Aihearkisto: Tietokirja

19 joulukuun, 2025 · 1:30 pm

Kirjoitusoppaita: Lumottu pikajuna & Kirjoita vuosi & Aiheiden kirja

Elämme merkillistä aikaa, jolloin kirjojen lukeminen ja ostaminen sekä lukutaito ovat vähenemässä mutta kirjoja julkaistaan entistä enemmän ja kirjoittaminen kiinnostaa. Säännöllisen tiheästi ilmestyy erilaisia kirjoitusoppaita harrastajille ja kirjoittamisesta kiinnostuneille, miksei myös ammattikirjoittajille.

Viime aikoina olen tutustunut kolmeen erilaiseen oppaaseen ja todennut ne antoisiksi. Siispä lyhyet esittelyt niistä. Eivät ehkä vinkkini ehdi pukinkonttiin, sillä näiden kirjojen osto onnistuu kenties kätevimmin verkkokaupasta, mutta kirjoista ei katoa inspiroivuus, vaikka niihin tutustuisi joulusesongin jälkeen.

Mervi Heikkilä & Anne Leinonen: Lumottu pikajuna. Kirjoita lyhyesti

Mervi Heikkilä ja Anne Leinonen ovat kirjoittaneet yhdessä useita kirjoittamisoppaita. Lumottu pikajuna (Haamu 2025) on suunnattu viidesluokkalaisista ylöspäin, ja kirjassa on otettu huomioon myös sanataiteen ohjaajat. Kuvitus on sarjakuvataiteilija Brocin käsialaa, hieman mangatyylistä ja mukavasti tekstiä elävöittävää. Taitto on miellyttävä, ja kokonaisuus kaikkineen havainnollinen ja helppokäyttöinen.

Opas keskittyy lyhyisiin tekstiin ja poikkeuksellisesti jopa vähän ottaa huomioon selkokirjallisuuden. Kirja konkretisoi sanamäärin, mitä lyhyet tekstit tarkoittavat, ja kirjalijat myös keksivät oman, maukkaan suomennoksen 500 sanan flash fiction -termille: viuhkale. 

Kirjassa teoria esitetään napakasti ja keskitytään harjoituksiin, joita on kolmea vaikeustasoa. Harjoituksia on paljon erilaisista kirjoittamisen näkökulmista, joten valinnanvaraa löytyy eri tilanteisiin. Itse ammatillisesti innostuin ja otan varmasti työssäni käyttöön.

•

Mervi Heikkilä & Anne Leinonen & kuvitus Broci: Lumottu pikajuna. Kirjoita lyhyesti. haamu 2025, 95 sivua. Sain kirjan kustantajalta. (Tämä on kirja-arviointi, ei mainos.)

Päivi Koivisto & Sinikka Vuola (toim.): Kirjoita vuosi. 12 matkaa kirjoittamisen taitoon

Päivi Koivisto ja Sinikka Vuola ovat toimittaneet kirjoittamisen kirjan 12 kuukaudelle, siksi nimi Kirjoita vuosi (Arthouse 2025). Jokainen kirjan 12 luvusta on eri kirjailijan kirjoittama, ja jokaisen kirjoittajan kulma on hieman erilainen kirjoitusprosessiin. Joka luku sisältää kirjoittajan pohdintaa, vinkkejä ja konkreettisia kirjoitusharjoituksia. Kirja ottaa myös huomioon eri genret.

Kirja sopii monenlaiselle kirjoittajalle, ammattilaiselle ja aloittelijalle. Toimittajat tiivistävät tarkoituksen: ”Tavoitteemme on ollut laatia matalan kynnyksen opas, joka rohkaisisi lukijaa kokeilemaan, syventämään ja monipuolistamaan kirjoittamisen taitojaan.” Hyvin tuo toteutuu, sillä kirjoitusharjoituksia riittää. Kirjoittamiseen ryhtyminen varmasti helpottuu kirjan avulla.

Kaikista 12 opastajasta ja jutusta tekisi mieli jotain mainita, mutta valikoin nyt vain kourallisen. Siri Kolun näkökulmajuttu konkretisoi hienosti kokeiluja, jotka auttavat näkökulmien valintaa. Anneli Kanto tarjoaa käytännöllisiä vinkkejä taustatyöhön, kun kirjoittaja tarvitsee tekstiinsä aitoa ajankuvaa. Tapani Bagge avaa jännityksen toimivia rakenneratkaisuja, joita sopii varioida. Kiinnostavaa on lukea Monica Fegerholmin kirjoitusprosessia, joka avaa hyvin myös hänen tuotantonsa kirjoittamistapaa. Erityisen ilahtunut olen Silvia Hosseinin luvusta esseestä, sillä lajien välissä likuva melko hähmäinen esseelaji saa Hosseinin kynästä valoa ja virettä. 

Mainio kirjakokonaisuus, jonka uskon maistuvan myös ylipäätään kirjallisuudesta kiinnostuneille. 

•

Päivi Koivisto & Sinikka Vuola (toim.): Kirjoita vuosi. 12 matkaa kirjoittamisen taitoon, Art House 2025, 312 sivua. Kirjoittajat: Pauliina Vanhatalo, Siri Kolu, Anneli Kanto, Sinikka Vuola, Anne Leinonen, Tapani Bagge, Marko Hautala, Matti Kangaskoski, Johanna Venho, Henriikka Tavi, Monica Feagerholm ja Silvia Hosseini. (Tämä on kirja-arviointi, ei mainos.)

Jani Saxell: Aiheiden kirja. Uusia näkökulmia, teemoja, tekniikoita luoville kirjoittajille

Jani Saxell lähestyy kirjoittamista aiheiden valinnasta vaan siitä, mistä ja mitä kirjoittaja kirjoittaa. Rakenne on tässä Aiheiden kirjassa (Art House 2025) innostava, sillä kirjan seitsemän lukua keskittyvät tiettyihin teemoihin: ikään liittyvät siirtymät, maagisuus ja kauhufantasiat kasvukertomuksissa, perhekuvaukset, antisankarit (myös tv-sarjoissa), työläiskuvaukset, aikalais- ja sukupolvikuvaukset sekä lopuksi alueellisuus. 

Saxellin kirja on tarkoitettu jo edistyneille kirjoittajille, esikoistaan tai toisinkoistaan työstäville. Kirjan käsittelytapa on monipuolinen ja lähestymistapa esseistinen. Saxell käsittelee kunkin luvun teemaan valittuja kirjoja, lisäksi muiden lukijoiden havaintoja niistä, myös kirjabloggaajien. Jokaisen luvun jälkeen tulee lista harjoituksia kirjoittajille.

Tästä lyhyestä esittely typistää kirjan, mutta sellaisen uhallakin tiivistän, että Aiheiden kirja sopii kirjojen analyysista kiinnostuneille: toisen lukijan havainnot voivat ruokkia omia tai innostaa kirjassa mainittujen teosten lukemiseen – tai omaan kirjoittamiseen. Kokonaisuus on sivistynyt. Minä luin sitä kesästä joulukuuhun luvun silloin tällöin mukavasti ruokkien lukunäkökulmiani.

•

Jani Saxell: Aiheiden kirja. Uusia näkökulmia, teemoja ja tekniikoita luoville kirjoittajille. Art House 2025, 268 sivua. Sain kirjan kustantajalta. (Tämä on kirja-arviointi, ei mainos.)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Asiaproosa, Kirjallisuus, Tietokirja

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , ,

11 joulukuun, 2025 · 3:20 pm

Juha Hurme: Suomen nuijituin nainen

Juha Hurme on oivallisesti valinnut elämä ja teokset -aiheeksi Anni Polvan, yli 100 kirjaa kirjoittaneen ja kolme miljoonaa kirjaa myyneen kirjailijan. Kirjan nimi Suomen nuijituin nainen (Teos 2025) kuvaa kriitikoiden kantaa viihde- ja lanu-kirjailijaan. Kirjailija Polva itse on tiivistänyt osansa kirjailijana: ”Ainakin minun kohdallani kaikki ihmiset on kivoja. Jos nyt jätetään nuo lehtikriitikot pois, mutta kaikki muut on olleet niin kauhean kivoja.”

