Aihearkisto: Kirjallisuus

Kesällä luin Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita (Otava 2013–2016) eli neljä romaaniosaa paimenesta täysihoitolan emännäksi etenevästä naisihmisestä 1800-luvun lopulta kesään 1918. Kyökinpuoleinen historian henkiinherätys innosti. Niinpä ei ollut kynnys korkea siirtyä Mustosen aiemmin kirjoittamaan sarjaan.

Kuuntelin syksyn aikana äänikirjoina Järjen ja tunteen tarinoita -sarjan (Otava 2004–2008). Havaitsinpa, että Syrjästäkatsojan tarinoiden tapaan kirjat kuvaavat lähinnä samoja aikoja mutta tarkennetusti kahden kerroksen väkeä: Järjen ja tunteen tarinoita pääosin kuljettaa rinnakkain kahden samanikäisen mutta lähtökohdiltaan erilaisen tytön kasvua naisiksi.

Juonitypistys

Hilma Maria Perämäki ja Anna Sofia Ahlstedt ovat syntyneet 1877. Ennen uuden vuosisadan vaihtumista Hilma tulee Helsinkiin piikomaan ja Anna jatkamaan opintojaan tuikean tätinsä Augusta Ahlstedtin kortteeriin. Nimettömät käynnistää tyttöjen kehitysväylät: Hilma topakoituu pätevänä kotiapulaisena sekä haksahtaa kelvottomaan Artturiin; arka Anna pettyy ensi lempeen mutta etenee opinnoissaan ylioppilastutkintoon asti.

Mustasukkaiset  jatkaa 1900-luvun ensimmäisiin vuosiin, jolloin Hilma kasvattaa perhettä ja sinnittelee ompelijana. Anna on ”saanut vapautuksen sukupuolestaan” eli opiskelee yliopistossa. Lipunkantajat kertoo sortovuosista ja naisten noususta ensimmäiseen eduskuntaan, vastakkaisista puolueista, luonnollisesti. Sidotut  käyttää Hilman perheineen Amerikassa ja Annan miehelässä – kumpikin kokee kovia. Lisäksi kansalaissota vaikuttaa heihin väkevästi, ja kirja päättyy 1918 sodan jälkimaininkeihin.

Juonitiivistykseni ei todellakaan tee oikeutta näille neljälle osalle. Se, että historian myllerrysvuodet kytketään kahden eri säädyn naisten elämänkulkuun, tarjoaa mahdollisuuden monipuoliseen yhteiskunnalliseen läpileikkaukseen. Lisäksi kahdesta erilaisesta naisesta saadaan paljon irti persoonina ja aikansa edustajina, osin edelläkävijöinä.

Enni Mustonen JŠrjen ja tunteen tarinoita NimettšmŠt ¥ Suositun historiallisen sarjan ensimmŠinen osa isotekstisenŠ laitoksena Kaksi nuorta naista saapuu kohtalon oikusta samaan talouteen 1890-luvun Helsinkiin Ð tyšntekoon tottunut Hilma piikomaan ja pappissuvun haaveellinen tytŠr Anna opiskelemaan. Sopeutuminen naisasianainen ja matkakirjailijatar Augusta Ahlstedtin huushollin vaatimuksiin ei ole helppoa, mutta lahjakkaat naiset pyrkivŠt korkealle. RiittŠŠkš heidŠn sinnikkyytensŠ,kun vastassa ovat niin sovinnaisuusŠŠntšjen paineet, palvelijoiden ja herrasvŠen vŠlinen kuilu kuin rakkauden arvaamattomat oikut? Enni Mustonen loihtii historian elŠvŠksi vahvojen naishahmojen kautta. Romaanisarjassa seurataan vaatimattomista oloista lŠhteneiden Annan ja Hilman taivalta aina Suomen ensimmŠiseen eduskuntaan asti. 442 sivua |140 x 202 mm |84.2 ISBN 951-1-21059-9 Ilmestynyt tammikuussa

