Aihearkisto: Dekkari

16 kesäkuun, 2024 · 6:15 am

Benjamin Stevenson: Jokainen perheestäni on tappanut jonkun

Benjamin Stevensonin romaania Jokainen perheestäni on tappanut jonkun (Aula & Co. 2024) kuvaillaan takakannessa erilaiseksi, kummalliseksi ja hauskaksi murhamysteeriksi. Pitää paikkansa.

Stevenson toimii koomikkona, joten hän hallitsee sutkautukset, rytmin ja nopeat siirtymät koomisiin kuvauksiin ja huomioihin. Yksi tyylikeinoista on lukijan puhuttelu, mikä pyrkii rikkomaan fiktiota. No, se ei minuun tehoa. 

Minut pitää mutkikkaan juonen käänteissä mukana se, miten ”eikä yksikään selvinnyt” -klassikkotyyli varioituu. Gunninghamin perhekunta kokoontuu Australian korkeimpaan paikkaan, lumimyrskyiseen hiihtokeskukseen. Tuiskun eristäminä porukka on keskellä tilannetta, jossa löytyy tuntematon ruumis. Ja sen perään alkaa läheneminen muita murhia, rötöksiä ja salaisuuksia.

•

Vitsi on jo siinä, että rikoksistaan tunnetun suvun vesa ja romaanin minäkertoja on nimeltään Ernest. Isä on ollut tunnettu kriminaali ja veli-Michael vapautuu juuri vankilasta. Jälkimmäistä tapausta perhe on tullut juhlistamaan yhdessä, vaikka Ernestin kertomana näyttäytyy etenkin perheenjäsenten eriytyminen toisistaan. Ernest itse on leimattu luopioksi, jonka vuoksi Michael joutui vankilaan. Äiti syrjii Ernestiä, suosii Michaelia ja kaipaa lapsena kuollutta Jeremyä.

Romaanissa pyörii sukua, hotelliväkeä ja erikoinen etsivänplanttu. Henkilöt on tyypitelty komiikan ehdoilla, ja jokaisella on salaisuutensa (ja perheenjäsenellä kuolemantuottamuksensa). Romaanissa käänteet seuraavat toisiaan, Ernest niitä kommentoi ja vie lukijan Agatha Christieltä tuttuun loppuhuipennukseen, jossa hän yhteen kootulle perheelle paljastaa asiat. Tyylitietoista.

Ruumiita tulee minun makuuni liikaa, ja mutkikkuuttakin piisaa. Tiivistämisen varaa olisi. Koko touhu on tavallaan parodia, sillä Ernest on menestymätön kirjoittamisoppaiden kirjoittaja. Liukkaasti kirjoitettu (ja käännetty) romaani on silkkaa viihdettä, jota ryydittää totuuden siemen perheen tärkeydestä. Kesäloman hellepäivien riippukeinuhupiin uskon Stevensonin tuiskuisen kirjan sopivan oikein hyvin.

•

Benjamin Stevenson: Jokainen perheestäni on tappanut jonkun. Romaani, suomentanut Kaisa Haatanen, Aula & Co. 2024, 432 s. Sain kirjan kustantajalta.

Tähän päätän satoisan dekkariviikon, jota on ylläpitänyt Kirsin kirjanurkka. Dekkariseura on ollut yhteistyökumappani:

Dekkariseura on vuonna 1984 perustettu rekisteröity yhdistys, joka toimii rikoskirjallisuuden ja dekkarikulttuurin harrastajien yhdyssiteenä. Seura julkaisee neljästi vuodessa ilmestyvää Ruumiin kulttuuri -lehteä, myöntää vuosittain Vuoden johtolanka -palkinnon edellisvuoden parhaasta dekkarista sekä järjestää erilaisia aiheeseen liittyviä tapahtumia. Seuran toimintaan voi tutustua ja jäseneksi (ja samalla mainion Ruumiin kulttuuri -lehden tilaajaksi) voi liittyä täältä.

Muut juttuni dekkariviikolla 2024

Kaisu Tuokko: Yksin

Donna Leon: Hyvän nimissä

Shari Lapena: Valheiden verkko

Marja Aarnipuro: Kuolema catwalkilla

C. L. Miller: Antiikin metsästäjän murhaopas

Ragnar Jónasson: Repeämä

Guillame Musso: Kirjailijoiden salattu elämä

2 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari, haaste, Kirjallisuus

Avainsanat:

14 kesäkuun, 2024 · 6:30 am

Neljä jännäriä: Aarnipuron, Millerin, Jónassonin ja Musson uutuudet

Tiivistän neljän tämän kevään dekkarin esittelyt dekkariviikkojuttuun (viikkoa vie eteenpäin Kirsin kirjanurkka). Viihteelliset jännärit toimivat todellisuuspakona. Minun luettavakseni ne osuivat maalis-huhtikuun sairauslomalla: lepuutin leikattua jalkaa ja kävin kirjojen muissa maailmoissa.

Marja Aarnipuro: Kuolema catwalkilla

Tutustuin Kaarina Riikoseen Marja Aarnipuron sarjan kuudennessa osassa. Seitsemäs sarjan kirja Kuolema catwalkilla (CrimeTime 2024) vie helsinkiläiskerman kuohuihin. Raharikkaiden hyväntekeväisyysnäytöksessä tapahtuu kaksi myrkytystä, josta toinen johtaa kuolemaan. Kuollut on ex-balettitanssija, joka vaikuttaa nykyisin taidegalleristina. Tilaisuudessa on juorutoimittaja Riikonen kuvaajineen, joten hän on heti tapahtumien ytimessä.

Sarjan tyyliin Kaarina Riikonen pöyhii kilpaa poliisin kanssa kuolemantapauksen taustoja ja etsii syyllistä. Apuna on kollega lehtitalosta. Riikosen ihailema luottopoliisi on pelistä pois: kirja palauttaa mieliin korona-ajan alun ja siihen liittyvät pelot, sillä taudista ei tiedetty paljoakaan. Minullekin jää huoli, miten Kaarinan salainen ihastus selviää covid-tartunnasta. Muuten kirja on sujuvaa viihdekerrontaa.

Marja Aarnipuro: Kuolema catwalkilla. Kaarina Riikonen ratkaisee 7. Crime Time 2024, sivua. Luin BookBeatissa.

C. L. Miller: Antiikin metsästäjän murhaopas

Minulle tulee mieleen Millerin dekkarin miljööstä Neiti Marplen kotikylä ja Midsomerin murhien pikkukaupungit. Eli brittiläinen cottagegardeneiden kukoistus, ihmisten pintakohteliaisuus, tuttavuudet, juorut ja rauhaiselo hönkivät taustalla. Taustalla on muutakin: menneisyyden möröt ja ajankohtaiset murhat.

Kyseessä on välipalaviihdytys, jossa viihdyin lukemisen ajan. Sen jälkeen kirja ei ole viipynyt mielessäni, mutta tämä ei ole moite. Kokonaisuus on moitteettoman lajityypillinen cosy.

