Aihearkisto: haaste

18 heinäkuun, 2015 · 10:00 am

Naistenviikko käynnistyy: Ludmila Ulitskajan Tyttölapsia

Hyvää naistenviikkoa! Tämän viikon (18.-24.7.) aikana kirjabloggaajat postaavat naisaiheisista kirjoista. Mukana olevat blogit olen listannut viikko sitten haasteen aloitusjuttuun: tarkista ne tästä linkistä. Parikymmentä blogia on siis mukana. Naistenviikon jutut voivat liittyä nimipäivänaisiin tai muuhun naisteemaan.

Viikon varrella postaan kirjoista Tyttölapsia, Näin minusta tuli tyttö, Melkein äiti ja Vailla henkilökohtaista vastuuta. Monenlaista tyttöyttä ja naiseutta on tullut näissä vastaan: eläköön moninaisuus. Aloituskirjasta Tyttölapsia julkaisee juttunsa tänään myös Jane.
naistenviikko

Luin keväällä Ludmila Ulitskajan Hilpeät hautajaiset, jonka nosteessa on kiinnostava tutustua Ulitskajan lyhytproosakerrontaan. Tyttölapsia (suom. Arja Pikkupeura, Siltala 2015) sisältää kaksi kertomussikermää Tyttölapsia ja Lapsuus -49. On perusteltua, että samoissa kansissa julkaistaan satsi lapsikuvauksia.

Lapsuus -49 -kertomukset kuvaavat lapsen tilaa perheessä, perheen vaikutuksessa ja laitamilla. ”Naulat” jää mieleen eleettömänä elämän kiertokulun kuvana. Hienoista tunnelma- ja tilannetallennuksista en paljasta enempää, suuntaan katseeni kokoelman Tyttölapsia-osaan.

Tyttölapsia-tarinoita yhdistävät novelleista toiseen puikkelehtivat henkilöt. Tällainen episodinen kerronta on nyt tavallista, muun muassa Taina Latvalan novellikokoelmassa Ennen kuin kaikki muuttuu on samaa tekniikkaa. Ulitskajan kokoelmassa saman talon tai koulun tytöt elävät elämäänsä. Tytöt purskahtelevat itkuun, haaveilevat, keppostelevat, hautovat salaisuuksia ja kuvitelmia. Mukana on kiusaamista, sisarkateutta ja jopa eroottiseksi leimahtavaa leikkiä. Tyttölapsia

Miljöinä ovat kerrostalot ja koulut kommunistisessa onnelassa toisen maailmansodan jälkeen. Aikuisten todellisuus neukkuyhteisössä tulee hyvin esille, myös se, mitä aatteella yritettiin häivyttää. Ihmiset ovat rodullisesti ja asemaltaan eriarvoisia, julistaa systeemi tasa-arvosta mitä tahansa.

Lumoudun Ulitskajan kyvystä kuvata henkilöitä ja tilanteita tarkkanäköisesti. Etenkin Tyttölapsissa kuvatut kaksoistytöt perheineen jäävät pitkään mieleeni elämään. Kerronnassa on vauhtia, villiyttäkin. Teksti myös koskettaa olematta sentimentaalinen. Joukossa on lisäksi jännitystä nostattavia juttuja: huolettoman lapsenmieliset viritykset aikuissilmin herättävät pahaenteisen tunnelman, vaikkei mitään kohtalokasta sattuisikaan.

Kaikkiaan kokoelmasta muodostuu särkyneen peilin kaltainen kokonaisuus. Ihan joka palaa ei voi saumattomasti liimata paikoilleen, mutta kokonaisuuden oleellisia osia ne ovat. Ne peilaavat ihmisluontoa, lapsen katsantotapaa, perhettä ja yhteiskuntaa. Säröjä on, siksi kuva on kiinnostava.
_ _ _

Ludmila Ulitskaja
Tyttölapsia
Suomentanut Arja Pikkupeura
Siltala 2015 (1993, 2003, 2013)
novelleja
218 sivua
Lainasin kirjan kirjastosta.

4 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Novellit

Avainsanat:

15 heinäkuun, 2015 · 10:00 am

Kirjabloggaajat kirjastojen puolesta 15.7.2015

Tänään 15.7.2015 kirjabloggaajat tempaisevat kirjastojen puolesta julkaisemalla itsestään kuvan valitsemansa kirjaston edessä. Tempauksella kirjabloggaajat tahtovat osoittaa tukensa kirjastoille, kannattaa kirjastojen ja kirjastolain säilyttämistä sekä tuoda näkyvyyttä kirjastoille. Enemmän aiheesta sekä linkkilista osallistujien blogeihin löytyy La petite lectrice –blogista.

