Uusin selkoromaanini Vihreä on hyvä väri (Avain 2025) on juuri ilmestynyt. Nimi ei viittaa politiikkaan vaan värin muihin mielteisiin: tuoreus, kasvu, aloittelijuus. Nuorille ja nuorille aikuisille suunnattu romaani kertoo nuoruuden ja täysi-ikäisyyden välitilan valinnoista ja tunnevaihteluista. Ujutan kirjajutun lokakuun Selkosyksy 2025 -juttusarjaani.
Kirjassa on kaksi kertojaa. Jali täyttää juuri 18 vuotta ja aloittaa oppisopimuksen kulttuuritalossa. Hän opiskelee turvallisuusalaa ammattikoulussa ja alkaa ymmärtää työnsä luonteen. Sara on lyhyen ajan työharjoittelussa samassa kulttuuritalossa kuin Jali. Yhdeksäsluokkalaisen Saran täytyy päättää yhteishakua varten, mitä hän haluaa opiskella peruskoulun jälkeen, ja hän pohtii, mikä ammattikoulun ala sopisi hänelle. Kumpaakin jää kutkuttamaan tapaamiset kulttuuritalossa, mutta miten sellainen muuttuu ihastumiseksi?
•
Selkopolku-hankkeen kyselyissä nuoret toivoivat kirjoja, joissa ystävyys, perhe ja tavallinen elämä näyttäytyvät. Sellainen on Vihreä on hyvä väri. Päähenkilöiden aiemmat vaikeudet ailahtavat, vaan suunta on elää eteenpäin. Ehkä myös taustalla väreilee ilmastokriisi tai maailman epävakaus, mutta pääasia on se, mitä tapahtuu juuri nyt nuorten lähellä ja mielessä.
Romaani paneutuu siihen, mikä vaikuttaa tulevaisuuteen. Tapa elää omana itsenään ja olla vuorovaikutuksessa on yksi teema, toinen on alavalinnat. Aika vähän on käsitelty sitä, mitä paineita ja pohdintatarvetta yhteishaku tai jo valittu ala voi tuottaa nuorille, joten sillä on rooli tässä kirjassa.
Vihreä on hyvä väri kertoo myös rakastumisesta. Monilla tuore tunne valtaa mielen ja tekee välillä epävarmaksi, välillä riehakkaaksi – ja kaikkea siltä väliltä. Romaani kertoo ihastumisen levottoman kutittavasta tunteesta, kun nuori velloo toiveissaan. Myös ystävyys on kirjassa tärkeä teema.
•
Selkokirjani ovat tavallisesti perusselkokieltä. Vihreä on hyvä väri pääosin noudattaa helppolukuisen selkokielen periaatteita, mutta poikkeaa siten, että Jali ja Sara kertovat puhekielellä. Esimerkiksi persoonapronominit ja passiivimuodot myötäilevät puhekieltä, samoin rektiovirheet (ne sanoo -tyylisesti).
Halusin kirjaan Jalin ja Saran ajatukset ja tunteet tuoreeltaan. Siksi he kertovat kirjassa vuorotellen, preesensissä elämästään yhden vuodenkierron. Vastaavaa rakennetta ei juuri selkokirjoissa ole ollut, mutta halusin vuorottelulla lisätä jännitettä ja jännitystä Jalin ja Saran välille ja siten koko tarinaan. (Kääntökirjaratkaisuja on tosin selkokirjoissa käytetty niin, että tarina saa kaksi näkökulmaa.)
Toivon, että nuoret peruskoulussa ja toisella asteella löytävät romaanini. Tavoitteeni on tarjota kirjahetkiä, joissa lukija viihtyy ja kokee lukuiloa niin, että lukemisesta viriää eläviä mielikuvia ja lukijan omia pohdintoja.
•
Tuija Takala: Vihreä on hyvä väri, Avain 2025, 153 sivua.
•
Lisähuomiot ammattikoulunäkökulmasta
Nuortenkirjallisuudessa kerrotaan verrattaen vähän ammattikoululaisista, myös selkokirjallisuudessa, vaikka peruskoulusta noin puolet nuorista siirtyy ammattikouluun.
Aiempi YA-selkoromaanini Lauralle oikea (Avain 2018) yritti jo paikata puutetta ammattikoulukirjahenkilöistä, ja tämä uutuusromaani Vihreä on hyvä väri tekee sen taas, sillä kirjan kahdelle päähenkilölle ammatilliset alat sopivat parhaiten. Päähenkilöiden ystävät valitsevat lukion, joten kumpikin vaihtoehto romaanista löytyy.
Selkokirjoja voivat toki lukea kaikki nuoret, mutta suurin osa selkokieltä tarvitsevista tai siitä hyötyvistä nuorista on peruskoulusta ammattikouluun siirtyviä. Selkokielen tarve juontuu oppimisvaikeuksista, lukutottumattomuudesta tai -haluttomuudesta tai suomen kielen osaamisen tukitarpeista. Siksi selkokirjavalikoimaan sopii amisnäkökulma.
Olen päätyössäni mukana VIERKO-hankkeessa, jossa yksi tavoite on vieraskielisten ammattikoululaisten lukuinnon edistäminen. Olemme hankkeessa tehneet jo muutaman selkonovellin vihkosen Opiskelijan hetkiä (aoe.fi). Ammattikoulu- ja selkovajeen nuortenkirjoissa ovat lähiaikoina muutkin noteeranneet. Syyskuussa on uutisoitu, että WSOY aloittaa ei-selkokielisen sarjan, jossa päähenkilöt ovat ammattikoulusta; Tammi puolestaan alkaa mukauttaa lanu-kirjoja Selkee-sarjaan.
Ehkäpä vähitellen selkokirjat saavat aseman, että ne ovat kirjoja kirjojen joukossa – tosin helppolukuisia mutta sisällöltään monipuolisia ja lukuelämyksiä tuottavia. Ja kenties ne näkyvät myös kulttuurimediassa. Sopii toivoa.
John Boynen romaanissa Poika raidallisessa pyjamassa kouluikäinen Bruno muuttaa 1940-luvun alkupuolella perheensä kanssa Berliinistä Auschwitziin. Brunon isä johtaa keskitysleiriä, joka näkyy Brunon huoneen ikkunasta. Yksinäinen Bruno ystävystyy salaa keskitysleirin aidan toisella puolella elävään samanikäiseen poikaan Shmueliin.
Boynen romaanin jännittynyt ja pahaenteinen tunnelma syntyy kerronnan näkökulmasta. Tilanteet nähdään pienen pojan silmin, joka ei ymmärrä natsi-Saksan aatteellista ja poliittista tilannetta. Häneltä on myös pimitetty keskitysleirin tarkoitus. Kaiken karmeus korostuu, kun sitä tarkastellaan viattoman lapsen silmin.
John Boynen romaani ilmestyi alun perin 2006, suomeksi 2009 (Bazar, suomentanut Laura Beck). Romaani on siitä lähtien kiinnostanut – myös järkyttänyt – lukijoita, ja siitä on tehty myös elokuvaversio (2008). Kirjan ilmestymisestä on kulunut siis lähes 25 vuotta ja se kertoo melkein 80 vuotta sitten tapahtuneesta. Vanhentuneeksi ei sitä voi sanoa.
•
Poika raidallisessa pyjamassa on nyt muokkautunut selkokieliseksi kirjaksi. Se takaa, että romaani on yhä useamman lukijan saavutettavissa.
Selkokieli vaikuttaa kirjaan niin, että kieli on helppoa, mutta tarina ja tunnelma säilyvät ennallaan. Kielimuodon muutos ei vie mitään henkilöiden, juonen eikä sanoman tehosta. Sivumäärältään selkokirja on alkuperäistä lyhyempi, lisäksi tässä selkokirjassa on apuna henkilöluettelo, sanasto ja lyhyt taustatietokoonti.
Boynen romaania ovat lukeneet eri-ikäiset ihmiset, ja sama saa jatkua selkokielisen kirjan voimin. Lisäksi uusi kielimuoto lisää kirjan käyttömahdollisuuksia. Esimerkiksi kouluihin selkokielinen kirja tarjoaa monia mahdollisuuksia, koska lukijat voivat valita lukemistilanteeseen sopivan version.
Selkokirjat tuovat kaunokirjallisuuden lukemisen lumon myös lukijoille, joille lukeminen on eri syystä vaikeaa. Taustalla voivat vaikuttaa muun muassa tottumattomuus lukea kirjaa tai pitkää tekstiä, lukivaikeus tai keskittymisen ja tarkkaavuden ongelmat. Selkokieli tukee myös lukijoita, jotka opiskelevat suomen kieltä (S2-oppijat).
•
Voisi sanoa, että Poika raidallisessa pyjamassa on valitettavan ajankohtainen. Kirjan lukeminen tarjoaa pohdittavaa tämän ajan sodista ja poliittisista jännitteistä. Mietittävää kertyy propagandasta ja sen vaikutuksista, viholliskuvista sekä ihmisten luokittelemisesta ja syrjimisestä rodun, ominaisuuksien tai erilaisuuden perusteella.
Edellisistä syistä on erityisen tärkeää, että tämän romaanin voi lukea nyt myös selkokielellä. Kaunokirjallinen elämys on saatavilla niin, että lukutaidon mahdolliset esteet on poistettu, ainakin ne ovat huomattavasti vähentyneet. Silloin kaunokirjallisuus saa näyttää keinojensa voimaa, tunteen ja ajattelun yhdistymistä.
Faktatekstejä tehokkaammin mielikuvitus vie eläytymään fiktion henkilöihin, tilanteisiin ja aiheisiin. Sellainen vaikuttaa, säväyttää, hätkähdyttää – osuu sieluun ja sydämeen. Sellaista vaikuttumista tarvitsemme näinä aikoina.
Kirjan mukauttaja Tuija Takala. Kuva: Jani Ahti
•
John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa, suomentanut Laura Beck, selkomukautus Tuija Takala, Bazar 2025, 108 sivua.
Vuoden alkupuolella ilmestyi novellikokoelmani Aamusta yöhön(Avain 2025). Kirja painettiin Tallinnassa, ja siellä innostuttiin novelleistani niin, että Lauri Juursoon vironnos Hommikust ööni (Eluset Enesest 2025) on jo julkaistu.
Virossa selkokirjallisuus on käsittäkseni käynnistynyt käännöksin. Ainakin Marja-Leena Tiaisen selkokirjoja on siellä ilmestynyt. Olen kovin tohkeissani, että novellini ovat tarjolla nyt myös lahden toisella puolella.
•
Vironnoksesta on poissa kaksi suomenkielisen kirjan novellia, ja noveilleihin on tehty pari pientä paikallismuutosta, mutta muuten luonnollisesti tekstit säilyvät ennallaan, vaikka kieli muuttuu. Novelleissa kerrotaan yhden kerrostalon asukkaista marraskuun aikana. Mutta huomaa: novellit eri-ikäisistä sopivat luettavaksi ihan ympäri vuoden.
Kerrostalon asukkaat tavataan arjen tilanteissa, ja niin novelleissa kuin yleensäkin elämässä tavallisen sekoittavat yllätykset, nyrjähdykset ja rippusellinen maagista realismia. (Lue suomenkielinen juttuni kirjasta Aamusta yöhön.)
•
Olen vuosia sitten opiskellut vain viron alkeet, joten en kykene arvioimaan vironnoksen selkokielisyyttä. Mutta hyvältä kirja näyttää: kovat kannet, väljä taitto, selkokielinen ulkoasu ja raikas, sama kansi kuten alkukielisessäkin.
Toivon, että lyhyt proosamuoto innostaa lukemaan täällä ja Virossa.
•
Tuija Takala: Hommikust ööni, tõlkinud Lauri Juursoo, Elust Enesest 2025, 92 s.
Huhtikuinen lukuviikko etenee motolla Löydä lukufiilis! Lukufiiliksen voi löytää monin konstein. Myös selkokirjat nostattavat lukufiilistä.
Viestittelin taannoin selkokirjailijakollegoiden kanssa, ja esille tuli toistuvia väitteitä, myös väärinymmärryksiä, joita selkokirjailijoille esitetään. Käyn läpi jutussani yleisimmät 10 väitettä.