Vaikuttaa siltä, että Hurme on ahminut koko Polvan tuotannon. Nostan hattua. Toisaalta hämmästelen, että kirja koostuu pitkälti lyhyistä teosreferaateista ja pitkähköistä sitaateista. Toisaalta taas pidän sitä kunnianosoituksena, sillä näin Polvan tuotanto saa kokonaiskatsauksen. Lukijana saan hämmästellä etenkin romanttisen viihteen kaavan variointitaitoa, jota Polvalla riitti.

Polvan tuotannosta Tiina-sarjan ensimmäinen kirja on myös selkomukautuksena (Pieni Karhu 2022).

Polvan lasten- ja nuortenkirjallisuus saa tasa-arvoisen kohtelun. Kirjan väärti on todellakin tämä puoli Polvan tuotantoa, sillä Tiina-sarja veti lukemisen pariin monta vuosikertaa lapsia. Itsekin olen Tiina-väkeä. Minut sai kyllä eritoten kiinnostumaan kuvaukset Polvan Kaisa-sarjasta, jota en tunne, sillä mainion ärhäkältä nimihahmo vaikuttaa.

•

Hurmeen kirjan alkupuoli on kiinnostava, sillä Anni Heinosen lapsuus- ja nuoruusvaiheet Hurme kuvailee elävästi. Vähävaraisen perheen ahtaat asuinolot ja kesät Lammin mökillä elävöittyvät hienosti.

Erikoisen niukaksi elämäkerrallinen aines muuttuu, kun Anni avioituu Polvianderinsa kanssa. Sotavuosissa vielä on elinolotarkkuutta, mutta sen jälkeen ei elämänmenosta juuri muuta irtoa kuin se, miten työteliäs kotirouva Anni oli viisine lapsineen ja kotihommineen. Viimeiset vuosikymmenet jäävät erityisen niukoiksi. Hurme kuittaa:

”Vahvan ja lahjakkaan naisen kutistumista vapaaehtoisesti kotirouvan suppeaan rooliin Polva käsitteli toisaalla: hän työsti teemasta noin 35 variaatiota arvoituksellisissa viihderomaaneissaan.”

•

Toisaalta Anni Polva on kirjoittanut muistelmateoksia, joten elämästä uteliaat voivat siirtyä lukemaan alkulähteitä. Niitä Hurme nostaa kulttuurihistoriallisesti merkittäviksi, lapsuuskuvauksia jopa etnografisesti arvokkaiksi.

Anni Polvasta tulee myös komeasti yhden aikakauden ikoni Kalle Päätalon rinnalle: kirjakauden, jolloin kirjoja myytiin ja luettiin: ” – – syntyi reilun sadan vuoden jakso osapuilleen välille 1880–2000, jolloin ihmiset lukivat kirjoja ja kansalaisyhteiskunta rakentui kirjallisen sivistyksen varaan.”

Suosittelen kyllä Hurmeen tekstiä, sillä sen liukkaus ja veikeä sanailu viihdyttävät, välillä naurahtelen sanavalintoja. Hurme siis kirjoittaa hauskasti mutta ei naureskele kohteensa kustannuksella. Taustalla on arvostus sanatyöläistä, tuotteliasta tekijää kohtaan. Silkkihanskoja ei Hurmeella ole, mutta ote on toinen kuin menneiden vuosikymmenten asenteellisilla kirjallisuudentutkijoilla ja -kriitikoilla. Kirjan lopun tiivistysluku Polvan tuotantopiirteistä on mainio. 

•

Juha Hurme: Suomen nuijituin nainen. Anni Polvan elämä ja teokset. Teos 2025, 135 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.

Tämä on kirja-arvio, ei mainos.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Elämäkerta, Kirjallisuus, Tietokirja

Avainsanat: ,

8 lokakuun, 2025 · 6:00 am

Tutkimusretkellä selkokieleen / Selkosyksy 2025

Julkaisen lokakuussa juttuja selkokirjoista, mutta sarjaan mahtuu lisäksi tietokirja, jossa haarukoidaan selkokieltä tutkimuksen näkökulmasta. Camilla Lindholmin ja Leealaura Leskelän toimittama Tutkimusretkellä selkokieleen (Gaudeamus 2025) tarjoaa monia näköaloja selkokielen nykytilaan. Tänään 8.10. vietetään Selkeän kielen päivää, mikä tarjoaa tilaisuuden pysähtyä selkeääkin selkeämmän kielen nykytilaan.

Kaikkiaan teoksessa on 21 artikkelia, ja kirja jakautuu neljään osaan: selkokielen tutkimus, tarve ja käyttäjät, erilaiset lähestymistavat sekä erilaiset selkoviestinnän piirteet. Jo tästä huomaa, että kirja antaa kattavan kuvan selkokielestä eri näkökulmin. Jos lukija ei tunne selkoviestintäkenttää hyvin, kirja on erityisen avartava lukukokemus – eikä vähiten siksi, että tekstien kieli on soljuvaa, asiatyylistä yleiskieltä. Lisäksi kirjan tietolaatikot tiivistävät osuvasti olennaista. Asiaan vihkiytyneille artikkelikokoelma täydentää ja ajantasaistaa ansiokkaasti tuttua aihetta.

•

Selkokielen tutkimukseen liittyvät artikkelit osoittavat kiinnostavasti kansainvälisen yhteistyön ja tutkimustyön kontekstin, ja lisäksi selkokieli oikeutetusti asetetaan paikoilleen tärkeäksi osaksi saavutettavuutta. Artikkelissa ”Apuvälineitä selkotekstien kirjoittamiseen ja arviointiin” otsikkonsa mukaan artikkeli välittää vinkkejä. Lähestymistapa osoittaa konkreettisesti sen, miten monialaisen soveltamisen taito rikastaa selkokäytäntöjä, esimerkiksi kääntäjien menetelmiä voi hyödyntää selkotyössä.

Kirja keskittyy myös selkokielen käyttäjiin, ja siihen liittyen artikkelit valottavat uutta selkokielen tarvearvioita ja käyttäjien erilaisia lähtökohtia. Jos viranomaisia tai muita toimijoita askarruttaa raha, suosittelen artikkelia, jossa käsitellään selkokielen kustannusvaikutuksia. Yksiselittinen, tekokas, selkokieliammattilaisen teksti säästää kuluja.

Artikkeleissa tuodaan esille kirjoitetun selkokielen lisäksi puhe ja vuorovaikutus. Tarjolla on myös annos kieliaktivismia. Kiinnostavia artikkeleita selkotekijöille oman työn tueksi ovat kirjan tekstit, joissa pureudutaan sanastoon, rakenteisiin ja visuaalisiin seikkoihin. On tärkeää tarkastella näkökulmia kielen valinnoista ja saada avartavia havaintoja niistä. Lisäksi on paikallaan, että myös selkokirjallisuus on saanut kirjaan oman lukunsa, sillä selkokirjat ja lukijatutkimus tarvitsevat näkyvyyttä – ja lisää tutkimusta.

•

Tutkimusretkellä selkokieleen popularisoi selkoviestintätutkimusta tarkoituksenmukaisesti. Kirjasta saa varmasti irti paljon, vaikka ei ole kieliasiantuntija eikä selko-osaaja. Selkotekijöitä se virittää ja virkistää: kirja pitää ajan tasalla.

•

Tutkimusretkellä selkokieleen, toimittanut Calmilla Lindholm & Leealaura Leskelä, Gaudeamus 2025, 325 sivua. Sain kirjan kustantajalta.

Blogissani on käynnissä Selkosyksy 2025.

2 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Kirjallisuus, selkotekijä, Tietokirja

24 heinäkuun, 2025 · 9:00 am

Naistenviikkoni 2025: koonti

Naistenviikon kirjavalikoimani syntyi sattumalta. Toisia täsmäsin nimipäiviin sopivasti, toiset kirjat olivata minulle ”must”-luettavaa, jonka varasin kesälomalleni, ja monet poimin sattumalta mukaan.

