Päivittäinen arkisto: 1 heinäkuun, 2021

Kaari Utrio: Pirkkalan pyhät pihlajat & Hupsu rakkaus

Luin Kaari Utrion elämäkerran, jonka Anna-Liisa Haavikko on koonnut huolellisesti. Siitä myöhemmin, mutta kirja innoitti minut lukemaan Utrion varhaistuotannosta Pirkkalan pyhät pihlajat (Tammi 1976) ja viimeisen romaanin Hupsu rakkaus (Tammi 2017). Suurin osa Utrion fiktiotuotannosta sijoittuu keskiajalle, kunnes viimeisissä romaaneissa ajankuva siirtyi 1800-luvun alkupuoliskolle.

Pirkkalan pyhät pihlajat

Teininä luin joitain Utrion keskiaikakirjoja, mutta niistä minulle ei ole jäänyt eläviä mielikuvia. Valitsin nyt luettavaksi Pirkkalan pyhät pihlajat syystä, että pohjoishämäläisen ympäristön kuvaus kiinnostaa ja että elämäkerran mukaan aikalaiskritiikki käsitteli tätä romaania aiempia kirjoja myötämielisemmin. Vähitellen Utrion myötävaikutuksella ymmärrettiin, että historiaviihde on oma lajinsa, jossa on hyviä ja vähemmän hyviä kirjoja kuten muissakin genreissä.

Romaanin rakenne yllättää iloisesti. Siinä on omissa luvuissaan äänessä kolme naista ja kaksi miestä, ja alussa on suurpiirteisin vedoin veistelty katsaus Suomeen A.D. 800 – 1200. Kerronta-aika sijoittuu vuosiin 1281 – 1282. Keskiössä on pirkkalalaispäällikkö Tuomas Haukka, vaikka hän vasta lopussa pääsee itse ääneen. Sitä ennen kertoo raajarikko sisko, ensimmäinen vaimo, vaimon pöyhkeä lanko ja toinen vaimo. Romaanissa reissataan Tampereen seudun ohella Turussa, Hämeenlinnassa ja Novgorodissa.

Ajankuvan ja uskonnollis-historiallisen taustan elävöittäminen yksilöiden kautta ihastuttaa minua, mutta kaikkein eniten nostan hattua minäkerronnan hallinnalle. Se herkullisesti valottaa eri näkökulmista henkilöitä ja tapahtumia. Jokaisen kertojan omanlaisuus taustoineen ja kehityskaarineen sekä suhtautuminen muihin välittyy sävykkäästi. Pureva ilkeys, hölmöys ja tökerö pöyhkeys ovat vain yksiä piirteitä kertojissa. Etenkin minua ilahduttavat Filippa-siskon sikamainen kaksinaamaisuus ja Birgitta-vaimon ymmärrys epäillä rakkauden kestoa ja ympäristön vaikutusta siihen. Ja annan anteeksi sen, että Tuomas Haukka on hieman liian täydellinen erehdyksissäänkin.

Utrio kertoo vallan ja omaisuuden määrittelemästä maailmanjärjestyksestä, jossa miesten ja naisten elämänehdot eroavat toisistaan. Se kertoo myös siitä, miten varhaisen keskiajan suomalaisten kristillisyydessä vielä kisaillaan muinaisuskon kanssa eikä pappien selibaatin suhteen ole niin nokon nuukaa. Kertoo kirja myös perillisten merkityksestä ja rakkaudesta, joka on kauppatavaraa, ailahtelevaista, hämärtyy himoon ja vain harvoille yhteen sitova tunne. Suosittelen historiallisten romaanien ystäviä kaivamaan tämän kirjan naftaliinista.

Kaari Utrio

Pirkkalan pyhät pihlajat

Suuri suomalainen kirjakerho 1977 (Tammi 1976)

historiallinen romaani

254 sivua.

Lainasin kirjastosta.

Hupsu rakkaus

Tuotteliaan kirjailijan päätös lopettaa fiktiokirjoittaminen tähän romaaniin todistaa, että ammattilainen lätkäisi hanskat tiskiin voimiensa tunnossa. Hupsu rakkaus toimii lajityypillisesti.

Utrio koki, että hän oli sanottavansa kirjoittanut keskiajasta ja siirtyi viimeisissä romaaneissaan 1800-luvun alkupuolen säätyläiskuvaukseen. Minulle ei oikeastaan ole lisättävää siihen, mitä kirjoitin juttuuni kesällä 2017 romaaneista Saippuaprinsessa ja Vaitelias perillinen. Jutussa mainitsen austenilaisen tapakuvausperinteen satiirisävyineen ja vaivattomasti kulkevan juonen ennalta arvattavine romansseineen.

Utrion tapakuvausromanssien juonet noudattavat samansorttisia perustuksia. Viisas naimaikäinen nainen hyörii hupsujen eri-ikäisten naisten seurapiirissä, ja heidän ympärillään pyörii naimahaluinen kunnon mies ja liuta kunnottomia. Hupsussa rakkaudessa päähenkilö merikpateenin leski Hedda ilmestyy nousukasporvariperheeseen romahduksen hetkellä ja neuvokkuudellaan pelastaa heidät toivottomista tilanteista. Salainen rakkaus korventaa Heddaa, ja lukijaa saa odottaa, milloin hän saa ansaitsemaansa vastarakkautta.

Romaanissa liikutellaan sekalaista väkeä, ja henkilöitä on jopa liikaa. Herkullisia tyyppejä Utrio luo etenkin höpsähtäneistä sukulaisista, laskelmoivasta pastorista ja maalaisylhäisöstä. Nuorten naisten neuvokkuus näkyy kirjavana: yksi keinottelee kauneudellaan, toinen manipuloi tahtonsa läpi ja kolmas (Hedda) ihastuttaa järkevyydellään. Vanhempien naisten alistuvuus näyttäytyy käytännön sanelemana järkiratkaisuna, mutta ajatukset paljastavat: rouvien illuusiottomuus kertoo siitä, mitä romanssien jälkeen saattaa suhteissa tapahtua ja miten naiset säilyttävät sisäisen omanarvontuntonsa kukkoilevien ukkojen taustalla.

Tarkkanäköinen, inhimillisiä heikkouksia hyödyntävä kerronta viihdyttää sen ohella, että ajankuva tapoineen, asuineen ja elämänmenoineen vakuuttaa. Kyllä Utrio on eittämättä lajin mestari, vaikka tässä viimeisessä romaanissa on jonkin verran päälle liimatusti historialuentoa ja piukkaan ahdettua tyypittelyä eri säätyjen edustajista. Nostan koko tuotannolle hattua: ammattilainen.

Kaari Utrio

Hupsu rakkaus

Tammi 2021

romaani

263 sivua eKirjana.

Luin BookBeatissa.

2 kommenttia

Kategoria(t): Romaani