Päivittäinen arkisto: syyskuu 1, 2013

Lukutaidon puolesta

Harva taito on itsestäänselvyys. Sellainen ei ole lukutaitokaan, ei Suomessa, ei muualla. Oppimistulosvertailut pitävät suomalaisia kelpo lukijoina, mutta totuus on, että valtaosin koululaistemme taito on tyydyttävää. Lukeminen harrastuksena hiippuu koko ajan, etenkin kirjainnostus kiinnittyy harvoihin, on lukemattomia lukemattomia. Kun kysyn opetusryhmiltäni, kuinka moni on lukenut kirjan viimeisen puolen vuoden aikana, parhaimmillaan pari nostaa parinkymmenen nuoren joukosta kätensä. Nuoret kyllä lukevat muuta, etenkin netissä. Lukututkimukset kertovat, että nettilukeminen vaikuttaa lukemiseen tapaan siten, että se on lyhytjänteistä ja silmäilevää, siksi romaaniin tai tietokirjaan tarttumisen kynnys käy monelle yhä korkeammaksi.

Täällä on kuitenkin kaikilla mahdollisuus lukea. Jopa virkakielen ymmärrettävyyteen on alettu tarttua, ainakin nyt pyritään takaamaan asioiden tasa-arvoinen ymmärtäminen. Kotus on juuri saanut valmiiksi virkakielen selkiyttämishankkeen kansalaistunnustelun: 200 osallistui vinkkeineen kielen helpottamiseideatalkoisiin (HS 1.9.2013). Monesta aiheesta alkaa olla jo selkokielistäkin materiaalia, vaikka lisää sitä tarvitaan – ja siihenkin tukea ja varoja.

Voisimme kuitenkin jokainen tahollamme lisätä lukutaidon arvostusta ja välittää sen hyötyjä ja huveja. Kukin käyttäköön lukutaitojaan miten lystää, mutta uskon, että jokaisella on myönteisiä kokemuksia siitä, miten lukutaito on toiminut tietojen, taitojen, tunteiden ja kokemusten saamiseen ja välittämiseen. Niitä elämyksiä vain jakoon!

Koska lukutaito on monissa maissa vielä harvojen etu, kotimaiset kirjabloggarit kampanjoivat 6. – 13.9.2013 lukutaidon puolesta. Jokaisesta viikon aikana luetusta kirjasta kirjabloggarit tipauttavat euron Suomen pakolaisavun lukutaitokirstuun. Tätä varten on perustettu keräystili, jonka avulla voi seurata, kuinka moni lähtee kirjabloggareiden tempaamaan tukimatkaan. Suomen pakolaisapu on aatteista riippumaton avustusjärjestö, joten avoimella idealismimielellä olemme liikkeellä. Lahjoitukset osoitetaan lukutaidon edistämiseen Thaimaan, Liberian, Ugandan ja Sierra Leonen paluumuutto- ja pakolaisleirialueilla.

Olen tässä suunnittelemassa ajankäyttöä ja kirjoja tulevan lukuviikon ratoksi, ja tarkoituksena on julkaista blogipostauksiakin tuon viikon aikana normaalia tiuhempaan. Pääasia ei ole mikään lukumaraton tai lukumääräkilpailu, osallistun myös ajatuksen ilosta, joten jos ennätän lukea vain yhden kirjan, moninkertaistan lahjoitussumman mieleni mukaan – vaikka sen perusteella, miten monta kirjaa olisin halunnut lukea. Sinäkin voit osallistua lukemasi kirjamäärän, kirja-ajatusten tai luettujen kirjablogitekstien määrän mukaan – tai miten vain! Jo eurolla saa hankituksi kirjan lukutaidon edistämiseen maissa, joissa lukutaidon saavuttaminen voi pelastaa hengen. Neljällä eurolla on mahdollista hankkia jo muitakin koulutarvikkeita.

Siis jelpitään: seuraavasta linkistä pääset kartuttamaan kirjabloggareiden perustamaa keräystiliä lukuviikon aikana tai vaikka heti: https://jelpi.fi/kerayssivut/kirjabloggaajat-lukevat-lukutaitoa

Jätä kommentti

Kategoria(t): Lukupäiväkirja

Terävä harhanäky eli kangastus

Ihminen voi olla koettelemusten kiusaama, mutta niin kauan kuin hän ei murru, tappio ei ole lopullinen. Murtuminen ratkaisee kaiken. Kun murtuu, on kuoleman oma.
Thune kohautti olkapäitään ja sanoi: Tuo kuulostaa jumalaiselta enteeltä, enkä minä usko sellaisiin. Minä uskon kohtuullisuuteen ja järkeen. Ja siihen että ihmisiä ja heidän kohtaloitaan on arvioitava tapaus tapaukselta.”