Päähenkilö Freyan avioliitto ja itsetunto on kuralla. Hän saapuu tätinsä luo. Paikka on tuttu nuoruudesta, jolloin hän eli tädin hoteissa ja antiikkiasiantuntija Arthurin huomassa. Freyan välirikko Arthuriin varjostaa nykytilannetta, jossa mies on murhattu. Eksentrinen täti ja Freya joutuvat osallisiksi murhan setvintään – ja vaaraan. Sujuvasti juonen kuljetus etenee.

C.H L. Miller: Antiikin metsästäjän murhaopas, Osa 1, suomentanut Antti Autio, Otava 2024, 249 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.

Ragnar Jónasson: Repeämä

En ollut varma ensimmäisen Ari Thor -sarjan kirjan luettuani, luenko lisää. Mutta jo kolmas osa on luettuna, enkä sitä sen turhempana pidä kuin muutenkaan dekkareiden lukemista. Välipala, ei hassumpi.

Toistan surutta itseäni: Islanti kiehtoo, vaikka kerronta töksähtelee lievästi mutta on jotenkin sujuvampaa osa osalta. Ari itse vaikuttaa yhä melko jähmeältä persoonalta, koska hänelle tärkeä suhde on käännekohdassa – taas.

Tässäkin sarjassa seurataan rinnan poliisin ja toimittajan touhuja ja kummankin löydökset vievät juonta eteenpäin. Repeämää värittää murhien lisäksi luonnonolot ja koronankaltainen tuntematon tappava tauti. Henkilövetoisuus selittää kiinnostukseni: pää- ja sivuhenkilöitä menneisyys seuraa nykyisyyteen.

Ragnar Jónasson: Repeämä, Osa 3: Ari Thor, suomentanut Antti Saarilahti, Tammi 2024, 186 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.

Gillaume Musso: Kirjailijoiden salattu elämä

Kimalteleva Välimeri, sen sylissä kiehtova Beaumontin saari, idyllinen kolkka, jossa vielä sinnittelee omaehtoinen kirjakauppa. Sinne on viihdyttävä matkata Gillaume Musson dekkarissa Kirjailijoiden salattu elämä (Siltala 2024).

Nuori kertojamies saa pestin pitää huolta kirjakaupasta. Samalla hän saa mahdollisuuden tutustua saarelle erakoituneeseen entiseen menestyskirjailijaan Nathan Fawlesiin, joka murjottaa luksustalossaan. Sitten saarelta löytyy ruumis, ja sitä ryhtyy selvittämään toimittaja Mathilde Monney. Hän myös tutustuu mahtikirjailijaan.

Kirjallisuus – no, ei ihan keskiössä se ole, mutta tarinankulussa mukana. Kyllä trillerijuoni pääosan ottaa. Osin se vetää hyvin, mutta sanoisinko tässäkin: lajityypillisesti. En innostunut uutukaisesta niin kuin ensimmäisestä sarjan osasta Tyttö ja yö, sillä uutuussuomennos alkoi tuntua kovin laskelmoidulta. En päässyt henkilöiden ytimiin.

Gillaume Musso: Kirjailijoiden salattu elämä, osa 2: Kirjailijatrilogia, suom. Anna Nurminen, Siltala 2024, 158 sivua. Luin BookBeatissa.

1 kommentti

Kategoria(t): Dekkari, haaste

Avainsanat: , , ,

12 kesäkuun, 2024 · 7:00 am

Dekkarikimppajuttu: Valheiden verkko & Hyvän nimissä

Shari Laharia on minulle uusi jännärikirjailijanimi, kun taas Donna Leonia olen lukenut kutakuinkin 30 kirjan verran. Yhdistän kirjailijoiden uutuussuomennokset samaan juttuun, sillä löydän niitä yhdistävän tekijän: lapsen, joka vaatii huomiota. Kummassakin se on keskiössä, vaikkakin toisessa kirjassa lapsuudesta on aikaa. Luin kirjat jo helmikuussa, mutta juttujulkaisu sopii Kirsin kirjanurkan vetämään dekkariviikkoon.

Shari Lapena: Valheiden verkko

Kanadalaiskirjailija Shari Lapenan jännäri Valheiden verkko (Otava 2024) koukutti minut yllättävän tehokkaasti. Taitavasti kasvatettu kumuloituminen tilanne tilanteelta eteni vääjäämättömästi ja psykologisesti terävänäköisesti.

Nukkumalähiön tohtori-isä pettää vaimoaan ja läimäyttää kotiin tultuaan nepsy-lastaan. Tästä alkaa vyörytä valheiden ja peiteltyjen asioiden virta. Poliisi tulee kuvioon mukaan, kun läimäytetty lapsi katoaa.

Ihmiset kriisissä voisi olla kirjan alaotsikko, ja hyvin Lapena näyttää lukijalle eri kriisivaiheita ja -reaktioita. Kerronnassa vaihtelee kahden perheen näkökulmat ja poliisien toiminta, mikä tällä kertaa tukee hyvin tarinan etenemistä. Persoonien särmät ja pinnanalaisuudet näytetään lukijalle siten, että lukija on edelleä tapahtumia ja muita henkilöitä. Sehän on maukasta. Samoin on illuusioton käsitys ihmisistä, rakkaudesta ja ymmärryksestä läheisten suhteen.

Tästähän syntyi pientä lukujumia laukaiseva viihdehetki.

•

Shari Lapena: Valheiden verkko, suomentanut Paula Takio, Otava 2024, 211 sivua eKirjana. Luin Book Beatissa.

Donna Leon: Hyvän nimissä

Keksin Donna Leonin dekkareille oman nimen: mindfulness-dekkarit. Tyyli on yli 30 kirjasta tuttu, päähenkilöt ovat muuttumattomia, mutta ennen kaikkea rusinan mutustelun sijaan voi vain antaa ajatusten levätä verkkaisessa tarinankuljetuksessa ja lukuisiin yksityiskohtiin pysähtymisessä. Muun maallisen voi unohtaa, kun kuuntelee päivällisen ruokalajeja, henkilöiden asukokonaisuuksia tai muita yksityiskohtia ja pysähtelevää juonta. Voi olla muissa maailmoissa.

Minun muissa maailmoissa olo Venetsiassa vierähti Hyvän nimissä (Otava 2024). Yhteiskunnallinen kantaaottavuus on ollut mukana aina, nytkin korruptio on läsnä ja tärkeänä aiheena koronan vaikutukset Venetsiaan. Kyynisyys on kasvanut, mutta Brunetti hakee tekojen takaa inhimillisiä tekijöitä ja vaikutuksia. 

Tässä romaanissa on jotain, mikä kiinnosti minua tavallista enemmän. Hyväuskoisuus ja sen nimissä keinottelu (muukin keinottelu) korostuvat. Ja kaiken takana on lapsuus, kuten ihan alussa vihjaisin. Ammattietiikan vastaisesti (taas) Brunetti purkaa kyseisen casen yksityiskohtia kirjallisuudentutkijavaimolleen – syystä: Brunetti kokee, että heidän työnsä henkilöiden mielenliikkeiden, motiivien ja tekojen selvittämisessä on samanlaista.