Juttuni venyi, sillä sanottavaa selkokirjoista riittää. Tutkimukset osoittavat, että pitkien tekstien lukeminen on katoavaa kansanperinnettä, tai ainakin kansa on karkeasti jakautumassa lukutaidossa. Eli lyhyelle ilmaisutavalle ja selkokielelle on yhä suurempi tarve. Kirjoitan kuitenkin selkokirjajutun pitkästi ja yleiskielellä.
Väite 1: Kaikkihan osaavat Suomessa lukea, ei tarvita mitään helppokirjoja.
Lukumotivaation puutetta tai keskittymisvajetta on monilla ihan tavallisilla, kaikenikäisillä kansalaisilla – tai vain väsyttää tarttua paksuun kirjaan. Se on yksi syy valita selkokirja, joissa sana- ja virkerakenteet välttävät monimutkaisuutta mutta sisällöstä irtoaa lukunautinto.
Myös mielenterveyden haasteet voivat vaikuttaa niin, ettei lukija jaksa lukea pitkiä tai monimutkaisia kirjoja. Lisäksi henkilöllä on eri syistä johtuvia kielellisiä vaikeuksia: se on yhdistävä tekijä selkokielen käyttäjille. Syy voi olla esimerkiksi lukivaikeus tai ADHD: vaikeus lukea, ymmärtää luettua ja keskittyä. Siksi helppokielinen kirjallisuus tarjoaa mahdollisuuden lukunautintoon.
Välttävä tai huono lukutaito on äidinkieleltään suomenkielisistä peruskoululaisista 40 %:lla ja ensimmäisen ja toisen polven maahanmuuttotaustaisista nuorista vielä isommalla joukolla (viimeisin Pisa-tutkimus). Tilannehan on vaarallinen kansalaistaitojen ja osallisuuden kannalta.
Totta kai olisi toivottavaa, että nouseva nuoriso ymmärtäisi (tai jaksaisi lukea) yleiskieltä. Näin ei ikävä kyllä nykyään ole. Siksi monen nuoren lukukokemukset (peruskoulussa) syntyvät pääosin selkokirjoista. Onneksi on selkokirjoja.
Ensimmäisen väitteen purku sisältää jo väitteen 2: Selkokirjat on tarkoitettu vain kehitysvammaislle.
Ilman muuta myös kognitiivisista syistä tarvitaan selkokirjoja, ja siksi selkokirjallisuudessa on sisällöltään ja kieleltään helppoja kirjoja, jotka sopivat myös kehitysvammaisille.
Selkokielen tarve on muuttunut ja moninaistunut vuosikymmenten aikana, joten iso osa selkokirjoista on ns. perusselkokieltä, joka sopii mahdollisimman monille selkokielen käyttäjäryhmille. Kirjojen aiheetkin ovat usein sellaiseen sopivia.
Selkokirjailija voi suoraan selkokielellä kirjoitetuissa kirjoissa parhaiten valita tietyille kohderyhmille sopivaa kieltä ja aiheita. Silti suuri osa selkokirjoista on sellaisia, ettei kohderyhmää rajata: kirjat sopivat kaikille.
Monet selkomukautukset jo aiemmin julkaistuista kirjoista voivat olla melko vaikeaa selkokieltä, jolloin lukijat löytyvät lähinnä heistä, joilla ei ole niinkään kognitiivisia ongelmia mutta muista syistä kielellisiä vaikeuksia (oppimisvaikeudet, suomen kielen harjoittelu, jaksamisen ongelmat, muut syyt helpohkon tekstin lukemiseen.)
Väite 3: Selkokirjat eivät ole oikeaa kaunokirjallisuutta. Koska kirjoitat oikean kirjan?
Tähän vastaan: Mielestäni olen kirjoittanut oikeita kirjoja. Olen vain valinnut kaunokirjoihini kielimuodon, joka ei sulje pois vaan mahdollistaa.
Otan huomioon selkokielen käyttäjäryhmät laajasti. Yleensä kirjoitan aikuisille niin, että kirjani sopivat myös nuorille – tai päinvastoin. Minulla on aihe, teemat, kieli- ja mielikuvat ja mittaamattomat kielen keinot. Ne myllään selkokaunokirjallisuudeksi. Se tarkoittaa, että lukijat, jotka karttavat ”vaikeita” runoja, novelleja ja romaaneita pääsevät lukuiloon kiinni.
Selko ei tarkoita yksioikoista, latteaa tai sisällyksetöntä. (Joskus kirja voi tietysti olla sellainen, eikä sellaiset tuntemukset kohdistu vain selkokirjoihin tai johdu selkokielestä vaan ylipäätään lukijan makumieltymyksistä.)
Monimutkaisen, kerroksellisen tekstin lukijoille vastaan seuraavissa väitepuruissa.
Väite 4:Selkokirjoissa käytetään köyhää kieltä.
Selkokielen periaatteisiin kuuluu helpon, tutun sanaston käyttö, lyhytlauseisuus ja helppo virkerakenne, mutta se ei tarkoita töksähtelevää kökkökieltä.
Selkokirjoja on erilaisia kuten kaikkea kirjallisuutta: on ilmeikästä kerrontaa ja kielenkäyttöä selkon rajoissa – ja on sinne päin. Voi löytyä esimerkiksi kankeahkosti kirjoitettua, sujuvaa tai liian runsasta.
Onvaikeaa selkokieltä, eli kirjoja, joiden kieli lähestyy yleiskieltä, esimerkiksi proosassa käytetään puhekieltä ja puhekielen rakenteita. Perusselkokieli noudattaa linjakkaasti selkoperiaatteita, ja helppo selkokieliedellyttää vain helpoimpia ilmaisutapoja ja usein myös kuvatukea.
Edellisen väitteen perään sopii väite 5: Luin yhden selkokirjan ja se riitti, en tykännyt yhtään.
Saman väitteen voi esittää mistä tahansa kirjasta: miksi tuomita kirjailija, kielimuoto tai genre yhden esimerkin perusteella? Kannattaa yhden selkolukukokemuksen jälkeen kokeilla toista, sillä kirjojen laatu ja taso sekä lukijan makumieltymykset vaihtelevat kuten kaikessa kirjallisuudessa on tapana.
Hyvän selkokirjan kieli ja kerronta soljuvat sulavasti, eikä selkokielen kielelliset valinnat kangista kerrontaa. Hyvän selkokirjan tunnistaa siitä, että et kiinnitä niinkään kieleen vaan sisältöön ja tarinan kulkuun: ne sekä välittävät ajatuksia ja tunteita että herättävät niitä. Hyvän kirjan tarina vetää ja vie mennessään – on se sitten selkoa tai ei ole.
Väite 6: Selkokirjat ovat lyhennelmiä.
Ehei! Paljon selkokirjoja kirjoitetaan suoraan selkokielelle: kaikenikäisille tietokirjoja kaunokirjallisuutta eri genreistä. Jo julkaistuja kirjoja myös mukautetaan eli muutetaan selkokielelle. Silloin kyse ei ole lyhennelmästä tai ”selkokäännöksestä”, vaan kirjan keskeinen sisältö muuttuu selkokieliseksi niin, että alkuperäisen pääsisältö ja tunnelmat säilyvät.
Väite 7 liittyy edelliseen: Kaikki selkokirjat ovat selkomukautuksia.
Voi ei, ei ole! Tosin melko paljon on ilmestynyt klassikkokirjallisuutta ja myös uutta kirjallisuutta selkomukautuksina. Kutakuinkin yhtä paljon on julkaistu alun perin selkokielellä: napakkaa tietokirjallisuutta ja mielikuvitusta sytyttävää kaunokirjallisuutta: romaaneja, novelleja ja runoja.
Väite 8: On vahingollista lukea selkokirjoja, jos ei ole kielellisiä ongelmia – lukijat laiskistuvat.
Mitä vahinkoa voi syntyä kirjojen lukemisesta? Selkokirja tarjoaa samaa ”piilo-opetussuunnitelmaa” kuin muukin kirjallisuus: kielellisiä malleja, sanavaraston kasvua ja mielikuvitusta lisäävää ainesta sekä intoa tarttua kirjaa. Ehkä myös tartuntaa lukea seuraava kirja.
Miksi pelätä, etteivät ”oikeat” kirjat enää maistu, kun lukija on päässyt helpon makuun? Selkokirjat ovat kirjallisuutta, joka tarjoaa lukijalle samaa kuin kaikki kirjallisuus. Esimerkiksi runoista voi tutkia ilmaisutapoja ja tulkita runoa tai proosasta voi analysoida kerrontaa, henkilöitä ja muuta antia.
Valmiudet lukea kaikenlaista lisääntyvät, kun lukutottumusta tulee lisää.
Väite 9 edellisen väitteen hengessä:Selkokirjojen lukijat tottuvat liian helppoon kieleen.
No ei tämän ajan vaihtelevissa tekstikonteksteissa pääse niin käymään, vaan selkokirjojen lukijat tottuvat ylipäätään lukemaan kirjoja.
Kirjoista innostuvat kyllä löytävät monenmoista kirjallisuutta – sen sijaan selkokirjoja voi olla vaikea löytää (väite 10).
Kaikessa kirjallisuudessa on kieleltään ja kerronnaltaan valinnan varaa, ja lukijoiden maku ja tarpeet vaihtelevat. Monipolvisen kielen ja kerronnan ystävä valitsee vaikkapa Volter Kilven Alastalon salin tai Anna-Kaari HakkaraisenMarraseliön, ja selkeän etenemisen ystävät valitsevat esimerkiksi episodiromaanini Sormuksen, Satu Leiskon fantasiamukautuksen Ihmisenhaltija tai Silja Vuorikun tietokirjan Titanic (Selkokeskuksen äänestys Suomen paras selkokirja; linkin takana paljon muitakin ääniä saaneita selkokirjoja).
Selkokielisten kaunokirjojen helppous tapahtuu kielen tasolla, ei ajatusten, tunteiden eikä lukukokemuksen tasolla. Kielen kuvallisuus, virkevyöryt, sisällön rönsyt ja kronologiapoikkeamat on toki selkokirjoista karsittu, mutta aina jää purtavaa tulkintaan. Siksi selkokirjat sopivat tilanteen ja lukuhalujen mukaan paljon lukeville, suomen kieltä harjoitteleville ja vähän lukeville suomalaisille.
Moni väittää myös: 10. Selkokirjoja ei löydä oikein mistään.
Totta. Selkokirjat eivät näy kirjoina kirjojen joukossa.
Media ei arvioi eikä esittele selkokirjoja, joten suuri yleisö ei saa tietoja ja vinkkejä selkokirjoista. Selkokirjailijoista ei tehdä syvähaastatteluja päivä- ja viikkolehtiin eikä muuhun kirjallisuusmediaan. Tämä tilanne voi johtaa siihen, että mahdolliset ennakkoluulot ja tietämättömyys jylläävät.
Selkokirjoja ei juuri myydä kirjakaupoissa, enemmänkin kirjakauppaketjujen ja kustantajien verkkokaupoissa. Kirjastoissa on usein erilliset selkokirjahyllyt. Kirjastojen selkokirjasaatavuus huolettaa, sillä hallitus poisti vähälevikkisen kirjallisuuden ostotuen.
Onneksi on Selkokeskus! Sillä on helppo nettiosoite (selkokeskus.fi), ja sen alasivuilta Selkokirjallisuus löytyvät tiedot uutuuskirjoista, ja lisää tietoa ja vinkkejä voi hakea selkokirjatietokannasta. Sitten ei muuta kuin verkkokaupoille tai kirjastoon!
Bonusväite: ”Kirjojen lukeminen lisää lukutaitoa, myös selkokirjojen lukeminen.”
Totta. Yllättävän moni ei ole lukenut koulussa yhtään kirjaa alusta loppuun, mutta valistuneen vinkkauksen jälkeen selkokirjasta syntyy lukukokemus.
Monta kertaa minulle on kerrottu, että selkokirja on ollut ensimmäinen kirja, jonka suomenkielinen nuori, aikuinen tai S2-oppija on lukenut alusta loppuun. Ja tykännyt. Ja nostattanut itsetuntoa: lukija ymmärtää, mitä hän on lukenut. Lukija on nauttinut sisällöstä eikä kompastunut kieleen.
