Kotimaiset kirjabloggarit kierrättävät lukuhaastetta Tove Janssonin juhlavuoden merkeissä. Kiitos Erjalle haasteesta! Tehtävä ei ole helppo, sillä hämäläisen maalaislapsen kirjahyllyyn Muumit eivät eksyneet, vaikka valveutunut setäni pitikin minut hyvin kärkikirjoissa.
Lähimarketissa on Muumi-versioita joka lähtöön.
Luin Muumeja vasta parikymppisenä, osin kotimaisen kirjallisuuden opiskeluun liittyen. Turun ylioppilastalon kolmannen kerroksen asuinkopperossani kaikui alakerran discon pauhu, jonka kovan kompin tahdissa luin klassikoita sieltä ja täältä, jokusen Muuminkin. Suhtauduin niiden maailmaan ristiriitaisesti, en saanut kunnon otetta, sillä oman lapsuuden läheisyys teki minut epävarmaksi: ovatko Muumit lapsille, aikuisille vai siihen väliin, ja mihin minä kuulun?
Esikoisen odotuksen tienoilla ostin isälleni kirjan Muumipappa ja meri. Leikkisäksi isänpäivälahjaksi tarkoitetun kirjan luin ensin itse, ja taas ristiriita, uudenlainen, heräsi: miten sopii omalle isälleni kirja, jossa turhautuneen seikkailijaisän itsekäs touhukkuus ajaa vaimon psykoosiin ja lapset vaeltelemaan saarelle lähes huolenpitoa vailla. Sisältö ei ollutkaan sellainen idylli tai isäylistys kuin päältä näytti.
Siinäpä Muumien vetovoima onkin. Pinnalla eletään satua, jossa mielikuvitukselliset hahmot törmäilevät tilanteesta toiseen. He eivät kuitenkaan elä vain ”kaikki hyvin” -fantasiamaailmassa, vaan päätyvät konflikteihin ja epäloogisuuksiin, joita selvitellään epätäydellisesti. Kuitenkin luottamus ”kukin elää tavallaan” -henkisesti kantaa. Jokaisen outouden hyväksyminen lohduttaa.
Arjessa pyyhitään liat ja pölyt sekä hörppäistään vahvistavat kahvit muumeilla.
Lapsieni käsissä kuvakirjat Kuinkas sitten kävikään? ja Kuka lohduttaisi nyytiä? sekä Muumi-sarjakuvat ja -tarinat rispaantuivat repaleisiksi. Merkittävin muumikokemukseni on kuitenkin syntynyt 1990-luvun loppupuolella piirrossarjan ansiosta. Sitä seurasin pienten poikieni kanssa tiiviisti. Dubattu toteutus toimi kaikenikäisille ja ihailin tarinoita, joiden juonenkäänteet ja hahmot eivät toteuttaneet totuttuja kaavoja.
Järisyttäviä hetkiä koimme jaksossa, jossa Muumipeikko taiottiin kummituseläimeksi. Sohvallinen meitä kauhistui ja itki, kun muumipoika muuttui tunnistamattomaksi ja vasta pienellä viiveellä Muumimamma tunnisti hänet tiukasti silmiin katsoen. Kohtaus riipii vieläkin. Poikani siitä selvisivät sylillä ja selittelyllä, minä vuosien jälkeen yhä kipuilen sen kanssa, miten välittömästi tunnistan (= hyväksyn ehdoitta rakkaudella) muotoaan muuttavat lapseni. Muumimamman katse, kaikkien vanhempien haaste.
Myhäilevä mamma tavarataivaassa. Kun piirrossarjaa moitittiin kömpelöksi, Tove Jansson pahastui, sillä hänestä se onnistui, koska se tuotti iloa miljoonille lapsille.
Omakohtaista muumailukokemusta haettiin, sen jaoin ja pääsin aikamatkalle. Seuraavat Muumi-muistelijat olkoon Arja (Kulttuuri kukoistaa), Susa (Järjellä ja tunteella) ja Krista (Lukutoukan kulttuuriblogi).
Haasteen säännöt ovat:
– Kirjoita Tove Janssonin Muumi-kirjoista ja siitä, miten ja missä vaiheessa ne ovat kuuluneet elämääsi. Tee omaelämäkerrallinen teksti aiheesta ja julkaise se blogissasi.
– Lähetä haaste kolmelle sellaiselle kirjabloggaajalle, joita aihe voisi kiinnostaa.
– Mainitse haasteen alkuperä tekstissäsi.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 