Yhteiskuntaoppia

Poliittiset virtaukset suodatetaan Hilman ja Annan siivilöiminä. Näin välittyy kokemuksia sortokaudesta ja vaali- ja eduskuntatyöstä sekä naisen asemasta kotona, töissä ja politiikassa. Sortovaltaa lähdetään nakertamaan mielessä itsenäisyys, esimerkiksi siten esitellään jääkärit aluksi, ei lahtarielkein. Sosialistiväki nähdään kaupunkityöläistön arjen ja onttoja iskulauseita helskyttelevien agitaattorien vinkkelien välistä, mutta luokkajako kärjistyy niin, että köyhä ompelijakin leimataan liian herraskaiseksi.

Romaanin naiset toimivat itsellisinä, vähitellen myös arka Anna. He uhmaavat perinteistä naisroolia ja tasoittavat tietä nykyaikaan, jolloin naiset eivät esimerkiksi enää tarvitse ”vapautusta sukupuolesta”. Uskottavaksi Mannisen kuvauksen tekee se, ettei irtautumista säätyjensä naismalleista tehdä Hilmalle eikä Annalle helpoksi. Silti he saavat mahdollisuuden – ja siksi tarvitaan yhä tänä päivänä lipunkantajia tällaisten tienraivaajanaisten perinnön säilyttämiseksi sekä solidaarisuuden ja tasa-arvon ylläpitämiseksi.

Kiinnostava poikkeama on Hilman perheen Ameriikan reissu. Sattumalta kuuntelin samoihin aikoihin äänikirjana Antti Tuurin Taivaanraapijat (Otava 2006). Siitä sain yllättäen rinnakkaisteoksen Sidotut-romaanin siirtolaisosuudelle. Kummassakin miehet työskentelevät ankarissa pilvenpiirtäjäolosuhteissa, ja kummassakin kirjassa on yhteyksiä sosialistiutopiaa pykäävän Matti Kurikan porukoihin. Tuuri uppoaa teosofisiin sfääreihin, Manninen pitäytyy työn raskaan raadannassa, mutta kumpikin kuvaa pistävästi suomalaisyhteisöjen elämää muilla mailla.

Kevyen vahvaa kerrontaa

Hilman ja Annan minäkerrontaosuudet kulkevat vuoroittaisina, kronologisesti etenevinä nauhoina. Kamarin ja kyökin näkökulmat poikkeavat ratkaisevasti toisistaan. Minua miellyttää suora tapa, jolla Hilma kuvaa työntekoa, toimintaansa ja sydämenasioitaan, ja vähitellen lämpenen Annankin varovaiselle tyylille, joka kuvaa kertojapersoonaa.

Romanttiseksi viihteeksi ei sarjaa kaikkineen voi kutsua, vaikka pariutumisen vietit tietysti henkilöihin vaikuttavat. Pidän romaanisarjaa historiallis-yhteiskunnallisena henkilökuvafiktiona. Aika, miljöö ja toiminta kuljettavat lukijaa luotettavasti tapahtumasta toiseen.

Henkilövoimaa

Vaikkei Annalla ole aluksi omia varoja sen enempää kuin piikalikalla, asema on kuitenkin toinen, vaikka asetelma on tämä: Anna on avuton säätyläistyttö ja Hilma hoksaavainen piika. Aherrus ja ihmissuhteet erottuvat erilaisina kahdesta suunnasta katsoen, mikä lisää kiinnostustani juoneen ja naisiin. Hilmaa elämänkoulu kolhii ja hänestä kehkeytyy terävä, tiukka perheenäiti, ja Anna voimistuu pikkuhiljaa uranaiseksi, joka joutuu kuorimaan itsestään pärjäävän kartanonrouvan.