Lukukokemus voi johtaa lukuharrastukseen, jossa ei punnita lukemista sen perusteella, onko kirjassa selkotunnus vai ei ole. Silloin vain luetaan ”oikeita” kirjoja, joita ovat myös selkokirjat. Selkokirjan lukeminen ei vähennä lukukokemuksen arvoa eikä vie lukuhaluja vaan yleensä lisää niitä.
Joten: hyvää lukuviikkoa ja antoisia lukukokemuksia kaikenlaisten kirjojen seurassa!
*
Oma selkokirjatuotantoni
1
romaani
Vihreä on hyvä väri, Avain 2025 (syyskuussa)
2
novellit
Aamusta yöhön, Avain 2025
3
runot
Alusta loppuun, Avain 2023, sisältää keskustelukysymyksiä runoista
4
romaani
Sormus, Avain 2022
5
novellit
Niin metsä vastaa, Avain 2021
6
romaani
Lauralle oikea, Avain 2018
7
novellit
Hyvä päivä, Opike 2018, lisäksi selkokielinen tehtäväpaketti
8
runot
Onnen asioita, Avain 2017
9
runot
Kierrän vuoden, Opike 2016, sisältää keskustelukysymyksiä runoista
Selkomukautus, jossa on kirjoittamani selkotietotekstit (suomalainen kirjallisuushistoria)
1
runot
Vanhat runot, uudet lukijat, Avain 2020
Selkokielelle mukauttamani kaunokirjallisuus
2
romaani
John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa, Bazar 2025 (elokuussa)
3
kertomukset, pienoisromaani, runot
Eino Leino: Seikkailijatar ja muita tekstejä, Laatusana 2025 (toukokuussa), lisäksi selkokielinen tehtäväpaketti
4
romaani
Magdalena Hai: Sarvijumala, Otava 2024
5
romaani
Maria Jotuni: Huojuva talo, Laatusana 2024, lisäksi selkokielinen tehtäväpaketti
6
pienoisromaani
Minna Canth: Hanna, Oppian 2024 (uudelleenmuokkaus vuoden 2019 äänikirjaversiosta)
7
kertomus runoelmasta
J. L. Runeberg: Hanna, Laatusana 2023, lisäksi selkokielinen tehtäväpaketti
8
romaani
Juhani Aho: Papin rouva, Laatusana 2023, lisäksi selkokielinen tehtäväpaketti
9
novelleja, pienoisromaani
Minna Canth: Kolme novellia. Ystävät, Salakari, Missä onni? Laatusana, 2022, lisäksi selkokielinen tehtäväpaketti
10
kertomus näytelmästä
Aleksis Kivi: Kullervo, Laatusana 2021, lisäksi selkokielinen tehtäväpaketti
Selkokirjoja ilmestyy kaiken ikäisille kaikenlaisista kirjallisuuden lajeista. Kolmen kärkeen valikoitui kaksi suoraan selkokielellä kirjoitettua kirjaa ja selkomukautus. Se jo antaa oikean kuvan siitä, että selkokirjoissa on lähtökohdiltaan kahdenlaista tieto- ja kaunokirjallisuutta. Eli selkokirja ei ole vain helpon kielen toisinto jo julkaistusta teoksesta, vaan kirjoja kirjoitetaan myös alun perin selkokielelle.
Seuraavaksi esittelen selkokirjaäänestyksen kolmen kärjen. Jaetun ensimmäisen sijan saivat romaanit Ihmisenhaltija ja Sormus, kolmantena tietokirja Titanic.
Kuvassa kirjat Titanic, Ihmisenhaltija ja Sormus. Kuva oikeassa alakulmassa, vasemmalta alkaen: Avaimen kustannustoimittaja Katja Jalkanen, minä, Satu Leisko, Marja-Leena Tianen (jonka mikä tahansa selkokirja voisi olla Suomen paras) ja Silja Vuorikuru. Katja Jalkanen otti kuvan Helsingin kirjamessuilla 2024.
Tietokirja: Silja Vuorikurun Titanic
Silja Vuorikuru on kirjallisuudentutkija, joka on mukauttanut selkokielelle esimerkiksi lastenkirjallisuutta sekä klassikkonaiskirjailijoittemme novelleja. Hän on lisäksi kirjoittanut selkokielellä urbaaneja kauhutarinoita Käärme kainalossa (Laatusana 2023). Hän on myös kirjoittanut ei-selkokielisen romaanin Kultalintu, mustasulka (Kustannus Aarni 2021).
Vuorikurun tietokirjan Titanic. Maailman suurin laiva (Avain 2021) kohderyhmä on perheet, siten kirja sopii kaikille. Titanic-laivan dramaattinen ja traaginen tarina on kiehtonut ihmisiä sitten sen uppoamisen vuonna 1912. Tapaus kiinnostaa yhä.
Titanic-kirja on monipuolinen tietoteos laivasta ja sen kohtalonhetkistä. Lisäksi kirjassa on kertomuksia matkustajista ja Titanicin tarinan jatkumosta lauluissa, kirjoissa ja elokuvissa. Kuvitus tukee upeasti selkeitä tietotekstejä: valokuvat ja piirrokset elävöittävät kokonaisuutta.
Mukautettu kaunokirjallisuus: Satu Leiskon Ihmisenhaltija
Satu Leisko opettaa suomea maahanmuuttajille. Työtä tukee toinen työ selkokirjailijana: Leisko on kirjoittanut lapsille ja nuorille selkokirjoja, esimerkiksi lasten fantasiatrilogian ja aikuisille haastatteluihin perustuvia tosielämän tarinoita maahanmuuttajista. Hän on myös mukauttanut selkokirjoja. Leisko on saanut Seesam-palkinnon selkokirjallisuuden edistämisestä.
Satu Leiskolta on ilmestynyt nuorille ja nuorille aikuisille ei-selkokielisestä trilogiasta kaksi osaa Ihmisenhaltija ja Varjotarha (Avain 2023 ja 2024). Leisko on mukauttanut itse Ihmisenhaltijan selkokirjaksi (Avain 2024).
Selkomukautukset ovat usein melko vaikeaa selkokieltä. Se johtuu luonnollisesti siitä, että alkuperäinen kirja voi olla rakenteeltaan monimutkainen ja kieleltään monikerroksinen. Myös Ihmisenhaltija on melko vaikeaa selkokieltä, mutta selkoimukautus johdattelee hyvin alkuperäisen kirjan fantasiamaailman ja auttaa lukijaa pysymään siellä.
Romaanin Tuuli opiskelee lukiossa, jossa hän tutustuu salaperäiseen Ossiin. Tuulin kylässä tapahtuu outoja, pelottavia asioita, ja myös Tuulin kotiolot ovat painostavat. Leisko luo kiinnostavasti tavallisen arkielämän rinnalle erikoisen, yliluonnollisen maailman, jossa on ihmiseläimiä ja nälkäisiä. Kirjassa on paljon yllätyksiä, vaaraa ja taikaa.
Kaunokirjallisuutta suoraan selkokielelle: romaanini Sormus
Olen kirjoittanut suoraan selkokielelle kahdeksan kirjaa: runoja, novelleja ja romaaneja. Viimeisin teokseni on novellikokoelma Aamusta yöhön (Avain 2025). Lisäksi olen mukauttanut monta romaania ja novelleja. Kaikkiaan minulta on ilmestynyt noin 20 selkokirjaa, ja olen saanut vuonna 2019 Seesam-palkinnon selkokirjallisuuden edistämisestä. Olen kirjoittanut myös äidinkielen oppikirjoja, pedagogisia materiaaleja ja tietokirjoja yksin ja työryhmissä.
Olen halunnut omissa selkokirjoissani kirjoittaa jotain sellaista, mitä ei selkokirjoissa juuri ole ollut. Romaani Sormus (Avain 2022) on sekin aluevaltaus. Se on episodiromaani, jossa on mukana historiallista romaania ja rakkauskertomusten henkeä.
Sormus jakautuu neljään osaan. Ensimmäisessä osassa eletään vuotta 1022. Silloin tyttö metsän ja järven välistä rakastuu viikinkiin, jolta tyttö saa sormuksen. Toinen osa kertoo vuonna 1872 perheestä, jonka tytär synnyttää tyttövauvan. Uusi isoisä löytää pellolta vanhan sormuksen. Kolmannessa osassa on vuosi 1922, jolloin Anna pelkää rakastua. Suvun vanha sormus kuitenkin siirtyy Annalle, ja romaanin viimeisessä osassa sen saa nuori nainen vuonna 2022.
Romaanissani on salaisuuksia, yllätyksiä, tunteiden vaihtelua ja vähän yliluonnollista. Romaanin selkokieli on melko helppoa, mutta olen pyrkinyt lisäksi kielen ja tunnelmien elävyyteen.
Lopuksi
Onnittelut parhaille selkokirjoille ja kaikille selkokirjoille! Olen todella iloinen, että oma romaanini on ”parhaiden” joukossa tietäen hyvin sen, että äänien osuminen on ollut silkkaa sattumaa. Iloitsen silti!
Toivon, että selkokirjat ylittäisivät vihdoin uutis- ja kulttuurisivu- ja kirjaohjelmakynnyksen. Se tarkoittaisi myös sitä, että kirja-arvostelujen joukossa olisi selkokirja-arvioita ja selkokirjojen vuosikatsauksia. Seurauksena oli se, että tieto lisääntyisi, ennakkoluulot vähenisivät ja lukijat löytäisivät selkokirjat.
Novellikokoelmani Aamusta yöhön (Avain 2025) kertoo kerrostalon ihmisistä. Talo löytyy osoitteesta Kalliokatu 10. Talo kohoaa kallion ja metsän välistä, ja kadun varrella on koulu, kauppa, kioski ja baari. Kirjassa eletään marraskuuta, mutta luettavaksi novellit sopivat milloin vain.
Kokoelmassa on 29 lyhyttä novellia asukkaiden arjesta, joka etenee pienin horjahduksin tai elämä saattaa nyrjähtää kummallisuuksiin – tai elämässä sattuu yllättävää ja ihmeellistä. Kokoelma jakautuu vuorokauden mukaan jaksoihin aamu, päivä, iltapäivä, ilta ja yö. Joka jaksossa on 5 – 6 novellia, joiden henkilöt ovat eri-ikäisiä ja -taustaisia talon asukkaita.
•
Jos minulta kysyttäisiin, miten novellit ovat syntyneet, en löytäisi suoraa vastausta. Mistä kukin novelli kimposi mieleeni? Hajahavaintoja, oivalluksia, muisto, uutinen, kokemus, muualta kuultu lauseenpätkä…
Kirjojeni ideat kypsyvät usein pitkään. Muistan kyllä, että ajatus novelleista vuorokauteen kytkien syntyi kävelyllä Kehä 1:n ylittävällä sillalla ehkä nelisen vuotta sitten. Yksittäistä novelleista ituja nousi mieleeni silloin tällöin. Tavoitteinani olivat kiinnostavat käänteet ja lyhyys: pieni teksti silloin tällöin virkistää ja lisää kirjan käyttömahdollisuuksia moniin tilanteisiin kotilukemistosta koulukäyttöön nuorista aikuisiin. Tekstiksi ideat ryöpsähtivät kolmisen vuotta sitten.
Kirjan työstäminen on pitkä prosessi. Käsikirjoitukseni hahmo oli valmis syksyn alussa 2023. Sen jälkeen kustantamon kanssa syntyi aiesopimus. Alkuvuodesta 2024 alkoi apurahahaku, jonka myönteisen päätöksen jälkeen varmistui, että kirja ilmestyy alkuvuodesta 2025. Siinä välissä kirja on käynyt läpi muokkaus- ja toimitusvaiheet.
Erikoisyllätys sattui nyt helmikuussa kirjan painovaiheessa Virossa. Sain ehdotuksen novellien kääntämisestä viroksi. Sehän sopii! Kokoelma Hommikust ööni (Elust Enesest 2025) ilmestyy loppukeväästä.
•
Ja kyllä: novellini kirjoitin selkosuomeksi. Miksi en maininnut sitä heti? Eiköhän ole jo aika, että selkokirjat ovat ihan kirjallisuutta siinä kuin mikä tahansa kaunokirjallisuus. Kaikki julkaistu kaunokirjallisuus sisältää kielellisesti eritasoista tarjontaa.