Eritoten kiinnitän huomiota keskusteluihin, jotka ovat kuin pingisotteluita: lyöntimailan asento voi viedä pallon suuntaan jos toiseen. Brunettin tietoiset keskustelutavan ja sävyjen valinnat kuvataan mehukkaasti nonverbaalista kiinnostuneille. Lisäksi on väliä kielimuodolla, siis venetsialaisella murteella tai asiatyylisellä italialla. Ja aiai, aina ei voi onnistua, sen saa Brunetti tutaa.

•

Donna Leon: Hyvän nimissä. Guido Brunettin tutkimuksia, suomentanut Markku Päkkilä & Kaijamari Sivill, Otava 2024, 215 sivua & 9 tuntia 14 minuuttia äänikirjana, lukijana Jarkko Pajunen. Luin ja kuuntelin BookBeatissa.

2 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari, haaste

Avainsanat: ,

10 kesäkuun, 2024 · 7:01 am

Kaisu Tuokko: Yksin

Käynnistän kesäkuisen dekkariviikon Kaisu Tuokon toisinkoisella. Se sopii mainiosti aloitukseksi, sillä Tuokon esikoisdekkari viime vuonna nostatti toiveita tasokkaan sarjan kehkeytymiselle. Sarjamuoto on jännityskirjallisuudessa kovin tavallinen. Siksikin tämä kirja sopii dekkariviikkopostauksieni aloitukseksi. Dekkariviikkoa vetää Kirsin kirjanurkka.

Yksin (Otava 2024) siirtyy vuoden eteenpäin esikoisesta Kosto. Tutut henkilöt päivitetään lukijalle nopeasti, ja uskon myös Kostoa lukemattomien pääsevän hyvin tarinaan kiinni. Tuokko tekee varmaa työtä henkilövetoisen dekkarin eteen, mikä sopii minulle.

•

Toimittaja Eevi Mannerin mieli myrskyää lapsettomuushoitojen hormoniaalloissa, joissa puoliso Mirek pyrkii luovimaan. Eevi kuitenkin empii: pysyykö liitto kasassa? Eevin ajatukset hajaantuvat turhan usein ensirakkauden Mats Bergholmin suuntaan. Uusi murha Kristiinankaupungin tuulimyllymäellä tuo entiset rakastavaiset taas yhteen.

Tuttuun tapaan romaani seuraa vuorotellen Eevin ja Matsin elämää työssä ja kotona, ja välillä he kohtaavat. Kohtaamiset vievät rikosselvitystä eteenpäin, samoin heidän suhteensa jännitteisyyttä. Lukijalle tilanne on herkullinen, sillä ex-rakastavaisten vire virittää myös lukijaa arvailemaan, kuinka heidän keskenään käy. Uskon tilanteen jatkuvan vastakin.

Yksin kantaa monta teemaa. Nimensä mukaan yhtenä on yksinäisyys, ja siitä on kirjassa monenlaista aihelmaa. Päähenkilötkin ovat ajatuksineen yksin. Pääteema on vanhustenhoito. Yksi linja siinä näyttää olevan yksityisten hoitokotien riistohinnoittelu ja epäselvyyden vanhustenhoidon laadusta.

•

Hieman Eevin onnenkantamoisilta näyttävät tiedonmuruset tuntuvat liian hyviltä sattumilta. Vähän samaa henkeä on toisen teeman – perheväkivallan – kytkeytymisellä juoneen. Vielä kolmaskin lomittuu: huumerikokset. Lisäksi tärkeä teema liittyy perhesuteisiin. Matsin ja pikkuveljensä vaikea lapsuus ja sen seuraukset näyttäytyvät nekin romaanissa. Aika paljon yhteen kirjaan. Liikaako? Pistän aprikointini pikkukaupungin piikkiin, eli Eevi kotikaupungissaan ja työssään törmää laajaan ihmismäärään ja siten moniin murheisiin.

Kaisu Tuokko kirjoittaa pohjoismaiseen dekkariperinteeseen loksahtavaa jännitystä. Siinä on kotoisuutta vaan ei ihan puhdasta cosya. Myös toimittaja-poliisi-yhteistyö sopii lajiin. Ehkä esikoinen oli toisinkoista jäntevämpi, mutta se ei haittaa. Luin uutuuden mielihyvin kesän alun dekkariviihdytyksenä. Odotan, mitä lopun käänne merkitsee Eevin, Mirekin ja Matsin elämänkäänteisiin ja minkälainen rikos saa seuraavaksi ratkaisunsa.

•

Kaisu Tuokko: Yksin, Otava 2024, 303 sivua. Sain kirjan kustantajalta kirjailijan tervehdyksin. Kiitos!

1 kommentti

Kategoria(t): Dekkari, haaste

Avainsanat:

8 helmikuun, 2024 · 6:53 am

Kaksi kirjaa Reykjavikista

Islanti: tuliperäinen maa, laavakentät, mannerlaattojen liitoskohdat ja muut kiehtovat elementit, värikkäät aaltopeltipeitteiset talot, merellisyys ja äkillisesti vaihtuva sää. Siinäpä luettelin tukun miljöökuvauksen yksityiskohtia, jotka tehostavat myös dekkareita, sillä islantilaisia jännäreitä suomennetaan verrattain paljon. Tänään pysähdyn pääkaupunkiin kahden dekkarin verran.

Lilja Sigurðardóttir: Kalmankalpea maa

Kolmas osa Áróran tutkimuksia alkaa karmivasti vieden ihmiskaupan inhottavimpiin seurauksiin. Lilja Sigurðardóttirin romaanissa Kalmankalpea maa (Docendo 2024) aloitetaan murhatutkimus, jota johtaa Áróran ihastus Daníel. Samoihin aikoihin Daníelin ex-vaimo Elín lähestyy Ároraa toimeksiannolla, sillä nainen haluaa salaa tarkistaa poikaystävänsä taustoja. Elínin venäläistaustainen, nuori kumppani kiirehtii häitä ja vastustaa avioehtoa – jopa umpirakastuneen keski-ikäisen hälytyskellot alkavat kilkattaa.

Sarjamuodon viehätys perustuu siihen, että joka osassa päärikos vaihtuu ja vastaa juonijuoksutuksesta, kun sen rinnalla seurataan päähenkilöiden mahdollisen romanssin etenemistä ja persoonien syventämistä. Lisäksi pohjajuonteena kulkee Áróran sitkeä tehtävä etsiä siskoaan. Tässä dekkariosassa Daníelin työpari Helena saa aiempaa enemmän lihaa proosaluiden päälle, mikä on ilahduttavaa ja täydentää sisältöä.

Sigurðardóttir hallitsee lajityypin, eli kerronta etenee luistavasti. Tästä osasta bongasin ennalta-arvattavuutta, mutta kelpo ajanvietekirja Kalmankalpea maa on. Tiuhaan ilmestyneet kolme osaa ruokkivat hyvin omapäisen ja vahvan Ároran tyyliin ihastuneiden jännitysnälkää.