Kesäinen naistenviikkohaaste on sopivan rento. Naisnäkökulma johdattelee minua valinnoissani. Kaikki kirjailijat ovat naisoletettuja, ja kirjoissa monilajisesti käsitellään naisen asemaa perheessä ja yhteiskunnassa. Valikoimaan mahtuu viihdettä ja vakavaa.

Koko naistenviikkohaasteen kokoaa Tuulevin lukublogi. Tässä on minun viikkoni yhteenveto juttulinkkeineen:

18.7. Chimamanda Ngozi Adichie: Unelmia 

Kansainvälistä laatuproosaa, henkilövetoinen lukuromaani

19.7. Liz Nugent: Särmikäs Sally Diamond  & Patricia G. Bertényi: Rikoksista pahin

Jännityskirjallisuuden epätavallista laitaa, särmäistä näkökulmaa naisiin kohdistuvasta väkivallasta

20.7. Ulla Rask: Blanka, Itämeren tytär & U. M. Susimetsä: Hämeen linnan Kerttuli

Kotimaisesta historiallisesta romaanista kaksi esimerkkiä, kummatkin 1600-luvun alkupuolen elämästä

21.7. Johanna-nimivariaatioiden teemalla:

Jenny Erpenbeck: Kairos 

Johanna Elomaa: Rosalisa 

Jenna Kostet: Sinisiipisten saari 

Romaaneja meiltä ja muualta moneen makuun: tyylikästä saksalaista, tunteikasta suomalaista ja kepeää kotimaista.

22.7. Emily St. John Mandel: Rauhallisuuden meri

Scifiä tätä aikaa ja arkea virkistämään, aiheena aikamatkailu.

23.7. Soili Pohjalainen: Perätilassa 

Harvinaista herkkukaunokirjallisuutta, jossa kevyt, raskas, hauska ja vakava sekoittuvat.

24.7. Krista Launonen: Kuvankauniit ja kuolleet 

Naistenviikkoni tietokirjaosuus, joskin tieto ja henkilökohtainen sekoittuvat.

Onnittelut työstänne, kirjailijat! Onnittelut lukijoille siitä, että luette!

Onnittelut lisäksi naistenviikon inspiroijille:

  • Riikka (18.7.)
  • Sari, Saara, Sara, Salla, Salli ja Sarita (19.7.)
  • Marketta, Maarit, Reetta, Reeta, Maaret ja Margareeta (20.7.)
  • Johanna, Hanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hannele, Hanne ja Joanna (21.7.)
  • Leena, Matleena, Leeni ja Lenita (22.7.)
  • Olga ja Oili (23.7.)
  • Kristiina, Tiina, Kirsti, Kirsi, Krista, Kiia ja Tinja (24.7.)

1 kommentti

Kategoria(t): Asiaproosa, Äänikirja, Dekkari, haaste, Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, Listaus, Naistenviikko, Romaani, Tietokirja

Avainsanat:

24 heinäkuun, 2025 · 6:24 am

Krista Launonen: Kuvankauniit ja kuolleet

Kristat ja muut Kristiinan johdannaiset: hyvää nimipäivää naistenviikon päätteeksi! Merkkipäiväänne olen valinnut Krista Launosen kirjan Kuvankauniit ja kuolleet (Deadline Kustannus 2025). Se saattaa juhlaan ja arkeen langettaa varjon johtuen siitä, että jos olet nuori, kaunis ja viattoman oloinen valkoinen tyttö tai nainen, olet potentiaalinen ideaaliuhri.

Launonen esittelee ja pohtii kirjassaan, miten media ja taide käsittelee henkirikosten naisuhreja.  Tilastollisesti miehet joutuvat useimmiten uhriksi, mutta mediassa on perinteisesti tilaa saaneet naisuhrit, jotka ovat nuoria ja kauniita, taustaltaan puhtoisia ja valkoisia. Launonen on valinnut tietokirjaansa muutaman esimerkin pääosin selvittämättömistä tapauksista, joista suomalaisille tutuin on 1950-luvulla suohaudasta löydetty Kyllikki. Launonen haluaa myös murtaa sitä, että vain valkoinen, viaton neito kiinnostaa yleisöä ja poliisia, ja siksi mukana tarkastelussa on musta prostituoitu ja transnainen.

•

Ideaaliuhrien tarkastelun Launonen aloittaa Seineen hukkuneesta pariisilaisesta Annesta, jonka kipsattua kuolinnaamiokuvaa myytiin 1880-luvulla. Sellainen löytyy jopa Akseli Gallen Kallelan kotimuseosta. Annen avulla kirjassa tuodaan esille etenkin 1800-luvun taide, jossa hekumoitiin raukeilla naiskuvilla. Ideaaliuhriin liittyy runsaasti seksualisoitua sukupuolittumista. 

”Arjessa naisten fyysistä kyvyttömyyttä, sairaalloista olemusta ja haurautta ihailtiin. Avuttomassa asemassa oleva nainen tarvitsi pelastajan, miehen. Lopulta ihailu meni äärimmäisyyksiin ja kuolleesta naisesta muotoutui paras ja kaunein nainen. Kuolema nähtiin uhrauksena. Kuollut alaston nainen on mahdollisimman avuton ja passiivinen, joten hänestä fantasioitiin ja häntä himottiin. Kuollut nainen ei pystynyt uhkaamaan miehen asemaa.”

•

Anne-tutkimukset tekevät kuitenkin kirjailijalle tepposet, ja se on hienosti hyödynnetty kirjan rakenteellisissa ratkaisuissa: Annella kirja alkaa ja loppuu niin, että Anne-yllätykset saadaan kurottua kasaan. Pikantti yksityiskohta on, että salaperäisen Annen kasvokuva on ollut esikuva ensiapukurssien Anne-nukelle.

Launonen yhdistää tietokirjassa esseemäisesti faktoja, tutkimukseensa kuuluvien vaiheiden dokumentointia matkoineen, arkistoineen ja museoineen sekä omakohtaista. Kirjailijan parantumaton sairaus varjostaa häntä, ja lisäksi kirjan löytöretki ideaaliuhreihin sisältää kirjailijan nuoruusmuistoja, jolloin hän olisi voinut olla ideaaliuhri, etenkin Lontoon opiskeluvuodet korostuvat. Avoin henkilökohtaisuus tuo kirjaan jutustelevaa tunnelmaa. Jotkut kirjailijan tulkinnat tuntuvat liian lennokkailta, mutta hänellä on kaikki vapaus sellaisia esittää.

•

Launonen sivuaa kirjassaan viihdeteollisuutta, joka hyödyntää ideaaliuhreja ja selvittämättömiä rikoksia:

”Ideaaliuhrien suosioon liittyy se, että rikokset ja katoamiset ovat usein mysteerejä. Podcasteissa, kirjoissa, artikkeleissa ja sosiaalisessa mediassa pohditaan, minne nuori nainen katosi tai kuka hänet tappoi. Mysteerit ovat aina kiehtoneet ihmisiä. Selvittämätön rikos rassaa mieltä. Syntyy tarve ratkaista mysteeri ja tietää, mitä tapahtui, kuka tekijä oli ja mikä oli hänen motiivinsa. Kun murha on yhä ratkaisematta, se motivoi kaivamaan esiin uusia johtolankoja, penkomaan vanhoja arkistoja ja spekuloimaan. Onhan mahdollista vielä ratkaista mysteeri.”

Itse en ole kiinnostunut tippaakaan true crimestä, jonka menestystä hieman ihmettelen, mutta toisaalta minulla ei ole sellaiseen varaa: luen melko paljon dekkareita sekä katson tv:n rikossarjoja. Kyllähän niissä(kin) on melko yliedustettuna nuori nainen, usein valkoihoinen ja myös monesti seksuaalisen hyväksikäytön uhri. Siksikin Launosen kirja toimii pysäyttävänä sivutuotteena rikosviihteen kuluttajille: pistää miettimään todellisuuden ja fiktion suhdetta, rajoja ja taustoja.

Välillä minua puistattaa rikosten viihteellistäminen, ja pidän dekkaritaukoja. Ymmärrän, miten tosielämän väkivaltarikokset ovat äärimmäisen kaukana ajanvietteestä – nehän tuhoavat uhrin lisäksi laajalti lähipiirin elämän. Silti tapan aikaani rikosviihteen seurassa, haen arkeen etäännytettyä fiktiojännitystä (ks. naistenviikkopostaukseni 19.7.) Launosen kirja saa pohtimaan sitä.

•

Krista Launonen: Kuvankauniit ja kuolleet. Näin luotiin täydellinen uhri, Deadline Kustannus oy 2025. Osin luin (154 sivua), osin kuuntelin (7 tuntia 18 minuuttia, lukija Henna-Maija Alitalo) BookBeatissa.

1 kommentti

Kategoria(t): Asiaproosa, Elämäkerta, haaste, Kirjallisuus, Naistenviikko, Tietokirja

Avainsanat:

19 huhtikuun, 2025 · 7:09 am

Reetta Ranta: Pyhät puut

Vanhan kansan uskomukset ovat ulottuneet puihin. Kansanperinteestä löytyy paljon puu-uskoa, eli Suomen luonnonvaraisilla puilla on ollut ihmisille henkistä merkitystä. Reetta Ranta on koonnut kirjaan Pyhät puut (SKS 2025) mytologista tietoa.

Kansanperinteen elinvoimasta todistaa se, että Rädyn kirjaan mahtuu myös aikalaiskokemuksia. Aluksi vähän vierastin niitä, kunnes ymmärsin, että valinta osuus kerrassaan oikeaan. Niin kirja todistaa, ettei puihin liittyvä taika tai merkitys ole hävinnyt, vaikkakin se on muuttanut muotoaan sitten itämerensuomalaiskansojen uskomusaikojen. Kyse ei ole vain puunhalaajista vaan yhteiselotunteista. Joku tuntee olevansa puiden apumies; joku kokee velvollisuudeksi vaalia ja suojella ikivanhaa pihapuuta; toiselle puu tarjoaa voimaa levittävää kauneutta.

•

Pyhät puut esittelee ensin suomalaisen kulttuuriperinnön pyhät puut ja lehdot. Niihin kuuluu parannuspuita ja uhrilehtoja. Tärkeä perinne on ollut karsikot. Karsikko tarkoittaa muistopuuta. Etenkin itäsuomalaiset ovat veistäneet ristin puuhun kuolleen läheisen kunniaksi. Karsikko on saatettu tehdä myös muusta syystä, esimerkiksi saalisonnen vuoksi. Joka tapauksessa puu on kantanut muistoa ja puuta on kunnioitettu.

Pääosan kirjasta vievät kotimaisten puulajit. Kaikkiaan 16 puulajia tulee tutuksi kansanperinteen kannalta. Kirjoittaja siteeraa puuesittelyiden yhteydessä myös suomen kansan vanhoja runoja ja muuta kansanperinnettä sekä aikalaiskokemuksia. 

Joka puulla on ollut erilainen henkinen merkitys: toisia on käytetty tunneasioissa, toisia tämän- ja tuonpuoleisen yhteyteen. Puu-uskomukset ovat vaihdelleet myös akselilla lehtipuu – havupuu. Puiden parantava vaikutus ulottuu psyykkisestä fyysiseen. Lähes joka puusta löytyy antibakteerisia vaikutuksia, joten puita on käytetty myös lääkitykseen.

•

Ranta kirjoittaa helposti lähestyttävää kieltä, joten lukija saa sujuvasta, yleistajuisesta tietotekstistä hyvän yleiskäsityksen puiden vaikutuksesta. Kirjoittaja sulattaa tiedot tekstiin; lähdeviitteitä ei läiskitä tekstin sekaan, koska kyse on populaarista tietokirjasta. Kattavasta tausta-aineistosta saa vihiä kirjan lopun lähdeluettelosta.

Metsäkeskustelu käy nyt(kin) Suomessa kuumana – pitkälti talous edellä. Siksi tarvitaan Pyhät puut –kirjan kaltaisia teoksia. Hiilinielutekijöiden lisäksi kirja muistuttaa, että puut ovat muutakin kuin ”Suomi nousuun” -talouselementti. Puut ovat kantaneet ikiaikaisesti suomalaisten henkistä perinnettä ja hyvinvointia. Toivottavasti se jatkuu.

•

Reetta Ranta: Pyhät puut, SKS 2025, 160 sivua. Sain kirjan kustantajalta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Asiaproosa, Kirjallisuus, Tietokirja

Avainsanat:

14 huhtikuun, 2025 · 6:13 am

Jenna Kostet & Karoliina Suoniemi & Anniina Lius: Pohjolan taruja

Jenna Kostet ja Karoliina Suoniemi ovat kirjoittaneet sekä Anniina Lius kuvittanut mainion yleiskatsauksen myyttihahmoista: Pohjolan taruja (WSOY 2025). Alaotsikko täsmentää sisältöä, Jumalat, sankarit ja myyttiset olennot.

Kirjan kohderyhmä näyttää olevan kouluikäiset ja varhaisnuoret, mutta kirja sopii yleiskatsauksena kaikille. Pääkohderyhmä vaikuttaa kirjassa siten, että suomalaiset, karjalaiset ja skandinaavidet jumalat ja myyttiset olennot esitellään lyhyesti. Ne luonnehditaan napakasti, samalla kuitenkin elävästi ja havainnollisesti. Liuksen kuvitus hivelee silmää ja tarjoaa visuaalista herkkua, sillä päähahmon lisäksi kuvituksessa ympäristö rikastuu mainioin yksityiskohdin. Kuvien värinkäyttö ihastuttaa.

•

Kirja jakautuu kolmeen osioon Vanhat jumalat ja olennot, Kalevala ja Viikingit. Lopusta löytyy kattava lähdeluettelo. 

Kaksi ensimmäistä kirjan osaa välittää kotoperäistä kulttuuriperinnettä, ja se on tervetullutta. Suomalaiset myyologiaolennot ovat kiehtovia, osin suojelevia, osin ilkukurisia tai jopa vaarallisia. Runsaasta olentogalleriasta on esittelyyn valittu kymmenisen tyyppiä.

Kalevalasta on monia versioita, esimerkiksi hyvin kalevalaista tarustoa selventävä Lasten Kalevala ja selkoversio. Nyt peruskivikirjan henkilöt esitellään erillisinä, mutta niiden yhteydessä selostetaan niihin liittyvät päätapahtumat. Koska Kalevala on ollut merkittävä vaikuttaja taiteeseen ja muuhun kulttuuriimme, tällainen päivitys on paikallaan.

Suomalaisia kiehtoo myös lähialueen tarusto, ja kiehtovista viikingeistä löytyy suoratoistopalveluista verisiä ja vetäviä sarjoja. Siksi tähän kirjaan sopii myös kooste naapureiden mytölogiasta. Viikinkien jumalien esittely alkaa sukupuusta, mikä on hahmojen runsauden vuoksi paikallaan. Maailman synty selittyy siinä kuin loppukin sen lisäksi, että esittelyn saa yli 20 voimahahmoa.

•

Suosittelen sivistävää mytologiakavalkadia: lukija saa tietoa menneiden aikojen taruhahmoista ja samalla välittyy se, että ihmiset ovat aina kaivanneet tarinoita, joissa on vähän rakkautta, skandaaleja ja paljon vaarallisia tilanteita.

•

Jenna Kostet & Karoliina Suoniemi & Anniina Lius: Pohjolan taruja. Jumalat, sankarit ja myyttiset olennot, WSOY 2025, 141 sivua. Lainasin kirjastosta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Asiaproosa, Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Tietokirja

Avainsanat: , ,

26 helmikuun, 2025 · 1:53 pm

Suomen paras selkokirja

Selkokeskus käynnisti alkuvuodesta 2025 äänestyksen, jossa etsitiin Suomen parasta selkokirjaa. Äänet hajaantuivat siten, että kymmenet selkokirjat saivat ääniä. Pienellä marginaalilla kuitenkin selvisi eniten ääniä saaneet selkokirjat.

