Lokakuun ajan julkaisen solkenaan juttuja selkokirjoista sarjassani Selkosyksy 2025. Tänään tutustumme novellikokoelmaan Kahvilaan syttyy valo (Oppian 2025).
Olen jo julkaissut jutun nuorille aikuisille (toisen asteen opiskelijoille) suunnatun kokoelmasta Kutsumaton vieras (Nokkahiiri 2025), ja seuraan solahtaa aikuiseen makuun sopiva Kahvilaan syttyy valo. Katri Savolan, Johanna Veistisen ja Katja Villanen-Juvakan kokoelmassa päähenkilöt ovat mukavan vaihtelevasti eri-ikäisiä nuorista aikuisista eläkeläisiin.
Kolmikon kokoelmassa on 12 novellia, joita yhdistää kahvin tarjoilu ja juonti. Näkökulma voi olla kahvilan henkilökunnan tai asiakkaan. Kahvilassa voi syttyä romanssi tai suhde päättyy eroon; kahvitellen voivat vanhat muistot aktivoitua tai kahvitarjoilun aikana saattaa alkaa ystävyys yli sukupolvien. Monet novelleista liittyvät suhteisiin, jotka yleensä kiinnostavat lukijoita, mutta mukana on mukavasti myös yllätyksiä tai novelli vie tunnelmallisesti hetkeen ja havaintoihin.
•
Kokoelman novelleissa on epätavalliseen tapaan ingressi, jossa on novellista parin virkkeen johdanto tai tiivistys. Hetken sitä ihmettelin, mutta päädyin siihen, että johdattelu sopii selkonovelliin: pohjustus kertoo aiheen ytimet, joten lukija voi orientoitua muutaman sivun kertomukseen.
Selkokielen suhteen novellit tarjoavat vaihtelevuutta. Joissain novelleissa on perusselkokieltä vaativampaa sanastoa ja rakenteita – silti konteksti auttaa luetun ymmärtämistä. Sellainen käy kokoelmaan, sillä jokaisen novellin kielitason ei tarvitse olla samanlainen.
Novellit ovat selkokirjallisuudessa melko suosittuja, koska lyhyt kertomus sopii esimerkiksi ryhmätoimintaan. Esimerkiksi novelli käynnistää keskustelu: yhteinen, kompakti lukukokemus saa lukijat kertomaan mietteitä lukemastaan tai kuulemastaan. Sellainen palvelee monia tarkoituksia: rohkeus puhua ja kertoa lisääntyy, mielipiteiden esittäminen saa varmuutta ja vuorovaikutus tukea.
Kahvilaan syttyy valo –kokoelma sopii mainiosti moneen lukutilanteeseen, sillä arkinen, kaikille tuttu kahvittelu on oiva yhdistävä kokemus – ja novellit tarjoavat tutusta lähtötilanteesta uusia suuntia.
•
Katri Savola & Johanna Veistinen & Katja Villakka-Juvakka: Kahvilaan syttyy valo, Oppian 2025. Lainasin kirjan kirjastosta.
Blogissani on lokakuun käynnissä Selkosyksy 2025 -sarja. Lähinnä julkaisen juttuja alun perin selkokielelle kirjoitetuista kirjoista.
Tässä jutussa esittelen uuden novelliantologian. Sen myötä sopii myös toivottaa hyvää suomalaisen kirjallisuuden päivää 10.10. Saamme elää maassa, jossa kirjailijat ottavat huomioon monenlaiset lukijat ja jossa on vielä tilaa pienkustantamoille.
Selkokielisiä novellikokoelmia ilmestyy melko paljon, mikä selittyy sillä, että lyhyt muoto sopii selkolukijoille: kompakti selkopala on sopiva pureskeltava ja herättää lukuhalun haukata lisää. Ilahduttavasti viime vuosina on ilmestynyt erilaisia selkonovellikokoelmia: tiettyyn teemaan liittyviä kertomuskokoelmia, moniaiheisia ja monen kirjailijan antologioita sekä yhden kirjoittajan novelliteoksia.
Kutsumaton vieras (Nokkahiiri 2025) on Päivi Lukkarilan toimittama 13 novellin kokonaisuus, kirjoittajia on viisi: Tapani Bagge, Mervi Heikkilä, Markku Karpio, Anne Leinonen ja Päivi Lukkarila. Muutamaa novellia tehostaa Oona Liukkosen kuvitus.
•
Kirjan novelleja yhdistää se, että ne kertovat nuorista aikuisista. Henkilögalleriasta löytyy lukiolaisia ja ammattikoulun opiskelijoita – joskus opiskelun mainiten, usein mainitsematta. Henkilöissä on lisäksi sekä maahanmuuttotaustaisia että juuriltaan suomalaisia.
Antologia tarjoaa vaihtelevuutta, sillä aihepiirit ovat moninaisia, samoin ote kerrottavaan. Osa novelleista ankkuroituu arkeen ja realismiin, jokunen juttu yllättää absurdina ja spekulatiivisena fiktiona.
Kirja sopii myös koulukäyttöön, sillä henkilögalleria hienosti tavoittaa etenkin koko toisen asteen ikäluokan. Uskon, että kirjasta saa paljon irti: voi käsitellä novellien näkökulmia, tyyliä, genrejä ja kerrontaa. Ehkä käy niin, että selkokieli ei sinänsä ole seikka, joka nousee analysoitavaksi vaan ylipäätään novellistiikan tarkastelu.
•
Poimin muutaman esimerkin kirjan novelleista. Ne osoittavat sisällön monipuolisuuden.
Anne Leinosen novelli ”Kutumaton vieras” ovelasti kääntää arkisen tilanteen perheeseen ilmestyvästä kissasta epätodellisen puolelle. Tapani Baggen ”Hissi” yllättää aika- ja todellisuussiirtymällä. Markku Karpion ”Sormet” nyrjähdyttää tavallisen työpaikkatoiminnan kiehtovan oudoksi.
Päivi Lukkarilan novelli ”Silloin se tuntui hyvältä idealta” vie tilanteeseen, jossa tuli tehtyä tyhmästi ja nuori joutuu kohtaamaan tekosensa seuraukset. Mervi Heikkilän ”Mitä mä tein?” käsittelee osuvasti hämmennystä, jossa nuori ei tiedä, onko töpännyt peruuttamattomasti vai ei. Sen paljastan, että kumpikin novelli tarjoaa toivoa.
Novellien selkokieli pysyy melko perusselkona, mutta tarjoaa kielellistä vaihtelua. Sellainen sopii antologiaan: on valinnan varaa ja haasteita, jotka mahtuvat selkokielen rajoihin.
Eino Leino (2887 – 2926) oli tuottelias kirjailija, joka julkaisi runojen lisäksi runsaasti proosaa ja draamaa. Lisäksi hän toimi tietokirjailijana ja toimittajana. Monipuolisuuteen ei ole aina suhtauduttu myönteisesti, ja esimerkiksi Leinon proosa on pistetty ”vain” toimeentulon piikkiin: Leinon oli suollettava julkaisuja elääkseen.
Kirjailijan kivistä tietä Leino käsitteli paljon runoissaan. Niissä tulee esille sekä psyykkinen että muu elämän kuorma. Esimerkiksi runossa ”Elegia” siitä kertoo säe: ”Mies olen köyhä, kalliit on laulujen lunnaat.” Nyt säkeen ja koko runon voi lukea selkokielellä.
Selkomukautukseni Seikkailijatar ja muita tekstejä (Laatusana 2025) tarjoaa näkymän Leinon monipuolisuuteen. Seikkailijatar-pienoisromaanin lisäksi kirjassa on selkomukautetuksina kuusi Leinon symbolismikauden lyhyttä tarinaa. Kirjan lopusta löytyy myös viisi Leinon runoa ja niiden rinnalla selkomukautukset.
•
Kirjassa on ”Elegian” lisäksi Leinon runot ”Ma metsän polkua kuljen”, ”Lapin kesä”, ”Suvi-illan vieno tuuli” ja ”Tulkaa kotiin”. Runojen mukautuksiin suhtaudun siten, että niiden kuuluu olla alkuperäisen seurana, sillä lukijan tulee kokea alkuperäisen runon rytmi ja sointuisuus – runon koko olemus äänteistä, sanoista, sanajärjestyksestä säe- ja säkeistöjakoon saakka.