Selkokirja ilman muuta ottaa huomioon selkokielen periaatteet ja lukijat siten, että sanasto ja rakenteet ovat helppoja. Se ei estä kirjallista elämystä tai tekstin erilaisia kokemuskerroksia.
Ja totta kai otan huomioon erilaiset lukijat! Jotkut lukijat kaipaavat kielen ja kerronnan monimutkaisuutta sekä avautumatonta juoni- ja tarinarakennetta. Silloin helpon kielen kirja ei tarjoa toivottua antia. Sama koskee suurta osaa julkaistua kaunokirjallisuutta.
Sitten on lukijoita, jotka nauttivat selkeistä tarinoista, joissa on kuitenkin oivalluksen ja tulkinnan varaa. Sellaisille lukijoille tarjoan Aamusta yöhön. Toivottavasti nautitte Kalliokadun asukkaiden kokemuksista.
Totta on klisee, että vuodet tuntuvat kuluvan nopeasti, kun ikää siunaantuu. Sama koskee myös kulttuuribloggausvuosia. Aluksi pari privaattimuistoa tältä vuodelta, sitten elämäni blogi- ja kulttuuripuolta.
Elämänkulusta
Maalis-huhtikuussa pysähtyivät työ- ja muut kiireet, kun vietin kahdeksan viikon toipumispaussin polviproteesileikkauksesta. Leikkaus onnistui hyvin, aluksi myös kuntoutuminen, mutta mutkiakin tuli matkaan. Polveni on parempi kuin ennen leikkausta, vaikka vaivaa on yhä, muutakin kremppaa on kertynyt. Siihen on sopeuduttava.
Sairauslomalla lepäsin, kuntoutin kinttua, kirjoittelin, kudoin neuleita ja sain yhden tekemäni selkomukautuksen painosta:
Iloa arkeen on tuonut pihapuuhailu kakkoskodissani, joka kuluttaa aikaa ja varoja. Lapsuudenkotini Teiskossa toimii lomieni ja kirjoitusretriittieni tukikohtana, joten ulkomaanmatkat ovat vaihtuneet sähköautoiluun Haavikkoon (taloni nimi).
Tämän vuoden varustusponnistuksia olivat neljän (!) pation (auringonlaskujen tähyilypaikkojen) pykääminen kesällä – mieheni kanssa teimme niistä kolme. Kauan kaivattu kasvihuone rakentui syyskuussa odottamaan tulevaa kesää ja maalipintaa. Kasvihuoneen piirustukset tein itse, jotta talon vanhat ikkunat saatiin uusiokäyttöön; kummipoika rakensi sen kuten sukulaisvoimin myös isoimman pation.
Aineellisen lisäksi kertyi runsaasti mielen hyvää. Tapasin etenkin kesän aikana Teisko-tukikohdassani ja sen liepeillä monta vanhaa ystävää, perhettä ja sukua.
Kirjallista elämää
Työn puolesta kirjoitin ja toimitin selkomateriaaleja sekä koulutin selkokielestä, mikä oli poikkeus työnkuvassani: sain toteuttaa erityisosaamistani. Myös sivutyössäni tein useita koulutuksia ja esityksiä selkokielestä ja -kirjoista.
Lisäksi haastattelin kirjailijoita Helsingin kirjastoissa ja palloilin haastattelijana Turun kirjamessuilla ja haastateltavana Helsingin messuilla. Jälkimmäisissä tein myös ”kirjailijahaastattelun” ilman haastateltavia (sairastuivat) eli esittelin kirjan, koska sali oli täynnä ihmisiä odottamassa kirjapohjustusta.
(Kuvissa muutama otos haastateltavistani: Jenni Linturi, minä ilman haastateltaviani Helsingin kirjamessuilla, Miina Supinen, Sirpa Kähkönen, selkokirjailija Karitas Palsdottir Islannista, jonka tapasin enkä haastatellut, ja Maunulan kirjamessuilla vetämäni paneeli, jossa mukana kirjasomesta Johanna ja Airi sekä kirjailijat Johanna Savolainen ja Elina Backman.)
Kirjoja kertyi 2024 neljän opuksen verran. Tein oppikirjan Selkoviestintä asiakastyössä (Edita): ensimmäinen varsinainen oppikirja aiheesta, josta toki on ilmestynyt tietokirjoja. CanthinHannan olen mukauttanut vuosia sitten äänikirjaksi, mutta nyt muokkasin siitä kirjaversion (Oppian). Magdalena HainSarvijumalan mukautus (Otava) tuli mukaan Suomen kulttuurirahaston Selkopolku-hankkeeseen: kirjapaketteja yläkouluihin. Laatusanan klassikkosarjassa ilmestyi mukautus Maria JotuninHuojuvasta talosta, ja siihen tein myös tehtäväkokonaisuuden.
Syksyn alussa sain tiedon: olen nyt Suomen kirjailijaliiton jäsen. Jos olen ymmärtänyt oikein, olen liitossa ensimmäinen, jonka kaunokirjallinen tuotanto on lähes kokonaan vain selkokielinen.
Kirjavuodesta somettajana
Blogini on tullut murkkuikään: 13 vuotta täyttyi maaliskuussa. Olen postaillut vähemmän kuin aiemmin – murkku oikuttelee siten. Sellainenkin uhma iski, että päätin 10 vuoden vetovastuun jälkeen, että luovun kirjasomen naistenviikosta. Ihanaa, että kesäperinne jatkuu uuden vetäjän kanssa.
Myös lukemiseen mielialavaihtelut ovat vaikuttaneet, sillä välillä kirjaan tarttuminen on ollut tahmeahkoa. Syy saattaa olla omassa kirjoittamisessa: teksteihin tarvitsee taukoja. Kaikesta huolimatta luin vuoden aikana yli 140 kirjaa, ja moni kirja kolahti.
Mainitsen vain muutamia kohokohtia lukuvuodestani:
Joel HaahtelanMarijan rakkaus vie unenomaiselle taiteen ja ajatelmien mielikuvamatkalle.
Harry SalmenniemenSydänhämärän nostan monen onnistuneen omaelämäkerrallisen romaanin vuoden kohokohdaksi lajissaan: tiivistä, tunteiden kirjallista kiteytystä.
Heikki KännönKädet riemastutti runsauden vyöryttäjänä ja herättää ihastusta: kerronta luistaa!
Nina LykkenEmme ole täällä pitämässä hauskaa hauskuttaa kulttuurikentän satiirina.
Carlos Lievosen hersyttelee Vain heteitä -runoissaan pitelemättömästi: Vain heteitä.
Menettämisestä, säilyttämisestä toimii pamflettina kirjallisen kulttuurin puolesta eli Vilja-Tuulia Huotarisen runous ottaa kantaa.
Heli Laaksonen on kehittänyt ihan oman kirjallisuudenlajin: tosi-hupi-luontoesitelmät, ensin Luonnos (myös englanniksi), sitten Jatkos.
Pajtim Statovci järisyttää: Lehmä synnyttää yöllä on kielen ja kerronnan taituruutta.
Ella Airaksisen ja Ari SainionSukella selkokirjaan saakoon erityisansion: kulttuuriteko, ensimmäinen tietoteos selkokirjallisuudesta.
Anna-Kaari HakkaraisenMarraseliön ahmaisin ja nautin kerrontapalastelusta.
Markus NummenKäräjät kiikutan kärkeen historiallisista romaaneista, joita luin useita – Nummen näkökulma- ja kertojayllätysromaani näyttää komeasti kollektiivin voiman ja heikkoudet.
Kulttuurielämää
Vuonna 2024 koin useita, hienoja teatterielämyksiä kuten Ryhmäteatterin Kalasataman ja Helsingin kaupunginteatterin Lempin. Tampereen spektaakkeli Taru sormusten herrasta teki sekin vaikutuksen.
Kuvataiteesta olen nauttinut usean näyttelyn voimin. Se, mitä ei voi välittää sanoin, puhuttelee kuvin. Kesäkokemuksena Purnun näyttely yllätti iloisesti. Konserteista Antti Autio kerrassaan onnellisti minut.
(Kuvissa alla lavastusta Lempi-näytelmästä, Paula Ollikaisen maalaus Sivutie, TSH Tampereella, Purnun kesänäyttelyhetki, Munchia Ateneumin Gothic Modern -näyttelyssä ja Viggo Wallensköldin maalaus.)
Erilaiset kirjallisuustapahtumat virkistivät. Kannelmäen kirjakävelyä vedimme jälleen Kannelmäen kirjaston väen ja Kulttuuri kukoistaa -blogin Arjan kanssa. Kevään ja kesän kierroksille saimme mukaan useita kirjailijoita. Blogistania-palkinnon jakoon osallistuin keväällä: haastattelin etänä Minna Rytisaloa.
(Kuvissa julkkaritunnelmia kanssa, Vinhan ja Naantalin kirjajuhlahetkiä sekä elokuun Kannelmäen kirjakävelytuokioita: Johanna Kartio, Heli Laaksonen, Kirsi Ranin, Taina Latvala, Tuulikki Kuurne, Anu Juvonen, Arja Korhonen, Anna-Riikka Carlson, Sinikka Vuola, Topias Haikala, Kantsun kirjakävelijöitä, Raninin pariskunta, Sirpa Kähkönen ja Minna Kirsin Book Clubista.)
Hienon kirjallisuusannin lisäksi kirjallisuustapahtumissa ovat elähdyttäneet tapaamiset kirjallisuusihmisten kanssa. Helsinki Lit viehättää aina tilaisuutena, jossa hiljennytään sanan äärelle. Tänä kesänä vihdoin matkasin Ruovedelle Vinhan kirjajuhliin, ja se kannatti. Tunnelma kirjailijoiden jutustelun ja musiikin (M ja Viitasen Piia) juhlassa jäi mieleen väreilemään. Myös Naantalin kirjatapahtumasta nautin yhden päivän osalta elokuussa.
Kolmihenkinen lukupiirini tapaa lähinnä etänä, mutta tänä vuonna tapasimme kahdesti lähinä. Pääsin myös Kirsin Book Clubin Finlandia-valvojaisiin, ja vuoden ekstra oli Veneton alueen viini- ja kirjailta Tapiolassa.
(Kuvissa ylhäällä vasemmalla: Kirsi ja Martti Ranin sekä Astra Winesin Johanna Lohivesi. Kuvia ylhäällä oikealla: lukupiirini Johanna ja Taru & kesäkuun kirjat. Alimmaiset kuvat: Helsingin kirjamessujen selkokirjapaneeleista, mukana Carly Mäkelä, Satu Leisko, Magdalena Hai, Katja Jalkanen, Marja-Leena Tiainen ja Silja Vuorikuru.)
Uutta vuotta kohti
Suosittelen kaikkia kelaamaan kulttuurivuottaan taaksepäin. Niin kirkastuu, miten merkityksellistä on eri taiteiden lajien elähdyttävä vaikutus ja ihmiset taidekokemusten kumppaneina.
Myös vallassa olevien poliitikkojen kannattaisi tehdä samoin – kokoontua yhteen kulttuuriannin ääressä. Se havahduttaa: musiikki, tv-sarjat, elokuvat, taidenäyttelyt, konsertit, festarit ja kirjallisuus laidasta laitaan sekä keskustelut niistä värittävät elämää. Sävyt syvenevät ja lisääntyvät, ehkä myös muuttuvat ja moninaistuvat.
Kuva ylhäällä vasemmalla: Jani Ahti; kuva ylhäällä oikealla: Antti Rajalin
Kulttuuripainotteisin terveisin kohti vuotta 2025 – tuokoon se toivoa ja kaikkea hyvää!
Käynnissä on vielä muutaman viikon (loppuu 20.1.2025) Selkokeskuksen äänestys, jossa etsitään Suomen parasta selkokirjaa (äänestyslinkki tässä). Minunkin tuotannosta voisi löytyä äänestettävää, mutta parhaus on aina lukijan valinta.
Olen mukauttanut kymmenisen selkokirjaa ja kirjoittanut alunperin selkokielelle seitsemän selkokirjaa. Lisäksi runoantologiassa Vanhat runot, uudet lukijat on omia tietotekstejä runomukautusten lisäksi, eli se on sekä-että. Helmikuussa minulta ilmestyy seuraava selkokirja: novellikokoelma Aamusta yöhön (Avain).