Selkokirjoja ilmestyy kaiken ikäisille kaikenlaisista kirjallisuuden lajeista. Kolmen kärkeen valikoitui kaksi suoraan selkokielellä kirjoitettua kirjaa ja selkomukautus. Se jo antaa oikean kuvan siitä, että selkokirjoissa on lähtökohdiltaan kahdenlaista tieto- ja kaunokirjallisuutta. Eli selkokirja ei ole vain helpon kielen toisinto jo julkaistusta teoksesta, vaan kirjoja kirjoitetaan myös alun perin selkokielelle.

Seuraavaksi esittelen selkokirjaäänestyksen kolmen kärjen. Jaetun ensimmäisen sijan saivat romaanit Ihmisenhaltija ja Sormus, kolmantena tietokirja Titanic.

Kuvassa kirjat Titanic, Ihmisenhaltija ja Sormus. Kuva oikeassa alakulmassa, vasemmalta alkaen: Avaimen kustannustoimittaja Katja Jalkanen, minä, Satu Leisko, Marja-Leena Tianen (jonka mikä tahansa selkokirja voisi olla Suomen paras) ja Silja Vuorikuru. Katja Jalkanen otti kuvan Helsingin kirjamessuilla 2024.

Tietokirja: Silja Vuorikurun Titanic

Silja Vuorikuru on kirjallisuudentutkija, joka on mukauttanut selkokielelle esimerkiksi lastenkirjallisuutta sekä klassikkonaiskirjailijoittemme novelleja. Hän on lisäksi kirjoittanut selkokielellä urbaaneja kauhutarinoita Käärme kainalossa (Laatusana 2023). Hän on myös kirjoittanut ei-selkokielisen romaanin Kultalintu, mustasulka (Kustannus Aarni 2021).

Vuorikurun tietokirjan Titanic. Maailman suurin laiva (Avain 2021) kohderyhmä on perheet, siten kirja sopii kaikille. Titanic-laivan dramaattinen ja traaginen tarina on kiehtonut ihmisiä sitten sen uppoamisen vuonna 1912. Tapaus kiinnostaa yhä.

Titanic-kirja on monipuolinen tietoteos laivasta ja sen kohtalonhetkistä. Lisäksi kirjassa on kertomuksia matkustajista ja Titanicin tarinan jatkumosta lauluissa, kirjoissa ja elokuvissa. Kuvitus tukee upeasti selkeitä tietotekstejä: valokuvat ja piirrokset elävöittävät kokonaisuutta.

Mukautettu kaunokirjallisuus: Satu Leiskon Ihmisenhaltija

Satu Leisko opettaa suomea maahanmuuttajille. Työtä tukee toinen työ selkokirjailijana: Leisko on kirjoittanut lapsille ja nuorille selkokirjoja, esimerkiksi lasten fantasiatrilogian ja aikuisille haastatteluihin perustuvia tosielämän tarinoita maahanmuuttajista. Hän on myös mukauttanut selkokirjoja. Leisko on saanut Seesam-palkinnon selkokirjallisuuden edistämisestä.

Satu Leiskolta on ilmestynyt nuorille ja nuorille aikuisille ei-selkokielisestä trilogiasta kaksi osaa Ihmisenhaltija ja Varjotarha (Avain 2023 ja 2024). Leisko on mukauttanut itse Ihmisenhaltijan selkokirjaksi (Avain 2024).

Selkomukautukset ovat usein melko vaikeaa selkokieltä. Se johtuu luonnollisesti siitä, että alkuperäinen kirja voi olla rakenteeltaan monimutkainen ja kieleltään monikerroksinen. Myös Ihmisenhaltija on melko vaikeaa selkokieltä, mutta selkoimukautus johdattelee hyvin alkuperäisen kirjan fantasiamaailman ja auttaa lukijaa pysymään siellä.

Romaanin Tuuli opiskelee lukiossa, jossa hän tutustuu salaperäiseen Ossiin. Tuulin kylässä tapahtuu outoja, pelottavia asioita, ja myös Tuulin kotiolot ovat painostavat. Leisko luo kiinnostavasti tavallisen arkielämän rinnalle erikoisen, yliluonnollisen maailman, jossa on  ihmiseläimiä ja nälkäisiä. Kirjassa on paljon yllätyksiä, vaaraa ja taikaa.

Kaunokirjallisuutta suoraan selkokielelle: romaanini Sormus

Olen kirjoittanut suoraan selkokielelle kahdeksan kirjaa: runoja, novelleja ja romaaneja. Viimeisin teokseni on novellikokoelma Aamusta yöhön (Avain 2025). Lisäksi olen mukauttanut monta romaania ja novelleja. Kaikkiaan minulta on ilmestynyt noin 20 selkokirjaa, ja olen saanut vuonna 2019 Seesam-palkinnon selkokirjallisuuden edistämisestä. Olen kirjoittanut myös äidinkielen oppikirjoja, pedagogisia materiaaleja ja tietokirjoja yksin ja työryhmissä.

Olen halunnut omissa selkokirjoissani kirjoittaa jotain sellaista, mitä ei selkokirjoissa juuri ole ollut. Romaani Sormus (Avain 2022) on sekin aluevaltaus. Se on episodiromaani, jossa on mukana historiallista romaania ja rakkauskertomusten henkeä.

Sormus jakautuu neljään osaan. Ensimmäisessä osassa eletään vuotta 1022. Silloin tyttö metsän ja järven välistä rakastuu viikinkiin, jolta tyttö saa sormuksen. Toinen osa kertoo vuonna 1872 perheestä, jonka tytär synnyttää tyttövauvan. Uusi isoisä löytää pellolta vanhan sormuksen. Kolmannessa osassa on vuosi 1922, jolloin Anna pelkää rakastua. Suvun vanha sormus kuitenkin siirtyy Annalle, ja romaanin viimeisessä osassa sen saa nuori nainen vuonna 2022.

Romaanissani on salaisuuksia, yllätyksiä, tunteiden vaihtelua ja vähän yliluonnollista. Romaanin selkokieli on melko helppoa, mutta olen pyrkinyt lisäksi kielen ja tunnelmien elävyyteen.

Lopuksi

Onnittelut parhaille selkokirjoille ja kaikille selkokirjoille! Olen todella iloinen, että oma romaanini on ”parhaiden” joukossa tietäen hyvin sen, että äänien osuminen on ollut silkkaa sattumaa. Iloitsen silti!

Toivon, että selkokirjat ylittäisivät vihdoin uutis- ja kulttuurisivu- ja kirjaohjelmakynnyksen. Se tarkoittaisi myös sitä, että kirja-arvostelujen joukossa olisi selkokirja-arvioita ja selkokirjojen vuosikatsauksia. Seurauksena oli se, että tieto lisääntyisi, ennakkoluulot vähenisivät ja lukijat löytäisivät selkokirjat.

3 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, kirjapalkinnot, Listaus, Romaani, Selkokirja, selkotekijä, Tietokirja

Avainsanat: , ,

3 tammikuun, 2025 · 5:50 pm

Juha Hurme: Sampo

Käynnistän vuoden 2025 myyttisellä aiheella, sampon arvoituksella. Siihen minut johdatti Juha Hurmeen teos Sampo (SKS 2024). Kirjastoluokituksessa Sampo on sijoitettu kirjallisuustieteeseen, luonteeltaan kirja kallistuu populaariin tietokirjallisuuteen.

Hurme käsittelee aihettaan lähdepohjaisesti ja kronologisesti. Kirja etenee aikajärjestyksessä: ensin pengotaan sampoon liittyvät runotallenteet. Siihen liittyy sanuerypäs, sillä eri puolelta Suomea ja jopa Ruotsin metsäsuomalaisilta kerätyistä runoista ja loitsuista sampoon liittyviksi sanoiksi on löytynyt kirjava pesue – sanoisinpa: kirjokantinen sanojen joukko. Seuraavissa kirjan osissa päädytään Lönnrotin Kalevalan koontiin ja Kalevala-aikalaisten sampotulkintoihin ja siitä eteenpäin monenmoisiin samposelityksiin nykytutkimuksiin saakka.