*

Lilja Sigurðardóttir: Kalmankalpea maa, Ároran tutkimuksia – osa 3,  suomentanut Marjakaisa Matthiasson, Docendo 2024, 183 sivua. Luin BookBeatissa.

Ragnar Jónasson & Katrín Jákobsdottir: Reykjavik

Kappas, toinen dekkarin kirjoittajista on Islannin pääministeri, Katrín Jákobsdottir. Olisi aika paukku, jos Sanna Marin tai Petteri Orpo olisi yhtäkkiä dekkarin kirjoittaja. No, oletan, että Islannissakin tällainen asetelma on herättänyt kiinnostuksen, etenkin kun kirjoittajapari Ragnar Jónasson on paikallinen kuuluisuus jännäritekijänä.

Lopputulos Reykjavik (Tammi 2023) on minun makuuni perusjännitystä. Kun kirjan lukemisesta on muutama viikko, ei mielen päälle ole jäänyt paljonkaan. Tästä huolimatta vietin kirjan kanssa kelpo ajanvietehetken, koska luin nopsasti kirjan alusta loppuun.

Reykjavik kuuluu dekkareihin, joka perustuu ajatukseen, että rikos ei vanhene koskaan. Reykjavikin edustan saarella on kadonnut Lara-tyttö 30 vuotta aikaisemmin, mikä jäytää vielä nykyajassa. Aika tavallinen asetelma dekkareissa on se, että toimittaja lähtee arvoituksen ratkaisuun mukaan. Tässä kirjassa toimittaja on innokas ja näppärä nuori nainen, Valur, joka voi lukijaa ärsyttää vähän sillä, miten hän yhtäkkiä keksii ja löytää sekä pelottomasti pöyhii tietoja ja hautuumaata toisin kuin kukaan koskaan ennen.

Oleelliset henkilöt ovat elossa 30 vuoden takaa, joten Valur ja myös poliisivoimat käyvät läpi osallisia. siten siten kirjasta kehkeytyy suoraviivainen arvoitusdekkari, jossa lukija voi arvailla, kenellä ei ole puhtaat jauhot pussissa ja kenellä ei. 

*

Ragnar Jónasson & Katrín Jákobsdottir: Reykjavik, suomentanut Enni Vanhatapio, Tammi 2023, 204 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus

Avainsanat: , ,

20 tammikuun, 2024 · 8:15 am

Tuomas Lius: Sikojen lahti

Olen lukenut aiemmin yhden Tuomas Liuksen romaanin, Sudenkorennon kesä, ja sen perusteella tiedän, että juoneen voi odottaa yllätyksiä ja kansainvälisiä yhtymäkohtia. Mainittu kirja on nuorisohenkinen 1980-luvulle sijoittuva jännäri, kun taas uutuus Sikojen lahti (Crime Time 2023) on jo viides osa Etsivätoimisto Haka –sarjaa.

Hyppäsin sarjan kyytiin vasta nyt, ja luulen, että ihan hyvin pääsin mukaan. Päähenkilöiden persoonatyypit ja dynamiikka paljastuivat nopsaan. Hakan pomo on poliisi- ja egyptiläistaustainen tiukka mimmi, Julia Noussair. Aisaparina sählää suulas automekaanikko Marko Pippurinen. Työtovereiden keskinäinen lojaliteetti on pienistä erimielisyyksistä huolimatta luja.

Etsivät nappaavat toimeksiannon selvittää parikkalalaisen raharikkaan pojan kidnappauksen. Nappaus vaihtuu toiseksi, ja panokset kovenevat. Onko kyse ekokapinoijista, venäläisistä väliintulijoista, liikekumppaneiden vehkeilystä vai perhesyistä? Juonilankoja sotketaan sujuvasti siten, ettei lukijan parane herpaantua. 

•

Sikojen lahtea ei voi lukea tuumimatta tyylilajia. Kirja edustaa veijarimaista trillerimeininkiä. Antti Tuomaista kirjassa on musta huumori, Ilkka Remestä muistuttavat poliittiset ja venäläisvehkeilevät ainekset, ja äijäilystä kirmaavat jäljet Varekseen. Vitseistä vastaa Pippurinen. Esimerkiksi sivujuonena on Pippurisen kilpailu teinietsivien kanssa, tehtävänä karanneen papukaijan etsintä.

Iso osa viihdytyskeinoista piilee letkeästä puheenparressa ja dialogissa, josta vastaa Pippurinen. Kirjassa herkutellaan myös murteilla. Jotkut survaisut huvittavat:

” – Eli sie oot lintuimitaattori, joka stalkkas meitä päivästä toiseen? Pippurinen loi mieheen arvioivan katseen, joka pysähtyi tämän sulkapäähineeseen. – Etkö sie oo oppinu mitään Rasmuksen Laurista? Sie voit tunkee tukkas täyteen sulkia, mut ei se tee siust oikeesti kovin mielenkiintoista.”

Tai:

”- Poimin sun aurasta tosi myrkyllistä energiaa, nainen sanoi Pippuriselle. – Haluaisitko, että kokeillaan reikiä? – Ei ilman tequilaa ja kunnon liukkaria. [Pippurisen lausuma]”

•

Kyllä minä satunnaisesti hymähtelen, ja sutjakasti teksti luontuu. Tässä lajityypissä ei porauduta syvälle henkilöihin vaan viiletetään juonta, ja hyväksyn sen. Julia jää kerronnassa harmillisesti järkihahmona höpöttäjän jalkoihin, mutta Julia on silti vakuuttava hahmo. 

Eniten vastoin makuani on jonkinlainen tappamisen koominen kommentointi. En uskottavuutta odotakaan veijariseikkailulta, mutta on todettava, että melkoinen määrä kalmoja kertyy itärajan pintaan. Ja ehkä olen myös sen verran woke, että alun läskihuumori tuntuu häijyltä, vaikka kohde on erityisen häijy. Mutta veikkaan, että Vares-Remes-rintamalinjan sekoitusta kaipaavat tykästyvät rouheaan menoon.

•

Tuomas Lius: Sikojen lahti. Etsivätoimisto Haka 5. Crime Time 2023, 556 sivua. Sain kirjan kustantajalta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Dekkari

Avainsanat:

26 marraskuun, 2023 · 8:52 am

Lilja Sigurðardóttir: Verenpunainen meri

Jääkylmä aurinko jäi keväällä siten mieleeni, että kiinnostuin heti lukemaan jatko-osan Verenpunainen meri (Docendo 2023). Lilja Sigurðardóttir kirjoittaa vetävästi henkilöihin keskittyvää jännitystä. Jokin siinä on, että islantilaisesta ympäristöstä minulta heruu dekkareihin lisäpisteitä.

Romaanisarjan päähenkilö Áróra on skotlantilais-islantilainen voimanpesä – vähän äkkiväärä, kookas ja puoleensavetävä. Isänsä kotimaisemiin Reykjavikiin hänet toi ensimmäisessä osassa sisaren katoaminen, ja siskoaan hän yhä etsii. Se vaikuttaa hänen valintoihinsa merkittävästi niin elämänsuunnittelun kuin romanssipoikasenkin suhteen.

Edellisosassa sisaren tapausta poliisissa tutki Daniel, ja nyt mies tarvitsee Áróran taitoja kidnapatun naisen tapauksessa. Äveriään liikemiehen vaimosta pyydetään lunnaita, ja Áróralla on viralliset luvat liikutella isoja summia. Epävirallisempaa on naisen hakkerointikyky, jolla hän selvittelee raharikollisten piilotettuja varoja.

Kidnappauksesta paljastuu koko ajan kummallisia seikkoja, ja Danielin poliisikollega huomaa satunnaisen sänkykumppaninsa sotkeutuneen tapaukseen. Muidenkin kirjan henkilöiden henkilökohtaiset suhdesotkut vaikuttavat tapausten kulkuun. Ehkäpä tuo henkilövetoisuus ja tunne-elämän tepposet ihmisten valinnoissa ja teoissa viehättävät. Reipasotteisen Áróran etenemistä islantilaisympyröissä on sen verran viihdyttävä seurata, että taas odottelen seuraavaa osaa.

  •  

Lilja Sigurðardóttir: Verenpunainen meri. Osa 2 – Áróran tutkimuksia, suomentanut Marjakaisa Matthiasson, Docendo 2023, 177 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.

 

Marraskuisen dekkariviikkoni aikana julkaisen jutut:

Leena Lehtolainen: Pimeän risteys

Guillaume Musso: Tyttö ja yö

Satu Rämö: Jakob

Lilja Sigurðardóttir: Verenpunainen meri

 

1 kommentti

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus

Avainsanat:

25 marraskuun, 2023 · 8:16 am

Satu Rämö: Jakob

”Taivaalla roikkuvan paksun hopeanharmaan pilvimassan läpi ilmestyi suihkukone, joka oli laskeutumassa Keflavíkin lentokentälle. Jälleen uusia ihmisiä saapui saarelle. Uusia ihmisiä, uusia mahdollisuuksia katastrofiin, onneen tai johonkin ihan tavanomaiseen.”

•

Satu Rämön dekkarisarjan kolmas osa Jakob (WSOY 2023) ei pysy pelkästään Islannissa, vaan tapahtumat Suomen Lapissa tulevat mukaan kuvioon. Kuvioksi voikin hyvin kuvailla haarautuvaa juonta.

Yksi haara liittyy päähenkilö-Hilduriin ja hänen siskoihinsa. Björkiin hänellä on nyt kontakti, mutta Björk vaikenee kaksossiskostaan Rósasta. Siinäpä yksi pulma Hildurille selvitettäväksi. Toisena, moneen suuntaan haarautuvana juonena toimivat kummalliset päällekarkaukset, jotka ottavat mallia vanhasta islantilaisesta joulupukkilaulusta. Kolmanneksi kiemuraksi kehkeytyy Jakobin huoltajuusriidan oikeusistunto Lapsissa ja sitä seuraava murhatutkimus.

•

Kenties kirjassa on nyt liikaa aineksia. Jännityksen viritykseen olisi riittänyt joko islantilaiset tapahtumat tai vain Jakobin kiirastuli, johon kytkeytyy miehen lapsuustraumaa ja yllätyskäänteitä menneissä rakkaussuhteissa.

Jostain syystä Jakobin henkilöhahmon lihottaminen ei syvennä henkilökuvausta. Ehkäpä Jakob tuntuu vähän jopa eri henkilöltä kuin aiemmissa osissa, vaikka puikot heiluvat neulontatoimissa entiseen malliin. Jakobin kiltteyden kääntöpuoli on pelko ja ahdistettuna purskahtava viha. Toki näin dekkariin saadaan pohdintaa ihmisen julki- ja piilopuolista. Lisäksi Jakobin suhdesotkut tuovat esille kostonhalun ja vallankäytön vääristymiä.

•

Pohdin Rämön suosikkisarjaa kokonaisuutena. Ensimmäinen osa Hildur on kelpo perusdekkari, ja toinen osa Rósa ja Björk fokusoi hyvin Hildurin perhemysteeriin. Minulle tämä kolmas osa on liian täynnä tavaraa henkilökuvauksen ja jopa uskottavuuden kustannuksella. Päähenkilöiden pulmien ja kahden maan poliisitutkimusten ohella mukana on pohjoissuomalaista kaivostoimintavehkeilyä ja pimeää hevosverenkauppaa Islannissa.

Pidän kyllä kerrontakeinosta, jossa luvuissa näkökulma ja tapahtumapaikat vaihtelevat, sillä siitä kehkeytyvä palapelirakenne koukuttaa seuraamaan. Loppuun rakennetaan käänne ja uhka, joka tietää Hildurin ja siskojen tarinaan jännitysjatkoa. Toivottavasti fokusoidusti.

•

Satu Rämö: Jakob, WSOY 2023, 248 sivua. Luin BookBeatissa.

•

Marraskuisen dekkariviikkoni aikana julkaisen jutut:

Leena Lehtolainen: Pimeän risteys

Guillaume Musso: Tyttö ja yö

Satu Rämö: Jakob

Lilja Sigurðardóttir: Verenpunainen meri

1 kommentti

Kategoria(t): Dekkari

Avainsanat:

21 marraskuun, 2023 · 7:13 am

Guillaume Musso: Tyttö ja yö

Ranskalaista suosikkidekkaristia on nyt suomennettu ensimmäisen kerran. Guillaume Musson romaani Tyttö ja yö (Siltala 2023) osoittautuu oikein vetäväksi jännitykseksi. Romaanin sipulimainen rakenne paljastelee vähitellen väärinymmärryksiä ja salaisuuksia. Poikkeuksellisesti kuuntelin kirjan, enkä oikein malttanut jättää kesken. 

Pääasiassa romaanissa kertoo Thomas, joka on perheestään vieraantunut menestyskirjailija. Hän on vuosia asunut New Yorkissa, mutta hän palaa kesällä 2017 Nizzan seuduille lukiojuhliin. Heti alkuunsa lukijalle selviää, että kertoja kantaa syyllisyyden taakkaa lapsuudenystävänsä Maxin kanssa. 

Salaisuudet keriytyvät 25 vuotta aikaisemmin kadonneeseen Vinca Rockwelliin, johon oli ihastunut yksi sun toinen kirjan henkilöistä. Totuutta jahtaavat ärhäkkä, luokkataistelua kannattava journalisti ja kauhua levittävä kostaja. Kostajan henkilöllisyyttä alkaa pöyhiä myös Thomas ja Max, jotka perheineen eivät ole turvassa vuosien takaisten tapahtumien vuoksi.

Jännitys tiivistyy koko kirjan matkan, ja sopivasti juonta heruttaa vaihtelu vuoden 2017 ja 1992 välillä. Joitain epäuskottavuuksia putkahteli, enkä käsitä, miksi piti tunnollisesti selostaa henkilöiden asukokonaisuuksia. Populaarikulttuuriheitot kirjoineen, leffoineen ja bändeineen maustoivat sen sijaan hyvin kuvausaikaa. Lukujen alkujen kirjallisuussitaateista nautin. Toimiva, henkilövetoinen jännityspläjäys.

•

Guillaume Musso: Tyttö ja yö, suomentanut Anna Nurminen, Siltala 2023, äänikirjana 9 tuntia 30 minuuttia, lukija Juhani Rajalin. Kuuntelin BookBeatsissa.

•

Marraskuisen dekkariviikkoni aikana julkaisen jutut:

Leena Lehtolainen: Pimeän risteys

Guillaume Musso: Tyttö ja yö

Satu Rämö: Jakob

Lilja Sigurðardóttir: Verenpunainen meri

3 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari

20 marraskuun, 2023 · 4:44 pm

Leena Lehtolainen: Pimeän risteys

Olen uskollisesti lukenut Leena Lehtolaisen Maria Kallio -sarjaa, mutta edellinen dekkari on jäänyt välistä. Se ei haittaa, vaikka kuuleman mukaan samoja henkilöitä oli jo siinä – no, luonnollisesti Maria Kallio ja hänen LaNu-tutkijaryhmänsä kuten Koivu ja Puupponen. Ryhmä penkoo lapsiin ja nuoriin liittyviä rikoksia.

Voin toistaa sarjan 16. kirjan Pimeän risteys (Tammi 2023) suhteen saman kuin ennenkin: tuttujen henkilöiden kuulumiset luen uteliaana. Kallion lapset ovat aikuistumassa, mutta huolenpidon tarvetta vielä on. Ammattinsa puolesta Kallion täytyy välillä pelätä, joutuuko perhe sijaiskärsijäksi tai uhatuksi. Aika väljähtäneeltä vaikuttaa suhde Anttiin, ja selvä muutos on odotettavissa ainakin pariskunnan urasuunnitelmissa. Lopussa iskee melkoinen sokkikäänne.

Eli privaatti ja kulloinenkin rikostapaus kutoutuvat jälleen yhteen. Kallio tiimeineen selvittää nuorikorikollisen murhaa. Hetken ennen kuolemaansa nuorukainen oli kuulusteltavana ryöstöistä. Keskeinen rikollispomo Biris kuuluu kuvioon, jossa espoolaisnuorilta ryövätään merkkituotteet päältä. Lehtolainen osuu usein ajankohtaisiin aiheisiin, nyt jengiytymiseen ja jengirikoksiin, ja yhtenä sivujuonteena tässä kirjassa on pimeä kauppa, joka levittää karkeaa väkivaltavideomateriaalia Ukrainasta.

Minuun osuu kipeästi kirjan nuorison kuvaus. Sosiaalinen huono-osaisuus ja epätasa-arvo sekä paine näyttää merkkivaatteineen katu-uskottavalta johtaa kaduilla viidakon lakeihin. Maahanmuuttajataustaisten nuorten vaara luisua arvomaailmaltaan arveluttavaan elämäntapaan hirvittää. Toisaalta kirja näyttää nurjaa puolta myös äveriään valtaväestön nuorista yhden käsipallojoukkueen tyttöjen kannalta.

Minuun Pimeän risteys tehosi paremmin kuin mariakalliot aikoihin. Kallion väsymys, poliisilaitoksen säästökurimus, muuttunut rikosmaailma ja ihmissuhteiden tila välittyivät hyvin. Minua jäi kutkuttamaan, minkä uuden edessä Maria nyt on.

•

Leena Lehtolainen: Pimeän risteys. 16. Maria Kallio, Tammi 2023, 229 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.

•

Marraskuisen dekkariviikkoni aikana julkaisen jutut:

Leena Lehtolainen: Pimeän risteys

Guillaume Musso: Tyttö ja yö

Satu Rämö: Jakob

Lilja Sigurðardóttir: Verenpunainen meri

2 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari

Avainsanat:

18 syyskuun, 2023 · 6:05 am

Antti Tuomainen: Palavat kivet & Tapahtuu huomenna

Antti Tuomainen aloitti tuotantonsa synkillä vakavikkodekkareilla, mutta romaanista Mies joka kuoli (Like 2017) lähtien mustan huumorin sävyttämät jännitysromaanit tuntuvat luontuvan tekijälleen ja innostavan lukijoita. Huumoria ei ole ihan helppo sisällyttää rikoksiin, mutta Tuomainen taitaa sen. Minuun vetoaa etenkin sujuvansoljuva kielenkäyttö. Eloisa kuvailu ja sanailu vievät juonta eteenpäin, muovaavat päähenkilöt luonteikkaiksi, tyylittelevät sivuhenkilöt ja rakentavat koomiset tilanteet.

Mainio trilogia seikkailupuiston vakuutusmatemaatikosta päättyi viime vuonna (Jäniskerroin, Hirvikaava ja Majavateoria). Uutuuden Palavat kivet (Otava 2023) tunnistaa tuomaistuotannoksi: pahaa aavistamaton kertojapäähenkilö joutuu osalliseksi vehkeilyjä, petoksia ja murhia. Nyt kyse on kiuasfirmasta ja parista saunamurhasta.

”Saunaa on minusta käytetty hyväksi tässä. Tässä on kyse jostain muusta, ja saunasta on tullut, ehkä sen tuttuuden tai läheisyyden tai jonkin muun ominaisuuden takia, tekoväline. Joku käyttää saunaa tappavana aseena. Ja nyt en tarkoita elokuvaa.”

Kirjan minäkertoja on kiuasfirman viisikymppinen myyntitykki Anni Korpinen, josta huhutaan firman seuraavaa johtajaa. Se herättää muissa erinäisiä epäilyjä niin rikosten kuin romanssinkin suhteen. Huhuista poikkeavan romanssin mahdollisuus kyllä leijuu vanhan suolan janottaessa, sillä Annin liitto kotona lojuvan formulafanaatikon kanssa vaikuttaa olevan loppusuoralla.

•

Palavat kivet on ammattilaisen työtä. Pysyn päähenkilön puolella ja pidän peukkuja. Päähenkilö pinteessä selvittää tilannettaan harkitsevana ja järkevänä kaoottiselta vaikuttavissa kriiseissä. Annin ihastus hahmottuu myös järkiveikoksi, kun muut sivuhenkilöt piirtyvät karikatyyrisiksi huvitustyypeiksi. 

Jännitystäkö? Ei varsinaisesti vaan tuloksena on Annin elokuisen elämän viihdyttävä käännekohtakuvaus. Uutta? Ei varsinaisesti. Kokonaisuudesta kehkeytyy hupaisa tuomaistuote, jopa tilaustyön tuntuinen. Kansainvälisille markkinoille saunahulluus voi olla eksoottinen vetonaula, meitä paikallisia se huvittaa tutun aineksen uudella särmäkulmalla. Sieluni silmin näen romaanin tv-sarjana, jossa yhdistyvät kaurismäkiläinen eleettömyys ja erikoisten henkilötyyppien naurettavuus. Kyllä sen katsoisin.

•

Syyskuun alun Kirjan päivät -kirjakauppakampanjan kaupanpäälliskirja oli tänä vuonna Antti Tuomaisen pienoisromaani Tapahtuu huomenna (Kirjakauppaliitto 2023). Taas on viaton sivullinen vaikeuksissa: työttömäksi joutunut Petteri Puulasmaa ottaa vastaan työn puhelinennustajana. Rahan lypsäminen asiakkailta ei järkimieheltä oikein luista, mutta hänellä ei ole vaihtoehtoja, koska rahapula huoltajuusriidassa painaa yksinhuoltajaa. Hän on oiva kiristyskohde. Kuinkas käykään?

Petterin sympaattisuus isänä ja kaikkensa yrittävänä viraapeliennustajana vetoaa. Tuomaisen teosten tyyliin tässäkin kirjassa poliisi puuttuu peliin, syntyy romanssin mahdollisuus ja lopussa onnenkantamoinen ratkaisee painetilanteen. Lempeä huumori kantaa, ja Tapahtuu huomenna osoittautuu aikuisten saduksi, jossa paha saa palkkansa ja onni hellii hyviä. Siksi kirjaoston kylkiäiskirjasta jää hyvä mieli. Ja mitäpä ostin, jotta sain kaupan päälle tämän? Miki Liukkosen runokirjan Elisabeth.

•

Antti Tuomainen: Palavat kivet, Otava 2023, 176 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.

Antti Tuomainen: Tapahtuu huomenna, Kirjakauppaliitto 2023, 134 sivua. Sain kylkiäiskirjaksi.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus

Avainsanat:

6 elokuun, 2023 · 7:47 am

Kesädekkarikokemuksia

Pihakeinussa lomalöhöilyn ajankuluna luin ja kuuntelin neljän dekkaristin kirjoja. Kirjoja tosin kertyi viisi. Tässä niihin pikakatsaukset.

Tiina Martikainen: Ruuti

Ruuti on poliisikoira, jonka kouluttaja rikosylikonstaapeli Mira Tulenheimo toimii Lohjan poliisissa. Sammatissa on tehty henkirikos rescue-koirien hoitolassa. Rikosjuoneen kuuluu eläinaktivistien toimintaa, pentusalakuljetusta, raha-asioita ja perheongelmia. Tiina Martikaisen kirja on realistista, eläinläheistä rikoskirjallisuutta, joka virkistää tuoden pienen paikkakunnan (joenpeltolaisen) ympäristön dekkarimiljööksi.

Hyvin tapahtumia keritään vähitellen auki. Yhtä tärkeä kuin rikosjuoni on päähenkilön tilannekuva nuorena naisena miesvaltaisessa työyhteisössä. Hän kipuilee uskottavuutensa ja asemansa suhteen, lisäksi poliisikoirakoulutus lisää työhuolia. Taustalla on kivuliaisuutta, joka estää Miraa rakentamaan ihmissuhteita, eli psykologista kuvausta liittyy henkilökuvaukseen.

Tiina Martikainen: Ruuti, Otava 2023, 366 sivua. Sain kirjan kustantajalta.

Tuire Malmstedt: Lyijysydän

Tuire Malmstedtin kahdesta aiemmasta dekkarista tutut poliisit ovat taas monimutkaisen rikostapauksen kimpussa. Vanhan pappilan lattian alta löytyy ruumis 1960-luvulta. Ennen kuin henkilöllisyys paljastuu, lukija saa lukea uhrista kuvauksia 1960-luvun loppupuolelta ja väläyksiä natsien keskitysleiriltä. Loppupuolelle täytyy ehtiä, että selviää, miten natsiaika liittyy tapahtumiin ja mitä Lyijysydän oikein tarkoittaa.

Malmstedt kuljettaa taitavasti eri aikatasoja, eli rakenne toimii entiseen tapaa. Sarjasuolana seurataan, miten tuttujen henkilöiden elämä etenee: Elmo elää koiranpentuaikaa ja Matilda yrittää sopeutua pikkulapsielämään traumatisoidun tytön kanssa. Aiempiin osiin verrattuna juonessa oli makuuni jonkin verran epäuskottavuutta, mutta hyvä dekkarikertoja Malmstedt on.

Tuire Malmstedt: Lyijysydän, Aula & Co 2023, 7 tuntia 13 minuuttia, lukijana Mikko Leskelä. Kuuntelin BookBeatissa.

Kristina Ohlsson: Jäänmurtaja

Hyökkäsin suoraan Kristina Ohlssonin sarjan toiseen osaan, mutta mielestäni pääsin Jäänmurtajassa hyvin kartalle henkilöistä ja edellisessä osassa auki jääneeseen paloittelumurhaan. Se jää edelleen auki, eli jatkoa ilmeisesti seuraa. Mutta se siitä, sillä kirjan päähenkilöt viehättivät. Vanhaintavaroidenkauppias August Strindberg (kyllä) ja rikostutkija Maria Martinsson riiaavat salaa (kaikki tietävät), pelkäävät Marian kriminaalimiehen kostoa ja setvivät tahoillaan rantamakasiinien tulipaloa ja yhden vanhuksen kuolemaa. Juoni ryydittyy ”vaikean” perheen salaisuuksilla.

Juoni kulkee hyvin, henkilöitä hahmotellaan mukavasti, ja joukossa on keventäviä seikkoja kuten yli-innokas vanhus. Viehätystä lisää länsiruotsalaisen idyllisen rannikkokylän Hovenäsetin kuvaus. Kuuntelin tätä mieluusti pihapuuhailun ja saunanlämmityksen lomassa, lopussa jännitinkin.

Kristina Ohlson: Jäänmurtaja, suomentanut Pekka Marjamäki, WSOY 2023, 16 tuntia 48 minuuttia, lukija Aku Laitinen. Kuuntelin BookBeatissa.

Robert Thorogood: Thamesjoen murhat & Kuolema kylässä

Thamesjoen murhat aloittaa Robert Thorogoodin sarjan, jonka toinen osa on Kuolema kylässä. Thamesin rannan taajamassa sattuu siis kuolemantapauksia, joita alkaa selvittää vanha rouva Judith Potts. Hän ystävystyy koiranulkoiluttajan ja pastorin rouvan kanssa, ja nämä kolme erilaista ja eri-ikäistä naista selvittävät kimurantteja murhajuttuja.

Samantapaisia asetelmia on monissa cosy crime -kirjoissa, ja Thorngood kehittelee kivasti lajin hengessä omaa sarjaansa. Täytyy myöntää, ettei rikosjuonista jäänyt mitään pysäyttävää mieleeni. Sarjan viehätys perustuu ympäristöön ja etenkin Judithin hahmoon sekä sutjakkaan tapaan kuvata henkilöiden kohtaamisia ja johtolankojen yhdistämistä. Siis silkkaa ajanvieteviihdykettä, joka sopii pihakeinulukurupeamiin.

Robert Thorogood: Thamesjoen murhat & Kuolema kylässä, suomentanut Hilkka Pekkanen, Siltala 2022 & 2023; kuuntelin osin äänikirjana, lukijana Eija Ahvo. Luin ja kuuntelin BookBeatissa.

