Raivaan säännöllisesti aikaa historiaan sijoitetuille romansseille. Ne sopivat myös kesälukemistoksia. Luin kyllä tämän päivän nimipäivää viettävän (”Kristiina”) kirjailijan esikoisteoksen jo aikaisin keväällä, mutta jemmasin jutun naistenviikon päätökseksi.
Ann-Christin Antellin esikoinen Puuvillatehtaan varjossa (Gummerus 2021) on viihdyttävää historiaproosaa. Tavoistani poiketen paneudun juoneen ja sisältöön siten, että on paikallaan varoittaa paljastuksista.
Jenny Malmström on nuori, lapseton papin leski, joka asuu Kaarinan pappilassa isänsä luona. Jenny osallistuu turkulaisrouvien hyväntekeväisyysyhdistyksiin ja valveutuneena ajaa naisten ja työläisten asiaa. Eletään 1800-luvun loppua, jolloin puhuttavat Canthin ja Ibsenin kirjallisuuden teemat. Jenny innostuu niistä.
”Jenny kääntyi pappilan emännän puoleen. – Kertokaahan, oletteko lukeneet kuopiolaista Minna Canthia, joka kirjoittaa naisasiasta?”
•
Minut valloittaa kirjan kuvaama vanha Turku. Miljöön elävyys vaikuttaa niin, että näen sieluni silmin Auran rantain talot, Ruissalon huvilat ja Koroisten kedot. Ei ihme, sillä kirjan lopun lähdeluettelo paljastaa tarkan taustatyön: vanhan Turun valokuvat ja tietoteokset ajasta. Kirjassa vilisee tuolloin eläneitä henkilöitä ja tositapauksia, mutta päähenkilö romansseineen asettuu fiktiona ajankuvan taustaan.
Antell kumartaa lukuisten kollegoidensa tapaan Jane Austeniin juontavaan romanssiperinteeseen. Heti ensi kohtaamisesta lukija tietää, kuka on Jennylle se oikea. Monta sataa sivua kuuluu kuitenkin oikeiden tunteiden peittelyssä, kisailussa ylpeyden ja ennakkoluulojen pyörteessä. Sehän on romanttisen proosan ”must”. On kilpakosijoita ja häveliästä mutta eroottista väreilyä!
”Miehen silmät välähtivät, kun hän nousi ylos kättelemään. Fredrik kumarsi ja otti häntä kätensä omaansa. Kylmät väreet kiirivät pitkin selkää.
Fredrikin silmät siirtyivät hänen kasvoistaan hänen huulilleen. – Minä muistan rouva Malmströmin hyvin. Me tapasimme usein, ennen kuin muutin Tukholmaan.”
•
Rehellisyyden nimissä Jennyssä on paljon turhan ilmeistä, sillä kaikki mahdollinen oikeamielisyys kasaantuu päähenkilön harteille. Kyllä Jennystä silti eloisa päähenkilö kehkeytyy, nykykatsannolla rakennettu itsenäiseen ajatteluun kykenevä tunne-ihminen menneisyyden haavoineen. Kliseet kuormittavat eniten romanttista komistusta, joka jää melko yksiulotteiseksi Darcy-tyypiksi. Pääparin välityksellä näytetään kuitenkin hyvin porvarissäädyn käytöksen reuna-ehdot sekä suvun ja sen jatkamisen velvoitteet.
Porvariston vastuuta työläisistä kirja käsittelee idealistisesti, mutta yhteiskuntaluokkien juopa näkyy selvästi. Kirkkaasti se tulee esille, kun Jenny adoptoi kolme työläisorpoa, mikä romahduttaa Jennyn sosiaalisen statuksen. Ympäristö hyväksyi hänet köyhtymisen jälkeen, mutta säädylle tavatonta tekoa se ei kestä. Tulevissa sarjan osissa minua kiinnostaakin, minkä roolin adoptiolapset saavat. Luku- ja kirjoitustaidottomat orvot noussevat säädyssä, mutta mitä ristiriitoja se tulee sisältämään? Kirjojen kuvaama aikahan on etenemässä työväenliikkeen nousuun ja kansalaissotaan johtaviin vuosiin.
•
Intouduin ruotimaan, koska kirjassa on, mitä myllätä. Ahmaisin Puuvillatehtaan varjossa todellisuuspakotunnelmin. Odotan jatkoa, joka ohittaa ilmeisen ja säröttää ihannekuvaa, siis sävyttää odottamattomasti.
•
Anna-Christin Antell
Puuvillatehtaan varjossa
Gummerus 2021
Puuvillatehdas-sarjan 1. osa, historiallista romanssiproosaa
335 sivua.
Sain kirjan bloggaajaystävältä.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 