aina vain lisää.”
(Kun lukee tänäänkin uutisia, sitaatin sanat toteutuvat.)
•
Osattomien, köyhien ja työläisten asialla Ukkoslintu on sodanvastaisuuden lisäksi. Vähemmistöjen epäasiallinen kohtelu kiusaa Jannea. Selvimmin yhdenvertaisuuden motiivia edustaa Jannen sotakirjeenvaihtajaystävä Nopea Hirvi, apassitaustainen sivistynyt mies. Vaikkei tärkeästä sivuhenkilöstä kohoa moniuloitteista henkilökuvaa, lähes ihannetyyppi miellyttää minua monin tavoin. Romaanin nimi juontaa juurensa Jannen ja Nopean Hirven kokemuksiin rintamalinjojen välissä: se on intiaaninimi Jannelle ja nimen synty sisältää ripauksen mystiikkaa muuten realismissa pitäytyvässä romaanissa.
Janne on päätyä yhteiskunnallisissa mietinnöissään jonnekin keskelle etsien parhaita aineksia oikealta ja vasemmalta edistämään kaikkien kansanosien elämää. Tämän edessä ollaan tänäkin päivänä: mikä kombinaatio lisäisi mahdollisimman monen hyvinvointia? Ääripäistä se ei löydy. Näin historiallinen, osin seikkailullinen romaani sisältää erilaisia aihelmia ja tasoja lukijan pohdittavaksi. Pureuduin vain muutamaan – kaikkiaan eläydyin, jännitin, järkytyin, viihdyin ja nautin.
•
JP Koskinen: Ukkoslintu, Like 2025, 399 sivua. Sain kirjan kustantajalta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 