Hurmeen rempseä tyyli iskee minuun parhaiten kirjan alkuosassa. Arkaaiseen kansanrunoon kirjoittaja iskee monityylisellä kielellään, joten tietoiset tyylisekoitukset huvittavat. Hurmeen ilmaisutapa ei kuvia kumartele. Mutkat saattavat tieteen tekijöiden näkökulmasta kummasti suoristua, mutta tavoite taitaakin olla yleistajuinen katselmus. Kyllä Hurmeen kirjasta eri aikojen sampo-aatelmat avautuvat. Esimerkiksi Emil Nestor Setälän selitystä hän purkaa näin:

”Sampo saattaa tarkoitta maailmanpatsasta, mutta vain pohjantähden nimenä. Runojen sammon taonta on esitetty ansiotyönä ihanan Pohjan neidon saavuttamiseksi. Tämän työn ilmanja taivaan jumala Ilmarinen suorittaa kukistaen kilpailevan veden jumalan, Väinämöisen. Tämä ansiotehtävä on syötetty sisään säkein: ’Saatatko sampoa takoa, kirjokantta kirjotella?’ Tämä on nykysuomeksi muutettuna: Osaatko takoa maailmaa kannattelevan patsaan, pohjantähden, osaatko tähdittää taivaan?”

Sampo on oiva kulttuurihistoriallinen ja -poliittinen koonti. Kansanrunouden merkitys kansallisen itsetunnon rakentajana tulee taas osoitetuksi, ja erilaisten aatevirtausten merkitys näkyy siinä, miten runoja on arvostettu ja tulkittu sekä miten niitä on hyödynnetty. Huvittavuutta tulee mukaan esimerkiksi teosofien ylevien sampo-ymmärrysten myötä.

Oletan, etten pilaa lukijalta mitään, jos paljastan lopputuleman. Voisin vaikka luonnehtia teosta kehäpäätelmätietokirjaksi, mutta se ei vie mitään pois lukukokemukselta. Sampo saa olla mitä vain: sammon tulkitsijat ovat löytäneet kirjokantiselle ihmevälineelle selitystä sieltä ja täältä. Juuri se pitää aiheen ja Hurmeen kirjan kiinnostavana.

•

Juha Hurme: Sampo. SKS 2024, 320 sivua. Sain kirjan bloggaajaystävältä.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Asiaproosa, Tietokirja

Avainsanat:

13 lokakuun, 2024 · 8:00 pm

Heli Laaksonen: The Nature of Finnish Nature

Heli Laaksosen luontokirjat Luonnos ja Jatkos ovat ilahduttaneet minua. Nyt yhä laajempi joukko voi ilahtua, sillä Luonnos luontuu myös englanniksi.

•

Hollantilainen ystäväni Robin on asunut Suomessa pari vuotta mutta kirjoja hän ei voi vielä lukea suomen kielellä. Hän on luontoihminen kolutukseltaankin, joten tarjosin hänelle englanninkielistä Laaksos-kokemusta. Kyselin Robinin tuntemuksia kirjan lukemisen jälkeen.

The Nature of Finnish Nature (Otava 2024) miellytti Robinia kovasti – sekä teksti että kuvitus. Hän nautti kirjan taiteen ja tiedon yhdistelmästä. Tiedollinen ja runollinen aines sulautuivat hänen makunsa mukaan hauskasti. Robinin omin sanoin:

”Leuk om te lezen en tegelijkertijd ook leerzaam.

Fun to read and educative at the same time.”

Suosikkijutuikseen Robin valitsi kirjan loppupuolen luontoesitelmiä. Hän piti niiden filosofisesta tasosta ja yllätyksellisyydestä. Kirjan Human beeing -tarina on oiva esimerkki oivaltavuudesta. Kokonaisuuden esilukijani tiivisti:

”Helicopter view on everything. Humans are being studied too. All kinds of nature thats particular to Finland: fish, reptiles, insects, mammals, fungi, lichen, even natural phenomena.”

Käännös askarrutti lukijaystävääni, joka pitää monia suomen kielen ilmaisuja ja sanoja omaperäisinä, hankalasti käännettävinä. Hän pohti, että käännöksessä on usein pieni vaaran tuntu: onko alkuperäisestä kuihtunut jotain? The Nature of Finnish Nature ei tuntunut kielellisesti lakastuneelta. Kielen rytmi ja virtaus vei häntä mukanaan vapaan runon tunnelmin. Sellaisesta sopivat esimerkeiksi jutut Wolf ja Dwarf Willow.

Lopuksi Robin herkutteli Liver Casserole -jutulla, joka kertoi suomalaisruuasta hauskasti selitettynä. Kovin kotoperäisiksi luulemamme asiat ovatkin peräisin vaikka mistä. Maksalaatikon kaikki ruoka-aineet tulevat luonnosta ja suuri osa tuontitavarana, esimerkiksi valkopippuri Indonesiasta. Olemme paikallisia ja samalla kansainvälisiä.

Robin, kiitos luku- ja keskusteluseurasta!

•

Heli Laaksonen (writen & illustrated by poet): The Nature of Finnish Nature, Otava 2024, 111 sivua. Sain kirjan kirjailijalta.

2 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Kirjallisuus, Säekirja, Tietokirja

10 lokakuun, 2024 · 6:00 am

Ella Airaksinen & Ari Sainio: Sukella selkokirjaan

Hyvää suomalaisen kirjallisuuden päivää! Juhlistan sitä Ella Airaksisen ja Ari Sainion tietokirjalla Sukella selkokirjaan (Opike 2024). On monta syytä juhlia sen kera. Ensinnäkin kirja on ensimmäinen, jossa käsitellään monipuolisesti selkokielistä kaunokirjallisuutta, siis ainoa laatuaan. Toisekseen kirja osoittaa selkokirjallisuuden olevan täyttä kaunokirjallisuutta. Kolmaskin syy on: Sukella selkokirjaan rakentuu harkitun havainnollisesti ja avaa selkokirjoittamisen keinoja tarkasti. Ei ihme, että kirjan alaotsikko on Selkokirjallisuus pintaa syvemmältä.

Kirja käynnistyy määrittelemällä selkokirjallisuuden: kieli on yleiskieltä helpompaa ja kohderyhmä henkilöitä, joilla on kielellisiä vaikeuksia. Kumpikaan ei sulje pois kirjallista elämystä, jonka kuka vain voi saada lukemisesta. Kirjassa tulee esille myös selkokielen eri tasot (helppo, perus, vaikea). Iso osa selkokaunokirjallisuutta hipoo vaikeaa, mutta kaikkia tasoja tarvitaan.

Kirjan eittämätön ansio on siinä, että runsaat esimerkit selkokirjoista havainnollistavat kunkin luvun analyyttista kirurgiaa: autenttiset kirjasitaatit selitetään ja niiden avulla tekijät erittelevät selkokirjallisuuden keinoja. 

Keskeisiä aiheita selkokaunokirjallisuudesta tässä tietokirjassa ovat lukijan tukeminen, tarina, rakenteet, sanasto, sisältöaukot, juoni, henkilöt ja dialogi. Lisäksi kirja käsittelee kaunokirjallisuuden eri lajeja ja genrejä. Kasassa on siis kattava paketti, jota tehostaa lukujen loppujen ohjelistat ja kirjan lopun ohjetiivistys selkokirjailijoille ja sellaisiksi pyrkiville.

Kirjassa on lisäksi kuusi asiantuntija-artikkelia, aiheina selkokirjojen kustantaminen, selkokirjojen koulukäyttö, kirjastonäkökulma, lukuilo ja kuvitus. Kuudes artikkeliaihe on selkokirjojen näkyvyys, ja sen olen kirjoittanut kirjaan. On suuri kunnia olla pisara tämän pioneerityön kirjameressä.