Sisältö sen sijaan voi olla vaikeaa ymmärtää vanhan sanaston ja vaikean rakenteen vuoksi: siksi on selkoistus, joka säilyttää sisällön ja tunnelman mutta ilmaisee ne ymmärrettävästi lukijoille, joilla on eri syistä kielellisiä vaikeuksia. Näin jatkuu kaikenlaisten lukijoiden tuntuma lyriikkaan, joka kuuluu suomalaiseen kulttuuriseen perintöön ja muistiin.
Leinoa voi hyvällä syyllä kutsua kaanonkirjailijaksi. Jopa Suomen passiin on päätynyt säkeistö runosta ”Lapin kesä”. Selkosuomeksi se värssy kääntyy näin:
”Oi, oppikaa joutsenista.
Ne lähtevät syksyllä, keväällä palaavat.
Meidän rannoillamme on rauhallista,
ja tunturin rinteillä ne turvassa ovat.”
•
Runoissa selkoperiaatteet jonkin verran joustavat kuten edellisessä lainauksessa sanajärjestys loppusointujen ehdoilla. Proosassa pystyy pitäytymään runoja paremmin perusselkokielessä.
Leinon kuusi tarinaa kokoelmasta Päiväperhoja (1903) ovat pitkälti vertauskuvia. Tarinoiden sisällön monimerkityksellisyys tarjoaa lukijoille tulkittavaa, mutta tarinat voi lukea myös sellaisenaan, pieninä tarinoina, mikä onkin Leinon tarinakokoelman alaotsikko. Selkokirjaan valitut tarinat edustavat Leinon uusromanttista maailmankuvaa.
•
Seikkailijatar (1913) kertoo Zaidasta, joka ponnistaa maalaisaatelistosta maailman metropoleihin valloittamaan miehiä. Pienoisromaanin Zaida haluaa valtaa ja rahaa, eikä hänellä ole muuta konstia toteuttaa tavoitteitaan kuin viettely ja manipulointi. Niitä hän käyttää myös rikoksiin.
Miksi moinen tarina tähän aikaan? Seikkailijatar yllättää, sillä siinä on samaa, kuin mitä voimme lukea päivittäin lehdistä tai tutkia suoratoistopalveluista, joissa ihmiset hakevat kumppania bachelor-ohjelmista, etsivät sugardaddyja, nakuilevat saarilla tai tienaavat onlyfans-sivuilla saadakseen rahaa ja valtaa (näkyvyyttä). Media täyttyy nykyisin myös true crime -jutuista, eikä Leinon romaani kovin kaukana siitäkään nykylajista ole, sillä romaanin tarina sai alkunsa tosielämän uutisesta.
Leinon romaanin päähenkilöä voi hyvin tutkailla suhteessa tämän päivän ilmiöihin, ja se tarjoaa myös yhteiskunnallisia näkymiä naisen asemasta ja mahdollisuuksista sekä eurooppalaisesta arvomaailmasta. Seikkailijatar on kaikkiaan mielenkiintoinen romaani vallasta ja vallattomuudesta. Se tarjoaa makupalan Leinon proosasta, joka keskittyi julkaisuaikojensa kaupunkielämän moderneihin ongelmiin.
•
On ilo esitellä Leino-selkoistus kansainvälisenä selkokielen päivänä, jota vuosittain vietetään toukokuun 28. päivä. Uusi selkokielen tarvearvio muistuttaa, että noin 600 000 – 800 000 ihmistä Suomessa tarvitsee selkokielistä viestintää, siis jopa noin 14 %:a.
Selkokielisen tiedotuksen ja asiaviestinnän lisäksi selkokirjoille on suuri tarve. Monet selkokirjat tarjoavat tietoa; Leino-kirjassakin on tieto-osuus kirjailijasta. Lisäksi slkokielinen kaunokirjallisuus tuottaa elämyksiä niin kuin taide tekee: välittää tunteita ja ajatuksia.
Tiedämme kansalaisten lukutaidon heikenneen – monista syistä. Lukutaitoa ei paranna muu kuin lukeminen. Kukaan ei ole syntyjään hyvä urheilija tai muusikko, vaan taituruus kehittyy vain harjoittelemalla. Sama koskee lukemista, ja reitti hyvään taitoon voi kulkea esimerkiksi juuri selkokirjojen kautta.
•
Kannatta kokeilla selkokirjoja, alunperin selkokielelle kirjoitettuja ja selkokielelle mukautettuja! Ne kuljettavat klassikoita nykypäivään, tarjoavat uutta luettavaa helpolla kielellä ja johdattelevat lukuiloon.
Tämän vuoden tuotannostani vinkkaan selkokielen päivälle mukautettujen Leino-tekstien lisäksi alunperin selkokielelle kirjoitettua novellokokoelmaani Aamusta yöhön(Avain 2025), josta on myös vironkielinen käännös Hommikust ööni(Eluset Enesest 2025). Selkokeskuksen sivuilta löytyy paljon muita uutuuksia. Lukuintoa kaikille!
•
Eino Leino: Seikkailijatar ja muita tekstejä, selkomukautus Tuija Takala, Laatusana 2025, 122 sivua. Kirjaan on saatavissa selkokielinen tehtäväpaketti kustantajan nettisivuilta (Äidinkielen opettajain liitto, ÄOL).
Novellikokoelmani Aamusta yöhön (Avain 2025) kertoo kerrostalon ihmisistä. Talo löytyy osoitteesta Kalliokatu 10. Talo kohoaa kallion ja metsän välistä, ja kadun varrella on koulu, kauppa, kioski ja baari. Kirjassa eletään marraskuuta, mutta luettavaksi novellit sopivat milloin vain.
Kokoelmassa on 29 lyhyttä novellia asukkaiden arjesta, joka etenee pienin horjahduksin tai elämä saattaa nyrjähtää kummallisuuksiin – tai elämässä sattuu yllättävää ja ihmeellistä. Kokoelma jakautuu vuorokauden mukaan jaksoihin aamu, päivä, iltapäivä, ilta ja yö. Joka jaksossa on 5 – 6 novellia, joiden henkilöt ovat eri-ikäisiä ja -taustaisia talon asukkaita.
•
Jos minulta kysyttäisiin, miten novellit ovat syntyneet, en löytäisi suoraa vastausta. Mistä kukin novelli kimposi mieleeni? Hajahavaintoja, oivalluksia, muisto, uutinen, kokemus, muualta kuultu lauseenpätkä…
Kirjojeni ideat kypsyvät usein pitkään. Muistan kyllä, että ajatus novelleista vuorokauteen kytkien syntyi kävelyllä Kehä 1:n ylittävällä sillalla ehkä nelisen vuotta sitten. Yksittäistä novelleista ituja nousi mieleeni silloin tällöin. Tavoitteinani olivat kiinnostavat käänteet ja lyhyys: pieni teksti silloin tällöin virkistää ja lisää kirjan käyttömahdollisuuksia moniin tilanteisiin kotilukemistosta koulukäyttöön nuorista aikuisiin. Tekstiksi ideat ryöpsähtivät kolmisen vuotta sitten.
Kirjan työstäminen on pitkä prosessi. Käsikirjoitukseni hahmo oli valmis syksyn alussa 2023. Sen jälkeen kustantamon kanssa syntyi aiesopimus. Alkuvuodesta 2024 alkoi apurahahaku, jonka myönteisen päätöksen jälkeen varmistui, että kirja ilmestyy alkuvuodesta 2025. Siinä välissä kirja on käynyt läpi muokkaus- ja toimitusvaiheet.
Erikoisyllätys sattui nyt helmikuussa kirjan painovaiheessa Virossa. Sain ehdotuksen novellien kääntämisestä viroksi. Sehän sopii! Kokoelma Hommikust ööni (Elust Enesest 2025) ilmestyy loppukeväästä.
•
Ja kyllä: novellini kirjoitin selkosuomeksi. Miksi en maininnut sitä heti? Eiköhän ole jo aika, että selkokirjat ovat ihan kirjallisuutta siinä kuin mikä tahansa kaunokirjallisuus. Kaikki julkaistu kaunokirjallisuus sisältää kielellisesti eritasoista tarjontaa.
Selkokirja ilman muuta ottaa huomioon selkokielen periaatteet ja lukijat siten, että sanasto ja rakenteet ovat helppoja. Se ei estä kirjallista elämystä tai tekstin erilaisia kokemuskerroksia.
Ja totta kai otan huomioon erilaiset lukijat! Jotkut lukijat kaipaavat kielen ja kerronnan monimutkaisuutta sekä avautumatonta juoni- ja tarinarakennetta. Silloin helpon kielen kirja ei tarjoa toivottua antia. Sama koskee suurta osaa julkaistua kaunokirjallisuutta.
Sitten on lukijoita, jotka nauttivat selkeistä tarinoista, joissa on kuitenkin oivalluksen ja tulkinnan varaa. Sellaisille lukijoille tarjoan Aamusta yöhön. Toivottavasti nautitte Kalliokadun asukkaiden kokemuksista.
Käynnissä on vielä muutaman viikon (loppuu 20.1.2025) Selkokeskuksen äänestys, jossa etsitään Suomen parasta selkokirjaa (äänestyslinkki tässä). Minunkin tuotannosta voisi löytyä äänestettävää, mutta parhaus on aina lukijan valinta.
Olen mukauttanut kymmenisen selkokirjaa ja kirjoittanut alunperin selkokielelle seitsemän selkokirjaa. Lisäksi runoantologiassa Vanhat runot, uudet lukijat on omia tietotekstejä runomukautusten lisäksi, eli se on sekä-että. Helmikuussa minulta ilmestyy seuraava selkokirja: novellikokoelma Aamusta yöhön (Avain).
Helmet-lukuhaaste 2025
Vuoden 2025 Helmet-haaste on julkaistu. Saman haasteen voi ottaa vastaan myös selkokirjoin. Vinkkaan, mitä kirjojani (omia ja mukauttamiani) voi käyttää haasteessa.
Kirjan nimessä on jokin seuraavista sanoista: että, jotta, koska, kun, jos, vaikka, kuin, kunnes
Fantasiakirja: fantasiaineksia on novelleissani, Niin metsä vastaa ja Aamusta yöhön, pikkuisen myös romaanissa Sormus; myös mukautuksessa Magdalena Hain Sarvijumala
Kirjan päähenkilö on nuorempi kuin sinä: romaaneissani Lauralle oikea ja Sormus, myös kaikissa romaanimukautuksissani (Ahon Papin rouva, Canthin Hanna, Canthin Agnes, Canthin Salakari, Hain Sarvijumala, Jotunin Huojuva talo, Kiven Kullervo, Mustosen Paimentyttö, Runebergin Hanna)
Kirjassa joku valvoo yöllä: Aamusta yöhön (ilmestyy helmikuussa)
Kirja, jonka joku muu on valinnut sinulle: Sain unessa aiheen ja tarinan alun, Sormus.
Kirjassa on esipuhe, jossa esimerkiksi kirjailija kertoo kirjasta (Aamusta yöhön, ilmestyy helmikuussa)
Kirja, josta sinulle tulee hyvä mieli: kaikista, mutta kirjojeni nimistä etenkin Onnen asioita ja Hyvä päivä
Kirjan kannen pääväri on vihreä tai kirjan nimessä on sana vihreä: runokirjat Kierrän vuoden ja Onnen asioita
Kirjassa on konflikti eli esimerkiksi riitatilanne: Sormus, Niin metsä vastaa
Kirjassa joku käy elokuvissa
Tietokirja, joka on julkaistu 2020-luvulla
Kirjassa on ilkeä tai paha naishahmo: Kiven Kullervossa ilkeilee leipänsä kanssa Ilmarisen vaimo, ehkä vähän ilkeä on Maria Jotunin Huojuva talo -romaanin päähenkilön sisko, myös Juhani Ahon Papin rouvassa on ilkeilevä nainen, ja Magdalena Hain Sarvijumalassa on hyytävä naispaholainen.
Kirja, jonka kirjoittaja on työskennellyt kirjastossa
Kirjan kääntäjä on voittanut Mikael Agricola -palkinnon tai muun käännöspalkinnon
Kirjassa joku joutuu haaksirikkoon eli esimerkiksi laiva hajoaa myrskyssä
Kirja, jossa on henkilöluettelo tai henkilöiden sukupuu: kaikissa romaaneissa, jotka olen kirjoittanut tai mukauttanut, on henkilöluettelo; Sormus-romaanissa on lisäksi sukupuu.
Kirjan päähenkilöllä on kissa tai koira: esimerkiksi kissa on Aamusta yöhön -kokoelman novellissa Sofia.
Kirjailijan nimessä on enemmän kuin kaksi osaa, esimerkiksi L. Frank Baum: J. L. Runeberg, Hanna-mukautus
Kirjasta tulisi mielestäsi hyvä elokuva tai tv-sarja: minulle on sanottu, että Sormus on elokuvallinen tarina – se sopisi neliosaiseksi sarjaksi.
Kirjassa on muusikko
Kirjassa joku on lomalla: Sormus, Niin metsä vastaa, myös mukautuksessa Sarvijumala (sairausloma).
Kirja, jonka nimestä pidät: Kaikista omistani 😉
Kirjassa joku rikkoo lakia: Canthin Salakarissa tapahtuu naiselle pahaa… Kiven Kullervo polkee lakia jos toistakin.
Kirjan kannessa tai nimessä on käärme
Kirjan henkilö on itse valinnut, ketä hänen perheeseensä kuuluu: Lauralle oikea -romaanissa ystävä on kuin sisko.
2000-luvulla julkaistu kirja, jonka lukeminen on kielletty jossain maassa
Kirjassa joku on järvellä: Sormus ja Niin metsä vastaa, myös mukautuksissani ollaan järvellä, esimerkiksi Papin rouva ja Salakari.
Kirjailijan uusin kirja: Aamusta yöhön ilmestyy helmikuussa, ja jos luet kirjojani haasteeseen sitä ennen, uusin oma kirjani on runokokoelma Alusta loppuun.
Kirjassa on häät tai hautajaiset: Enni Mustosen Paimentytössä on Topeliuksen hautajaiset, myös Canthin Salakarissa kuvataan hautajaisia.
Kirja, jonka päähenkilölle työura on tärkeä: Canthin Agnes (jos miehen ylläpitämän rakastajattaren elämä on ura)
Kirja liittyy Tove Janssoniin
Kirjassa joku ratsastaa
Kirjassa on kuuluisa rakennus
Kirjan nimessä on sana mies tai poika
Kirjassa joku opiskelee sisäoppilaitoksessa
Kirjailija on kotoisin maasta, jossa haluat käydä
Elämäkertaromaani eli kirja, jossa on oikeaa ja keksittyä tietoa jonkun kuuluisan henkilön elämästä: Paimentyttö-mukautuksessa on mukana Topeliuksen perhe.
Kirjassa joku etsii ratkaisua arvoitukseen: Sormus
Kirjassa ajalla tai kellolla on tärkeä merkitys: Alusta loppuun, Kierrän vuoden, jos toki myös tulevassa kirjassa Aamusta yöhön
Kirjan tapahtumat sijoittuvat aikakauteen, jolla et haluaisi elää: Sormus (nälkävuosien jälkeen ei ollut helppoa)
Kirjan päähenkilö tekee huonoja valintoja: Kiven Kullervo säntäilee huonosta valinnasta toiseen, ja Jotunin Huojuvan talon Lea tekee todella huonon miesvalinnan.
Kirjan nimessä, kannessa tai kuvauksessa on jokin mauste
Kirjassa joku hoitaa ihmistä, esimerkiksi lasta tai sairasta ihmistä: mukautus Sarvijumala
Kirjassa on isä ja tytär: Sormus
Suosittu kirja eli kirja, jonka todella monet ihmiset ovat lukeneet: Klassikkomukautuksiani ovat aikanaan monet lukeneet, esimerkiksi Runebergin Hanna, Canthin Hanna, myös kirjan Vanhat runot, uudet lukijat runoja on aikanaan luettu paljon. Enni Mustosen kirjoja luetaan paljon: Paimentyttö.
Kaksi kirjaa, joiden päähenkilöillä on sama nimi (tämä liittyy kohtaan 48): Runebergin ja Canthin Hannat
Kaksi kirjaa, joiden päähenkilöillä on sama nimi (tämä liittyy kohtaan 47): Runebergin ja Canthin Hannat
Kirja on julkaistu vuonna 2025: Aamusta yöhön (helmikuussa)
Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä: toivottavasti kaikkia
Vietän runojen ja novellien viikkoa. Niistä näkyy perinteisessä mediassa ja somessa melko vähän juttuja, ja kirjamyynnissä ne jäävät selvästi muiden lajien jalkoihin. Kumpikin kirjallisuuden laji kuitenkin palkitsee lukijaa: lyhyttä ja tiheää – täyttä.
