Kuukausittainen arkisto:joulukuu 2015

Joulukalenterin luukku 6: Linnan juhlat

Kuva: Niina / Yöpöydän kirjat

Kuva: Niina / Yöpöydän kirjat

Kirjabloggaajat availevat kalenteriluukkuja luettuun ja koettuun. Postauksista paljastuu joulukirjavinkkejä tai muuten ajankohtaan sopivia tunnelmia. Koko kalenterin esittelee joulukuun ensimmäisen päivän postaaja Hyönteisdokumentti. Eilen kalenterivuorossa oli 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä, huomenna Kirjakaapin kummitus. Tänään itsenäisyyspäivänä luukusta pomppaa…


 

Linnan juhlat
Suomi täyttää kahden vuoden päästä 100 vuotta. Roope Lipasti kertoo juhlavuodesta mustanpuhuvan veijaritarinan tapaan: Linnan juhlat (Atena 2015).

Tarina alkaa tavallisten nelikymppisten avioerosta, jossa mies on yllätetty reppana, nainen tomera toimija ja perheen murrosikäinen tytär kasvukipuilee. Persoonan treenaaja, arvoituksellinen Mikko, puuttuu tilanteeseen kuin taikasauvaa viuhtova velho: ex-perheenisä-Hannun ikiaikainen toive päästä itsenäisyyspäivänä linnan juhliin voi onnistua ja sen avulla kotijoukkojen uusyhdistäminen.

Linnan juhlat on muikea kooste erotyötä, aikuisten satua ja yhteiskunnallisuutta. Kirja on pinnalta kevyt, ja aluksi se harhauttaa ajattelemaan, että tällaisia miespoloisen kasvuyrityskertomuksia on ilmestynyt kyllästymiseen asti. Vaikka väliosan tiivistäminen olisi tehnyt terää, on Lipastin romaanissa ytyä ja yllätyksiä. Veijarihenkisessä tyylilajissa riittää kärjistyksiä ja äkkikäänteitä, överiksi äitymistäkin.

Kieli on kerkeää ja asioita yhdisteleviä ajatelmia pukkaa. Rakenne palvelee mukavasti: Hannun ja Marian ajatustapojen erot ilmenevät selittelemättä minäkerrontaosuuksissa. Mukana on kolmas kerrontalinja, viranomaisasiakirjat. Ja vaikka aika varhain arvaan niiden tarkoituksen, ei se haittaa.

Entäpä romaanin yhteiskunnallinen ja dystooppinen puoli? Ehkä dystopia on turhan juhlallinen määrite, sillä pelottavan lähellä Lipastin kauhukuvat ovat nykytotta.

Varmasti kyse oli myös poikkeuksellisesta poliittisesta tilanteesta. Työttömyys oli ajat sitten ylittänyt 1990-luvun kauheudet, ja Suomen luottoluokitus oli alennettu lattiarätiksi kun it:stä oli tullut yt. Maailman huonoimman yritysjohtajan tittelistä kilpailivat räjähtäneen ydinvoimalan, kannattamattoman kultakaivoksen sekä tappiota tuottavan viinakaupan pomot.

– Se on tää yhteiskunta, joka on sairas. Sen verran olisi hallituksen kannattanut konsultoida kirurgisen sairaalan kanssa, että kun leikkauksiin lähdetään, niin ei kannata aloittaa päästä.

Kritiikin pistin tuikkaa työttömyys- ja talouskierteeseen, psykiatriseen avohoitoon, arkipäivän rasismiin, mediamelskeeseen jne. Kirjassa vilahtaaa Anarkolepsia-liike, yhteiskunnan nukkuvia herättelevä toiminta. Kipaisepa hakemaan luettavaksi Linnan juhlat ja selvitä, voiko tapahtua todellinen ”Muutosh” vai toimivatko vaikuttimena vain pinnallinen mellastushalu ja raha.

Lipasti viihdyttää vakavilla asioilla. Romaanin Hannu toteaa, että Suomi ei ole sama maa kuin hänen lapsuudessaan. Ei niin, eikä kukaan eikä mikään pysy ennallaan. Lipasti sysää miettimään, mitkä muutokset ovat osa kehitystä, mitkä liikahduksia vikasuuntaan ja miten ihmispolo kaiken keskellä klaaraa. Mutta mitä voi tehdä?

Illalla avaan telkkarin, katson linnan juhlia, tällä kertaa romaanin häiriinnyttämänä. Varovaisesti toivotan kotisohvalta hyvää, tai edes kohtuullista itsenäisyyspäivää, ja lisään: varaudu kaikkeen – enää kaksi vuotta 100-vuotisjuhliin…
Linnan juhlat 2
– – –
Roope Lipasti
Linnan juhlat
Atena 2015
romaani
283 sivua.
Lainasin kirjan kirjastosta.
Muissa blogeissa mm. Lukutoukka ja Kirja hyllyssä tykkäsivät, Kaiken voi lukea! ei niin innostunut.

Joulukalenterin luukunhaltijat löytyvät Hyönteisdokumentti-blogista. Lofgon on tehnyt Yöpöydän kirjat -blogin Niina.

Joulukalenterin luukunhaltijat löytyvät Hyönteisdokumentti-blogista. Logon on tehnyt Yöpöydän kirjat -blogin Niina.

16 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus

Erkka Mykkänen: Kolme maailmanloppua

Lyhyestä virsi kaunis. Näin sanotaan. Josko Erkka Mykkäsellekin on niin todistettu. Ainakin hänen esikoiskirjansa noudattaa sitä: Kolme maailmanloppua (WSOY 2015) sisältää 25 lyhyttä juttua, sivuja on yhteensä 86.

Kirjan alaotsikko on Kuvitelmia. Se osuu oikeaan. Novelleilla tai tarinapätkillä on lupa väistää todellisuutta, kääntyä käsittämättömään tai puhkoa olevaiseen jokin lovi. Väläykselliset jutut ovat usein kuin unen todellisuudesta. Henkilöitä ei juuri nimetä, he ilmestyvät jostain sumusta kuhunkin tilanteeseen. En tiedä, mitä on ollut tai mitä on tuleva. En aina sitäkään, mitä on meneillään. Välillä se on riemastuttavaa, välillä hämäryys rasittaa.

Kieli on tiukkaa, silti se taipuu hyvin tarinointiin. Lyhyimmissä pätkissä ei ole kappalejakoja, on vain tilanne- ja ajatusvyöry. Ne yllättävät ja tarjoavat odottamattomia. ”Aivan kamalaa” on huikea sivunmittainen suhdekäänne, ”Meri” on liikuttava allegoria, ja ”Pilvet” tiivistää hämmentävästi ja toiveikkaasti sukupolvien elämänkulkua. Se on lämmittävä päätös koko kirjalle.

”Ja sitten ne kädet” on poikkeuksellisen pitkä ”kuvitelma”. Siinä kiteytyy hienosti kirjan törmäilevä tunnelma ja filosofia, olemisen kolme todellisuutta: päänsisäinen, todellinen maailma ja nykyhetki eli se todellisuus, jossa kokemukset jäsentyvät sanoiksi, ja se on

Vaarallinen maailma, täynnä hienovaraista kusettamista, epämukavien, alastomien ajatusten vaatettamista oman maun mukaan.

Ja Mykkäsen fiktiomaailma on juuri tuon sitaatin kaltaista. Se tökkii häiritsevästi relaismia tai käsitettäviä syy-seuraussuhteita hamuavaa lukijaa.

Huvittavin on trilogia Krista Kososesta. Paperille on painettu yksityinen fantasia, sellainen, joka on tavallisesti salassa muilta, vain mielessä hellitty. Kirjailija kertoi, että alunperin koko kokoelman nimen piti olla näyttelijän niminen, mutta Kosonen ei pitänyt ajatusta hyvänä. Ymmärrän. Ja vaikka Mykkäsen teksteistä ymmärrän vain osan, otan iloisena vastaan tällaisen älyttömyysproosan. Vaihtelua. Ja kirjalla on hieno kansi!
Kolme mailmanloppua

Erkka Mykkänen
Kolme maailmanloppua. Kuvitelmia
WSOY 2015
(pikkunovelleja, siis kuvitelmia)
86 sivua.
Sain kirjan kustantajalta Kirjamessujen kirjabloggaajabrunssilla.

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus

Päivi Heikkilä-Halttunen: Lue lapselle!

Kun kaipaat faktoja ja vinkkejä lastenkirjallisuudesta, tässä on: Lue lapselle! Opas lasten kirjallisuuskasvatukseen (Atena 2015). Päivi Heikkilä-Halttunen on koonnut ajantasaisen katsauksen lastenkirjallisuudesta, sen merkityksellisyydestä ja käyttömahdollisuuksista.

Kätevässä käsikirjassa on asiaa lapsen kehityksestä ja siihen sopivasta kirjallisuudesta. Kirjassa esitellään eri lajeja ja lastenkirjan olomuotoja – ehkä tuo sana kertoo siitä, mitä erilaisia piippaavia ja hipaistavia julkaisuja on perinteisen kirjamuodon rinnalla. Lisäksi kuvaillaan erilaisia sana(taide)toimintaan liittyviä toimintamalleja. Ja niin edelleen. Kyse on siis taitavasta ja monipuolisesta tietotaitokirjasta.Lue lapselle

Käyttäjäystävällisyyttä lisää se, että tekijä on koonnut lukuisia lastenkirjalistoja käsittelemistään teemoista. Ne tietysti ovat valintojen tuloksia, koska lastenkirjatarjonta on laaja ja kirjava. Tekijä palvelee myös lukujen loppujen tiivistyslaatikoin: ydinasiat kiteytyvät mainiosti.

Veikeää sävyä kirjaan tuo se, että asiallisen tietotekstityylin lomaan Heikkilä-Halttunen heittää omakohtaisia kokemuksiaan. Hiipimisaskelin se tuo tekstiin blogimaista tahtia. Ei se minua haittaa, uskon, että subjektiivinen veto viehättää ja vakuuttaa monia lukijoita.

Meidän perheessä Kalevala-innostuksen nostattaja on ollut Suomen lasten Kalevala, joka kietoi pauloihinsa keskimmäisen. Poika naulautui kuusivuotiaana hänelle ääneen luetun kertomuksen äärelle ja suorastaan kärtti jatkamaan lukemista.

Joku viikko sitten kohistiin puheterapeuttien havainnoista: aikuiset eivät puhu (eivätkä lue) lapsille vaan höpisevät härpäkkeilleen, mikä heikentää lasten kielen kehittymistä. Mars matkaan: kaikki tämän käytännöllisen ja sujuvasti kirjoitetun kirjan pariin nappamaan mukavia keinoja nauttia lasten kanssa kirjallisuudesta ja tukemaan kokonaisvaltaista kehitystä! Konstit ovat monet, ja niistä useat ovat päätyneet Lue lapselle! -kirjaan.

P.S. Päivi Heikkilä-Halttusella on tuottelias vuosi. Elokuussa ilmestyi nuorille suunnattu Panttivanki ja muita kertomuksia (OPH 2015), jonka Heikkilä-Halttunen on koonnut kotimaisen nykyproosan taitajien kokoelmista ja Ari Sainio hienosti selkoistanut.

_ _ _
Päivi Heikkilä-Halttunen
Lue lapselle! Opas lasten kirjallisuuskasvatukseen
Atena 2015
tietokirja
240 sivua.
Lainasin kirjastosta.

2 kommenttia

Kategoria(t): Lasten- ja nuortenkirjat, Tietokirja