Henning Mankell: Ruotsalaiset saappaat

Henning Mankellin ansiota on se, että aikanaan kiinnostuin dekkareista. Wallander-sarjassa ei ole oleellista vain rikos ja sen selvittäminen, vaan se, mistä rikos juontuu ja mitä se aiheuttaa tekijälle, uhrille ja kaikkien läheisille sekä rikosta tutkiville. Lisäksi rikosetsivän persoonan kehittyminen ja elämäntilanteeseen pureutuminen iskee henkilökuvausta kaipaavan lukijan intoon, eikä mikään tapahdu tyhjiössä vaan ruotsalaisen hyvinvointivaltion muutostilassa.

Viimeisin Wallander-kirja Haudattu (Otava 2013) oli jo omanlainen hyvästijättö: tuttu rikosetsivä oli jätettävä hapertuvan muistin hämäriin. Mankell kuoli pari kuukautta sitten, ja se vaikuttaa kirjailijan viimeisimmän teoksen suomennoksen lukemiseen. Tämä on lopullista, sillä Ruotsalaiset saappaat (suom. Kari Koski, Otava 2015) on ilmestynyt tänä vuonna, eikä Mankellille tule enää uusia kirjavuosia.Ruotsalaiset saappaat

Ruotsalaiset saappaat on itsenäinen jatko romaanille Italialaiset kengät (2006). Sitä en ole lukenut. Jatko-osan juonesta kerron sen, että Fredrik Welinin saarihuvila palaa poroksi. Onko Fredrik itse tuhopolttaja vai kuka? Mikä on naisiaan toimittajatuttavuus, entä oma tytär? Mitä porukkaa ovat lähinaapurit?

Kumarran syvään: Mankell yllättää, viimeiseen asti. Tarina on arvaamaton. Henkilöt ovat ailahtelevia, ärhenteleviä ja vetäytyviä. Paljon on juonellista tyhjäkäyntiä, mitä pidän tietoisena jokapäiväisen selviämisen ilmentäjänä, sellaista puuhailujen sepustamista ja ajatusten harhailua – on sitten tapahtunut erikoista tai tavanomaista.

Romaanissa pohditaan vanhenemista, perhesuhteita ja yksinäisyyttä. Yksi sen kantavia teemoja on, ettei tuttujakaan ihmisiä voi täysin tuntea, aina voi tulla jokin odottamaton käänne. Ja sitten on tämä ennakoimaton mutta arvokas elämä – ja kuolema.

Pelkään että tunnen toivotonta kateutta kaikkia niitä ihmisiä kohtaan, jotka jatkavat elämäänsä kun minä olen kuollut. Ajatus yhtälailla nolottaa kuin pelottaakin minua. Minä kiistän sen. Mutta silti se palaa yhä useammin, mitä vanhemmaksi minä tulen.

Kun talo palaa ja kaikki maallinen tuhoutuu, on jäljellä vain ihminen ja ihmisen rajallisuus. Parhaassa mahdollisessa tapauksessa lähellä on muita, siis jos osaa olla muiden kanssa. Romaanin henkilöille se on vaikeaa. Ja sen Mankell näyttää hiertävästi, ja senkin, miten suhteellista on rehellisyys: ”Koska totuus on aina väliaikainen ja muuttuvainen.” Ei ihmisten kanssa aina tiedä, mitä ja mihin uskoa.

Eikö sanonta ”kaatuu saappaat jalassa” kuvaa kuolemaa komeasti suorilta jaloilta ilman pitkää, hivuttavaa kärsimystä? Näin on sanottava: Mankell kaatuu Ruotsalaiset saappaat jalassa. Komea ura, komea lopetus.

En pelkää kuolemaa. Kuoleman täytyy merkitä vapautumista pelosta. Lopullista vapautumista.

– – –
Henning Mankell
Ruotslaiset saappaat
Svenska gummistövlar
Suomentanut Kari Koski
Otava 2015
(jännitys)romaani
495 sivua.
Ystävä lainasi kirjan.

10 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus

10 responses to “Henning Mankell: Ruotsalaiset saappaat

  1. ritvamirjamisuhonen@gmail.com

    Tulin toissa yönä Lissabonista eli lue s-posti!
    Minäkään en ole lukenut Italialaisia kenkiä, mutta kun kirjoitit, ettei se haitannut Ruotsalaisten saappaiden lukuelämystä, kiirehdin tänään hakemaan sen kirjastosta.
    Hyvää viikonloppua. Kerron, mitä pidin kunhan olen ensin saanut luettua loppuun Patti Smithin M Trainin.
    Ritva

  2. Marjo Repo

    Hauska huomata, että ruotsalaiset ovat vetäisseet meidät kummatkin dekkarien pariin. Minulle sen tekivät Sjövall ja Wahlöö.
    Opiskelun alkuaikoina nuorta yhteiskuntatieteilijää alkoivat kiehtoa heidän yhteiskuntakriittiset dekkarinsa ja ruotsalaisen yhteiskunnan kuvauksensa. Lisäksi oli hauska tutkia kartta kirjan vieressä, missäpäin Tukholmaa kulloinkin tapahtui, kun itsekin kävin siellä aika usein.

    Mankell on koskettanut toisella, henkilökohtaisemmalla tavalla. Tämä kirja nyt varsinkin, kun tietää taustat.
    Vaikka kyse ei ole dekkarista, kuolema kulkee vahvasti mukana koko ajan, eri kulmista tarkasteltuna. Kirjan päähenkilö miettii lääkärinä sitäkin, miten kertoa ihmiselle parantumattomasta sairaudesta ja miten sellaisen tiedon voi ottaa vastaan.
    Tuo lainaamasi kohta muiden, elämäänsä jatkavien kadehtimisesta jäi minullekin mieleen.

    Ylitulkitsen ehkä, mutta ruotsalaiset saappaat kulkivat niin vahvasti mukana koko ajan, että näen nekin Mankellin elämän kautta. Kun päähenkilö Fredrik Welin tulipalosta täpärästi pelastuneena huomaa ottaneensa mukaansa vain kaksi vasemman jalan saapasta, mieleen tulee väistämättä äärivasemmistolainen nuori Mankell. Kahden vasemman jalan saappaan kanssa on vaikea liikkua, mutta onneksi ne sentään ovat kunnollista ruotsalaista tekoa.
    Samanlaiset vihreät saappaat kirjan päähenkilö haluaa edelleen, mutta sopivia ei tahdo millään saada. Yksi tarinan keskeisistä henkilöistä tuo ensihätään avuksi liian ison mustan oikean jalan kumisaappaan. Hän pahoitteli, ettei ollut lainata vihreää. Welin ihmetteli, miksi auttaja ei ollut tuonut lainaksi koko paria mustia saappaita, mutta päätteli tämän elävän oman logiikkansa mukaan.

    Kaiken menetyksen keskellä, yksinäisyyden, kuoleman ja toisensa vain hetkellisesti kohtaavien ihmisten pyörityksessä Walin jaksaa sinnikkäästi etsiä oikeanlaisia Tretorn-saappaita. Lopulta ne viimein saapuvat.

    Mankell on jossakin yhteydessä todennut eläneensä toinen jalka hiekassa, toinen lumessa, viitaten elämäänsä Afrikassa ja Ruotsissa. Ehkä ruotsalaiset kumisaappaat sopivat kummassakin tarpomiseen. Ja saappaat jalassa kaatumiseen.

    • Symbolina minäkin saappaita ajattelen, myös jonain konkreettisena, johon kaiken menettänyt mies takertuu. Hienoja ajatuskulkuja esittelet, Marjo! Mankellin kuoleman vuoksi on vaikea lukea romaania tonkimatta biografisia yhteyksiä.