Marko Järvikallas tunnetaan teatterialalla, ja dramaturgin tarkka tilanteiden ja henkilöiden hahmotus näkyy novelleissa. Ei niissä aina tyypillistä draaman kaarta synny, mutta käänteitä ja tunnelmia, jotka pitävät lukijan kiinnostusta yllä.
Kokoelmassa Saattue (Siltala 2024) on kymmenen novellia. Tyypillistä Järvikallaksen novelleissa on se, että novellit ovat moniosaisia, eli kolmessa tai useammassa ”näytöksessä” novellin teemaa kuljetetaan alkutilanteesta vaihtelevien vaiheiden myötä päätepisteeseen, joka voi olla suljettu tai avoin. Novelleista syntyy ikään kuin miniromaaneja elämästä ja kuolemasta.
Otan esimerkiksi niminovellin ”Saattue”. Siinä minäkertoja kaahaa ohi hautajaissaattueen, sittemmin osallistuu ulkopuolisena – kuten taitaa kokea elämäntilanteesa muutenkin. Vähitellen selviää kertojan sukupuoli ja mielenlaatu. Jälkimmäinen ja kertojan toiminta tuottavat arvaamattomia yllätyksiä.
Järvikallas yhdistää tarkkaa kerrontaa ja aukkoja, joita lukija täydentää. Lukija lisää taustoja, syitä ja seurauksia – täydentää tavallaan. Voisi sanoa, että kirjailija kylvää, tarinat itävät ja lukija korjaa sadon. Sananviljely onnistuu.
•
Marko Järvikallas: Saattue, Siltala 2024, 95 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.
Olen kevään mittaan lukenut ja kuunnellut kevään Helsinki Lit -kirjoja lähinnä suoratoistopalvelussa. Kaikkien Lit-kirjailijoiden kirjoihin en ole ehtinyt tutustua. Tiivistän tässä kirjatunnelmani satunnaisessa järjestyksessä.
Elizabeth Strout – koko suomennettu tuotanto
Joskus toiveet käyvät toteen, nyt käy: Elizabeth Stroutin novellistista kuvaustapaa olen ihaillut kirja kirjalta, ja nyt on mahdollisuus kuulla kirjailijaa. Strout kierrättää kirjoissaan samoja henkilöitä, mikä ilahduttaa – on kuin tapaisi pikaisesti tuttuja vaikkakin kirjan sivuilla. Eikä viimeisin suomennos Lucy meren rannalla (Tammi 2023, suom. Kristiina Rikman) pettänyt korkeita odotuksiani: tässä koronaromaanissa seuraan novelleista tutun Lucyn eristysaikaa ex-miehen seurassa. Kerronnan varmuus ei yllätä vaan tuudittaa todentuntuiseen, elämän kupruja kaihtamattomaan Lucy-maailmaan. Stroutin käännetyistä kirjoista on jutut blogissani.
Nathan Hill: Wellness
Welness (Gummerus 2024, suom. Antero Tiittula) on avioliittoromaani, ja saa siitä irti kehityskertomukset ja perhetarinatkin. Hill taitaa periamerikkalaisen lavean kerronnan, jossa romaanihenkilöiden vaiheet, ajatukset ja tunteet ovat liikkeessä ja parhaimmillaan liikuttavat lukijan tunteita. Romaanissa oli paljon kiinnostavaa, mutta korostan adjektiivia paljon – karsittavaakin olisi. Lisää kirjajutussani.
Adania Shibli: Sivuseikka
Sivuseikka (Otava 2024, suom. Sampsa Peltonen) järisyttää monestakin syystä. Ensinnäkin sota Gazassa tekee romaanista ajankohtaisen, toisekseen kirjan sisältö tekee todeksi Israelin perustamisvirheet yksilöiden kannalta ja kolmanneksi romaanin kerronta tehoaa kaunokirjallisesti.
Kaksiosainen romaani osoittaa kielellistä hallintaa. Ensimmäinen osa on pelkistettyä tapahtumakuvausta palestiinalaisaavikon valtaamisesta ja yhden tytön kohtalosta 1940-luvulla. Romaanin toinen osa kertoo lähiajoista nuoren naisen rönsyilevän kerronnan keinoin, lähiajasta ennen nykyistä sotaa, jonka lyhyen sytytyslangan aistii kaikesta. Entä tämä ”sivuseikka”? Se on yksilön, etenkin tyttöjen ja naisten osa (sotilas)vallan käytössä. Ravisuttaa.
Johanna Frid: Haraldin äiti
Haraldin äiti (WSOY 2024, suom. Sirje Niitepõld) on ”miniän” minäkertomaa avomiehensä Haraldin äidistä, no, ei vain siitä vaan myös Haraldista ja omasta elämästään. Pistävän piikikäs kerrontatyyli suolaa kaiken. Ei kertojakaan ole mikään helppo ihminen, sen hän tunnustaa avoimesti, mutta nauravaisuuteen kauheutensa kätkevä anoppi vaikuttaa erikoiselta epeliltä.
Ydinjuttu romaanissa on kertojan ja anopin tapaaminen ja jumittuminen tilanteeseen, jota kukaan ei toivo itselleen. Kertoja palaa mielessään hurmaavan Haraldin kohtaamiseen, sittemmin ilmenneisiin sekasotkuihin ja omaan taustaansa, jonka vuoksi kertojalla ei ole käsitystä perhe-elämästä. Tiivistä ja tylyä menoa – rakkautta unohtamatta.
Vähintään kaksi maailmaa kohtaa Birnamin metsässä. Pelkistetyimmillään se on rahan valta (Lemoine) ja rahattomien pienet ekoteot (Mira) maailmassa, joka kulkee kohti tuhoa. Näitä ja muita henkilöitä ja juonilankoja kirja kieputtaa siten, että romaanissa yhdistyvät vahva henkilökuvaus ja juonivetoisuus – ja juonitteluvetoisuus. Homma etenee jännityskirjallisuutta lähentyen. Vallasta ja valloituksista taitaa olla kyse sen lisäksi, että ekoteema kulkee koko ajan rinnalla. Kulttuurikerrostumia tuo kirjan ja ekoryhmän nimen yhteys ShakespearenMacbethiin.
Innostuin aluksi kovasti kirjasta, jonkin verran into laski tietynlaisesta tyypittelystä. Voin luonnehtia Birnamin metsää taitavasti kerrotuksi lukuromaaniksi, jossa riittää tulkittavaa ja henkilöherkkua.
Mariana Enriquez: Sängyssä tupakoimisen vaarat
Mariana Enriquezin novelleissa (WSOY 2024, suom. sari Selander) on muutakin vaaraa kuin sängyssä röökin imeminen. Novellit vievät kotimaiseen verrattuna ihan erilaiseen tuonilmaisuuteen, esimerkiksi vainajavauva voi räytyneessä kunnossa seurata sukulaisnaista tyytymättömänä tai muut kuolleisiin, uskomuksiin tai taikuuteen liittyvät nyrjäyttää todellisuutta. Kelpo kauhukokoelma.
Nicholas Lunabba: Itkisitkö jos mä kuolen
Pidän Lunabban omaelämäkerrallista romaania (Johnny Kniga 2024, suom. Tarja Lipponen) sivistävänä, sillä se kertoo minulle ruotsalaisen yhteiskunnan jakautumisesta. Se selventää sitä, miksi lähiöissä aseet paukkuvat ja miksi ei-valkoiset ruotsalaisnuoret tuntevat monia nuorena kuolleita. Romaanin kertoja kuvaa kipeästi luonaan asuvaa nuorukaista – tuuliajoa, jossa hajonneiden perheiden vesat heiluvat ja helposti kaatuvat tuhon tielle. Vakuuttavaa ajankuvaa hyvinvointivaltiosta.
Keskeneräistä
Luin myös Kevin Chenin romaanin Aavekaupunki (Aula & Vo 2024, suom. Rauno Sainio), mutta vireystilani kehnous estää minua siitä lausumasta kuin sen, että kielellisesti ja kulttuurisesti siinä oli paljon kiinnostavaa, mutta menin täysin sekaisin seitsemän siskon nimien kanssa.
Kesken minulla on vielä Camilla Sosa Villadan romaani Yöeläimiä (S&S 2024, suom. Emmi Ketonen), joka on perheromaani transyhteisöstä, jonka jäsenet ovat valinneet toisensa. Thella Jonsonin kirjan Rauha lukemisen aloitan tänään, ja Maja Lundin hienon Mehiläisten historian luin viikon aluksi mutta muut sarjan kirjat odottavat lukijaansa.
