Perinteinen pedagogi

Judith Schalansky on kirjoittanut muotokuvan itäsaksalaistaustaisesta biologianopettajasta. Kirhavin kaula. Kehitysromaani (suom. Ilona Nykyri, Tammi 2013) on kehitysromaani nimenomaan luonnontieteellisesti, sillä päähenkilön ajattelun läpäisee vain solujen, eliöiden ja luontokappaleiden vääjäämätön biologinen elinkaari, mistä löytyy selitysmalli kaikkeen. Erityisen inhimillistä otetta ei siitä irtoa.

Frau Lohmarkin mottona voisi olla, että asialliset hommat hoidetaan, eikä koskaan olla ellun kanoja. Tätä autoritaarisen opetustavan kannattajaa kiinnostaa vain sisällöt. Hän suhtautuu nihilistisesti kanssaihmisiin ja oppilaslähtöisiin vouhotuksiin. Hän kyllä havainnoi tarkasti näkemiään asioita, mutta kokijaksi tai myötäeläjäksi hänestä ei ole. Kirjaa voin suositella jokaiselle opettajalle pelästystarinaksi leipääntymisen estämiseksi.

Hänelle sanottiin, että opetukseen pitäisi saada lisää elämänläheisyyttä. Ei järjen häivää! Biologiahan nyt oli elämänläheistä jos mikä. Oppi elämästä, sen lainalaisuuksista ja ilmenemismuodoista, ajallisesta ja paikallisesta levinneisyydestä. Empiirinen tiede, joka puhutteli kaikkeja aisteja. Mutta niin tyypillistä, jälleen kerran: ensin kielletään hankkimasta eläimiä ruumiinavaustuntia varten ja sitten vaaditaan lisää elämänläheisyyttä!”

Kuvauksessa on mustanpuhuvaa huumoria, ja tämä järkähtämätön, kankea hahmo on sekä naurettava että pelottava. Kaikki nähdään päähenkilön silmin mutta kerrotaan yksikön kolmannessa persoonassa. Näin pääsee päähenkilön pään sisälle mutta samalla näkee hänet ulkopuolelta. Ihmisistä hän puhuu ”se” ja ”ne” – ihminen on hänelle yhtä elollinen kuin rikkaruoho. Helposti hänestä voi irrottaa autistisia piirteitä, mutta lopulta se on turhan helppo selitys. Muitakin selitysmalleja raottuu. Säröjä näkyy siellä täällä, ei vähiten suhteessa omaan tyttäreen.

Romaanissa on vanhanaikaista luonnontieteellistä kuvitusta, kuin lehtorin sisäisen puheen irrallisia jatkeita. Rakennemuutos on rähjäistä saksalaiskaupunkia mullistamassa: kouluja lakkautetaan ja vanhaa lehtoriakin uhkaa uudelleensijoittaminen. Se todennäköisesti kärjistää Frau Lohmarkin vieraantuneisuutta ja ”heikot sortuu”-evoluutioasennetta.

Alan epäillä, että minussa on lukijana jokin vika. Viime aikoina olen toistuvasti marissut lukemieni kirjojen hyvien alkuasetelmien lopahtamisesta, ja nytkin olen jokseenkin samoilla linjoilla, silti painotan, että tässä romaanissa kyllä kerronnan hienovireisen intensiivinen tyyli pitää kutinsa. Kirahvin kaula etenee kovin tasaisesti, joskin henkilön tinkimättömyydestä selvisi koko ajan lisää. Romaanihenkilön taipuisa tapa yhdistellä luontoasioita muuhun sopii oman juttuni lopetukseksi, sillä aivojen, tiedon ja merenelävien tutkimuspohdinta yhtäkkiä etenee johtopäätöksiin: ”Mitä sitten romaanit olivat? Maailmankatsomusten havainnollistuksia. Rakennussuunnitelmat oli selvitetty, mutta mitään ei ollut ymmärretty.”

Rouva lehtorin tieteelliseen näkemykseen nojautuen ihmiskunnan elinkaari tulee olemaan lyhyt. Kasveja puolestaan on ollut ennen ja tulee olemaan jälkeenkin. Kasvien uusituminen jatkuu vuodenkierron mukaan, kuten syksyllä lepovaiheeseen siirtyminen.

Rouva lehtorin tieteelliseen näkemykseen nojautuen ihmiskunnan elinkaari tulee olemaan lyhyt. Kasveja puolestaan on ollut ennen ja tulee olemaan jälkeenkin. Kasvien uusituminen jatkuu vuodenkierron mukaan, kuten syksyllä lepovaiheeseen siirtyminen.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s