Helmet-lukuhaaste 2025
Vuoden 2025 Helmet-haaste on julkaistu. Saman haasteen voi ottaa vastaan myös selkokirjoin. Vinkkaan, mitä kirjojani (omia ja mukauttamiani) voi käyttää haasteessa.
Kirjan nimessä on jokin seuraavista sanoista: että, jotta, koska, kun, jos, vaikka, kuin, kunnes
Fantasiakirja: fantasiaineksia on novelleissani, Niin metsä vastaa ja Aamusta yöhön, pikkuisen myös romaanissa Sormus; myös mukautuksessa Magdalena Hain Sarvijumala
Kirjan päähenkilö on nuorempi kuin sinä: romaaneissani Lauralle oikea ja Sormus, myös kaikissa romaanimukautuksissani (Ahon Papin rouva, Canthin Hanna, Canthin Agnes, Canthin Salakari, Hain Sarvijumala, Jotunin Huojuva talo, Kiven Kullervo, Mustosen Paimentyttö, Runebergin Hanna)
Kirjassa joku valvoo yöllä: Aamusta yöhön (ilmestyy helmikuussa)
Kirja, jonka joku muu on valinnut sinulle: Sain unessa aiheen ja tarinan alun, Sormus.
Kirjassa on esipuhe, jossa esimerkiksi kirjailija kertoo kirjasta (Aamusta yöhön, ilmestyy helmikuussa)
Kirja, josta sinulle tulee hyvä mieli: kaikista, mutta kirjojeni nimistä etenkin Onnen asioita ja Hyvä päivä
Kirjan kannen pääväri on vihreä tai kirjan nimessä on sana vihreä: runokirjat Kierrän vuoden ja Onnen asioita
Kirjassa on konflikti eli esimerkiksi riitatilanne: Sormus, Niin metsä vastaa
Kirjassa joku käy elokuvissa
Tietokirja, joka on julkaistu 2020-luvulla
Kirjassa on ilkeä tai paha naishahmo: Kiven Kullervossa ilkeilee leipänsä kanssa Ilmarisen vaimo, ehkä vähän ilkeä on Maria Jotunin Huojuva talo -romaanin päähenkilön sisko, myös Juhani Ahon Papin rouvassa on ilkeilevä nainen, ja Magdalena Hain Sarvijumalassa on hyytävä naispaholainen.
Kirja, jonka kirjoittaja on työskennellyt kirjastossa
Kirjan kääntäjä on voittanut Mikael Agricola -palkinnon tai muun käännöspalkinnon
Kirjassa joku joutuu haaksirikkoon eli esimerkiksi laiva hajoaa myrskyssä
Kirja, jossa on henkilöluettelo tai henkilöiden sukupuu: kaikissa romaaneissa, jotka olen kirjoittanut tai mukauttanut, on henkilöluettelo; Sormus-romaanissa on lisäksi sukupuu.
Kirjan päähenkilöllä on kissa tai koira: esimerkiksi kissa on Aamusta yöhön -kokoelman novellissa Sofia.
Kirjailijan nimessä on enemmän kuin kaksi osaa, esimerkiksi L. Frank Baum: J. L. Runeberg, Hanna-mukautus
Kirjasta tulisi mielestäsi hyvä elokuva tai tv-sarja: minulle on sanottu, että Sormus on elokuvallinen tarina – se sopisi neliosaiseksi sarjaksi.
Kirjassa on muusikko
Kirjassa joku on lomalla: Sormus, Niin metsä vastaa, myös mukautuksessa Sarvijumala (sairausloma).
Kirja, jonka nimestä pidät: Kaikista omistani 😉
Kirjassa joku rikkoo lakia: Canthin Salakarissa tapahtuu naiselle pahaa… Kiven Kullervo polkee lakia jos toistakin.
Kirjan kannessa tai nimessä on käärme
Kirjan henkilö on itse valinnut, ketä hänen perheeseensä kuuluu: Lauralle oikea -romaanissa ystävä on kuin sisko.
2000-luvulla julkaistu kirja, jonka lukeminen on kielletty jossain maassa
Kirjassa joku on järvellä: Sormus ja Niin metsä vastaa, myös mukautuksissani ollaan järvellä, esimerkiksi Papin rouva ja Salakari.
Kirjailijan uusin kirja: Aamusta yöhön ilmestyy helmikuussa, ja jos luet kirjojani haasteeseen sitä ennen, uusin oma kirjani on runokokoelma Alusta loppuun.
Kirjassa on häät tai hautajaiset: Enni Mustosen Paimentytössä on Topeliuksen hautajaiset, myös Canthin Salakarissa kuvataan hautajaisia.
Kirja, jonka päähenkilölle työura on tärkeä: Canthin Agnes (jos miehen ylläpitämän rakastajattaren elämä on ura)
Kirja liittyy Tove Janssoniin
Kirjassa joku ratsastaa
Kirjassa on kuuluisa rakennus
Kirjan nimessä on sana mies tai poika
Kirjassa joku opiskelee sisäoppilaitoksessa
Kirjailija on kotoisin maasta, jossa haluat käydä
Elämäkertaromaani eli kirja, jossa on oikeaa ja keksittyä tietoa jonkun kuuluisan henkilön elämästä: Paimentyttö-mukautuksessa on mukana Topeliuksen perhe.
Kirjassa joku etsii ratkaisua arvoitukseen: Sormus
Kirjassa ajalla tai kellolla on tärkeä merkitys: Alusta loppuun, Kierrän vuoden, jos toki myös tulevassa kirjassa Aamusta yöhön
Kirjan tapahtumat sijoittuvat aikakauteen, jolla et haluaisi elää: Sormus (nälkävuosien jälkeen ei ollut helppoa)
Kirjan päähenkilö tekee huonoja valintoja: Kiven Kullervo säntäilee huonosta valinnasta toiseen, ja Jotunin Huojuvan talon Lea tekee todella huonon miesvalinnan.
Kirjan nimessä, kannessa tai kuvauksessa on jokin mauste
Kirjassa joku hoitaa ihmistä, esimerkiksi lasta tai sairasta ihmistä: mukautus Sarvijumala
Kirjassa on isä ja tytär: Sormus
Suosittu kirja eli kirja, jonka todella monet ihmiset ovat lukeneet: Klassikkomukautuksiani ovat aikanaan monet lukeneet, esimerkiksi Runebergin Hanna, Canthin Hanna, myös kirjan Vanhat runot, uudet lukijat runoja on aikanaan luettu paljon. Enni Mustosen kirjoja luetaan paljon: Paimentyttö.
Kaksi kirjaa, joiden päähenkilöillä on sama nimi (tämä liittyy kohtaan 48): Runebergin ja Canthin Hannat
Kaksi kirjaa, joiden päähenkilöillä on sama nimi (tämä liittyy kohtaan 47): Runebergin ja Canthin Hannat
Kirja on julkaistu vuonna 2025: Aamusta yöhön (helmikuussa)
Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä: toivottavasti kaikkia
Ehkä jotakuta hämmentää viimeisimmät blogijuttuni: perä perään kirjoittamiani kirjoja. On sattumaa, että ne ilmestyvät samoihin aikoihin. Maria Jotunin Huojuvan talon mukautuksen aloitin elokuussa ja käytin syksyn lomani ja vapaapäiväni siihen. Oppikirjatyö Selkoviestintä asiakastyössä käynnistyi yli vuosi sitten, joten erinäisin loma-ajoin se on ehtinyt kehkeytyä.
Huhtikuun alussa ilmestynyt selkomukautus Magdalena Hain nuortenromaanista Sarvijumalatosin eteni pika-aikataululla johtuen Selkopolku-hankkeen aikatauluista. Vietin viime vuoden lopun vapaat ja joululoman intensiivisesti Sarvijumalan maailmoissa.
Olen ihmettelijöille kertonut, että ihmisillä on erilaisia harrastuksia, joihin vapaa-aikaa satsataan. Joku viettää vapaansa kuntosalilla tai baareissa, toiset matkailevat lomilla. Minä harrastan kirjoittamista – sivutyöksikin sitä voi kutsua. (Ja jos joku olettaa marginaalikirjallisuuden olevan rahasampo, hän erehtyy.)
•
Nämä tämän vuoden kirjat ovat kyllä syntyneet epätavallisen lyhyessä ajassa. Kun olen kirjoittanut omia, alun perin selkokielisiä runo- ja novellikokoelmia sekä romaaneja, kirjojen syntyprosessi etenee hitaasti. Alkuideasta yleensä kuluu vuosia lopputulokseen ja julkaisuun. Yleensä lisäksi käsikirjoitukseni on lähes valmis vuosi tai puoli vuotta ennen kirjan julkaisua.
Uusimmalla julkaistulla selkomukautuksella on myös vuosien matka kirjaksi. Nyt painosta on putkahtanut Minna Canthin kertomus Hanna (Oppian 2024). Olen mukauttanut Hannan jo vuosia aiemmin äänikirjaksi (CD, Avain 2019). Äänikirjana ei sitä enää saa.
Kustantamo Oppian otti Hanna-selkomukautuksen kirjaohjelmaansa, mikä ilahduttaa minua suuresti. Muokkasin äänikirjakäsikirjoituksen kirjaksi, eli uudistin selkomukautuksen kirjaformaattiin sopivaksi, ja nyt Hannasta pääsee nauttimaan selkokertomusta lukien. Näin tärkeä klassikkokirja jatkaa selkoelämäänsä ja toivottavasti tavoittaa nuoret ja aikuiset lukijansa.
•
Minulle Canthin Hanna on tärkeä teos: se on suosikkini Canthin tuotannosta. Nuoren tytön kasvukertomus koskettaa joka kerta, kun luen sen (tai mukautan). Hanna kertoo, miten alkoholistiperheessä kasvaminen vaikuttaa herkkään, ujoon ja naiiviin porvaristyttöön. Elämän realiteetit tuntuvat hänestä karkeilta, mutta romanttinen rakkaus houkuttaa silti. Pettymykset ja omien uratoiveiden kaatuminen muuttavat Hannan perusteellisesti.
Canth tavoittaa päähenkilön mielenmaiseman koskettavasti. Enkä ole lukenut yhtä kouraisevaa nuoren henkilön masennuksen etenemisen kuvausta kuin Canthin Hannassa. Selkoversio ei vähennä kertomuksen tehoa.
•
Minna Canth: Hanna, selkomukautus Tuija Takala, Oppian 2024, 147 sivua.
Kaikessa työssä, jossa kohdataan muita ihmisiä, tulisi viestinnän olla vastaanottajalähtöistä ja kielitietoista. Samalla olisi tarpeen muistaa, että noin 14 %:a tarvitsee selkoviestintää ja vielä suurempi määrä ihmisistä hyötyy, kun viestitään selkokielellä.
Mutta mitä selkokieli- ja viestintä ovat käytännössä? Olen tehnyt oppikirjan, jossa esittelen selkeällä yleiskielellä selkopuheen, -vuorovaikutuksen, -kirjoittamisen ja -kuvan pääperiaatteita ja niiden käyttöä. Lisäksi kirjassa on perusasioita kielitietoisuudesta ja saavutettavuudesta. Oppikirjan tietolaatikot olen laatinut niin, että kieli lähenee selkokieltä.
Selkokielestä on hienoja perusteoksia, ja esimerkiksi Selkokeskuksen ja Papunetin nettisivut tarjoavat tarpeellista tietoa. Varsinaista oppikirjaa ei selkoperiaatteista ole tietääkseni aiemmin ilmestynyt. Nyt on.
Kimmoke kirjaan tuli kustantajalta, Editalta. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perusteet uudistuvat 1.8.2024, ja tutkintoon tulee uusi valinnainen tutkinnon osa Selkoviestintä asiakastyössä (15 osp). Oppikirjan tein vastaamaan tutkinnon osan ammattitaitovaatimuksia, ja siksi kirjassa on myös sote-alan laeista ja toimintaperiaatteista, ja myös monet esimerkit ja kirjan tehtävät ovat sote-alalle sopivia. Silti kirjaa on vaivatonta soveltaa muillekin aloille.