Suomalaisen kulttuurin päivä eli Kalevalan päivä sopii mainiosti muistuttamaan, että kotimaista kulttuuria pidetään yllä erilaisin kielimuodoin. Kalevalaan tallennettu nelipolvinen trokee jumputti aikanaan rytmikkäästi suusta suuhun sukupolvelta toiselle. Nyt lukutaitoa on, mutta itsestäänselvyys se ei ole. Voi olla, ettei ole lukuhalua tai lukeminen tuottaa eri syistä vaikeuksia.
Lukuongelmiin on ratkaisu: selkokirjat on kirjoitettu yleiskieltä helpommalla kielellä. Niiden ulkoasu panostaa lukutekniikan helpottamiseen: tekstin palsta on kapea, kappaleet lyhyitä ja oikea reuna tasaamaton. Monen mielestä tällaiset kirjat näyttävät runolta – eli näin sain aasinsillan kalevalalaiseen kirjallisuuteen.
Kalevalan päivän postaukseen valitsin kolme aikuisille suunnattua selkokirjaa, joissa on novellistinen ote. Novellit soveltuvat hyvin selkokirjallisuuteen, sillä lyhyet tarinat pitävät lukijan otteessaan. Silläkin on merkitystä: lukija saa luettua tarinen kerrallaan, toisen toisensa perään. Syntyy lukukokemuksia.
Anna Laine: Ota minut nyt
Heti ensimmäiseksi täytyy korostaa Anna Laineen novellikokoelman Ota minut nyt (Oppian 2024) alaotsikkoa, Eroottisia tarinoita selkokielellä. Vastaavaa ei ole aiemmin selkokielellä ilmestynyt. Eikä nyt ole kyse vihjailevista hipaisuista tai siveistä suukkosista – tässä kirjassa pannaan ja tullaan suorasukaisesti. Kieli ei ole helpointa selkokieltä, mutta asia tulee selväksi.
Kokoelmassa on kuusi novellia, joissa päädytään yhdyntöihin yhteisymmärryksessä, eli salliva ja suostumuksellinen yhteispeli yhdistää novellien henkilöitä ja tarinoita. Kirja julistaa ruumiillista nautintoa, on sitten kyse autoerotiikasta, heteroista, homoista tai lesboista. Novelleja voi pitää toisaalta seksifantasioina, toisaalta kuvauksina seksin eri muodoista. Kokoelma yllättää suoralla, yksityiskohtaisella kerronnalla. Raikasta ja ronskia.
Anna Laine: Ota minut nyt. Eroottisia tarinoita selkokielellä, Oppian 2024, 78 sivua. Sain kirjan kustantajalta.
Jasu Rinneoja: Kauno etsii töitä
Jasu Rinneojan kaksitarinaista kirjaa Kauno etsii töitä (Reuna 2023) voi pitää kahden pitkän novellin teoksena, tarinat tosin liittyvät toisiinsa. Kirjan alussa Kauno saa potkut talonmiehen töistä, ja napakasti rajatuissa kirjan luvuissa käsitellään työttömyyden tunteita ja aikuisen, kouluttamattoman miehen paineita ja vaikeuksia saada töitä. Se käy sydämeen.
Tämä Kauno-kirja on jo sarjan neljäs teos, ja tyyli pitää pintansa. Valttina on lempeä huumori ja arkiset tapahtumat. Nätisti Rinneoja kuvaa kovin konkreettisesti ajattelevaa ja ymmärtävää Kaunoa ja muuta maailmaa. Kaunoa tukee ymmärtävä Maija, ja melko eriparista pariskuntaa yhdistää taito nauraa itselle ja yhdessä. Viehättävää.
Jasu Rinneoja: Kauno etsii töitä, Reuna 2023, 120 sivua. Lainasin kirjastosta.
Kati Savola & Johanna Vestinen & Katja Villanen-Juvakka: Valon pilkahduksia
Kolmen kirjoittajan novellikokoelmassa Valon pilkahduksia (Oppian 2023) on yhteensä 12 novellia, kolme jokaista vuodenaikaa kohti. Keväästä kirja alkaa ja päätyy talveen, ja kaikissa on tavallisen arkipäivän realismia. Päähenkilöt ovat lapsiperhearkea eläviä miehiä ja naisia tai yksineläviä aikuisia ja vanhuksia.
Novelleissa kuvataan tavallisuutta, eivätkä tapahtumat vie kohti erityisiä huippukohtia. Tarinoissa on pieniä käänteitä, joista seuraa ihmisenkokoisia havahtumisia tai havaintoja. Kieleltään novellit ovat sujuvia, joskin jonkin verran joukossa on vaikeahkoja rakenteita. Novellit sopivat hyvin suomalaisen elämänmenon makupaloiksi.
Kati Savola & Johanna Vestinen & Katja Villanen-Juvakka: Valon pilkahduksia, Oppian 2023, 104 sivua. Lainasin kirjastosta.
Muistelen anekdoottia, jossa Hannu Salama sanoi lapsilleen jotakuinkin niin, että paras perintö, minkä he voivat mistään tai keneltäkään saada, on lukutaito ja kiinnostus kirjoihin. Pisa22 on pelästyttänyt sivistysvaltiolaiset, joten haastan jokaisen ottamaan oppia tuosta anekdootista ja ostamaan kirjan lähilapselle tai -nuorelle (kaukaisellekin), lisäksi ottamaan lapsen kainaloon lukutuokioon.
Tässä tarkoituksessa kokosin vinkkilistan virittämään kirjahankintoihin.
Elina Kuorelahti & Nunnu Halmetoja: Paha kurki
Kurjet vetoavat minuun selittämättömästi. Kansanperinteessä niillä on ollut hyvää tuova merkitys, mutta kaikellahan on kääntöpuolensa. Elina Kuorelahden kertoma ja Nunnu Halmetojan kuvittama kuvakirja Paha kurki (Nemo 2023) näyttää kummatkin.
Kansanuskomukset muuttuvat mukavasti sadunomaiseksi tarinaksi ja värikkääksi, erittäin eläväksi kuvitukseksi. Kuvakirjan kertojaa ja talonväkeä tulee alistamaan paha kurki, joka vie kaiken, myös kertojan jalokivisormuksen. Sitä pelastamaan saapuu hyvä kurki poikasineen ja eritoten vapauttavine loitsuineen. Virkistävästi kuvakirjatarinaan siirtyy mytologinen salaperäisyys – ja entinen elää nyt.
Elina Kuorelahti & Nunnu Halmetoja: Paha kurki, Nemo 2023, 33 sivua. Lainasin kirjastosta.
Eveliina Talvitie & Jani Ikonen: Ai niin, minä olen muuten Lee
Ai niin, minä olen muuten Lee on kirjoitettu Leen näkökulmasta. Eveliina Talvitien tarinointi tavoittaa mukavasti erityislapsen (neuroepätyypillinen lapsi) tavan tulkita havaintojaan. Minua lämmittää se, että erityisyys on Leelle erityisvoima.
Kouluikäinen poika elää mielikuvitusmaailman ja toden rajalla, ja senkin vuoksi hänen kielellinen ketteryytensä pääsee oikeuksiinsa. Ystävien puute on yksi kirjan teemoista, ja siitä kerrotaan kirjassa vivahteikkaasti. Vivahteikkuudesta puheen ollen Jani Ikosen kuvitus väreineen ja viivoineen tarjoaa hienosti yleiskuvia ja yksityiskohtia.
Kirja sopii eskarilaisista alaluokkalisille – on sitten erityinen tai ei; jokainen on tavallaan.
Eveliina Talvitie & Jani Ikonen: Ai niin, minä olen muuten Lee, Enostone kustannus 2023. Sain kirjan kustantajalta.
Riina Katajavuori: Einarin elokuu
Einarin elokuussa (Enostone kustannus 2023) on viehättävää tapahtumatarinointia 8-vuotiaan pojan loppukesästä. On synttäriä, kavereita, pelkoja ja iloja. Ne välittyvät hyvin, ja Jani Ikosen kuvitus tukee kerrottua.
Riina Katajavuori on monipuolinen kirjailija. Tämä hänen ensimmäinen lastenromaaninsa sopii mainiosti alakoululaisten iltalukemiseksi lapsi vanhemman kainalossa tai lukutaitoisen lapsen omatoimilukemistoksi. Kerronta on sutjakkaa ja ilmeikästä.