•

Airaksisen ja Sainion syväsukellus selkokieliseen kaunokirjallisuuden on ilo päättää sitaattiin, joka kiteyttää monta asiaa. Tietokirjan vankka taustatyö ja asiantuntemus välittyvät kaikessa, joten kirjoittajakaksikolla on kanttia esittää kannanottoja. Selkokirjat ja selkokirjailijat saattavat kohdata ennakkoluuloja, joissa on tietämättömyyttä ja väheksyntää tyyliin, että helpon kielen kirjat eivät ole oikeaa kirjallisuutta. 

”Tämä kirja on kunnianosoitus kaikille selkokirjoille tietä raivanneille kirjailijoille, mukauttajille, kustantamoille, järjestöille, aktivisteille, suosittelijoille, opettajille ja kirjastojen työntekijöille. Ja tietysti lukijoille, jotka ovat löytäneet selkokirjojen pariin ja joita ilman selkokirjoja ei olisi. Ennen kaikkea kirja on kunnianosoitus suomalaiselle kirjallisuudelle, jota myös selkokirjat edustavat.”

•

Ella Airaksinen & Ari Sainio: Sukella selkokirjaan. Selkokirjallisuus pintaa syvemmältä. Opike 2024, 300 sivua. Sain kirjan kustantajalta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Selkokirja, Tietokirja

Avainsanat: ,

3 syyskuun, 2024 · 5:31 am

Heli Laaksonen: Jatkos

Heli Laaksonen osoittaa taas kielitajunsa. Sanojen monimerkityksellisyys, tunnesävyt ja rytmikkyys ryydittävät sisältöä. Luontokirjoissaan Laaksonen kirjoittaa lähinnä yleiskieltä mutta lisää maustehippusia lounaismurteella. Murremakupalat saa lukea jo kirjan nimistä, jotka lounaiskielellä merkitsevät eri asiaa kuin yleiskielellä: Luonnos. Jatkos. Kumpikin sopii!

Siispä Luonnos-kirjan jatko-osa Jatkos (Otava 2024) jatkaa ensimmäisen osan viitoittamalla tiellä eli kertoo laaksosmaisen epäjärjestemällisen johdonmukaisesti luontoilmiöistä. Aihevalikoima lyhyissä jutuissa, ”esitelmissä”, liukuu metsän eläimistä pihakasveihin, sitruunasta asfalttiin. Omaperäinen kertoja-ajattelija limittää eittämättömät faktat mielikuvituksen mielleyhtymiin. Monissa jutuissa huvituskeksinnöt virkistävät, joskus niistä tulee puujalkavitsejä.

•

Kielestäkin jo kerroinkin, joten nyt rytmityksestä: Laaksonen asettelee proosansa säekirjatyyliin, eli rivitys syntyy lyhyistä riveistä, välillä yksisanaisista. (Lisäys jutun julkaisun jälkeen: Heli Laaksonen on valinnut rivitystyylin selkokirjoista lukutapaa helpottamaan.) Siksi lukeminen on joutuisaa ja samalla tempo tehokas. Saahan tyylin tulkita myös runomuotoa hiveleväksi.

Sielunlintuni kurki on päässyt Jatkokseen. Kiitos, Heli! Jutun lopun kurjen vertailu ekaluokkalaisen kokoon naurattaa, ja juuri tämä on laaksostyylille omaista: merkilliseen vertaukseen yhdistyy merkittävä fakta, tässä tapauksessa kurjen luiden ontto ominaisuus.

Ilmeikäs kuvitus tukee tekstejä. Kirjailija-kuvittajan kynänjälki on tarkkaa ja herkkää.

Luonnos on kääntynyt englanniksi. Siitä kirjoitan sitten, kun hollantilainen ystäväni on sen lukenut.

•

Suosikkijutuiksi nousevat monet kirjan luontoesitelmät. Saan uutta tietoa kepeään henkeen. Sielun sopukoihin iskee etenkin ”Litulaukka”, jonka kuvailu karkaa kauniiksi tunnetarinaksi. Se läikyttää! 

”Suopursu”-jutun alku käynnistyy viime vuosien muotisanasta:

”Resilienssi tarkoittaa kykyä

kohdata elämän äimistyttävyydet

suunniltaan menemättä.”

Juuri tätä tarvitaan, tolkullisia suomenkielentämisiä. Ja muutenkin ”Suopursu”-esittely on täyttä tavaraa ja selittää minulle, miksi kasvia ei käytetä raikastajana esimerkiksi puhdistusaineissa (myrkkyä). Ja silti:

”Kansa on luottanut pursuunsa kuin muuriin,

niin kuin kaikkeen väkevään,

muurahaispesään

karhun kynteen

ja hevosen luihin.”

Minä luotan Heli Laaksosen oivallustaitoon. Kirja sopii proosan, proosarunon, luonnon ja elämän ystäville.

•

Heli Laaksonen: Jatkos. Toisenlaisia esitelmiä. Kuvitus tekijän. Kääntäjät Richard Clarke & Riikka Palonen, Otava 2024, 213 sivua. Sain kirjan kirjailijalta.

1 kommentti

Kategoria(t): Asiaproosa, Kirjallisuus, proosarunot, Tietokirja

Avainsanat:

21 heinäkuun, 2024 · 6:00 am

Päivi Laitinen: Naisvakoojat

Päivi Laitinen on poiminut tietokirjaan Naisvakoojat (Tammi 2024) kymmenkunta naisvakoojaa, jotka ovat vaikuttaneet sotien kulkuun. Suuri osa heistä koki vakaumuksensa ja työnsä vuoksi karun kohtalon, mutta sitä ennen he saavuttivat hankkeissaan onnistumisia. Osa eli salaisuuksineen ja kokemuksineen luonnolliseen kuolemaansa asti. Laitisen sanoja lyhentäen: menestyneimmät vakoojat ovat silti ilmeisesti olleet ne, joista emme tiedä mitään.

Kirja valikoitui naistenviikkoon, koska halusin viikolle erilaisia kirjoja hömpästä suosikkikirjailijani romaaniin, uusiin romaanituttavuuksiin ja biofiktioihin. Myös tiedolle oli tilaus.

Laitisen tietokirjatyyli on kerrassaan sutjakkaa kuunneltavaa eli sopii luureihin. Kirjoittaja onnistuu myös siinä, että spekuloidessaan pidän häntä uskottavana. Nautin välillä lennokkaaksi äityvästä kielestä, linjakkaista vertauksista ja metaforista. Kirja on samalla viihdyttävä, henkilöhistoriointiin sopivaa ja maailmanpolitiikkaa ruotivaa. Punainen lanka on se, miten naiset toimivat miehisessä vakoilukulttuurissa.

*

Kirjan naisvakoojien habituksella on ollut merkitystä. Luonnollisesti kirjassa on Mata Harin tapaus: humputteleva sarjaviettelijä muina puuhineen vakoili sinne ja tänne. Kaunottarien osuus vakoilijoissa osoittaa, miten eroottisesti sytyttävät naiset veivät miehiä kuin pässejä narussa. Toisaalta vakoilijoissa on ollut tanttoja, joita kukaan ei olisi uskonut tiedonkerääjiksi ja -välittäjiksi. Lisäksi genderblenderöinti oli keino jo Amerikan sisällissodassa, jossa taisteli miehiksi pukeutuneita naisia.

Kirjan kattaus ajallisesti lähtee Amerikan sisällissodan naisvakoojista, tarkastelee ensimmäisen maailmansodan melskettä, painottuu toisen maailmansodan vakoilutoimintaan eri rintamalinjoilla ja päättyy 2000-luvulle. Minun mieleeni jäivät eritoten eläväinen Nancy Wake ja traaginen lasikattosärkijä Elizabeth van Lew.

*

Kuuntelin kirjaa neuloosin vallassa maaseudun rauhan pihakeinussa, jolloin  kesälämpö helli. Kontrasti kirjan naisten kokemuksiin korostui kuuntelutuokioissani. Mietin, miten pasifistishenkisenä suhtaudun aatteen naisiin. On minulla poliittiset kallistumiseni sen suhteen, mikä on minusta oikein tai kenen ”puolella” olen ollut missäkin sodissa. Kirjassa on vakoojia, joiden vakaumuksen kyseenalaistan. Siispä: miten se vaikuttaa siihen, miten suhtaudun naisten vakoojapuuhiin?

Kummallisesti väistin sympatiseeraamiseni ja antipatiani – seurasin vain naisten konsteja. Kaikkien kohdalla ajattelin, että jokakesäisten James Bond -uusintojen sijasta voisi tv tarjota kiehtovia sarjoja eri aikojen naisvakoojista, joiden todellisuus on ollut tarua ihmeellisempää.

*

Päivi Laitinen: Naisvakoojat. Seikkailijoita, viettelijöitä ja isänmaanystäviä, Tammi 2024, 11 tuntia 52 minuuttia, lukijana Karoliina Kudjoi. Kuuntelin BookBeatissa.

•

P. S. Ennakkoon naistenviikkohaasteeseen ilmoittautuneet blogit olen listannut ennakkojuttuuni. Lukekaa monipuolisia somen kirjaesittelyjä muun median niukan kritiikkitarjonnan täydentäjinä!

3 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, haaste, Naistenviikko, Tietokirja

Avainsanat:

19 heinäkuun, 2024 · 6:02 am

Salla Leponiemi: Firenzeläiset elämät

Onnittelut Sallat, Sallit, Sarat, Saarat ja Sarit! Nimipäivänaisista valikoitui naistenviikkopostaukseen Salla Leponiemen kirja Firenzeläiset elämät. Se viehättää historiasta, kulttuurista ja elämäntavoista kiinnostuneita. Näin uskallan luvata oman kokemukseni mukaan.

•

Aloitan sitaatilla kirjan loppupuolelta. Tämä mielestäni kiteyttää Leponiemen kirjan yhtä puolta:

”Firenzen vanhan kaupunginmuurin vierustalla tunsin ja tajusin yhtäkkiä käveleväni vuosisataisten sielujen virrassa. Eri aikakausina eläneet firenzeläiset kulkivat rinnallani tai tulivat minua vastaan. Vain hetki, ja he olivat kadonneet.

Olin tässä, oikeassa hetkessä ja oikeassa paikassa, siinä missä minun pitikin olla. Mutta tunsin olevani osa sitä pitkää virtaa, joka kuljettaa ihmisen perusolemusta sukupolvelta toiselle.”

Laulaja ja taidehistorioitsija Salla Leponiemi onnistuu yhdistämään sujuvasti omaa firenzeläisyyttä monisatavuotiseen kulttuurikaupunkihistoriaan. Viime vuosina henkilökohtaisen ja tiedon yhdistäminen on tullut suosituksi (muun muassa Mia Kankimäen kirjat), ja sehän sopii, kun ainekset natsaavat. Leponiemellä natsaa.

Kirjoittaja nappaa anekdootteja Firenzen historian henkilöistä, hallitsijoista, taiteilijoista ja elämäntavasta ennen ja nyt. Ne viihdyttävät ja välittävät sisäistettyä tietoa. Kirja ei ole knoppikokoelma vaan tarinat kaupungista ja kaupunkilaisista saavat ympärilleen toimivan kontekstin.

Kirjan toinen puoli on kirjoittajan oma tarina firenzeläisyymisestään – siitä kirjan alaotsikko: Kuinka löysin kotini suurten persoonallisuuksien kaupungista. Asuntojen ostojen kommervenkit ja italialainen mentaliteetti huvittavat, ehkä hieman vahvistavat stereotypioitakin. Leponiemi kirjoittaa viihdyttävästi ja kääntää varmasti häntä vaivanneet asiat humoristiseen valoon, kun tapahtumat ovat jo ehtineet hieman sulaa. Aitoa tragiikkaakin kirjaan mahtuu koiraystävän kohtalon tiimoilta, mutta sitä ennen lemmikistä suodattuu suurta iloa. Tunteet siis välittyvät kirjassa luontevasti.

•

Tänä kesänä en matkaile kuin kodin ja vapaa-ajan asumukseni väliä. Siksi kesän alussa lukemani Firenzeläiset elämät palautti mieleeni vuosientakaisen matkani joulukuussa 2018 hienoon taidekaupunkiin, ja kirjan myötä sain taas siellä oleilla mielikuvissani. Kirjojen voima!

•

Salla Leponiemi: Firenzeläiset elämät. Kuinka löysin kotini suurten persoonallisuuksien kaupungista, Gummerus 2024, 216 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.

•

P. S. Ennakkoon naistenviikkohaasteeseen ilmoittautuneet blogit olen listannut ennakkojuttuuni. Lukekaa monipuolisia somen kirjaesittelyjä muun median niukan kritiikkitarjonnan täydentäjinä!

3 kommenttia

Kategoria(t): Elämäkerta, Esseet, haaste, Kirjallisuus, Naistenviikko, Tietokirja

Avainsanat:

15 toukokuun, 2024 · 5:23 am

Selkoviestintä asiakastyössä – oppikirja kohtaamisiin

Kaikessa työssä, jossa kohdataan muita ihmisiä, tulisi viestinnän olla vastaanottajalähtöistä ja kielitietoista. Samalla olisi tarpeen muistaa, että noin 14 %:a tarvitsee selkoviestintää ja vielä suurempi määrä ihmisistä hyötyy, kun viestitään selkokielellä.

Mutta mitä selkokieli- ja viestintä ovat käytännössä? Olen tehnyt oppikirjan, jossa esittelen selkeällä yleiskielellä selkopuheen, -vuorovaikutuksen, -kirjoittamisen ja -kuvan pääperiaatteita ja niiden käyttöä. Lisäksi kirjassa on perusasioita kielitietoisuudesta ja saavutettavuudesta. Oppikirjan tietolaatikot olen laatinut niin, että kieli lähenee selkokieltä.

Selkokielestä on hienoja perusteoksia, ja esimerkiksi Selkokeskuksen ja Papunetin nettisivut tarjoavat tarpeellista tietoa. Varsinaista oppikirjaa ei selkoperiaatteista ole tietääkseni aiemmin ilmestynyt. Nyt on.

Kimmoke kirjaan tuli kustantajalta, Editalta. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perusteet uudistuvat 1.8.2024, ja tutkintoon tulee uusi valinnainen tutkinnon osa Selkoviestintä asiakastyössä (15 osp). Oppikirjan tein vastaamaan tutkinnon osan ammattitaitovaatimuksia, ja siksi kirjassa on myös sote-alan laeista ja toimintaperiaatteista, ja myös monet esimerkit ja kirjan tehtävät ovat sote-alalle sopivia. Silti kirjaa on vaivatonta soveltaa muillekin aloille.

Oppikirja Selkoviestintä asiakastyössä sopii mainiosti myös täydennyskoulutukseen ja kaikille, joita kiinnostaa selkoviestintä ja kielitietoisuus sekä se, miten verkkoviestinnässä otetaan huomioon vastaanottajien viestinnän rajoitteet. Oppikirjan luonne on olla mahdollisimman selkeä ja myös selailtava. Siksi kirjassa on helppoja luetteloita kertaamiseen. Koska nykyisin tieto uudistuu nopeasti, on kirjassa lisätietoja siten, että nettilinkit tietolähteisiin on helppo löytää. Perustietolähteisiin on QR-koodit, jotta lukija voi helposti saada nettilähteet kännykällä näkyviin.

Mielestäni kirjan taitto on raikas ja aiheeseen sopivasti ilmava. Vuosia erilaisia selkotöitä tehneenä tunnen aiheen omakseni ja siksi olen oppikirjassa käyttänyt kokemustani ja näkemystäni. Toivottavasti Selkoviestintä asiakastyössä palvelee kaikkia helppona perustietopakettina sekä toimii oppikirjajana ja selkotiedon täydentäjänä.

•

Tuija Takala: Selkoviestintä asiakastyössä, Edita 2024, 127 sivua.

3 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, selkotekijä, Tietokirja

Avainsanat: