Hyvä lähiöläinen pääkaupunkiseudulla. Lähestyn sinua kulttuurikulutukseen kannustaen. Olet ehkä henkilö, joka suosii luomua ja lähiruokaa. Ajattelet ympäristöä ja hiilenmustaa ekojalanjälkeäsi. Voit olla niistä piittaamattakin, mutta elämyksiä kaipaat. Kävele lähimpään kulttuurimonitoimitaloon: ole superlähikuluttaja.
Veroroposillasi pidetään yllä huushollia, jossa on kirjasto, konserttisali, näyttelytila ja muita toimintapisteitä. Paikallisjunakin pysähtyy kulman taa, bussit samoin, jos asutkin kävelymatkaa kauempana. Ylläty ja ilahdu, että vielä tuotetaan kuluttajaystävälliseen hintaan helposti saavutettavia kulttuuripalveluita. Nauti etuoikeutetuista mahdollisuuksistasi.
Esimerkiksi läntisen Helsingin kulttuurikeskittymä Kanneltalo on helmikuussa tarjonnut klasaria ja kevyttä, teatteria ja taidetta. Näistä monista mahdollisuuksista valitsin Kamari 21 -konsertin (Haydn, Bloch, Schulhoff, Schumann, Dvorak). Se soi eloisasti innokkaalle yleisölle. Paikalla oli noin 30 raivoisasti esityksille taputtavaa kokijaa; salissa on tilaa arviolta parille sadalle. Laadukkaiden esitysten kiitoksen lisäksi aplodivimmaa lisäsi pelko, että tällainen lähiöylellisyys loppuisi yleisökadon vuoksi.
Usein yllättyy iloisesti, kun kohtaa itselle uutta ja arvaamatonta. Konsertissa soitettu Erwin Schulhoffin Duo viululle ja sellolle (1925) oli barokkidiggarille jännittävä ja jäntevän energinen moderni kipale. Astuminen epämukavuusalueelle – kotisohvalta lähikonserttisaliin – siis kannatti kaikin tavoin.
Talvilomalaisia on samassa talossa hemmoteltu ilmaisleffasarjalla: päivisin on ollut yksi lapsille ja yksi aikuisille suunnattu elokuva, valikoima viime vuosien symppisrainoja. Rakkaudesta, unelmista ja kaloista (Salamon Fishing in Yemen, 2011) oli sarjan loppukevennys: hölmö hupsuttelu romanttisin maustein.
Vieressäni istunut eläkeläisnainen eli täysillä mukana päähenkilöiden kanssa. Hän kannusti naurullaan ja myötäili tapahtumia kehoaan kallistellen, päähenkilöitä uhkaavissa tilanteissa hän tuhahteli haittatekijöitä paheksuen. Hän nautti ja näytti sen. Ota opiksi, kyynisyyteen kallistuva kulttuurihenkilö: osallistu ja anna itsellesi lupa eläytyä.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 
Olen harrastanut klassista musiikkia vasta muutaman vuoden, enkä edelleenkään kovin aktiivisesti. Enkä tosiaan voi sanoa mitään siitä tietäväni. Menenkin konsertteihin pitkälti fiilispohjalta. Tai sitten asiasta paremmin perillä oleva ystävättäreni vinkkaa. Ensi kesänä taas menemme iloisella seurueella (ikähaarukka 45 – 78) Crusell-viikolle. Vielä keväällä täällä onneksi vierailee Helsingin barokkiorkesteri, jota käyn katsomassa aina kun mahdollista.
Surukseni Kanneltalossa on huhtikuussa barokkikonsertti samaan aikaan, kun olen kuntoremontissa Mikkelissä. Amatöörimusiikkinauttijana on hienoa vapautta, voi vain olla virran vietävänä vailla tiedon tuskaa.
Ystäväni soitti just, sillä huomenna alkaa Crusell-lippujen myynti. Kolmeen konserttiin menemme ainakin, ehkä neljään. Mä alan ilmeisesti jo vähän tajuta asioita, sillä olin poiminut ohjelmistosta samat konsertit kuin Anna-Maija, seitsemänkymppinen ystävättäreni, joka on tosiaan paljon pidempään harrastanut lajia.
Tuossa olen ihan samaa mieltä kanssasi, että ehkä osin siksi klassinen musiikki on turvallisempi valinta kuin esim. teatteri tai leffat, joista tietää jotain eivätkä ne enää kovin usein yllätä. Mulla ainakin tämä ylenpalttinen teatterin katselu on johtanut siihen, että niistä noin 60:sta vuosittaisesta esityksestä vain muutama sykähdyttää. Tällä hetkellä melkeinpä elokuvakin yllättää useammin positiivisesti. Toki on niinkin, että teatterilta tavallaan odottaa enemmän kuin leffoilta. Teatterireissut buukkaa puoli vuotta etukäteen ja leffaan voi mennä joskus ihan vain virkistysmielessäkin hetken mielijohteesta. Ja onhan teatteri kalliimpikin. Siksikään en mielelläni mene musikaaleihin: lippu maksaa ainakin neljäkymppiä ja todennäköisyys päästä nauttimaan elämyksestä on ainakin mun kohdalla minimaalisen pieni.
Menen muuten tänä viikonloppuna katsomaan Patriarkkaa uudelleen, tällä kertaa vanhempien kanssa. Lauantaina näen Jurkan Hyvää yötä, äiti. Jurkassa harvoin näkee mitään ihan sietämätöntä paskaa. Toivottavasti ei nytkään.
Teatteria olen alkanut vierastaa, leffat koen läheisemmiksi. Tänään olisi ollut lippu Q-teatterin Häiriötekijöihin, mutta tautivuode esti sen kokemisen. Patriarkkaan on lippu huhtikuulle.