Lastenkirjallisuudessa on tarjolla jo paljon kirjoja erilaisista perheistä ja perhetilanteista. Einarin elokuu kertoo ns. tavallisesta ydinperheestä, jossa on vanhemmat ja kolme lasta sekä turvaverkkona isovanhempia. Tavallisen arjen ja sopusointuisen perhe-elämän kuvaus tuo turvallisen tunteen – sellaistakin on ja sellaistakin tarvitaan.
Riina Katajavuori: Einarin elokuu, kuvitus Jani Ikonen, Enostone kustannus 2023, 86 sivua. Sain kirjan kustantajalta.
Satu Leisko: Ihmisenhaltija
En tunne hyvin tämän ajan YA-fantasiatrendejä, joten en osaa verrata Satu Leiskon romaania Ihmisenhaltija (Avain 2023) muuhun nykyfantasiagenreen. Ehkäpä tämä on jopa trendikästä lajia romantasiaa.
Leiskon romaani kuvaa arkista lukiolaisuutta ja ankeita, väkivaltaisia kotioloja niin, että tavallisen elämän pelot ja kauhut väreilevät pahaenteisesti. Romaanin mittaan minäkertoja-Tuulia herättää ahdistuneen ja muilta piilottelevan itsensä etsimään erityisyyttään.
Tuulin uuden vaiheen käynnistävät ihastus Ossi ja ystävä Maria. Samalla arkea puhkoo alitajunta tai sanotaan nyt sama konkreettisemmin: romaanin maailmassa avautuu fantasiataso, jossa Ossi edustaa vastakkaista myyttiheimoa kuin Maria, ja Tuuli on kahden toisiaan vastustavan voimakentän välissä. Tuuli oppii tuntemaan muotoaan muuttavat ihmiseläimet, verestä elävät nälkäiset ja nälkäisiä uhkaavat syötit. Uhkana väijyy lisäksi Tuulin ihmisenhaltija – ei mikään hyvä haltija vaan koetinkivi Tuulille, miten paljon hän antaa vihalle valtaa.
Leisko rakentaa oman mytologiamaailman tarjoten lukijalle siitä vähitellen sirpaleita, joten lukija kokoaa yhdessä sitä Tuulin tietämyksen ja paljastusten lisääntyessä. Hyvin punoutuvat kirjassa pelot, rakkaus, identiteetin etsintä ja salaperäisyys; jonkin verran olisi silti karsinnan varaa. Ihmisenhaltija ei kavahda pahaa eikä tarjoa helppoja ratkaisuja. Se on oiva aloitus sarjalle.
Satu Leisko: Ihmisenhaltija, Avain 2023, 298 sivua. Lainasin kirjan ystävältä.
Tittamari Marttinen: Täysillä kohti unelmia
Tittamari Marttisen nuortenkirja Täysillä kohti unelmia (Pieni karhu 2023) kertoo kampaajaopiskelija Adasta ja hänen ystävistään. Ada on herkkä ja ujo, mutta musiikki antaa rohkeutta, ja hänellä on lahjoja laulajaksi.
Adalle tapahtuu paljon kevään ja pikkujoulun välissä niin opiskelussa kuin musiikkiharrastuksissakin, ja kirja kertoo hyvin nuoren jännityksestä ja toiveista. Samoin se kertoo elävästi siitä, miten ihmissuhteet muuttuvat, kun uusi harrastus tai alan vaihto tuo mukanaan uusia ihmisiä. Mukaan tulee kateutta ja mustasukkaisuutta, joskin kirjan nuorilla on taito setviä ja sanoittaa tunteitaan sekä sopia.
Adan paras ystävä on pitkään ollut Syksy. Marttinen käsittelee sukupuolta ja romantiikkaa avoimesti ja väljästi. Sukupuoli ei kaipaa määrittelyjä, ei myöskään romanttisten tunteiden kohteet. Tykkääminkään ei tarvitse määrittelyjä – ystävyys tai syvempi suhde: nuoret antavat sille aikaa.
Romaani on lempeä, ja se on kirjoitettu selkokielen tapaan, eli kappaleet ovat lyhyitä, palsta kapea ja kili helppoa. Ja jos selko herättää epäileviä mielikuvia, sanottakoon sitten ulkonäköä säekirjaksi. Kirjan alku on hieman hapuileva ja kohderyhmää ajatellen ehkä lapsekas, mutta kuvaus vahvistuu nopeasti. Ilahduttavaa on se, että romaanissa on ammattikoululaisia, sillä heitä ei ruuhkaksi asti löydä nuortenkirjoista. Kirja sopii mainiosti yläkouluun ja siitä eteenpäin.
Tittamari Marttinen: Täysillä kohti unelmia, Pieni karhu 2023, 144 sivua. Sain kirjan kustantajalta.
Magdalena Hai: Sarvijumala
Suosituslistalle ilman muuta kuuluu Finlandia-palkittu Magdaleena Hain Sarvijumala(Otava 2023). Se toimii yläkoululaisista toiselle asteelle – ja sen yli, sillä kirja kestää monta lukukertaa. Olen kirjoittanut kirjasta jo aiemmin postauksen, tässä. Lisään nyt, että Sarvijumalasta ilmestyy myös selkokielinen versio kevään 2024 päätteeksi, eli selkomukautan sen ja Otava julkaisee.
Selkokielisiä novelleja nuorille
Lukemaan oppii ja lukutaidossa edistyy vain lukemalla. Kun lukutaito ei ole hyvä tai lukeminen tympii muuten, alkuun auttavat kirjat, jotka on kirjoitettu helpolla kielellä ja joiden lukemista voi palastella. Viime vuosina on ilmestynyt useita kertomuskokoelmia, jotka on kirjoitettu selkokielellä. Lyhyet jutut auttavat lukemisen alkuun. Tässä on vinkkilista nuorille sopivista selkokertomuskirjoista klassikoista kauhuun:
Minna Canth: Kolme novellia (Ystävät, Salakari, Missä onni?), selkomukautus Tuija Takala (Laatusana 2022)
Tässä vaiheessa en tiedä, kuinka hallituksen leikkaussuunnitelmien käy, mutta linkkaan tähän taannoisen kannanottoni Selkokirjallisuudesta leikkaaminen huolettaa. Leikkausuhka on saanut julkisuutta ja esimerkiksi Yle ja HS ovat julkaisseet juttuja mm. pienilevikkisen laatukirjallisuuden tuen leikkausseuraamuksista.
Hyvä, että selkokirjat ovat olleet esillä tärkeänä lukutaidon edistämisen keinona. Sen ohella toivon, että selkokirjat ovat tästä lähtien esillä ihan kirjoina muiden joukossa, jotta niistä tietoisuus lisääntyy ja mahdolliset ennakkoluulot häviävät. Selkokirjoissa otetaan huomioon lukijan mahdolliset kielelliset vaikeudet, mutta (Selkokeskusta lainaten) vähälevikkinen ei ole vähäarvioista.
Eli selkokirjat ovat kirjoja, kirjallisuutta. Niistä soisi kirjoitettavan kirjoina kirjojen joukossa. Kuten minä tässä jutussa tein.
Haastan siis sinut: kirjoita ja keskustele selkokirjoista kirjojen joukossa.
Suomalainen kansanperinne on aina antanut aineksia kirjallisuuteen, ehkäpä viime vuosina vielä enemmän kuin aikoihin. Kiehtova uskomusperinne selvästi herättää mielikuvituksen. Kansanperinteen haltiat, tontut, pirut ja haamut pistäytyvät nyt selkonovelleissa Salaperäisiä tarinoita. Kokoelman on toimittanut Satu Leisko, ja siinä on kahdeksalta kirjailijalta yhteensä 14 novellia.
Satu Leisko on kirjoittanut kokoelmaan kiehtovan merenneitotarinan ja raapaleita. Raapale on novellimuoto, jossa on 100 sanaa. Leiskon raapaleiden lyhyys tehostaa novellien salaperäisyyttä, ja loppuun jää lukijalle valtaa keksiä lisää. Lopun jättää kutkuttavasti auki myös Anne Leinosen novelli ”Koska sinä olet minun”. Novellin kaveruksien uimareissulla tapahtuu kummia, mikä auttaa toista pojista rohkaistumaan.
Jasu Rinneojalta on kolme mukavaa arkea ja yllättävää yhdistävää novellia, Riikka Tuohimetsältä murhatarina ja Mirjam Häkkiseltä ekologinen kannanotto haltiahenkisesti. J. S. Meresmaan ”Navettakissa”-novellissa kissan sijaan ilmestyy yllätyseläin. Näissä novelleissa nykyisyys ja tulevaisuuskin toimivat yliluonnollisen rinnalla.