Oppikirja Selkoviestintä asiakastyössä sopii mainiosti myös täydennyskoulutukseen ja kaikille, joita kiinnostaa selkoviestintä ja kielitietoisuus sekä se, miten verkkoviestinnässä otetaan huomioon vastaanottajien viestinnän rajoitteet. Oppikirjan luonne on olla mahdollisimman selkeä ja myös selailtava. Siksi kirjassa on helppoja luetteloita kertaamiseen. Koska nykyisin tieto uudistuu nopeasti, on kirjassa lisätietoja siten, että nettilinkit tietolähteisiin on helppo löytää. Perustietolähteisiin on QR-koodit, jotta lukija voi helposti saada nettilähteet kännykällä näkyviin.
Mielestäni kirjan taitto on raikas ja aiheeseen sopivasti ilmava. Vuosia erilaisia selkotöitä tehneenä tunnen aiheen omakseni ja siksi olen oppikirjassa käyttänyt kokemustani ja näkemystäni. Toivottavasti Selkoviestintä asiakastyössä palvelee kaikkia helppona perustietopakettina sekä toimii oppikirjajana ja selkotiedon täydentäjänä.
•
Tuija Takala: Selkoviestintä asiakastyössä, Edita 2024, 127 sivua.
Maria Jotunin romaani Huojuva talo ilmestyi vuonna 1963 parikymmentä vuotta kirjailijan kuoleman jälkeen. Romaanikilpailuun Jotuni osallistui käsikirjoituksella jo 1930-luvulla, mutta hän esti julkaisun, koska käsikirjoitus ei voittanut.
Miksi Huojuva talo sopii selkokirjaksi vuonna 2024? Valitettavasti väkivalta ei ole maailmasta ja perheistä vähentynyt: viime vuonna uutisoitiin, että Suomessa joka kolmas nainen on kokenut lähisuhdeväkivaltaa. Aihe on vaikea mutta ajankohtainen ja tärkeä. Selkokirja tarjoaa mahdollisuuden kuvailla ja käsitellä ihmisiä ja yhteiskuntaa koskevaa vahingoittavaa ilmiötä. Se käynnistää keskustelua: mitä ja millaisia ovat valta, väkivalta ja rakkaus perheessä?
Jotuni kuvaa tarkasti, miten päähenkilön Lean lapsuudenkoti vaikuttaa häneen ja käsityksiin rakkaudesta. Se perustelee Lean myöhempiä ratkaisuja kestää nöyryytystä, vaikka aviomies Eero tekee pahaa Lealle ja lapsille. Jotuni osaa vakuuttavasti kuvata, minkälainen kierre väkivallasta ja vallankäytöstä voi tulla perheessä. Se kertoo myös väkivallan käyttäjän keinoista hallita pelolla.
•
Jotunin romaani valikoitui mukautettavaksi viime elokuussa, kun Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumissa opettajat äänestivät Huojuvan talon teoksen suosikikseen – vaihtoehtoina oli muutama kotimainen klassikko. Huojuvaa taloa voi nyt käyttää kouluissa selkoversiona tunne- ja tekstitaitojen käsittelyssä sekä kirjallisuustehtävissä. Olen tehnyt kirjasta myös selkokielisen tehtäväpaketin koulukäyttöön.
Selkoromaani Huojuva talo on tarkoitettu kaikille nuorille ja aikuisille kaunokirjalliseksi kokemukseksi, ei vain koulukäyttöön. Romaanin teemat perheestä, kasvatuksesta, väkivallasta ja rakkaudesta koskettavat jokaista.
”Lea ei saanut unta.
Hän puristi sormet nyrkkiin ja ajatteli,
että hänen täytyisi tyytyä vähään.
Hän ei saanut masentua.
Hänen täytyi selviytyä tästä.”
•
Alun perin Jotunin romaani on noin 600 sivua pitkä. Olen karsinut polveilevia keskusteluja ja Lean miehen Eeron toistuvia yksinpuheluja sekä tiivistänyt ydintapahtumat. Jotunin novelleissa on yleensä tiukkaa ja niukkaa kieltä, mutta Huojuvassa talossa kieli vaihtelee. Olen pyrkinyt selkoistuksessa myötäilemään Jotuniin lyhytsanaista perustyyliä ja etenkin säilyttämään romaanin tunnelman. Tunnelmassa on pettymystä, alistumisen murhetta – ja hippunen toivoa.
”Lea ajatteli näitä vuosia Eeron kanssa.
Hänen täytyisi sanoa Eerolle,
että he voisivat aloittaa alusta
ja olla avoimia ja rehellisiä.
Nyt oli kiire korjata virheet.
Täytyi puhua suoraan eikä pelätä.”
Selkokirjan tapaan rivit ja kappaleet ovat lyhyitä, mikä tukee lukutekniikkaa. Lukemisen helpottamisen vuoksi olen jakanut selkokirjan myös lyhyisiin lukuihin ja nimennyt luvut. Jonkin verran olen vähentänyt henkilöitä, mutta kokonaisuudelle tärkeät sivuhenkilöt ovat mukana. Selkokirjan henkilöluetteloon on helppo palata ja tarkistaa sivuhenkilöt.
Kirjan lopussa on lyhyt esittely Maria Jotunista ja hänen tuotannostaan. Niistä lukija saa taustatietoja.
Toivottavasti Jotunin romaanin vakava aihe kiinnostaa ja herättää ajatuksia – myös selkokirjana.
Suomen kulttuurirahasto maksaa miljoonalla eurolla peruskoululle kirjapaketteja lukutaidon edistämiseksi. Lastenkirjainstituutti on koonnut koulujen valittavaksi kolme erilaista kahdeksan kirjan pakettia, joissa on sarjakuvia, helppolukuisia kirjoja ja selkokirjoja. Koulut saavat nämä tilaamansa Selkopolku-paketit tämän vuoden aikana. Yhdessä paketeissa on selkomukautus Magdalena Hain kauhuromaanista Sarvijumala (Otava 2023).
•
Selkopolku-hanke halusi mukaan isoja kustantajia. Esimerkiksi Otava tarttui tilaisuuteen ja valitsi romaanitarjonnastaan selkomukautettavaksi Sarvijumalan, ja lokakuun lopussa minut värvättiin senmukauttajaksi. Noin kuukautta myöhemmin Magdalena Hain Sarvijumala sai lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Nyt kirjan selkomukautus on jo ostettavissa.
Loppuvuoden 2023 vapaa-aikani vietin lukioikäisen Laurin ja hänen kauhukokemustensa seurassa. Mukautusprosessi alkoi alkuperäisen kirjan tarkasta lähiluvusta. Muutaman lukukerran jälkeen minulle hahmottui, mikä on oleellisinta. Siitä seurasi kipeä karsintatyö, sillä selkokirjassa ei voi olla alkutekstistä kaikkea vaan ydintapahtumat ja -henkilöt niin, että kirjan teemat ja tunnelma pysyvät alkuperäisen kaltaisina.
Selkoversion tekstimäärää vähentää ja lukemista helpottaa tekstin ulkoasu: rivit ja kappaleet ovat lyhyitä. Selkokirja näyttää säekirjalta (ja monen mielestä runolta). Ulkoasu helpottaa teknistä lukutaitoa, mikä puolestaan tukee sisällön ymmärtämistä.
Sarvijumalassa yksi mukautushaaste oli Laurin uni- ja muistumaosuudet, koska ne rikkovat kerronnan kronologiaa. Ne täytyi selkokirjassa saada lukijalle helposti hahmotettaviksi ja seurattaviksi. Kauhu- ja salaisuuselementtien oli pysyttävä sellaisina, että lukija saisi lukemisen aikana vähitellen ahaa-elämyksiä.
Alkuperäisen kirjan hienot peurankallo-logot tulivat oivaksi avuksi erottaa kronologiasta poikkeamiset. Muita kirjan lukemista ”teknisiä” helpotuskeinoja ovat alun henkilöluettelo ja lukujen selkeä merkintä.
Kielen muokkaus- ja mukautustyö käynnistyi sisältökarsinnan rinnalla. Selkokaunokirjallisuudessa voi ottaa jonkin verran vapauksia perusselkokielen periaatteista, mutta silti kielen täytyy olla rakenteiden suhteen helppoa. Magdalena Hain taidokkaan vivahteikasta kerrontaa jouduin kurittamaan eli lyhentämään virkerakennetta ja vaihtamaan sanastoa yleiseksi ja tavalliseksi. Säilytin mukautuksessa puhekielisyyttä, koska vain niin romaanin nuorten puheen luontevuus siirtyi selkoversioon.
•
Selkoistusprosessi oli luonnollisesti työläs mutta palkitseva. Sarvijumalassa on kiehtovasti monia tasoja, esimerkiksi kirjassa on paljon tunnevivahteita, ja hienovaraisesti siitä välittyy myös moninaisuus. Lauri suree kuollutta äitiä ja loukkaantunutta isäänsä sen lisäksi, että hän on itse toipilas – silti kirjassa on huumoria. Sivuhenkilöt tukevat hienosti juonen kuljetusta ja tuovat tarinaan välittämistä ja luottamusta hyvään. Kuoleman ja rakkauden ikiaikaiset teemat kietoutuvat kauhuelementteihin, joiden yliluonnollisuudet loksahtavat hyvin kirjan reaalimaailmaan.
Oli ilo muokata Hain romaanin maailmaa toiseen kielimuotoon, selkokieleen. Suuri ilo oli myös se, että Magdalena Hai hyväksyi selkoratkaisuni ja toimitusprosessi Otavassa sujui joustavasti.
Nyt on kaikki mahdollisuudet lukea Sarvijumalat yhdessä ja erikseen.
•
Suomen kulttuurirahaston Selkopolku-hanke on merkittävä kulttuuriteko. Lukutaito- ja ajankäyttötutkimukset osoittavat, miten radikaalisti nuorten lukemiseen käyttämä aika on vähentynyt, ja sillä on suora yhteys lukutaitoon. On kyse nimenomaan taidosta: mitä enemmän nuori lukee, sitä paremmaksi taito kehittyy.
Välillä kuulen soraääniä, jotka rahisevat, että helppo kieli köyhdyttää. Näen asian toisin: jos vaihtoehtona on, että nuori ei lue lainkaan, selkokirjat avaavat kirjallisuuden maailman. Myös selkokirjat rikastuttavat sanavastastoa, kielen rakennetajua ja kielen ymmärrystä, kun nuori ei ilman helppoa kieltä lue ollenkaan tai vain vähän. Selkokielen tarvitsijoita on joka luokassa eri syitä iso osa: lukuhaluttomat, tottumattomat lukijat, oppilaat, joilla on erilaisista oppimisvaikeuksista johtuvia kielellisiä vaikeuksia ja oppilaat, joiden äidinkieli on muu kuin suomi.
Usein selkokirja nostaa lukijan itsetuntoa lukijana: hän ymmärtää lukemansa ja saa (kerrankin) luettua kirjan alusta loppuun. Lisäksi selkokirja kannustaa lukemaan lisää.
Selkopolku-hankkeen kirjapaketit ovat merkittäviä siksikin, että kuntien koulusäästöt ovat ajaneet koulukirjastoja ahtaalle. Tiedämme, että teinin kiinnostus herää heti-mulle-nyt-tyyliin. Kun kiinnostava kirja ei ole oitis tyrkyllä, voi nuoren innostus nopeasti laantua. Siksi koulukirjastot ja uudet kirjat kouluissa ovat erittäin tärkeitä lukutaidon ja kirjanlukurutiinin kehittämiseksi.
•
Toivon totisesti, että Selkopolku-hanke ei ole kertaluontoinen. Selkopolku-kirjapaketit kouluille ovat entistä arvokkaampia, koska nykyhallitus poisti 2024 pienilevikkisen latukirjallisuuden tuen, jolla kuntien kirjastot esimerkiksi ovat hankkineet selkokirjoja. Tuen poistuttua kirjastot karsinevat selkokirjojen ostoja valikoimiinsa.
Täytyy myös muistaa, että selkokirjojen tarve on lisääntynyt kaikissa ikä- ja käyttäjäryhmissä. Siksi yksittäinen Selkopolku kouluille ei paikkaa selkokirjojen kokonaistarvetta, vaikka onkin ilahduttava ja tärkeä täydentäjä.
Tässä ensimmäisessä Selkopolussa vain osa kirjapakettien kirjoista on selkokirjoja. Voin vain villisti arvailla, miksi kirjapaketit eivät ”luota” selkoon. Ehkä – painotan spekulointia – taustalla kaikuu joitain piintyneitä ennakkoluuloja selkoa kohtaan (se on liian yksinkertaista, kaunokirjalliselta tasoltaan vaatimatonta… tai muita vanhentuneita johtopäätöksiä, jos ei ole laajalti tutustunut selkokirjoihin).
