Riika – joulunalustunnelmointia

Miniloma Riikaan (anteeksi, mutta pakko on välillä taivuttaa väärin) reuhtaisi arjesta sopivasti joulun alla. Aina näissä vanhoissa kaupungeissa kirpaisee kateus: miksi meillä ei ole tällaisia keskiaikaisia kivikujakaupunkeja? Niissä nyt vain on esteettiselähdyttävä tunnelma. ”Elettiinpä ennenkin” -ilmapiiri on käsin kosketeltava. Totta kai romantisoin menneen ja aktiivisesti unohdan entisajan ankarat elinolot, mutta kun hotellihuoneen seinä on osa tuomiokirkkomuuria 1400-luvulta ja vieressä on jo 1200-luvulla toiminut söpö ravintola sekä lukuisa määrä vanhaa rakennuskantaa, herää haikea nostalgia.

Keskiaikaa

Riika tuomiokirkon lasimaalauksessa

Jugend-taloja

Kaupunkikuva jugend-silmin

Tällaisen pikaloman pääsisältö on lähinnä kaupunkiharhailu. Katukuvassa onkin katseltavaa. Vanhan keskustan lisäksi innostaa riikalainen jugend-arkkitehtuuri. Art Nouveau -tyylisiä taloja on noin 800.

Rigas jugendstila museijs näyttää tyylikausikodin kaikkine krumeluureineen aidosti ja elävästi. Henkilökunta on ajanmukaisissa asuissa, huoneiston paraatipuolen kalustus, esineistö ja koristelu ilmentävät tyyliä ja näytillä ovat myös keittiö, kylpyhuone ja palvelijanhuone. Minua miellyttää se, että myös porvariston hillityn charmin takainen palveluspuoli näkyy. Viehättävässä kotimuseossa kannattaa aikamatkailla.

Jugend-talossa tapahtuu

Kotimuseon rappukäytävä

Koristeellisuus kiehtoo. Museon jouluaika oli puettu suomalaistyyliin.

Ripaus taidetta

Riialaisessa museossa (Ārzemju māklas muzejs) vanhassa keskustassa oli tavaraa kaukomailta muumioineen päivineen sekä vanhaa hollantilaista ja flaamilaista taidetta. Helmenä oli laadukas lapsikuva vinttikoirineen. Muuten maalaukset johtavat pohtimaan, minkälainen teostehdas 1600-luvun Alankomaan tienoo onkaan ollut. ”Ihan kivoja” sisustustauluja on riittänyt kaupattavaksi joka kolkkaan.

Taidemuseossa oli erikoisnäyttelynä Nicholas Roerichin hämmentäviä maalauksia Himalajan ympäristöstä. En niihin ihastunut mutta niiden erikoisarvo kiinnosti. Vuoristomaisemien hurjanräikeät värikontrastit buddhalaisfiilistelyineen eivät ole aivan tavanomaista taidetarjontaa 1930-luvulta.

Museo ulkoa ja…

…museo sisältä.

Matkan kirjat

Matkalukemiseksi etsin latvialaista kirjallisuutta tai teosta, joissa Riika esiintyisi. En löytänyt. Mankellin Riian verikoiria en ehtinyt saada uusintalukuun, joten valitsin toisin. Menopäivänä perehdyin kotimaisiin käytäntöihin kauan ennen sosiaaliturvaa.

Anna Miskon romaani Armovuosi (Minerva 2014) kertoo 1700-luvun pappisperheestä, jossa sysihämäläinen leskeksi jäänyt papinrouva tarvitsee itsensä ja tyttäriensä elättäjäksi uuden papin, muuten on meno mierontielle. Aihe on kiinnostava, niin ajankuvakin. Romaanissa on jonkun verran kerronnan ja tarinankuljetuksen hiomattomuuksia, ja olisin toivonut hippusen enemmän paneutumista naisjoukon tunne-elämään. Ehkä Armovuosi on alkua sarjalle, jossa vastedes henkilöihin ja ajanilmiöihin pureudutaan ensimmäistä osaa tiukemmin. Joka tapauksessa Miskon romaani oli viihdyttävää matkalukemistoa.

Luin reissulla myös espanjalaisen Milena Busquetsin romaania Tämäkin menee ohi (Otava 2016), mutta kirja ilmestyy vasta ensi keväänä, joten siitä lisää sitten keväällä.

Matkan kirjanäkyjä.

Joulutunnelmaa

Vanhan kaupungin pikkuaukioilla oli useita joulutoreja. Illan hämärtyessä jouluvalot ja -laulut loivat toiveikasta juhlatunnelmaa. Riga balsamilla ryyditetty glögi ja kuuma siideri maistuivat joulupukin johtaessa torvisoittokunnan töräyttelyä. Jokin noissa puhallinäänissä on sellaista, että joulutunnelma kohoaa. Kun soitinten pauhu leviää keskiaikaisen tuomiokirkon katveessa ja valaistun joulukuusen ympärillä seisoskelevalle kansalle, tiedän juhla-ajan saapuneen.

Torvet soi

Joulupukin syli on avoin

Mistä näitä pukkeja tulee?

Joulutunnelmaa lumisateessa

Valoisaa jouluaikaa!