Kaksi novellia sijoittuu menneeseen aikaan, ja se välittyy hyvin niiden tunnelmasta. Silja Vuorikurun novelli ”Ennustus” tapahtuu maatalossa, jossa vierailija kuulee mieleen jäävän ennustuksen. Sanna-Leena Knuuttilan novelli on viehättävästi perinteitä kunnioittava tonttutarina.
•
Novellien aiheet vaihtelevat virkistävästi, ja novellien henkilöissä on otettu huomioon moninaisuus niin iän, sukupuolen kuin seksuaalisen suuntautumisenkin suhteen. Selkokielen kannaltakin on vaihtelua. Toiset novelleista ovat kieleltään helpompia kuin toiset. Kokoelmassa se on kätevää, koska se antaa lukijoille kielen tason suhteen valinnanvaraa ja toisaalta osoittaa, että helpollakin kielellä viritetään tarinaan jännite ja yllätys. Joissain novelleissa on vaikeahkoja sanamuotoja, ja rivityksessä on pientä heiluntaa selkoihanteista.
Kirjan kannen ja kuvituksen on tehnyt Nora Niemispelto. Kuvituksen aiheina on novellien henkilöt tekoälyhenkisesti, voimakkain värein ja tehokkain silmin. Kuvat sopivat kirjan tunnelmaan. Uskon Salaperäisten tarinoiden kokonaisuudessaan käyvän sekä nuorten että aikuistenkin selkolukijoiden makuun.
•
Satu Leisko (toim.): Salaperäisiä tarinoita. Novelleja. Avain 2023, 103 sivua. Sain kirjan novellin kirjoittajalta.
Kommentoi minulle blogiini tai Facebookin tai IG:n tämän jutun postaukseeni – voit voittaa kirjamessulipun. Voittolipun jakamiseksi tarvitsen sinulta sähköpostiosoitteesi. Arvon voittajan 16.10.2023.
Eeva Kilpi on ikoni ja idoli, kirjailija, jonka aihevalinnat ovat muuttaneet suomalaista kirjallisuutta. Etenkin ikääntymiseen ja naisen seksuaalisuuteen liittyvä suora käsittelytapa on huomionarvoista. Lisäksi luonnonsuojelullinen vaikuttaminen on ollut aikaansa edellä, eikä sen merkitys ole jäänyt ”vain” kirjallisuusaiheeksi vaan laajalti yhteiskunnalliseksi.
Katson Kilven tuotannon klassikkoihin kuuluvaksi, ja poimin klassikkohaasteeseen (ks. haaste blogista Oksan hyllyltä) Kilven kirjan yli 50 vuoden takaa, novellikokoelman Kesä ja keski-ikäinen nainen (WSOY 1970, BookBeat 2018/2023). Samastun kirjan nimeen, se oli yksi valintakriteereistäni. Niminovellin alku vastaa toimintaani omalla maapläntilläni:
”Tullessaan tähän ihmisten hylkäämään, jumalan selän takana olevaan paikkaan hän oli päättänyt elää sovussa luonnon kanssa, sovussa hyönteisten, hiirien, myyrien, kärpästen, jopa liiankin kanssa. Tänä kesänä ei edes heinää niitettäisi pihasta. Se saisi kasvaa vapaasti ja aivan niin rehevästi kuin halusi. Niin kauan kuin tällä kirotulla saastaan ja jätteisiin hukkuvalla maapallolla ruohonkorsi vielä nosti päätään, hän ei ainakaan olisi ihminen sitä katkaisemaan.”
•
Niminovellissa keski-ikäinen nainen, Id-Maria, viettää mökillään itsellistä kesää. Hän elää eristyksissä, vaatimattomasti luonnon kiertokulun mukaan. Hän on kynnyksellä:
”Hän oli aina ihmetellyt mikä se identiteetti oikein oli. Se oli varmaan tätä: että ihminen tunnustaa keski-ikäisyytensä.”
Mökin lähellä ammottaa avohakkuu ja grynderi myy lammen rannat mökkitonteiksi loma-asukkaille, jotka tuuppaavat synteettisiä pesuaineita veteen. On silti metsää ja lähde, sieniä, marjoja ja linnunlaulua.
Nainen riittää yksinäisenäkin itselleen. Työkaverin piipahdus ja pieni lemmenkohtaus mättäiden päällä tuo vain pientä jännitettä ja toisen näkökulman avioeroon. Yllätysilon tarjoaa pojan saapuminen mökille – ehkäpä uudenlaisen suhteen viriämisen aikuistuviin lapsiin. Id-Marialla on enää yhdestä ikkunasta avautuva näkymä koskemattomaan luontoon – sitä siis vielä on ja on oltava jatkossakin. Oivallus syntyy:
”Miten sanottiinkaan: että valta maailman muuttamiseen on keski-ikäisillä; hänen täytyi ajatella tätä asiaa perusteellisesti, mitä kaikkea se sisälsi.”
•
Tätä on Kilven proosa: tarkkaa, tuoretta, rytmikästä, selkeää kieltä – mutkatonta ilmaisua. Ei aiheita eikä teemoja hiivistellä, mutta niitä ei pureskella lukijalle valmiiksi tai helposti nieltäväksi soseeksi vaan aina jotain jää auki, sattumiksi lukijan sulatella.
Kokoelmassa on vain viisi novellia. Kahdessa ensimmäisessä möyhennetään seksitabuja, ja ne tuntuvat sopivat kirjan ilmestymisajan virtauksiin. Vapaa seksi alkoi olla valtavirtaa, mutta Kilven novellissa nainen ravistelee sitä vielä hitusen lisää: luennoi vanhusten seksistä ja menee sänkyyn lastensa ikäisen parikymppisen kanssa.
Novelleista kätketyimmäksi (ainakin minulle) jää ”Raportti”, jossa eronnut keski-ikäinen nainen saadaan ryöpyttämään ajatuksiaan ihmelääkkeen voimin. Yksi novelleista on nimeltään ”Tamara ja minä” ennakoiden rakkausklassikoksi mainittua Tamara-romaania, joka ilmestyi muutamaa vuotta myöhemmin. Novellissa Tamaran sitoutumattomasta seksielämästä virtaa saa sitä sivusta seuraava kertoja, Tamaran kuuntelija:
”Hänen kuvauksensa tästä oli jälleen yksi elämäni voimakkaimpia kokemuksia, olen siitä hänelle sydämestäni kiitollinen.”
•
Kaksi ensimmäistä novellia kuuntelin Eija Ahvon taitavasti lukemana, muut luin verkkokirjasta. Minulle yhä sopii parhaiten lukeminen, siten tekstiin ja kerronnan keinoihin uppoaminen. Pidin kovasti kuulemastani ja lukemastani, silti luonnehtisin, että tämä novellikokoelma oli minulle eritoten ajankuva ajattomine aineksineen ja katselmus kirjailijan proosatuotannon pääteemoihin. Arvostan.
•
Eeva Kilpi: Kesä ja keski-ikäinen nainen, WSOY 1970 / BookeBeat 2018/2023. Äänikirjana 3 tuntia 50 minuuttia, lukijana Eija Ahvo: 84 sivua.
•
Klassikkohaasteessa olen lukenut seuraavat teokset:
Hyvää selkokielen päivää 29.5.2023! Tänään haastetaan viestimään rohkeasti selkokielellä – tai selkokielestä. Jaa somessa postaus, jossa kerrot, miten olet käyttänyt selkokieltä (#selkokieli #SelkokielenPäivä #RohkeastiSelkokielellä).
Minä jaan tänään postauksen uudesta selkonovellikirjasta Ilo elää (Opike 2023). Kirjassa on 13 lyhyttä kertomusta, jotka valittiin selkonovellikilpailun yli 100 novellin joukosta. Kilpailuaiheena oli ilo, ja nyt on ilo lukea monipuolinen kokoelma (ks. kustantajan esittely). Kirjan kansi on ihastuttavan raikas.
Joissain novelleissa ilo mainitaan suoraan tai ilonaiheet ovat selvät, toisissa ei. Kari Tapanisen voittajanovellissa ”Kaikki on niin iloisia” Junnulle syy iloita paljastuu samalla kuin lukijalle: Junnu herää koomasta. Mukana on hiljaista huumoria ja onnea onnettomuudessa.