Ainakin hankkeen taustalla opettajille tehdyssä kyselyssä selkokirjoja toivottiin kouluihin lisää, eikä myöskään nuorten kyselyvastauksissa vieroksuntaa selkokirjoihin ole mielestäni näkynyt. Pohdin tätä vain siksi, että kirjapaketeissa on Selkopolku-hankkeennimestä huolimatta myös paljon muuta kuin silkkaa selkoa – vähättelemättä monipuolisen kirjatarjonnan tarvetta kouluissa.
Vakuutan, että nykyisessä selkokirjallisuudessa on monipuolista, laadukasta kirjallisuutta, jonka ominaispiirre on ”vain” yleiskieltä helpompi kieli ja ulkoasu. Valitettavasti selkokirjojen tunnettuus on yhä kovin heikkoa, koska niitä ei esitellä etenkään valtamediassa.
JA muistutus: selkokirjoja kirjoitetaan myös alun perin selkokielelle ajatellen erilaisia helpon kielen käyttäjäryhmiä – ei siis ole vain mukautettuja kirjoja. Alunperin selkokielelle kirjoitettuja selkokirjoja Selkopolussa on 1-2/paketti.
Monissa tämänkertaisessa Selkopolku-hankkeen kirjapakettien kaunokirjoissa nuoret ovat lukiolaisia tai etenemässä lukioon. Kaikin mokomin! Tosin eniten kielellisiä vaikeuksia ja selkokirjatarvetta on nuorilla, joita ei peruskoulun jälkeen lukio houkuta tai heillä ei ole todistuksessa keskiarvoa lukion ovia aukaisemaan. Samastumiskohteet ammattikoululaisiin ovat nyt Selkopolku-pakettien kirjoissa vähissä. Toivon taas totisesti: tulkoon seuraava Selkopolku-hanke, jossa kirjoissa on samastumispohjaa niin amikseen kuin muuhunkin toisen asteen koulutukseen. Se vastaisi parhaiten todellisuutta, miten peruskoulusta hajaannutaan toiseen asteen koulutuksiin.
Vuosi vierähtää nopeasti. Kokoan mieleen painunutta vuodenkierrosta 2023.
Kotoilua
Minut pysäytti heti tammikuussa tasavuosien täyttäminen. Tuntuu vanhalta olla 60-vuotias, vaikka ilman peilikuvaa voi sisäinen minäkuva vaikuttaa 35-vuotiaalta. (Tukka on tosin saanut harmaantua ja kasvaa jo pari vuotta, eikä se ole rohkeaa tai hienoa, se on biologiaa niin kuin rypytkin.) Toisaalta on vuosimittaritunne välillä noussut jopa kahdeksaankymppiin, sillä polvikipuni on merkittävästi vaikuttanut elämiseen ja liikkuvuuteen. Leikkaus on edessäpäin.
Vanha lapsuudenkotini Teiskossa toimii kakkoskotina, jonka ympäristön metsät ja niityt tehoavat henkireikinä. Vuoden huippukohtia oli pihasaunaremontin valmistuminen, mikä kohensi elämänlaatua (kuvat alla). Iloisin uutinen oli Olli-poikani kihlautuminen Annan kanssa (kihlakuva Norjasta yllä alaoikealla).
Vuodenaikojen vaihtelu tuo kotoilijalle kiinnostavaa seurattavaa – valot, varjot, värit ja ulkoilman lämpövaihtelut.
Kotoilun lisäksi
Mukavia muistoja kertyi perheen ja ystävien tapaamisista – kavereita, kirjallisuutta, bloggaamista, taidetta, teatteria, ulkoilua, kahvittelua, koulutuksia, konsertteja (oi, Olavi Uusivirta ja Arppa), kolmihenkinen kirjapiiri, yhdessäoloa. Kuvissa vain muutama kohtaaminen.
Ja juu: tein myös töitä palkkani edestä. Yksi kohokohta oli kivojen työkavereiden kanssa järjestetyt lukuviikot. Alapuolella kuvassa marraskuulta kujertaa lukuhylje, robottihylje, joka toimii kirjastojen lukukoirien tapaan, lisäksi mieleen jäävät mukavat museovierailut opiskelijoiden kanssa.
Kirjallista kohottavuutta
Olen vuoden varrella jo koonnut lempilukemistosta listauksia romaaneista, dekkareista ja selkokirjoista. Erilaisia ja eripituisia kirjoja tuli luettua vuoden aikana noin 170. Selvästi tänä vuonna suosin lyhyitä teoksia, en mitenkään lukukriteerinä vaan jostain syystä kompaktisuus puhutteli.
Tiiviitten kirjojen suosikkejani ovat esimerkiksi 36 uurnaa, Yö Whistlerin maalauksessa, Nämä pienet asiat, Kiirehdi rakkain ja Kuumaa maitoa. Runoista jäi mieleeni On todella kuljettava kuusikon läpi ja Mehiläisen paino. Hiukan enemmän sivuja on mainioissa romaaneissa Aurum, Elolliset, Erään kissan tutkimuksia, Lucy meren rannalla, Lucrezian muotokuva ja Suntio. Kaikista – ja noin sadasta muusta luetusta – löytyy blogipostaukset.
Kirjailijoiden kera
Kanneltalossa haastattelin tammikuussa veljeksiä Kjell ja MårtenWestö ja syyskuussa Maria Turtschaninoffia. Ruotsinkielisten kirjailijoiden keskustelu suomeksi sujui, ja sain kuulijoiden kanssa paljon mielenkiintoista tietoa kirjailijoiden kirjoista. Marraskuussa oli hieno kohtaaminen Malminkartanon kirjastossa Katja Ketun kanssa: keskustelu romaanista Erään kissan tutkimuksia.
Jatkoimme Kannelmäen kirjaston ja Kulttuuri kukoistaa -blogin Arjan kanssa Kannelmäen kirjakierrosta. Saimme elokuussa mukaan kirjailijat Juha Itkosen ja Tuomas Aitonurmen. Noin kolmen kilometrin kirjallisuusrastilenkki on osoittautunut oivaksi konseptiksi.
Kirjailijana
Lokakuussa ajelin Hyvinkäälle Marko Suomen haastateltavaksi. Takakansi-podcastin jaksossa kertoilin selkokirjallisuudesta ja kirjabloggaamisesta. Käväisin myös Helsingin kirjamessuilla Selkokeskuksen osastolla. Kirjallisuuslehti Lumoojassa (4/2023) oli minusta Liisa Määtän haastattelu ”Selkorunous tuo lyriikan kaikkien ulottuville”. Harvinaista, että selkokirjallisuus on esillä kirjallisuutena.
Oma tuotanto ja selkosekoilu
Olen jatkanut selkokirjailijana. Jokin minua vetää kehittämään kirjallisuutta, jossa kielen helppous vaatii vaativaa valikointia, jotta sisältö välittyy mutkattomasti mutta on silti kiinnostavaa, jopa monitahoista.
Pitkään kypsyttelemäni runokirjaniAlusta loppuun (Avain) ilmestyi elokuussa. Myös kaksi klassikkomukatusta ilmestyi tänä vuonna: selkoistin Juhani Ahon romaanin Papin rouva, ja lisäksi tuunasin Runebergin runoelman Hanna selkokertomukseksi. Mukautusten kustantajan Laatusanan nettisivuilla on niihin myös tehtäväpaketit.
Selkokirjallisuutta kohtasi loppuvuodesta melkoinen uhka hallituksen leikkaussuunnitelmien vuoksi. Pienilevikkisen kirjallisuuden elinehto ovat tuet, joten voisi kuvitella, että päättäjien vaakakupissa painaisi lukutaidon kehittämisessä oleelliset selkokirjat. Apuraha säilyi (ehkä kovan kampanjoinnin ansiosta – kiitos osallistuneille!), mutta toinen oleellinen tuki eli pienilevikkisen laatukirjallisuuden ostotuki kirjastoille poistettiin kokonaan, vaikka se koskee selkokirjallisuuden lisäksi mm. runoutta ja esseitä. Linkkaan joulukuisen kannanottoni vielä tähän.
Kirjabloggaaminen ja kylkiäiset
Aloitin kulttuuribloggaamisen maaliskuussa 2011, ja jatkan yhä. Facebookissa postailen omalla nimelläni, ja Instagramissa @tuijata1-tunnuksella. Ex-twitterin käytön lopetin melkein ja nyt kokonaan X-sekoilun vuoksi. Aloittelen kirjapostauksia Threadsissa (#tuijata). Vihdoin päivitin myös LinkedInin, jos joku sieltä etsii selko-osaajaa.
Voi olla, että kirjablogien suosio on laskussa, mutta ilokseni olet lukenut kirjajuttujani. Siitä suuri kiitos sinulle! Toivotan toiveikasta ja lukuisaa tulevaa vuotta!
Muistelen anekdoottia, jossa Hannu Salama sanoi lapsilleen jotakuinkin niin, että paras perintö, minkä he voivat mistään tai keneltäkään saada, on lukutaito ja kiinnostus kirjoihin. Pisa22 on pelästyttänyt sivistysvaltiolaiset, joten haastan jokaisen ottamaan oppia tuosta anekdootista ja ostamaan kirjan lähilapselle tai -nuorelle (kaukaisellekin), lisäksi ottamaan lapsen kainaloon lukutuokioon.
Tässä tarkoituksessa kokosin vinkkilistan virittämään kirjahankintoihin.
Elina Kuorelahti & Nunnu Halmetoja: Paha kurki
Kurjet vetoavat minuun selittämättömästi. Kansanperinteessä niillä on ollut hyvää tuova merkitys, mutta kaikellahan on kääntöpuolensa. Elina Kuorelahden kertoma ja Nunnu Halmetojan kuvittama kuvakirja Paha kurki (Nemo 2023) näyttää kummatkin.
Kansanuskomukset muuttuvat mukavasti sadunomaiseksi tarinaksi ja värikkääksi, erittäin eläväksi kuvitukseksi. Kuvakirjan kertojaa ja talonväkeä tulee alistamaan paha kurki, joka vie kaiken, myös kertojan jalokivisormuksen. Sitä pelastamaan saapuu hyvä kurki poikasineen ja eritoten vapauttavine loitsuineen. Virkistävästi kuvakirjatarinaan siirtyy mytologinen salaperäisyys – ja entinen elää nyt.
Elina Kuorelahti & Nunnu Halmetoja: Paha kurki, Nemo 2023, 33 sivua. Lainasin kirjastosta.
Eveliina Talvitie & Jani Ikonen: Ai niin, minä olen muuten Lee
Ai niin, minä olen muuten Lee on kirjoitettu Leen näkökulmasta. Eveliina Talvitien tarinointi tavoittaa mukavasti erityislapsen (neuroepätyypillinen lapsi) tavan tulkita havaintojaan. Minua lämmittää se, että erityisyys on Leelle erityisvoima.
Kouluikäinen poika elää mielikuvitusmaailman ja toden rajalla, ja senkin vuoksi hänen kielellinen ketteryytensä pääsee oikeuksiinsa. Ystävien puute on yksi kirjan teemoista, ja siitä kerrotaan kirjassa vivahteikkaasti. Vivahteikkuudesta puheen ollen Jani Ikosen kuvitus väreineen ja viivoineen tarjoaa hienosti yleiskuvia ja yksityiskohtia.
Kirja sopii eskarilaisista alaluokkalisille – on sitten erityinen tai ei; jokainen on tavallaan.
Eveliina Talvitie & Jani Ikonen: Ai niin, minä olen muuten Lee, Enostone kustannus 2023. Sain kirjan kustantajalta.
Riina Katajavuori: Einarin elokuu
Einarin elokuussa (Enostone kustannus 2023) on viehättävää tapahtumatarinointia 8-vuotiaan pojan loppukesästä. On synttäriä, kavereita, pelkoja ja iloja. Ne välittyvät hyvin, ja Jani Ikosen kuvitus tukee kerrottua.
