Johanna Vuoksenmaa on löytänyt aiheen, jota ei ole kotimainen kirjallisuus käyttänyt fiktiossa, eipä siitä juuri ole faktajulkaisujakaan: syksyllä 1943 Hilterin kutsumana matkusti suomalaisseurue eräänlaisena palkintomatkana Saksaan, sillä heidän SS-omaisensa oli kaatunut Saksan joukoissa rintamalla. Tekipä kirjailija melkoisen löydön!
Suurenmoinen matka (Otava 2025) kuvaa hämäläisemäntä-Alman silmin kuukauden reissua Helsingistä Saksaan sekä Riikan ja Tallinnan kautta takaisin kotiin. Rinnakkain Alman tarinan kanssa kulkee rinnan lähivuosi Alman pojantyttärentyttären elämää. Keski-ikäisen Ilonan arkea määrittävät työ lentoemäntänä, ikuinen huoli jo aikuisesta pojasta Akusta ja muistisairaan äidin tilanne.
•
Minua kiehtoo romaanin Alman näkökulma. Se tavoittaa hienosti sen, mitä on nähdä ja kokea asioita ensi kerran. Raihnainen, isoäiti-ikäinen leski-Alma ei ole kulkenut hissillä, ei ole lentänyt, matkustanut ulkomailla, käynyt ravintolapäivällisillä eikä lillunut kylpylähoidoissa. Alman kokemus välittyy tuoreena.
Alma ottaa reissulla tosissaan velvollisuutensa olla kiitollinen. Patriarkaatin mallin omaksunut Alma ottaa myös vastaan tyynesti totuuden poikansa touhuilusta saksalaissiviilin kanssa – pojat on poikia -teemalla. Almassa saamme kuitenkin sävykkään näkymän aikansa emäntäainekseen, ja se tekee henkilökuvausta eläväksi: Alma on sekä-että, ei joko-tai.
En tiedä, olisiko romaaniin tarvinnut tuoda otoksia, mitä saksalaiskylpylän kulisseissa tapahtuu sillä aikaa, kun Alma nauttii hoidoista. Ymmärrän kyllä: emme saa unohtaa natsien rasismia, väkivaltaa ja tappokoneistoa.
Alman ja matkaseuralaisten todellisuus kaatuneiden sotilaiden omaisina väreilee monin taajuuksin kuvatun reissun aikana. Menetysten tuska tuntuu ”arvokas uhri” -korulauseiden takaa. Sen lisäksi kirjassa tuodaan ahdistavan lähelle Ukrainan sota ja äidin pelko sotaan lähtevästä pojasta. Yllätyn ja arvostan oivallusta, miten Vuoksenmaa kääntää jälkimmäisen lähes tragikoomiseksi.
•
Välillä mietin, tarvitaanko romaaniin Ilonan osuutta, sillä Alman matkassa riittää vetoa kaiken ristiriitaisuutensa vuoksi. Alman osuutta värittää nykyhetken tieto natseista, kun maalaisnainen äimistelee saksalaisten jämptiyttä, arjalaista ulkonäköä ja pitää yllä matkalaisen hyviä tapoja. Se johtaa silmien ummistamiseen: ei ole sijaa epäilyille natsiaatteen synkistä puolista.
Vähitellen hyväksyn Ilonan osuuden, sillä se peilaa nykytilanteen levottomuutta ja antaa vertailukohtaa Alman elämään ja aikaan. Ilona elää ajassaan, on nähnyt laajalti maailmaa ja silti oma elämä käpristyy pieneksi; häntä kalvavat luottamuksen menetys miehiin ja vastuun kannon vaikeudet.
Voi pohtia esimerkiksi Alman 13-päistä lapsikatrasta ja hänen monia luopumiskokemuksiaan sekä nähdä Ilonan äitiys ailahtelevaan ainokaiseen melkeinpä helikopterivanhemmuutena. Ilonan huolta ei vähennä tuore miniänalku, joka hehkuu tinkimätöntä uskoa salaliittoteorioihin ja muita paremmin tietämiseen. Myös natseilta tuttu rotuhygienia ja rasismi nostavat päätään. Että sekin vielä!
•
Romaanin kerronta on varmaa ja sävykästä. Päähenkilöiden särmät näkyvät hiomattomina: hyvä! Lisäksi tärkeältä tuntuu teema: menneet polvet vaikuttavat meissä ja salaisuuksien paljastuttua joudumme muuttamaan käsitystä juuristamme ja itsestämme.
•
Johanna Vuoksenmaa: Suurenmoinen matka, Otava 2025, äänikirjana 12 t 39 minuuttia, lukijana Krista Kosonen. Kuuntelin BookBeatissa.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 