Aihearkisto: haaste

Tahtoisin lausua ivanilaisittain luettuani vihdoin Mihail Bulgakovin merkkiteoksen Saatana saapuu Moskovaan:

– Mistä tässä oikein on kysymys, toverit? väitti uusi Ivan vastaan vanhalle, entiselle Ivanille. – Että paholaisella on siinä sormensa pelissä, sen nyt ymmärtää lapsikin. Hän on mitä poikkeuksellisin ja salaperäisin persoona! Mutta sehän juuri kaikkein kiintoisinta onkin!

Iivan, runoilun hylkäävä nuorimies, joutuu mielisairaalaan kohdattuaan 1930-luvun Moskovassa mikä-mikä-todellisuusmaan maagikon Wolandin, siis Kantin kanssa lounastaneen ja Pontius Pilatuksen liepeillä liehuneen Saatanan, joka tietää menneet ja tulevat. Ivan tapaa sairaalassa Mestarin, jonka sieluntila on järkkynyt, koska hänen romaaninsa Pilatuksesta ja Jeesuksen viimeisistä hetkistä jäi ilmestymättä, ja vaivaahan Mestaria myös rakkaus Margaretaan. Ja sitten… Antaa olla!

On aivan järjetöntä yrittää tiivistää romaanin tapahtumia. Saatana saapuu Moskovaan ei ole varsinainen juoni- tai henkilöromaani, se on vyöryävä mielikuvituksen vuo, jossa värikäs ja lukuisa henkilöjoukko on mielettömien vaiheiden pyörteissä. Saatana apureineen tuottaa tuhoa ja tulta, ja loimotuksen laitamilla läikkyy Mestarin kirjallisuusasia Margaretoineen.

Hän [kustannustoimittaja] jopa teki minun kannaltani täysin idioottimaisen kysymyksen: kuka minun päähäni oli pannut ajatuksen sepittää romaanin niin omituisesta aiheesta?

Mestari saa tuollaista kuulla romaanikäsikirjoituksestaan, niin sai varmaan Bulgakov omastaan. Romaani julkaistiin vasta 1960-luvun lopulla. Tekeillä se oli toistakymmentä vuotta ennen kirjailijan kuolemaa vuonna 1940 (ja valmistui vaimon viimeistelemänä), eikä romaani todellakaan vastaa sosialistisen realismin ihanteita. Se on rakenteeltaan ja kerrontatekniikaltaan mitä muodikkain ja nykyaikaisin: aikatasoja ja näkökulmia vaihdellaan, sisäkertomus on vuoropuhelussa kehyskertomuksen kanssa, kaikkitietävä kertoja on itsetietoinen ja kommentoiva, fantasia rikkoo reaalia sekä erilaisia rikoksia ja historiallisen romaanin osia solmiutuu juonenkäänteisiin, vieläpä on mukana romantiikkarippeitä ja kirjallisuusteemaista ironiaa.

Kokonaisuus on remakka ja rajaton. Kesäauringon pehmittämillä aivoillani en ymmärrä viittauksista ja käänteistä murto-osaa. Miksi säveltäjien nimiä käytetään vitsinä (Berlioz, Stravinski ja Rimski)? Pilatus ja Jeesus uskonnottoman Neukkulan romaanikirjailijaa vaivaamassa? Hypnoosi ja hallusinaatiot (vai hallusinogeenit) melskettä selittämässä? Mahtikissa Begemot, rääväsuu ärsyttäjä (nimi tarkoittaa venäjäksi virtahepoa) – jokin alitajunnan touretteoireinen riivaaja vai?

Takakansitekstin mukaan romaani on sapekas satiiri. Sen verran luulen ymmärtäväni, että virastoja, kansalaisia ja tovereita vilisevä uusi kommunistinen yhteiskunta on älytön, ihmiset kyltymättömästi ja harkitsemattomasti omaa etua etsiviä sekä kirjailijat taitoihinsa ja julkaisuilmapiiriin pettyneitä. Päähäni putkahtaa jos jonkinlaisia langanpätkiä, joitain saan solmittua epämääräiseen tolkkuun, paljon lepattaa irrallisena. Antaa lepattaa, luovutan, leijalen mukana kuin Chagalin taulun hahmo – kuin se yksi vuohi.

Nyt hän [Mestari] näytti Margaritasta samannäköiseltä kuin luodessaan kertomusta mitä ei ollut nähnyt mutta minkä ties varmasti tapahtuneen.

Kirjailijat Mestari ja Bulgakov välittävät uskomatonta maailmaa, jota ei ole juuri sellaisena ollut mutta joka on luettuna olemassa. Romaani upottaa arvaamattomuuteen. Minulla leikitellään, ja hetkittäin minut jopa saadaan muka tietämään enemmän kuin henkilöt. Siksi voin naurahdella henkilöiden varomattomille ”piru periköön” -arkitokaisuille, jotka osoittautuvat sanatarkoiksi.

Saatana saapuu Moskovaan -romaanissa on huikeita kuvauksia; hurjimpia kierteitä on Saatanan ja apureiden toilailuissa, teatterin maagikkoesityksessä, loihdittujen hahmojen lentomatkoilla ja paholaisen tanssiaisissa. Kun kuvataan suvantoja, niissä on avointa tilaa, kuten

Hän kuuli, miten varpuset rupattelivat hilpeitä ja kiihtyneitä aamutarinoita pienen pihan hopeapajujen ja lehmusten oksilla.

Romaani on alkukielellä nimeltään ”Mestari ja Margareta”, suomennosnimi sen sijaan oikoo itse asiaan. Nimihenkilöillä ei erityistä roolia ole romaanin ensimmäisessä osassa, toisessa sitten he lentelevät siellä sun täällä ja saavuttavat rauhan, johon eivät voi vaikuttaa. Romaanin henkilökuvaus ja rakkausosuus eivät tule minua eritysen liki, olen niin muun mekkalan ja sivujuonteiden vietävänä. Väkevä on kyllä tapa, miten kohtalonomainen suhde syntyy:

– Rakkaus on hypähtänyt eteemme kuin murhaaja, joka putkahtaa maan alta syrjäkujilla. Se yllätti meidät molemmat yhdellä kertaa. Se oli nopea ja äkillinen kuin salama, kuin suomalainen puukko!

Kiitos klassikkohaasteen tuli vihdoin luettua tämä teos, josta riittäisi ammennettavaa usealle lukukerralle. (Ja nyt ymmärrän ehkä myös hieman paremmin viimesyksyisen Kissani Jugoslavia -romaanin ilkeämielistä kattia.) Klassikkolukemani oli kummallinen: siis Bulgakovin (Mihailin vai vaimon?) teos todella selätti minut, en minä sitä. Paljon liiti yli ymmärrykseni, ja yhä kuunsiltaa pitkin valuu käsittämätöntä ainesta, mutta olihan odottamattoman kiehtovaa yrittää taiteilla sen lipeävällä pinnalla.

Kirjabloggaajat julkaisevat tänään sankoin joukoin postauksia aiemmin lukemattomista klassikoista. Haaste on julkistettu ja kootaan Ompun blogissa Reader, why did i marry him?, ja on minullakin siinä sormeni pelissä. Bulgakoviin tarttuivat minun lisäkseni Omppu, Susa ja Minna. Haaste jatkuu: seuraavan klassikkohaasteen postauspäivä on 31.1.2016.

– – –
Mihail Bulgakov
Saatana saapuu Moskovaan
Master i Margarita, venäjäksi kirjoitettu 1928 – 1940
Suomentanut Ulla-Liisa Heino 1969
WSOY 2005
480 sivua
Sain kirjan WSOY:n oppikirjatoimituksen lahjana 2005 – odotti 10 vuotta lukemista: klassikkohaaste 31.7.2015.