      Mankell on ollut oleellinen tekijä Nordic Crime -hypen synnyssä. Inhimillinen ote on se, joka vetää, eli verikekkereitä ja psykopaatteja mielenkiintoisempaa on ihmisten toiminnan syyt ja seuraukset. Kiitämme siitä!

      • Marjo Repo

        Totta: siitä kiitos.
        Haittaakohan se yhteyksien etsiminen? Mankell on itsekin ollut harvinaisen tietoinen siitä, että kirja saattaa jäädä hänen viimeisekseen. Kuvittelen, että tuollaisessa tilanteessa haluaa kertoa olennaisimpia tuntojaan.

      • Ei haitta yhteydet – ja lukija valitsee tulkintansa ja saa olla vapaa itselleen merkityksellisissä asioissa. Näin ajattelen.

  3. Luin kesällä Italialaiset kengät. Minä olen tuon miljöön eli saarifriikki ihan täysillä. Kirja on vaikuttava. En haluaisi poistua saarelta, tarvon siellä päähenkilön kanssa.

    Syksyllä pyysin puolisoani tuomaan minulle Stadista Juoksuhiekkaa ja hän kaupitteli minulle Ruotsalaisia saappaita 2015. En ymmärtänyt ollenkaan, että en saa pyytämääni uutuutta. Toinen selittää vain pitävänsä kädesä uutuutta. Illalla minulla oli sitten kaksi uutuutta luettavana. Vasta silloin ymmärsin, että Ruotsalaiset saappaat on jatko kesän luvulle. Ahmin sen.
    Luinkin kirjat muutaman kuukauden välein, kun monilla on ollut vuosien väli.

    Sitten oli vuorossa Juoksuhiekka. En ajatellut hetkeäkään lukiessani, että lukisin viimeistä, että seuraavaksi lukisin lehdestä uutisen…
    Juoksuhiekassa oli toivoa. Omalla kummalla tavallani olen kiitollinen, että sain luettua nuo kolme ennen uutista.

    Mankell suhteeni on pitkä, olen lukenut hänen kirjansa. Valitettavasti luin ne sekaisin, mitä satuin saamaan luettavaksi. Vietin kulkurin elämää jossain Lapin perukoilla ilman kirjastoa ym. Viime kesänä päätin hankkia hänen teoksensa omaksi. Se olikin helppoa eli niitä notkui joka paikassa, siis piskuisessa Porvoossakin. Mankellin kuoleman jälkeen niiden saanti on tyrehtynyt. Etsin vielä kymmentä kirjaa. Olen päättänyt lukea ne viimein järjestyksessä.

    • Sinulla on hieno matka edessä Ystadin ja Wallanderin kehityskulkuun! Plus sitten Mankellin sarjasta poikkeavat teokset. Harras kunnioitus kyllä valtaa hänen kerrontataitoaan kohtaan.

      Olet etuoikeutettu, kun luit kirjaparikin peräperää. Taituritekijästä kertoo se, että Ruotsalaiset saappaat toimii ihan itsenäisenä. Vakuuttaa ja vaikuttaa.

  4. ritvamirjamisuhonen@gmail.com

    Olen Ruotsalaisten saappaiden loppumetreillä ja pitkitän lukunautintoa laittamalla myöhäistä aamiaista: kahvia, appelsiinimehua, Lissabonista Reijolle tuomiani sardiineja ja munakasta.
    Minulla on joitakin Wallandereita ja Juoksuhiekkaa ja Italialaiset kengät lukematta, monia hienoja hetkiä edessäni.
    Pidän paljon tästä kirjasta, vaikka ihmettelen aina miksi seitsemänkymppiset kuvataan henkisesti ja fyysisesti niin vanhoiksi. Tottakai itsekin mietin elämän rajallisuutta, mutta useimmiten en ajattele yhtään ikääni innostuessani elämän pienistä, kivoista hetkistä.
    Laitoin eilen sinulle sähköpostia. Kiitos taas kerran blogistasi!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s