Kuva: Niina / Yöpöydän kirjat
Kirjabloggaajat availevat kalenteriluukkuja luettuun ja koettuun. Postauksista paljastuu joulukirjavinkkejä tai muuten ajankohtaan sopivia tunnelmia. Koko kalenterin esittelee joulukuun ensimmäisen päivän postaaja Hyönteisdokumentti. Eilen kalenterivuorossa oli 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä, huomenna Kirjakaapin kummitus. Tänään itsenäisyyspäivänä luukusta pomppaa…
Suomi täyttää kahden vuoden päästä 100 vuotta. Roope Lipasti kertoo juhlavuodesta mustanpuhuvan veijaritarinan tapaan: Linnan juhlat (Atena 2015).
Tarina alkaa tavallisten nelikymppisten avioerosta, jossa mies on yllätetty reppana, nainen tomera toimija ja perheen murrosikäinen tytär kasvukipuilee. Persoonan treenaaja, arvoituksellinen Mikko, puuttuu tilanteeseen kuin taikasauvaa viuhtova velho: ex-perheenisä-Hannun ikiaikainen toive päästä itsenäisyyspäivänä linnan juhliin voi onnistua ja sen avulla kotijoukkojen uusyhdistäminen.
Linnan juhlat on muikea kooste erotyötä, aikuisten satua ja yhteiskunnallisuutta. Kirja on pinnalta kevyt, ja aluksi se harhauttaa ajattelemaan, että tällaisia miespoloisen kasvuyrityskertomuksia on ilmestynyt kyllästymiseen asti. Vaikka väliosan tiivistäminen olisi tehnyt terää, on Lipastin romaanissa ytyä ja yllätyksiä. Veijarihenkisessä tyylilajissa riittää kärjistyksiä ja äkkikäänteitä, överiksi äitymistäkin.
Kieli on kerkeää ja asioita yhdisteleviä ajatelmia pukkaa. Rakenne palvelee mukavasti: Hannun ja Marian ajatustapojen erot ilmenevät selittelemättä minäkerrontaosuuksissa. Mukana on kolmas kerrontalinja, viranomaisasiakirjat. Ja vaikka aika varhain arvaan niiden tarkoituksen, ei se haittaa.
Entäpä romaanin yhteiskunnallinen ja dystooppinen puoli? Ehkä dystopia on turhan juhlallinen määrite, sillä pelottavan lähellä Lipastin kauhukuvat ovat nykytotta.
Varmasti kyse oli myös poikkeuksellisesta poliittisesta tilanteesta. Työttömyys oli ajat sitten ylittänyt 1990-luvun kauheudet, ja Suomen luottoluokitus oli alennettu lattiarätiksi kun it:stä oli tullut yt. Maailman huonoimman yritysjohtajan tittelistä kilpailivat räjähtäneen ydinvoimalan, kannattamattoman kultakaivoksen sekä tappiota tuottavan viinakaupan pomot.
– Se on tää yhteiskunta, joka on sairas. Sen verran olisi hallituksen kannattanut konsultoida kirurgisen sairaalan kanssa, että kun leikkauksiin lähdetään, niin ei kannata aloittaa päästä.
Kritiikin pistin tuikkaa työttömyys- ja talouskierteeseen, psykiatriseen avohoitoon, arkipäivän rasismiin, mediamelskeeseen jne. Kirjassa vilahtaaa Anarkolepsia-liike, yhteiskunnan nukkuvia herättelevä toiminta. Kipaisepa hakemaan luettavaksi Linnan juhlat ja selvitä, voiko tapahtua todellinen ”Muutosh” vai toimivatko vaikuttimena vain pinnallinen mellastushalu ja raha.
Lipasti viihdyttää vakavilla asioilla. Romaanin Hannu toteaa, että Suomi ei ole sama maa kuin hänen lapsuudessaan. Ei niin, eikä kukaan eikä mikään pysy ennallaan. Lipasti sysää miettimään, mitkä muutokset ovat osa kehitystä, mitkä liikahduksia vikasuuntaan ja miten ihmispolo kaiken keskellä klaaraa. Mutta mitä voi tehdä?
Illalla avaan telkkarin, katson linnan juhlia, tällä kertaa romaanin häiriinnyttämänä. Varovaisesti toivotan kotisohvalta hyvää, tai edes kohtuullista itsenäisyyspäivää, ja lisään: varaudu kaikkeen – enää kaksi vuotta 100-vuotisjuhliin…
– – –
Roope Lipasti
Linnan juhlat
Atena 2015
romaani
283 sivua.
Lainasin kirjan kirjastosta.
Muissa blogeissa mm. Lukutoukka ja Kirja hyllyssä tykkäsivät, Kaiken voi lukea! ei niin innostunut.
Joulukalenterin luukunhaltijat löytyvät Hyönteisdokumentti-blogista. Logon on tehnyt Yöpöydän kirjat -blogin Niina.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 