Sitaatin ajatukset todentuvat monin tavoin Kjell Westön tavassa kuvata henkilöitään: päähenkilöt todella kuoritaan tapaus tapaukselta. Lisäksi murtumien eriasteisuus ja niiden seuraukset ovat Kangastus 38 -romaanin (suom. Liisa Ryömä, Otava 2013) keskeistä tematiikkaa. Kohtuullisuuden ja järjen kanssa on niin ja näin; ne eivät ole elinvoimaisimmillaan maailmanpalon alla ja sisällissodan jälkimainingeissa.

Romaani on juoneltaan tehokas. Jännärikeinoin lukijaa harhautetaan ja koukutetaan sopivasti. Aika ja paikat ovat uskottavasti kuvattuja. Poliittinen tilanne on jännittynyt, ja se vaikuttaa sekä yksityiseen että yleiseen ilmapiiriin:
”Hän eli julmaa aikaa. Väkivallan ja sodan uhka oli läsnä aina ja kaikkialla, se syöpyi ihmisiin kuin bakteeri ja teki omantunnonarat kalpeiksi ja sairaiksi, kun taas häikäilemättömät kukoistivat.”

Pidän kokonaisuutta kuitenkin ennen kaikkea henkilövetoisena. Henkilöt ovat epätäydellisiä, haavoittuvia ja muuttuvia. Osa sivuhahmoista edustaa etenkin 1930-luvun ajattelumalleja, ja heidän roolinsa on terävöittää päähenkilöiden ääriviioja. Etenkin helsinkiläisten nelikymppisten suomenruotsalaisten herrojen keskiviikkokerho kuuluu siihen osastoon, silti monesta pintavedoinkin pilkistää myös persoona. Päähenkilöihin suunnataan kunnon läpivalaisu, uskottavasti ja eläytyen.

Lakimies Thune hoitaa jotenkuten toimistoaan ja koittaa toipua erosta. Hän on kohtelias, asiallinen ja pyrkii oikeamielisyyteen. Yksinäisen miehen olemus, tunnelmat, ajatuksenkulut ja toiminta havainnollistuvat terävässä kuvauksessa. On välillä ilo lukea kolmannen persoonan kerrontaa nykykirjallisuuden kovin suosiman minäkerronnan sijaan. Kummasti se laventaa ilmaisua, ikään kuin teksti aukenisisi vapaammaksi kuin välistä jopa klaustrofobiaa herättelevä minämuoto.

Thunen näkökulman kanssa vuorottelee hänen konttoristinsa kuvakulma. Westö hyödyntää tätä kerrontakeinoa maukkaasti: samalla kun kuvataan tapahtumia ja päähenkilöiden mielenliikkeitä, nähdään heidät toistensa silmin ja saadaan heistä kaksi lisätulkintaa. Pidättyvä rouva Wiik on vain yksi puoli konttoristin persoonaa, hänessä elävät myös Milja Matilda, Miljaneiti, Matilda jaTilda, joskus aikoja sitten hän on ollut vain tavallinen Milja. Westö luo filmaattisen hahmon menneisyyttään elokuviin pakenevasta naishenkilöstä.

Kaikki kuvatut henkilöt ovat olleet kansalaissodan aikaan nuoria. Osa osallistui aktiivisesti, osa ei. Kaikkiin se on jättänyt jäljen. Joillekin se on koko ajan syvenevä murtuma. On traagista, että lukijana tiedän, että seuraava sota on nurkan takana, lisää traumoja on luvassa. Keski-Euroopan todellisuus näkyy jo: rotuoppi ja juutalaisvastaisuus vaikuttavat tilanteisiin ja henkilöihin.

On hätkädyttävää, että Kangastus 38:ssa kosketellan joitain samoja aihelmia kuin Joel Haahtelan romaanissa Tähtikirkas, lumivalkea (blogissani 27.8.2013): etnisiä ja heikko-osaisten puhdistuksia sekä mielenterveysongelmista kärsivien alisteista asemaa. Kumpikin romaani on oikeudenmukaisuuden ja humanismin asialla. Westön romaanissa tulee todettua se, että on helppo olla oikeudenmukainen silloin, kun on etuoikeutettu, eivätkä etuoikeutetut ole usein samanarvoisuuden asialla. Kummankin romaanin historiaan sijoittumisessa on harhautusta, kangastusta siis. Nykytalouskurimuksen aikaan tarvitaan tällaisia romaaneja muistuttamaan etuoikeutettuja ja kaikia muitakin ihmisyyden ja kaikkien kunniallisen kohtelun asiasta, ja siitä, mitä voi seurata kaltoinkohtelusta.

– –
Olen saanut kirjan kustantajalta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus