Antti Tuomainen: Jäniskerroin

Huumori on vaikea, musta huumori vielä vaikeampi laji yhdistettynä jännitykseen ja romantiikkaan. Antti Tuomainen onnistuu kepeänkiperässä tehtävässään, joten suosittelen Jäniskerrointa (Otava 2020) rennon otteen kirjaystäville. Avaanpa, miksi.

”Minä olen vakuutusmatemaatikko. Minä tiedän ettei siinä ole kaikki.”

Romaani kertoo siitä, miten vakuutusmatemaatikko Henri Pekka Olavi Koskinen perii veljensä seikkailupuiston ja veljen velat. Henri on kerrassaan herkullinen henkilöhahmo. Huumori syntyy minäkertojan ristiriidoista ympäröivän maailman kanssa. Sosiaalisesti kömpelö vakuutusmatemaatikko ei ymmärrä avokonttorin tiimiytymisrituaaleja eikä velanperintägangstereiden sanelutoimintaa, joten törmäyskursseista syntyy koomisia selkkauksia. Arvioin, että naurahtelen ääneen joka toisella aukeamalla, loppuviidenneksellä hieman harvemmin.

Henri ymmärtää matematiikkaa, ja matematiikan soveltaminen kaikkiin elämänalueisiin tuottaa suurta hupia. Esimerkiksi matemaattinen ajattelu auttaa muraalin suunnittelussa ja petipuuhissa, eikä siitä ole haittaa seikkailupuiston kirjanpito-ongelmien selvittämisessäkään. Ja niissä riittää yllätyksiä.

”Ajattelin kai pikemminkin, että elämässä ei tarvitse erikseen etsiä vaikeuksia, ne löytävät sinut.”

Henri on pessimismiin taipuvainen mietiskelijä, jolle Schopenhauer antaa elämään mielekkyyttä. Ja tällä tarkoitan sekä filosofia että hänen mukaansa nimettyä kissaa. Romaanin vetovoima perustuu siihen, miten rajoittuneen rationaalinen kertoja kohtaa itsensä järkeen käymättömissä tilanteissa ja tunteissa.

Hyvään viihderomaaniin mielestäni kuuluu se, että päähenkilö vetää puoleensa ja hänen puolellaan haluaa pysyä, tuli mitä tuli. Näin käy Henrin suhteen. Siksi jopa liikuttavat hiljakseen käynnistyvä romanssinpoikanen seikkailupuiston työntekijän Lauran kanssa ja Henrin ei-tyypilliset tuntemukset.

”En tiedä mitä on tapahtunut. Tiedän vain että jotakin on – tapahtunut.
– Eli sinä tykkäät siitä, hän kysyy.
– Minä rakastan sitä, sanon. Kuulen omat sanani kuin kaikuna, useampaan kertaan. En ole koskaan ilmaissut itseäni näin. Näen kauempana liukumäet, joissa lapset lennähtelevät ja kiitävät painovoiman ajamina, täysin vailla mahdollisuutta pysähtyä.
Ymmärrän heidän huutoaan.”

Huumorin lähteenä toimii usein kertojan Asperger-tyyppinen yksityiskohtiin paneutuminen ja vuorovaikutuspelisääntöjen ohittaminen. Myös aistiyliherkkyys näyttäytyy, sillä Henri erittelee tarkasti ympäröivät tuoksut. Mielestäni naurunalaisena ei ole Henri vaan tilanteet, joihin hän joutuu.

”Kaikki muuttuu, kun yhtälö käännetään toisinpäin.”

Jäniskertoimeen kuuluvat nopsasti ja näppärästi luonnehditut sivuhenkilöt. Herkkupaloja ovat Henrin keskustelut alaistensa kanssa, ja sanan säilä kalskahtelee myös kohtaamisessa gangstereiden kanssa, joskin välillä tarvitaan myös kättä pitempää.

Kirja alkaa takaa-ajolla, ja aika tyypillistä ”tavis selviää gangstereista” -toimintaa on pitkin kirjaa. Jokunen minun makuuni mauton väkivaltatilanne kirjassa on, mutta muuten juoniainekset loksahtelevat mainiosti paikoilleen, koska Tuomainen taitaa vauhdikkaat käänteet. Loppuosa hivenen hyytyy, mutta viimeiset sivut jättävät hyvän jälkimaun, joten Jäniskerroin jää taistelemaan mieleeni Tuomaisen tuotannon suosikkiasemasta Mies joka kuoli -kirjan kanssa.

Uskottavuutta en edes mieti, sillä keinot pyhittävät tarkoituksen. Ja tällä tarkoitan Tuomaisen taitavuutta kielenkäyttäjänä. Sanankäytön nokkeluus ja virkkeiden sujuva virtaavuus hivelevät. Teksti vetää siten, että minun on pakko lukea kirja yhtä kyytiä.

”Kannelmäki oli kaunis.”

Ja tämäkin vielä. Siis riemastun ylipäätään Jäniskerrointa lukiessani, mutta paikallistuntemus lisää siihen vielä erityiskierteen. Ymmärrän kyllä, että Henrin mieltymys asuinalueeseensa liittyy hänen matemaattiseen ajatteluunsa – ja rehellisyyden nimissä sen rajallisuuteen. Silti nautiskelen (ja naureskelen), miten kotilähiöni siirtyy kaunokirjallisuuteen. Eipä ole ennen Kannelmäestä näin kauniisti kirjoitettu.

”Kannelmäki syyskuussa. En tiennyt mitään kauniimpaa. Hehkuvat lehdet, kaupungin kokonaisjärkevimmät neliöhinnat.
  Syksy tuoksui varhaisessa aamussa, ilmassa oli esikaupungin tutkitusti puhdasta kirpeyttä. Kaste helmeili suurten punakeltaisten lehtien pinnoilla, nouseva aurinko välkytti niitä kuin höyhenenkevyitä peilejä. Seisoin neljännen kerroksen parvekkeellani ja totesin jälleen kerran, että olin oikeassa paikassa eikä mikään saisi minua muuttamaan mieltäni.”

Antti Tuomainen
Jäniskerroin
Otava 2020
jännitysromaani
343 sivua.
Sain ennakkokappaleen, julkaisuvapaa 19.8.2020.