Mitä miehen pitää, kun kutsutaan helsinkiläisten kirjabloggaajien tapaamiseen? Pitää osallistua. Näin kävi tänään Jarmo Ihalaiselle, jonka toinen romaani Mitä miehen pitää (Atena 2016) ilmestyi helmikuussa. Pienellä porukalla keskustelimme kirjoista, kirjoittamisesta ja etenkin Ihalaisen uutuusromaanista.
– Itse asiassa toinen romaanini on yhden kirjablogin syytä, sillä siinä ensimmäistä romaaniani Perheestä ja alastomana juoksemisesta (Sammakko 2012) sanottiin feminiiniseksi. Sen vastapainoksi päädyin miesaihelmaan. Huutolaisuus ei ollut alkuperäisideana, muuta sattumalta näin dokkarin huutolaisuudesta ja ällistyin, että se on niin lähellä eikä siitä ole kirjoitettu. Siitä siis piti kirjoittaa.
Kirjoittamisesta
Mitä miehen pitää kertoo Kelposta, joka 1910-luvulla joutuu huutolaiseksi, ja 2010-luvulla keski-ikää kipuilevasta Mikasta – miehestä, isästä ja ihmisestä.
– Päädyin kirjoittamaan miehistä kahdella aikatasolla, mielessäni oli kahden ajan samuus ja muutos. Kelpoa ja Mikaa sitoo esimerkiksi huutokauppa: tiettyä yhtäläisyyttä on neittideittailussa ja huutolaissysteemissä, ihminen on niissä kaupan ja markkinoilla.
– Kelpo lähti elämään, hahmo irtautui itsestäni, ja se sai enemmän tilaa kuin olin kuvitellut. Mikasta olen aika monesti saanut vakuutella, etten se ole minä, vaan sain katsoa hänen kauttaan etäältä lähellä olevia asioita.
Ihalainen on kirjoittanut työn ohella pientä vuorotteluvapaajaksoa lukuun ottamatta. Hänelle sopii se, että on kiinni muussakin kuin vain kirjoittamisessa.
– Selkeä fokus sopii kirjoittamisen tapaani. Tähtään tiiviiseen tekstiin, ehkä liiankin tiiviiseen. Esimerkiksi yksi lempihenkilöistäni poistin. Ja vaikka teen paljon taustatyötä, ei ole tarkoitus, että kaikki tieto siirtyy romaaniin.
– Koko kirjaprosessi meni aika lailla nappiin: 2,5 vuotta keskityin tekstiin ja sen muokkaamiseen, ja kustantaja oli hienosti tukena.
Lukemisesta
Jarmo Ihalainen kertoi olevansa tavallaan toisen polven kirjantekijä:
– Faija oli kirjapainossa töissä ja toi sieltä kotiin luettavaa. Duunarikodissa siis luettiin, lähinnä jännitystä ja Jerry Cottoneita. Kymmenvuotiaana sain kirjastokortin ja liityin urheiluseuraan, siis kaksi käänteen tekevää tapahtumaa. Varsinainen tekstipysäytys tuli ysiluokkalaisena, kun vahingossa luin Mannin Faustusta ja vaikutuin siitä, että niin hienoja lauseita voi kirjoittaa. Siihen asti olin lukenut juonivetoisia kirjoja.
Vuosien varrella lukuharrastus on vaihdellut. Lähiaikojen mieleen painuneista lukukokemuksista kirjailija mainitsee Thomas Pynchonin Painovoiman sateenkaaren. Viime kesän viileyden keskellä lämmitti Sadan vuoden yksinäisyys. Kotimaisista kirjoista vaikutuksen on tehnyt Anni Kytömäen Kultarinta, ja klassikoista viimeisimpiä tuttavuuksia on ollut Boris Pasternakin Tohtori Ziwago.
Jarmo Ihalainen kertoi seuraavansa kirjablogeja ja juttuja omista kirjoistaan.
– On kiva lukea bloggareiden juttuja, koen ne aitoina lukijoiden palautteina. Ja tärkeää on saada myös kriittisiä kommentteja.
Jarmo Ihalainen
Mitä miehen pitää muissa blogeissa:
Kulttuuri kukoistaa
Mummo matkalla
Oivablogi
Suketus
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 