Naisten käänteet ruokkivat sitä, että heistä haluaa tietää aina enemmän, selvittää, miten heidän käy. Ja komeasti kuvataan kahden erilaisen naisen varautunutta ystävyyttä, joka ailahtelee elämäntilanteiden ja aatekuohujen myötä, mutta kasvinkumppanuussäie pitää. Kädet hikoamaan pistää neljännen osan loppuosa, jolloin ystävyys todella punnitaan.

Henkilöissä vilahtaa pientä huvitusta, sen päälähde on Augusta-täti, josta piirretään teräväreunainen naisasiaesikuva, viiltävässä itseriittoisuudessaan mahtava ilmestys. Passuuttaa hän osaa, eli ei tädin tasa-arvoaatteet työväenmyönteisesti kulje, mutta ihmisyydelle hänellä on silmää. Muista sivuhenkilöistä tärkeitä ovat Hilman ja Annan miehet. Syviä luonnekuvia ei heistä kehity vaikka juonenkululle merkityksellisiä ovatkin. Eikä sarjan miehistä ole juuri sielunveljiksi – naisten pitää itse pärjätä.

 Ai niin, tämä vielä

Mainiosti Manninen päättää joka osan niin, että pakko on hyökätä seuraavaan. Sidotut lopetan itku silmässä, ja siihen virittäytyneenä säntään sarjan viimeiseen niteeseen selvittämään, löytääkö Anna vielä onnen ja miten Hilma selviää valkoisen vallan vuosista. Mutta mitä Mustonen teit!

Sarjan finaali Parittomat hyppää 90 vuotta ajassa eteenpäin 2000-luvun luomutarkastajan ja -viljelijän kesään. Pirkules, heti arvaa, että kolmikymppiset parittomat saavat toisensa. Kerronta seuraa romanttisen viihteen konventioita toisin kuin aiemmat osat. Palkitseva puoli on se, että vihdoin Hilman ja Annan suvut yhdistyvät. Mutta pah, turkasen vähän valotetaan aiempien osien voimanaisten loppuelämän vaiheita, vähän vain tuikataan täkytietoja. Ja sehän jää kaivelemaan, vaikka tarina todistaa, että elämä jatkuu uusissa sukupolvissa.

Hyvä on, ymmärrän kyllä, että koukkaus nykypäivään näyttää, mihin on Hilman ja Annan ajoista tultu. Nyt EU kyttää säädöksiään, työnteko on muuttunut, luokkajako kutistunut ja naisilla on monenlaisia toimintavapauksia, mutta ihminen haluaa ja tarvitsee yhä ihmisen lähelleen.

Puhu äänellä jonka kuulen

Erja Manto äänikirjojen lukijana rytmittää tekstiä nautittavasti, ei elämöi turhia mutta eläytyy sopivasti. En voi kuin kiittää, miten syksyn kävely- ja ajomatkat ovat tuntuneet vähemmän raskailta Mannisen tekstiä kuunnellen. Vaikka loppuhuipennus onkin lässähdys, suosittelen sarjaa. Neljän ensimmäisen osan aatekirjo, juonivetävyys ja henkilöiden nahkoihin pujottautuminen viehättävät.

Naishistorian havina humisee korvissani äänikirjakokemuksen jäljiltä, ja näin itsenäisyyspäivänä 2016 mieluusti muistelen kirjasarjakokonaisuutta, jossa paljolti pohjustetaan nykyisen Suomen syntyä. Järjen ja tunteen tarinat välittää ihmisenkokoista yhteiskuntanäkemystä.

– –

Enni Mustonen
Järjen ja tunteen tarinoita I-V
Yksinäiset, Otava 2004 (8 t 15 min 20 s)
Mustasukkaiset, Otava 2005 (6 t 50 min 17 s)
Lipunkantajat, Otava 2006 (n. 7 t 30 min.)
Sidotut, Otava 2007 (10 t 57 min.)
Parittomat, Otava 2008 (n. 7 t 39 min)
Lukijana Erja Manto
Ostin koko sarjan äänikirjoina, Elisa Kirja.