Mitä värejä lohikäärmeissä mahtaa olla? Luikerteleva, tulta syöksevä taruolento on maskuliininen onnen, vallan ja vaurauden symboli. Lisääkin merkityksiä on, mutta Pasi Pekkolan romaaniin Lohikäärmeen värit (Otava 2015) sopii etenkin sävyiltään synkkä raha, joka ei ole rakkauden kanssa hyvä pari.
Kiinalaisten uskomuksissa lohikäärme karkottaa demoneja. Romaanin päähenkilön nimi on Pikku-Lohikäärme, mutta tässä tarinassa nimi ei suojaa pahalta. Tyttö varttuu kulttuurivallankumouksen aikaan pienessä kiinalaiskylässä ja kokee järjettömään ajanjakson kauheuksia. Keskiössä on naisen tarina, mutta siihen kytkeytyvät kruunuhakalainen liikemies, äiditön poika ja rintamamiestalo Kauniaisissa. Kaikista sinkoaa säikeitä Shanghaihin.
Pasi Pekkolan kiinalaisuuden kuvaukset ostan kuin väärän rahan, aitouteen uskoen. Saan elinolosuhdenäkymiä 1960-80-luvuilta sekä vuodelta 2013. Vuosituhansia kansa on jakautunut poljettaviin ja valtaapitäviin – on ollut keisareita, sitten maolaiset, nyttemmin rahavalta. Mitä lähemmäksi nykyaikaa tullaan, sitä selvemmäksi käy se, että länsimaiset ihanteet varallisuudesta raadollistavat ennestäänkin huono-osaisten elämää. Sosiaaliseen nousuun ei ole hääppöisiä mahdollisuuksia. Ja se, että kuka tahansa pystyy julmuuksiin, sitä ei voi ohittaa. Kärjistetyin vaihe siitä on puistattava kulttuurivallankumous.
Ajat olivat sellaiset, saivat ystävät kääntymään ystäviä vastaan, rakkaat pettämään rakkaansa. Ja minkä tähden? Ehkä en koskaan tule täysin ymmärtämään sitä.
Romaanissa Pikku-Lohikäärmeen ystävä kirjaa naisen vaiheet. Näkökulmat ja aikatasot vaihtelevat, sillä myös aikuiseksi kasvanut Kimi-poika kertoo tarinaansa, elämänmittaista äidinetsintää. Kokonaisuus on murheellinen perhetarina, jossa johtotähtenä on leinolaisittain ”paha ei ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista”.
Itä- ja länsimaisen elämänmenon leikkauspisteitä romaani kuvaa kipeästi. Shanghailainen bordelli on parempaa elämää etsivien kiinalaistyttöjen ja äveriäiden kansalaisten kauppapaikka, johon länsimaiset läskiäijät sutaisevat sameat lisävärinsä. Nykykiinalaiset ottavat mallia länsielokuvista ja hamuavat luksustuotteita, ja jotta niihin olisi varaa, ollaan valmiita monenmoisiin uhrauksiin. Monesti uhrausten taustalla on mahdollistaa perheen elättäminen tai sairaanhoidon kustantaminen.
Pekkola rispaannuttaa romaanissa rahan, rakkauden ja perheyhteyden repaleisia liitoskohtia. Minua säväyttää The Great Gatsby/Kultahattu-aihelma. Pikku-Lohikäärme ottaa itselleen elokuvan nähtyään länsinimekseen Daisy ja hellii elokuvankaltaista rakkausmielikuvaa. Pikkuhiljaa ruusuisuus rapisee, ja tulkinta elokuvan päähahmoista muuttuu terävänäköisen hohdottomaksi. Se myötäilee päähenkilön omaa elämää, jossa ei vältytä uhrauksilta ja pettymyksiltä.
Lohikäärmeen värit haukkaa paljon asioita ja teemoja, joiden karsinta olisi voinut lisätä tekstin vaikuttavuutta. Uskon, että romaani kiinnostaa monia traagisista perhetarinoista kiinnostuneita. Surulliset ihmiskohtalot mietityttävät, silti jokin hento verho jää kuitenkin kerronnan ja minun väliin estäen täyden eläytymisen. Kirjailija omistaa romaaninsa kiinalaisille prostituoiduille, ja hengenpitimikseen ihmiskauppaan ajautuneiden osa kyllä puhuttelee. Siitä kannattaa täällä hiljaisessa maassa vaikka huutaa.
– – –
Pasi Pekkola
Lohikäärmeen värit
Otava 2015
romaani
459 sivua
Sain ennakkokappaleen kustantajalta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 