Tuomas Lius: Sudenkorennon kesä

Kesällä 1985 joensuulaisella asuntoalueella piilee salaisuuksia, joilla on kansainvälisen sotateknologian kannalta mullistava merkitys. Uskoisinko? Välillä se on kovalla koetuksella, mutta Tuomas Liuksen trilleri Sudenkorennon kesä (Like 2021) vetää silti ahmaisemaan uskomattoman tarinan – onhan kirjasomen dekkariviikko.

Tiivistettynä juonen juuri on se, että 13-vuotias Jesse törttöilee osoittaakseen isoille pojille rohkeutensa. Sen seurauksena Jesse yksinhuoltajaäiteineen tutustuu uusiin naapureihin. Pimennetyssä pientalossa elelevä Jukka ihastuttaa pienperhettä rentona koviksena, ja vanhaan rukoushuoneeseen muuttanut Nikolai tekee vaikutuksen taiteellisena filosofina. Alun virittely vie ehkä liikaakin aikaa, vaikka heti lukijalle selviää, etteivät Jukka ja Nikolai ole vain sitä, miltä vaikuttavat. 

•

Väkisin mieleeni tulee vertailuja kotimaiseen trillerikunkkuun eli Ilkka Remekseen. Myös Liuksen kirjassa vakoillaan, peitellään totuutta, saatetaan viattomia sivullisia vaaraan ja ollaan tekemisissä suurvaltojen intressien sekä yksilöiden eturistiriitojen kanssa. Vaikka juoniaineksissa saattaa Lius vetää överit, kuvauskeinot voittavat, sillä henkilökuvaus ja yritys henkilöiden syventämiseen saavat minut puolelleen. Lisäksi Remeksen lamaannuttavaa tosikkomaisuutta onnistutaan pitkälti välttelemään, vain monipolviset teknologiaselostukset hipovat kipurajaa. Liuksen kerronnassa sävyt vaihtelevat, pilkettä välkkyy silmäkulmasta ja dialogi soljuu. Mutta onhan kirjassa myös aika annos äijäilyä ja pikkupoikamaista fantasiaa.

Hetkittäin trillerissä on nuorisokirjallisuuden piirteitä, ja se vaikutelma syntyy lapsuuden ja murrosiän taitteessa tempoilevasta päähenkilöstä. Jesse vaikuttaa ikäistään fiksummalta, silti heräilevä seksuaalisuus ja aikuisten elämän avautuminen saavat hänet hämmennykseen. Sen kuvaus vakuuttaa minua. Pojan kesä tiivistyy ihastukseen, seikkailuun, pelkoihin ja paljastuksiin. Ja kyllä: hetkiin supersankarina. Sitä ennen Jesse kunnostautuu uuden sarjakuvahahmon piirtäjänä:

”Jukka avasi rullan. A3-koon paperiarkilla oli yksityiskohtainen, tummasävyinen kuva taisteluasennossa poseeraavasta hahmosta.

• Sen nimi on Strekoza. Tai ehkä se on Kapitán Strekoza. En oo vielä ihan varma.
• Kapteeni Sudenkorento? Jukka siristi silmiään kullankeltaisessa valossa.
• Niin… Jesse sanoi yllättyneenä. – En tiennyt, että sie puhut venäjää.
• Ton verran, Jukka hymyili ja näytti peukalon ja etusormen väliin jäävää pientä rakoa. – Mutta mun mielestä pelkkä Strekoza on parempi.
• Se voi olla, Jesse nyökkäsi.”

•

Isättömyys perustelee sitä, miten Jesse kiintyy kahteen erilaiseen mieheen naapuritaloissa, vaikken käsitä (vaikka se on tavallaan perusteltu), miksi Nikolai lipsauttaa ja esittelee fataaleja sotasalaisuuksia keskenkasvuiselle. Toisaalta pidän siitä, miten Lius yhdistää teinin ihailemat supersankarisarjakuvat ja toimintaelokuvat juoneen niin, että Jesse saa elää niitä hetken totena – vaikka se ylittääkin rutkasti uskottavuusodotukseni ja (tahattomasti) naurattaa. 

Aika lähelle teksti päästää lapsensa elättämiseen keskittyneen yksinhuoltajaäidin yksinäisyyteen. Sen sijaan vaikuttavat liiallisen yksioikoisilta öykkäröivät, törkeät kulmakunnan ”isot pojat”, joiden hampaisiin Jesse ja jopa Kaarina-äiti joutuvat. Sivuissa on karsintavaraa, ja lopussa yllätyksiä sinkoilee kuin varastoon jääneitä. Kirjan loppujaksoon kertyy liikaa kalmoja.

Tavallisten ihmisten arki sekoittuu kirjassa epätodellisiin toimintatilanteisiin, ja viihdynkin kirjan arkielementeissä. Kesä 1985 vie vuosikymmenten taa, ja aika elävöittyy musiikilla, sillä moneen lukuun osoitetaan sopiva ääniraita. Niitä kuunnellen ja samalla lukien pääsen kesäviihdetunnelmiin.

•

Tuomas Lius

Sudenkorennon kesä

Like 2021

trilleri

506 sivua.

Sain kirjan kustantajalta.