Eli hankalista asioista voi löytyä eri puolia. Esimerkiksi Hanna Eskelisen novelli ”Ananasmehu” alkaa paniikkikohtauksesta, mutta… Jätän löytämisen ilon lukijalle. Osa novelleista on sellaisia, joissa ilo kurkkii jossain taustalla, mutta siellä se on. Muutama novelli jää mieleeni hauskasti kutkuttamaan. Esimerkiksi Elisa Haverisen ”Ämpärin ääni” ja Sami Lahtisen ”Ystäväni Juha” sisältävät yllättäviä koukkuja.
Selkeitä onnen aiheita novelleissa ovat esimerkiksi uusi koti, ystävä, työ ja rakastettu. Kokoelman etu on se, että novelleiden henkilöt ovat eri-ikäisiä, eri sukupuolia ja ihan erilaisissa elämäntilanteissa. Selkokielen vaikeustaso vaihtelee sopivasti: osa teksteistä on perusselkokieltä, osassa on jo melko vaativaa selkokieltä. Se tekee kokonaisuudesta vaihtelevan ja monikäyttöisen.
Ilo elää sopii mukavaksi lukukokemukseksi jokaisen omiin lukuhetkiin mutta myös lukupiireihin ja koulukäyttöön. Uskon monesta novellista irtoavan aiheita keskusteluun: novellit herättävät mielipiteitä ja tulkintoja. Lukuloa!
•
Ilo elää. Selkonovelleja, Opike 2023, 82 sivua. Sain kirjan kustantajalta.
Haruki Murakamilla taito nyrjähdyttää tavallisuutta vinksalleen herättää kiinnostukseni. Olen viettänyt hienoja kirjallisuushetkiä hänen proosansa seurassa – sellaisia, joissa tuntuu siirtyvän toiseen maailmaan, uskomattomuudessaan uskottavaan. Esimerkiksi yhtenä jouluna 1Q84 oli sellainen.
Luin uusinta suomennosta Ensimmäinen persoona (Tammi 2022) pikkuhiljaa, novellin silloin tällöin. Todennäköisesti se vaikutti otteettomuuteen: en oikein saanut kiinni juttujen juonesta. Tässä todettakoon myös, että baseball ei kuulu missään määrin kiinnostuksen kohteisiini, joten yksi pitkä senaiheinen novelli (vaikkakin otsikoltaan runoihin viittaava) jäi etäiseksi (vaikkei kyse ollut vain pelistä).
Alkupuolen novelleissa ihmettelin toistoa ja jonkinlaista hahmottomuutta. Minun oli silti jo ensimmäisen novellin ”Kivityynylle” lopussa tunnustettava, että novellin saa käännettyä ihan toiseen asentoon loppukappaleella tai -lauseella. Mutta vasta kokoelman kaksi viimeistä novellia saivat minut innostumaan.
•
Sain kaipaamaani nyrjähtyneisyyttä novellissa ”Shinagawan apinan tunnustuksia”, jossa vanha apina kertoo minäkertojalle rakastamisesta. Siinä on Murakami-taikaa:
”Hämmennyin taas. Tuntui siltä kuin todellinen ja epätodellinen olisivat vaihdelleet paikkojaan summittaisesti siellä täällä.”
Myös päätös- ja niminovelli ”Ensimmäinen persoona” miellytti. Siinä kiteytyy Murakamin kertojataito, jossa yhdistyvät tarkka kuvaus, jotain odottamatonta väreilevä tunnelma ja avoimen kutkuttaviksi jäävät asiat. Ja kukapa ei identiteettinsä kanssa olisi hukassa. Siihen Murakamista saa tarttumapintaa.
”Olin olemassa tällä hetkellä, tässä paikassa yksikön ensimmäisessä persoonassa. Mikäli olisin kerrankin valinnut toisin, en varmaankaan olisi juuri tässä. Mutta kuka kumma on tuo peilissä näkyvä mies?”
•
Haruki Murakami: Ensimmäinen persoona, suomentanut Antti Valkama, Tammi 2022, 189 sivua. Lainasin kirjastosta.
Olethan huomannut Helmet-haasteen eli 50 vihjettä, jonka perusteella voit valita haasteeseen sopivaa luettavaa? Sama haaste koskee selkokirjoja, ks. Selkokeskuksen sivut.
Lähden vinkkileikkiin mukaan! Seuraavassa on lista omista selkokirjoistani ja ehdotukset, mihin Helmet-(selko)haasteen kohtiin ne sopivat.
Kirjoittamani ja mukauttamani selkokirjat (ja linkit niistä kirjoittamiini juttuihin) ilmestymisjärjestyksessä:
2. Kirja kertoo lapsesta ja isovanhemmasta: Sormus
4. Kirja, jonka aioit lukea viime vuonna: Ehkä ajattelit lukea kirjani, jota et vielä ole lukenut.
6. Kirjan kansikuvassa on vaate tai kirjan nimessä on jokin vaate: Paimentyttö- ja Sormus-kirjojen kansissa voi kiinnittää huomiota kansikuvien henkilöiden vaatteisiin.
11. Kirjailijan nimessä on yhtä monta kirjainta kuin sinun nimessäsi: Voi olla!
13. Kirjan kansi on värikäs tai kirjan nimi on värikäs: Sormus, Kullervo
19. Kirjassa on paikka, jossa olet käynyt: Paikka voi olla metsä tai iso tai pieni kaupunki – Kierrän vuoden, Onnen asioita, Niin metsä vastaa
20. Kirja kertoo naisesta, joka on matkalla: Agnes, Paimentyttö
22. Kirja kertoo aiheesta, josta olet lukenut paljon: Voi olla – kirjani sopivat tähänkin: luonto, metsä, historia, naisen elämä…
26. Kirja, jonka lukeminen on sinulle haastavaa jostakin syystä: toivottavasti ei ole, mutta jollekin voi olla vaikea lukea esimerkiksi Kullervon elämästä, jossa kaikki menee huonosti.
28. Kirjassa on sama vuodenaika kuin lukuhetkellä: Kierrän vuoden, Onnen asioita, Niin metsä vastaa, Paimentyttö, Sormus – niissä on kaikkia vuodenaikoja.
29. Kirjassa on minäkertoja. Minä-kertoja kertoo tapahtumista omasta näkökulmastaan: Kierrän vuoden, Onnen asioita, Agnes, Lauralle oikea, Niin metsä vastaa, Paimentyttö, Sormus, Kolme novellia…
32. Kirja kertoo asiasta, josta haaveilet: Jos haaveilet rakkaudesta, lue Lauralle oikea ja Sormus. Jos haaveilet tavalliseen elämään jotain mukavaa tai yllättävää, lue Hyvä päivä.
33. Kirja, jonka voit lukea kerralla alusta loppuun: Hyvä päivä -novellikokoelmassa on lyhyitä juttuja – kyllä muutkin kirjani sopivat tähän kohtaan.
35. Kirjassa tehdään työtä, joka on sinulle tuttua: Teetkö huonekaluja ja verhoilet niitä tai olet tehnyt työtä kaupassa? Lauralle oikea
36. Olet ennakkoluuloinen kirjan kirjoittajaa kohtaan: Nyt paljastuit!Toivottavasti et ole lukemasi jälkeen.
37. Kirja kertoo elämäntavasta, jota ei enää ole: Vanhat runot, uudet lukijat; Hanna, Agnes, Paimentyttö, Kullervo, Kolme novellia, Sormus
38. Kirjan tarina perustuu myyttiin, taruun tai legendaan: Kullervo, Niin metsä vastaa
39. Kirja, josta sait vinkin mediasta tai sosiaalisesta mediasta: kaikki
40. Kirjassa hylätään jotain: Kullervo
42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa: Vanhat runot, uudet lukijat; Niin metsä vastaa
44. Kirja kuuluu genreen eli kirjallisuuden lajiin, jota et lue yleensä. Genrejä ovat esimerkiksi runous, scifi, dekkarit ja elämäkerrat: Jos et ole lukenut runoja, lue Kierrän vuoden, Onnen asioita ja Vanhat runot, uudet lukijat.
45. Kirja sopii haastekohtaan, johon olet jo lukenut kirjan: kaikki
46. Kirjassa on epätavallinen mies tai poika: Kullervo
49. Kirja on julkaistu vuonna 2023: toivottavasti elokuussa ilmestyy kaksi uutta selkokirjaani.
50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä: kaikki – toivottavasti!
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 