Riina Katajavuori on monipuolinen kirjailija. Tämä hänen ensimmäinen lastenromaaninsa sopii mainiosti alakoululaisten iltalukemiseksi lapsi vanhemman kainalossa tai lukutaitoisen lapsen omatoimilukemistoksi. Kerronta on sutjakkaa ja ilmeikästä.
Lastenkirjallisuudessa on tarjolla jo paljon kirjoja erilaisista perheistä ja perhetilanteista. Einarin elokuu kertoo ns. tavallisesta ydinperheestä, jossa on vanhemmat ja kolme lasta sekä turvaverkkona isovanhempia. Tavallisen arjen ja sopusointuisen perhe-elämän kuvaus tuo turvallisen tunteen – sellaistakin on ja sellaistakin tarvitaan.
Riina Katajavuori: Einarin elokuu, kuvitus Jani Ikonen, Enostone kustannus 2023, 86 sivua. Sain kirjan kustantajalta.
Satu Leisko: Ihmisenhaltija
En tunne hyvin tämän ajan YA-fantasiatrendejä, joten en osaa verrata Satu Leiskon romaania Ihmisenhaltija (Avain 2023) muuhun nykyfantasiagenreen. Ehkäpä tämä on jopa trendikästä lajia romantasiaa.
Leiskon romaani kuvaa arkista lukiolaisuutta ja ankeita, väkivaltaisia kotioloja niin, että tavallisen elämän pelot ja kauhut väreilevät pahaenteisesti. Romaanin mittaan minäkertoja-Tuulia herättää ahdistuneen ja muilta piilottelevan itsensä etsimään erityisyyttään.
Tuulin uuden vaiheen käynnistävät ihastus Ossi ja ystävä Maria. Samalla arkea puhkoo alitajunta tai sanotaan nyt sama konkreettisemmin: romaanin maailmassa avautuu fantasiataso, jossa Ossi edustaa vastakkaista myyttiheimoa kuin Maria, ja Tuuli on kahden toisiaan vastustavan voimakentän välissä. Tuuli oppii tuntemaan muotoaan muuttavat ihmiseläimet, verestä elävät nälkäiset ja nälkäisiä uhkaavat syötit. Uhkana väijyy lisäksi Tuulin ihmisenhaltija – ei mikään hyvä haltija vaan koetinkivi Tuulille, miten paljon hän antaa vihalle valtaa.
Leisko rakentaa oman mytologiamaailman tarjoten lukijalle siitä vähitellen sirpaleita, joten lukija kokoaa yhdessä sitä Tuulin tietämyksen ja paljastusten lisääntyessä. Hyvin punoutuvat kirjassa pelot, rakkaus, identiteetin etsintä ja salaperäisyys; jonkin verran olisi silti karsinnan varaa. Ihmisenhaltija ei kavahda pahaa eikä tarjoa helppoja ratkaisuja. Se on oiva aloitus sarjalle.
Satu Leisko: Ihmisenhaltija, Avain 2023, 298 sivua. Lainasin kirjan ystävältä.
Tittamari Marttinen: Täysillä kohti unelmia
Tittamari Marttisen nuortenkirja Täysillä kohti unelmia (Pieni karhu 2023) kertoo kampaajaopiskelija Adasta ja hänen ystävistään. Ada on herkkä ja ujo, mutta musiikki antaa rohkeutta, ja hänellä on lahjoja laulajaksi.
Adalle tapahtuu paljon kevään ja pikkujoulun välissä niin opiskelussa kuin musiikkiharrastuksissakin, ja kirja kertoo hyvin nuoren jännityksestä ja toiveista. Samoin se kertoo elävästi siitä, miten ihmissuhteet muuttuvat, kun uusi harrastus tai alan vaihto tuo mukanaan uusia ihmisiä. Mukaan tulee kateutta ja mustasukkaisuutta, joskin kirjan nuorilla on taito setviä ja sanoittaa tunteitaan sekä sopia.
Adan paras ystävä on pitkään ollut Syksy. Marttinen käsittelee sukupuolta ja romantiikkaa avoimesti ja väljästi. Sukupuoli ei kaipaa määrittelyjä, ei myöskään romanttisten tunteiden kohteet. Tykkääminkään ei tarvitse määrittelyjä – ystävyys tai syvempi suhde: nuoret antavat sille aikaa.
Romaani on lempeä, ja se on kirjoitettu selkokielen tapaan, eli kappaleet ovat lyhyitä, palsta kapea ja kili helppoa. Ja jos selko herättää epäileviä mielikuvia, sanottakoon sitten ulkonäköä säekirjaksi. Kirjan alku on hieman hapuileva ja kohderyhmää ajatellen ehkä lapsekas, mutta kuvaus vahvistuu nopeasti. Ilahduttavaa on se, että romaanissa on ammattikoululaisia, sillä heitä ei ruuhkaksi asti löydä nuortenkirjoista. Kirja sopii mainiosti yläkouluun ja siitä eteenpäin.
Tittamari Marttinen: Täysillä kohti unelmia, Pieni karhu 2023, 144 sivua. Sain kirjan kustantajalta.
Magdalena Hai: Sarvijumala
Suosituslistalle ilman muuta kuuluu Finlandia-palkittu Magdaleena Hain Sarvijumala(Otava 2023). Se toimii yläkoululaisista toiselle asteelle – ja sen yli, sillä kirja kestää monta lukukertaa. Olen kirjoittanut kirjasta jo aiemmin postauksen, tässä. Lisään nyt, että Sarvijumalasta ilmestyy myös selkokielinen versio kevään 2024 päätteeksi, eli selkomukautan sen ja Otava julkaisee.
Selkokielisiä novelleja nuorille
Lukemaan oppii ja lukutaidossa edistyy vain lukemalla. Kun lukutaito ei ole hyvä tai lukeminen tympii muuten, alkuun auttavat kirjat, jotka on kirjoitettu helpolla kielellä ja joiden lukemista voi palastella. Viime vuosina on ilmestynyt useita kertomuskokoelmia, jotka on kirjoitettu selkokielellä. Lyhyet jutut auttavat lukemisen alkuun. Tässä on vinkkilista nuorille sopivista selkokertomuskirjoista klassikoista kauhuun:
Minna Canth: Kolme novellia (Ystävät, Salakari, Missä onni?), selkomukautus Tuija Takala (Laatusana 2022)
Tässä vaiheessa en tiedä, kuinka hallituksen leikkaussuunnitelmien käy, mutta linkkaan tähän taannoisen kannanottoni Selkokirjallisuudesta leikkaaminen huolettaa. Leikkausuhka on saanut julkisuutta ja esimerkiksi Yle ja HS ovat julkaisseet juttuja mm. pienilevikkisen laatukirjallisuuden tuen leikkausseuraamuksista.
Hyvä, että selkokirjat ovat olleet esillä tärkeänä lukutaidon edistämisen keinona. Sen ohella toivon, että selkokirjat ovat tästä lähtien esillä ihan kirjoina muiden joukossa, jotta niistä tietoisuus lisääntyy ja mahdolliset ennakkoluulot häviävät. Selkokirjoissa otetaan huomioon lukijan mahdolliset kielelliset vaikeudet, mutta (Selkokeskusta lainaten) vähälevikkinen ei ole vähäarvioista.
Eli selkokirjat ovat kirjoja, kirjallisuutta. Niistä soisi kirjoitettavan kirjoina kirjojen joukossa. Kuten minä tässä jutussa tein.
Haastan siis sinut: kirjoita ja keskustele selkokirjoista kirjojen joukossa.
Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivänä 10.10. vietetään myös selkeän kielen päivää. Selkeästä kielestä askeleen eteenpäin pääsemme selkokieleen, joka on (selkeää) yleiskieltä helpompaa sanaston, rakenteen ja sisällön tasolla. Painettu selkoteksti eroaa ”tavallisesta” myös ulkoisesti, koska selkotekstin palsta on kapea, kappalejako selkeä ja kappaleet lyhyitä, lisäksi teksti rivitetään niin, että yksi ajatus on yhdellä rivillä. Tämä kaikki siksi, että tekstin hahmottaminen helpottuu ja sisältö välittyy mutkattomasti, koska maassamme on vähintään 14 %:a lukijoita, joille yleiskieli on liian vaikeaa.
Selkokielellä ilmestyy myös tieto- ja kaunokirjallisuutta. Valitettavasti selkokirjat jäävät katveeseen, eli lehtien tai muun median jutuissa ei niitä juuri näe. Jonkin verran somessa voi vilahtaa selkoon liittyviä juttuja, mutta lähellekään valtavirtaa ne eivät vielä pääse.
Selkokirjoja mukautetaan jo ilmestyneistä ”tavallisista” kirjoista: klassikot näyttävät elävyytensä, antavat ajateltavaa ennen-nyt ja jatkavat kulttuuriperinnettä; mukautukset uusista suosikkikirjoista tarjoavat tuoreita lukuelämyksiä lyhennettyinä ja helpotettuna. Suoraan selkokielelle kirjoitetut kirjat ovat erityisen tärkeitä selkokirjallisuuden monipuolistamisen ja etenkin selkokielisen kaunokirjallisen kielen ja kerronnan kehityksen kannalta.
Selkokirjat kuin muutkin kirjat: kirjallisuutta
Olen vuosittain julkaissut blogissani selkokirjajuttuja, jotta omalta osaltani toisin marginaalikirjallisuutta kohti yleisöä. Tietoisuus selkokirjoista voi vähentää mahdollisia ennakkoluuloja ja kannustaa yleisesti ja erityisesti lukemaan innostamisessa, myös lukutaitotyössä.
Kyllä, kieli selkokirjoissa on helppoa, mutta se ei välttämättä tarkoita, että kerronta olisi töksähtävää tai kömpelöä tai että kieli köyhtyisi. Kyllä, selkokirjat ovat lyhyehköjä, mutta se ei tarkoita, etteikö niissä olisi kiinnostavaa sisältöä. Kyllä, selkokirjoissa on ajateltu lukijoita, joilla on eri syistä kielellisiä vaikeuksia, vaan ei se silti sulje muita lukijoita pois. Kyllä, selkokirjat ovat kirjallisuutta, vieläpä sellaista kirjallisuutta, joka voi kannustaa lukemaan ja saamaan lukuilon silloin, kun aikaa tai jaksamista on vähän.
Syksyn aikana ilmestyy Takakansi-podcastin (linkki lisätty 17.10.2023) jakso, jossa Marko Suomi keskustelee kanssani selkotuotannostani. Olen kirjoittanut ja mukauttanut yhteensä 15 selkokirjaa.
Lokakuinen selkokirjojen rypäs
Selkeän kielen päivän jatkoksi julkaisen peräkkäisinä päivinä jutut seuraavista tämän vuoden selkokirjoista:
11.10. Merete Mazzarella, käännös ja selkomukautus Jolin Slotte: Veljeni Martin
12.10. Silja Vuorikuru: Käärme kainalossa ja muita tarinoita
13.10. Tapani Bagge: Kirves-Reetta
14.10. Anna Vasala: Opi neulomaan 2
15.10. Marja-Leena Tiainen: Gangsterin poika
16.10. Salaperäisiä tarinoita
Minulta on tänä vuonna ilmestynyt kolme selkokirjaa, katso blogijutut linkeistä:
Tässä lisäksi otsikkotasolla nosto muutamasta tämän syksyn selkokirjasta, sillä joka vuosi ilmestyy parikymmentä nimekettä ja lajikirjo ja aiheet lisääntyvät:
Turun kirjamessuilla oli muutama selkokirja-aiheinen tuokio messuohjelmassa. Niin tulee olemaan myös Helsingin kirjamessuilla, ainakin nämä, joissa Selkokeskus on mukana:
Olen tavattavissa Selkokeskuksen osastolla 6 N 18 torstaina 26.10. klo 16.30–17.00. Tule juttelemaan! Näet osaston muun aikataulun tästä.
Suuri selkokirjakeskustelu perjantaina perjantaina 27.10. klo 11.15–11.45
Hittikirjan mukauttaminen selkokielelle sunnuntaina 29.10. klo 14.30–15.00.
Arvonta: voita lippu Helsingin kirjamessuille
Kommentoi minulle blogiini tai Facebookin tai IG:n tämän jutun postaukseeni – voit voittaa kirjamessulipun. Voittolipun jakamiseksi tarvitsen sinulta sähköpostiosoitteesi. Arvon voittajan 16.10.2023.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 