3 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus

Avainsanat: , , ,

18 kesäkuun, 2023 · 7:07 am

Dekkariviikkojen 2023 satokatsaus

Dekkariviikkoa vietettiin yleisesti viikko, mutta kirjablogit jatkoivat toisen mokoman. Niinpä kahteen viikkoon mahdutin muutaman jännityskirjajutun. Teen tässä listauksen postauksiini, jotka keskittyivät pitkälti kotimaisiin, uusiin kirjoihin. Kirjabloggaajien kokonaispanoksen pääset lukemaan 19.6.2023 Tuulevin lukublogin koosteesta.

Juttusatsini ilmestymisjärjestyksessä:

Monta kiinnostavaa dekkaria jäi lukematta, joten jännittämisiin!

Jätä kommentti

Kategoria(t): Dekkari, haaste, Kirjallisuus

Avainsanat:

15 kesäkuun, 2023 · 3:05 pm

Eppu Nuotio: Hopeamedaljonki

Raakel Oksa ratkaisee toisen kerran, eli Eppu Nuotion uusimman sarjan kakkososassa Hopeamedaljonki (Gummerus 2023) entisöijäpäähenkilö innostuu kunnostamansa asunnon asukkaasta. Käsiä hikoiluttavaa piinaa ei tässä haeta vaan kevytjännistykseen sopivaa elämänkohtaloselvitystä.

Avausosan tapaan kirjassa kulkee kaksi aikatasoa. Etyk-kesänä 1975 seurataan Turusta kotoisin olevan kolmikon elämää. Yksinäinen Kaarina kaveeraa Sirkan ja Maunon kanssa, mutta pitkä ystävyys muuttuu. Ystävyyttä kirja kuvaa kiinnostavasti, mutta ainutlaatuinen Etyk-aika jää haaleana humisemaan taustalle.

Nykyaikatasolla Raakel pohtii oman kesänsä tapahtumia, perhetilannetta ja seurustelustatusta. Hän uppoutuu remppatehtävään tapansa mukaan innostuen siitä, miksi Kaarina kuoli vailla läheisiä ja mitä salainen vaatehuone Kaarinan asunnossa tarkoittaa.

•

Pikantti yksityiskohta on se, että Nuotion Ellen Lähde -sarjan päähenkilö ilmestyy kirjaan henkilöksi: Raakel on Ellenin miehen sivusuhteen tytär. Raakelia moinen yhteys askarruttaa, reipashenkinen Ellen ei asiasta vaivaannu. 

Jännäreiden rivistössä Hopeamedaljonki asettuu jonnekin laitapuolelle, cosy-osaston katveeseen. Sutjakasti henkilövetoinen tarina etenee. Kyllä Kaarinan kohtalo elämän lehdellä soittajana pikkaisen koskettaa, ja odotukset kolmanteen osaan nousevat – jospa Raakel ja Ellen pähkäilevät seuraavaa salaisuutta yhdessä.

•

Eppu Nuotio: Hopeamedaljonki. Raakel Oksa ratkaisee, Gummerus 2023, 120 s. eKirjana. Luin BookBeatissa.

1 kommentti

Kategoria(t): Dekkari

Avainsanat:

15 kesäkuun, 2023 · 3:03 pm

Laura Andersson: Sirkusnaisen arvoitus

On mukavaa vaihtelua kohdata kotimainen etsiväpari hyvässä yhteistyössä poliisin kanssa ja vieläpä 1940-luvulla. Sodanjälkeiseen Helsinkiin minut johdattelee Laura Andersson, jonka Lili Loimola ratkaisee -sarjan toinen osa selvittää voimanaisen murhaa. Sirkusnaisen arvoitus (2023) tutustuttaa amerikkalaiseen sirkusseurueeseen ja siellä lymyäviin, tappaviin salaisuuksiin.

Juonessa pitäydytään perinteikkäässä murha-arvoituksessa, jonka johtolankoja Lili Loimola etsiskelee aviomiehensä ja apulaisensa Rikun kera. Nyt huitaisenkin koko rikosjuonen ruodinnan sikseen, sillä kiinnostavinta tällä lukemiskerralla onkin parin elämäntapa. Kyse on kulissiliitosta, johon kuitenkin kireyttä aiheuttavat kummankin romanssit. Lisäksi Lilin ja Rikun ihastukset jollain tavalla liippaavat myös murhatapausta. Oman pikantin lisänsä henkilökemioihin tuo miellyttävä poliisimies Huhta, jonka kiinnostus yksityisetsiviin liikahtaa henkilökohtaisen puolelle.

•

Särmää jännäriin tuo homoseksuaalien henkilöiden tilanne sodanjälkeisessä Suomessa. Oman todellisen minän piilottelu tehdään kirjassa kipeän tiettäväksi. Taitavasti kirjassa taiteillaan vanhanaikaisen ja tuoreen kesken ja saadaan uskottavaksi vanha maailma ja sen kulissintakaiset seikat. Rikun suuhun sopivat huomiot:

”Hetkittäin Helsinki tuntui olevan kuin kaksi eri kaupunkia. Köyhyyttä ja epätoivoa näki heti kun astui vähänkin syrjään suurimmilta kaduilta. Mutta heti sen jälkeen eteen saattoikin aueta pramea ravintola, tärkeänä töihinsä rientävä siististi pukeutunut nuori mies tai iloisesti kikatteleva lapsilauma, joka ei tuntunut muistavan sodan kauhuja laisinkaan. En ollut varma mitä ajattelin kaikesta siitä. Halusin itse elää uskossa parempaan huomiseen ja nähdä vaivaa sen eteen, että löysin elämääni iloja. Halusin pystyä nauttimaan kaikesta siitä, mitä kaupungilla oli tarjota. Mutta työni Lilin toverina ei antanut minun myöskään unohtaa kaiken nurjapuolta. Ja uskoin sen olevan pohjimmiltaan hyvä.”

Kirjassa siellä täällä vilahtaa yhteiskunnallisia seikkoja taloudellisesta eriarvoisuudesta, naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja naisen alistetusta asemasta. Loimoloiden lisäksi naapuripariskunta tuo osansa näihin aihelmiin, samoin naistenlehden esikuvajuttuaines.

Kerronnassa painottuu tarmokkaan Lilin minäkerronta, mutta välillä pistäydytään Rikun katsantokannassa, hetken myös Huhdan. Niin henkilöt elävöittyvät eri näkökulmin, ja minullehan sopii, että kirjassa edetään henkilöt edellä. Hivenen taisin väsähtää kirjan pitkittyessä, ja ehkä joskus epäilin juonikuvion uskottavuutta. Kokonaisuutena Sirkusnaisen arvoitus sopii niin Pride-kauteen kuin kirjabloggaajien dekkariviikoillekin.

•

Laura Andersson: Sirkusnaisen arvoitus. Lili Loimola ratkaisee 2, Otava 2023, 368 sivua. Sain kirjan kustantajalta.

1 kommentti

Kategoria(t): Dekkari, haaste

Avainsanat: