Norjalainen puu

”Surua ei paranna viisaus, ei rehellisyys, ei vahvuus eikä hyvyys. Voimme vain surra loppuun asti ja oppia siitä jotain, mutta opimmepa siitä mitään tahansa, se ei auta meitä kohtaamaan seuraavaa odottamatonta surua.”

Pyhäinpäivän aamuna luin loppuun Haruki Murakamin romaanin Norwegian Wood. Siinä opetellaan elämää, jossa kuolema on ohittamaton. Joillekin kuolema on vääjäämättömästi lähestymässä, joillekin vaihtoehto, joillakin on voimia valita elämä. Jos toiset valitsevat kuoleman, toiset joutuvat elämään sen päätöksen varjossa.

Romaanin parikymppiset joutuvat setvimään isoja asioita, esimerkiksi seksuaalisuuden ja kuoleman arvoitukset kietoutuvat romaanissa toisiinsa. Sopivan elämänasennon etsintä, muiden kaltaisten tavoittaminen tai tavoittamattomuus sekä mielen tasapainon ailahtelut ovat kertomuksen ydintä.

Tapahtumat sijoittuvat 1960-luvun japanilaiseen kaupunkielämiseen, mutta tarina on täysin ajaton. Watanabe on kiehtovasti kuvattu nuori mies: hukassa ystävän selittämättömän itsemurhan jälkeen, kuin heitettynä harmaalle, autolle kivikkorannalle selviämään hämillään yksinäisen surun kanssa. Naoko ja Midori ovat kaikkea muuta kuin elämänlankaa suoristavia naishahmoja. Vyyhteen sekoittuu kummallisella tavalla myös keski-ikäinen hullunviisas Reiko. Huomattavaa on, että perhe tai vanhemmat ovat näkymättömiä ja osattomia nuorten aikuisten elämässä.

Kirjan odottava, toisaalta alakuloinen ja toisaalta mahdollisuuksia avaava tunnelma vie mennessään. Murakami on arvoituksellinen kertoja: lukijana en pääse tarinan edelle, en arvuuttele tulevaa tai etsi erityisesti merkityksiä. Murakami vie minulta kirjoissaan kaikkitietävän lukijan mahdollisuudet ja antaa selittämättömän lukunautinnon. Minun ei tarvitse ymmärtää henkilöitä tai tapahtumien käänteitä. Menen vain mukana.

Kirjan tunnelmaan jää lillumaan. Tehoa lisää ääniraita ja marraskuinen harmaankostea ikkunanäkymä. Kirjakokemus voi piirun verran auttaa hyväksymään rajallisuuksia.

Kaikki me ihmiset (siis kaikki, sekä terveet että vähemmän terveet) olemme epätäydellisiä ja elämme epätäydellisessä maailmassa.”

Romaaniin pohjautuvan elokuvan katsoin lukemisen perään. Elokuvaan siirtyi odotetusti vain romaanin pintataso, joten kokonaisuus supistui melodraamaksi. Nuoriso oli odotetun haurasta tai haavoittuvaista, mutta romaanin monet sävyt kaventuivat perusväreiksi.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s