Minun kirjastoni

Ensinnä tunkee aisteihin tuoksu, jäljittelemätön ruskettuneen paperin, vanhojen nahka- ja kangaskansien sekä kultivoituneen pölyn yhdistelmä. Se liittyy Vattulan maitolaiturin kylkeen parkkeerattuun kirjastoautoon, Terälahden ja Kalevan sivukirjastoihin sekä Tampereen vanhaan, arvokkaaseen kirjastotaloon. Niistä on kirjastomuistoni tehty. Tuoksuun limittyy vatsanpohjan jännityskipristely: mitä tästä Pepistä, Gullasta ja Waltarista astuu vastaani?

Nykykirjastot eivät tuoksu vanhaan malliin. Yhä enemmän lainataan ääniteitä, ehkä jo liikuntavarusteitakin. En missään nimessä vastusta kirjaston laajenevia palveluita, olen monessa asiassa sekä-että-tyyppiä. Kirjasto jo sanajohdannaisena muistuttaa minua silti siitä, että se on ensisijaisesti kirjojen koti: suosittujen, harvinaisten, yllättävien ja arvaamattomien maailmojen pistäytymispaikka lainavierailujen välissä.

En epäröinyt sekuntiakaan osallistumista kirjastohaasteeseen. Kaikille tasa-arvoinen ja ilmainen sivistyspalvelu on kulttuuriarvona ylittämätön. Sitä ei sovi horjuttaa.

Ensimmäisten vuosikymmenieni tärkeät kirjastot ovat parinsadan kilometrin päässä Tampereen ja Turun seuduilla. Jo parikymmentä vuotta minua ovat auliisti ja ammattitaitoisesti palvelleet Helsingissä Kannelmäen ja Pohjois-Haagan kirjastot. Kummassakin on positiivinen pore ja bestsellereiden nopea kierto. Kuvauskohteeksi valitsin Pohjois-Haagan sivukirjaston, ensimmäisen kirjastotukikohtani Helsingissä. Toivon, ettei keskuskirjastohanke syö pieniä lähiökirjastoja, jotka ovat ympäristönsä sydän ja keuhkot.

Parimeitsie Pohjois-Haagan kirjaston kanssa.

Parimeitsie Pohjois-Haagan kirjaston kanssa.

Kiitos kirjastot ja ammattitaitoiset kirjastolaiset!

Ilman linkkejä tässä on lista kirjastohaasteeseen osallistuvista kirjablogeista:
Ajatuksia kirjamaasta
Booking it some more
Dysphoria
Ei vain mustaa valkoisella
Eniten minua kiinnostaa tie
Erjan lukupäiväkirja
Hiirenkorvia ja muita merkintöjä
Kaikkea kirjasta
Kannesta kanteen
Kirjainten virrassa
Kirjakaapin avain
Kirjakirppu
Kirjakko ruispellossa
Kirjallisena
Kirjanurkkaus
Kirjasfääri
Kirjava kammari
Kirjojen keskellä
Kujerruksia
Kulttuuri kukoistaa
Luetaanko tämä?
Lumiomena
La petite lectrice (linkki haastepostaukseen)
Leena Lumi
Lukutoukan kulttuuriblogi
Mustikkakummun Anna
Nenä kirjassa
Nannan kirjakimara
P.S. Rakastan kirjoja
Pinon päällimmäinen
Satun luetut
Tarukirja
Todella vaiheessa
Tuijata
Tuulevin lukublogi
Yöpöydän kirjat

11 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuuspohdintoja, Sekalaista

Avainsanat: ,

11 heinäkuun, 2015 · 12:15 pm

Naistenviikko kirjablogeissa

Seitsemää kesäpäivää 18.-24.7. kutsutaan naistenviikoksi. Viikon naisnimipäivien johdosta vanha kansa rustasi sanontoja vetistelevistä naisista, joista tirisevät viikolle osuvat runsaat sateet. Ilmatieteen laitoksen mukaan ajankohta on tosiaan usein vetinen, vaikkeivät kesät ole siskoksia: tilastojen mukaan täysin poutaisia naistenviikkoja on kerran 10 vuodessa. Säät eivät kirjabloggaajia hetkauta, vaan luemme ja kirjoitamme viikon varrella naisaiheisesti.

Mukana ovat ainakin seuraavat kirjablogit:

Ainakin 52 kirjaa
Anun ihmeelliset matkat
Calendula
Hyönteisdokumentti
Kirja hyllyssä
Kirjainten virrassa
Kirjakaapin kummitus
Kirjamuistikirja
Kirjan jos toisenkin
Kirjan pauloissa
Kirjasfääri
Kirjasähkökäyrä
Kirjoista ja muista kertomuksista
Kirsin Book Club
Kulttuuri kukoistaa
Lukutoukan kulttuuriblogi
Luettua elämää
Oksan hyllyltä
P.S. Rakastan kirjoja
Reader, why did I marry him?
Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Ullan Luetut kirjat
Yöpöydän kirjat

Naistenviikkojuttumme tunnistat logosta:
naistenviikko

Kukin julkaisee omalla aikataulullaan. Joukossa on jokunen kimppaluku, eli samaan kirjaan on tarttunut useampi lukija. Naistenviikon kirjoissa yhteistä on se, että niissä käsitellään naiseutta tai tyttöyttä. Luettu on esimerkiksi

A Celibate Season
Hakekaa kätilö
Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän
Kuninkaan Anna
Melkein äiti
Myrskyluodon Maija
Naiset ilman maata
Näin minusta tuli tyttö (kimppapostauksia: Erja, Tuija ja Ulla)
Parempaa väkeä
Sara ja Sarri -kirjat
Signaali
Tyttö sinä olet…
Tyttölapsia (kimppapostauksia: Jane ja Tuija)
Vailla henkilökohtaista vastuuta (kimppapostauksia: Jonna ja Tuija).

Viikolla nimipäiviään juhlivat Riikka, Saara, Marketta, Johanna, Leena, Oili ja Kristiina nimimuunnoksineen, kaikkiaan yli 600 000 naista. Kaikki nimipäiväsankarit, heitä tuntevat tutut ja tutuntutut on täten haastettu lukemaan.

Naistenviikkolukemisiin!
naisviikko

14 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus

29 toukokuun, 2015 · 10:10 am

André Brink voisi olla 80 v: haaste

André Brink kuoli alkuvuodesta. Koska hän olisi täyttänyt tänään 80 vuotta, pieni kirjabloggajaporukka postaa Brink-aiheisia juttuja. Vaikuttihan eteläafrikkalainen kirjailija merkittävästi siihen, miten 1970-80 -luvuilla hänen kotimaansa rotusortopolitiikka tuli maailmalla tutuksi ja tuomituksi.

 

Tässä on lista blogeista, jotka ilmoittautuivat Brink-haasteeseen. Katsopa, mitä linkkien takaa tänään löytyy – Brinkiä vai jotain muuta:

Kirjakaapin kummitus
Kirjava kammari
KirjaValas
Lukutoukan kirjablogi
Kuutar lukee
P.S. Rakastan kirjoja
Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Haastepostaukseen pääset tästä.

 

Kun 1980-luvulla luin romaanin Valkoinen, kuiva kausi, muistan vaikuttuneeni. Uusintalukuun valitisin kuitenkin Ruttomuurin (suom. Seppo Loponen, WSOY 1984). Valintani oli sattumanvarainen, ehkä päävaikutin oli se, ettei minulla ole ensimmäisestä lukukerrasta minkäänlaista mielikuvaa.

Tuhoisia muistoja. Jotka teki mahdolliseksi – ei, väistämättömiksi – tämä paluu Avignoniin. Mandlan läsnäolo vieressäni, kaunani Paulia kohtaan. Ja siitä tuo outo vaikutelma, lähestyessämme sitä ihanaa kaupunkia joka yhä pelotti ja vaivasi minua, että nämä eivät olleet suinkaan muistoja jotka palautuivat vuosien takaa, eivät verukkeita tai päiväunia, vaan jotakin joka tapahtui minulle nyt, tällä hetkellä, jotakin joka kuului tämän päivän intohimoihin ja kapinaan: jatkeita ja lisäyksiä, välittämätöntä täydennystä.

Anderea etsii kuvauspaikkoja Paulin rutosta kertovaan elokuvaan ja reissulle lyöttäytyy pakosalla oleva Mandla. He kaikki ovat eteläafrikkalaisia, Paul valkoinen, muut mustia. Andrea kelailee suhdettaan poissaolevaan Pauliin, samalla hän pui mielessään aiempia suhteitaan, etenkin romanssiaan toiseen valkoiseen mieheen, Brianiin. Lisäksi muistot lapsuus- ja nuoruusvuosista eteläafrikkalaisessa perhe- ja rotusortokulttuurissa aktivoituvat. Mandla palauttaa Andrean näkemään juurensa.Ruttomuuri

Kerronnassa on vaihtelevuutta. Pääosin Andrea kertoo minämuodossa, mutta aina välillä, odottamatta, kuvaus etääntyy seuraamaan kuin yläviistoon: tapahtumia seurataan kolmannessa persoonassa. Aivan yhtä odottamatta vaihtelevat aikatasot muistikuvien liukuessa asiasta toiseen. Lisäksi mukana on väläyksiä ranskalaisista ruttoepidemioista 1300-, 1500- ja 1700-luvuilla.

Vai jäivätkö aiemmat rakkaudet piilemään vereen, hautumaan, odottamaan aikaansa puhjetakseen kuolettavaksi paiseeksi? Eivätkä vain rakkaudet, vaan kaikki mitä oli kokenut, kaikki mitä oli uskaltanut olla.

Kyllä, juuri niin käy. Ja ruttohommeli on luonnollisesti vertauskuva päähenkilön muhittamille muistoille ja koko Etelä-Afrikan tilanteelle. Rutto levisi ammoin Euroopassa muureista piittaamatta ja muutti pikkuhiljaa ajattelua, hitaasti mutta varmasti. Niin voi käydä kaikelle muullekin.

Ruttomuuri kohosi melkein ylittämättömäksi, mutta sisulla kapusin sen yli. Tarina ei käynnistynyt vetävästi, uuvuin suhdevatvontoihin. Elokuvahanke on turha, puolet tekstistä olisi surutta voinut karsia ja etsiä oleelliset ihmissuhteista, politiikasta ja ruttoyhteyksistä. En millään kiinnostunut henkilöistä. Periaatteessa Andrea on särmäisen jännittävä nainen, mutta hänelle käy, kuten Andrea jossain kohtaa sanoo, tyyliin ”mies ei voi koskaan oikein tietää, millaista on olla nainen”. Ihan kuin Brink olisi hekumoinut ihannenaisen itselleen, mutta minä näen hänet vain äijäkatseen kohteena, tirkisteltynä sanoma-agendana, johon pakonomaisesti ängettiin sexappealia.

Aika taisi rapauttaa Ruttomuurin. Kaikki kunnia kuitenkin kirjailijan elämäntyölle ja rodullista tasa-arvoa kunnioittavien teemojen nostamiselle.

– – –
André Brink
Ruttomuuri
Suomentanut Seppo Loponen
Romaani
WSOY 1984
Kirja löytyi kotihyllystä.

6 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus

Avainsanat:

29 huhtikuun, 2015 · 8:31 am

David Suchet: Hercule Poirot ja minä

Kun ojennan käteni kohti ovenkahvaa, en hetkeen – hyvin lyhyeen, läpitunkevaan hetkeen – tiedä, kuka minä oikeasti olen. Olenko näyttelijä, joka on esittänyt Poirot’n roolia neljännesvuosisadan ajan 70 televisioelokuvassa, vai olenko minä todella muuttunut tuoksi pikkumieheksi, jota maailma ja minä niin kovasti rakastamme? Mihin minä lopun ja mistä hän alkaa? Tuntuu kuin olisin unessa katselemassa minua omana itsenäni ja silti näyttelemässä Poirot’ta.

David Suchet on kirjannut vaiheensa superetsivän esittäjänä tunnollisesti ja kunnollisesti. Kunnianhimoinen luonnenäyttelijä avaa muisteloissaan Hercule Poirot ja minä (suom. Sirpa Parviainen Minerva 2015) huolellisesti, miten Poirotin hahmo syntyi ja kehittyi pitkän kuvauskaaren aikana.

Kiinnostavinta on se, miten Suchet on lähilukenut Dame Agatha Christien tekstejä ja haastatteluja ja miten näyttelijä on niistä poiminut pienintä yksityiskohtaa myöten hahmon olemuksen ja persoonan. Näyttelijälle on kunnia-asia, että hän tekee luomuksellaan oikeutta kirjailijan tekstille. Poirot on siten pohjamutia myöten analysoitu, tyylipuhdas näköispatsas, jonka kävelytyyli on harjoiteltu pennin kolikko kankkujen välissä.

Olen brittiepookkien fani, ja oletan, että olen nähnyt kaikki Suomen tv:ssä esitetyt Poirot-sarjan osat. Ihastelen niiden art deco -ympäristöjä, laadukasta puvustusta ja tyylikästä näyttelijätyötä. Juonet eivät ole mielestäni Christien jutuissa huippuvangitsevia, mutta filmatisoinnit ovat toimineet menneen maailman tuulahdusviihdykkeenä. Itse Poirot’n hahmon lumoihin en ole langennut, mutta olen kyllä pitänyt Suchetin luomaa hahmoa vakuuttavana. Näyttelijän kirja ei missään muotoa vähennä ihailuani sekä pääosan esittäjän pieteetillä rakentamaa henkilöhahmoa kohtaan että ITV:n panokseen luoda ajankuvaa ja laatudraamaa.Poirot ja minä

Luvalla sanoen Suchetin kirja on paikoitellen pitkästyttävä. Hän aloittaa tunteikkaalla jaksolla Porotin kuolemasta. Muuten teos etenee insinöörimäisen pikkupiirteisen kronologisesti. Hän luettelee tekijöitä ja joitain pikku yksityiskohtia tuotannoista. Luvattoman paljon tekstissä on toistoa ja kömpelyyksiä. Kertoja on ylen korrekti, ja sanoja on paljon kohteliaasti muotoillen mutta sisältö on kapea.

Suchet paljastaa yhtymäkohtia ja eroja itsensä ja Poirotin välillä. Muuten ei persoonasta irtoa paljonkaan paitsi rivien välistä. Sehän herättää tukun kysymyksiä. Esimerkiksi vaimonsa Suchet mainitsee usein siten, että rouva on herran roolitöiden apuri. Muuten Sheila on arvoitus. Miksi hän on jättänyt oman näyttelijänuransa? Miksi hän paneutuu miehensä harjoitusvastustajaksi roolien pänttäämisessä? Missä on muu perhe ja siviilielämä? No, myönnetään: kirjan on tarkoitus vain valottaa Poirot-työstöä, mutta yllätyn siitä, että saan näyttelijätyötään pinnallisesti tilittävästä kertojasta tylsän vaikutelman.

Valitsin kirjan kirjabloggaajien huhtikuun elämäkertahaasteen vuoksi. Muistelmistahan tässä lähinnä on kyse, mutta elämäkertaa kirjassa on Agatha Christien verran. Suchet kertaa joka sarjaosan kohdalla romaanin tai novellin ilmestymisestä tietoja ja reseptiota sekä Christien elämänvaiheita. Pikantteja yksityiskohtia ovat tiedot kirjailijan oman suhtautumisen muutoksista etsivähahmoonsa. Christie välillä kyllästyi koko keikaroivaan belgialaispulleroon. Vaarana oli, että minulle oli käydä samoin. En ole eturivin ihailija, siitä se johtuu. Uskon, että kirja uppoaa kunnon Poirot-faneihin, ja uskon, että kirja on kirjoitettu juuri sen uskomattoman seikan vuoksi, että tv-sarja on levinnyt kaikille mantereille ja miljooniin koteihin yli 25 vuoden ajan. Aika saavutus.
_ _ _
David Suchet
Hercule Poirot ja minä
Kääntänyt Sirpa Parviainen
Minerva 2015
muistelmat
367 sivua

Jätä kommentti

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus

Avainsanat: ,

26 huhtikuun, 2015 · 10:06 am

Lukuviikon loppukatsaus

Kuluneen viikon ajan kirjabloggaajat ovat esitelleet kokemuksiaan (lasten)kirjallisuudesta. Lukuviikko 20. – 26.4.2015 on luonnollisesti haasteen perusta.

En olisi lukija ilman lastenkirjallisuutta ja lukumalleja. Isäni ja setäni olivat luonnoltaan lukijoita, ja se siirtyi minuunkin. Alle kouluikäisenä odotin päivät isää töistä kotiin, jotta pääsin seuraamaan hänen vapaasti kertomiaan hölmöläistarinoita tai kuuntelemaan lempikirjojani kuten Nunnua, Kana Karoliinaa ja Kun elefantti Kyösti puistotädin ryösti. Setä puolestaan varmisti, että sain joululahjaksi vuoden kärkikirjan tai klassikon. Näin tuli tutuiksi muun muassa Lindgrenin Eemelit ja Tolkienin Lohikäärmevuori. Lukuintoilun nurjana puolena ahmimisiässä oli äidin epäily alkoholismin kaltaisesta kirjariippuvuudesta.

En usko, että perusta on miksikään muuttunut: tänäkin päivänä kipinä lukijaksi syttyy pääsääntöisesti kotoa. Tarvitaan vielä muutama mielikirja omassa kirjahyllyssä, ja lisäksi vaihtelua tuovat säännölliset kirjastovisiitit sekä kirjastonhoitajien viisaat lukuvinkit. Yhteinen iltasatu olkoon lainkaltainen läheisyysvelvoite, jotta sähköinen häly hetkeksi hiljenee ja antaa tilaa tarina-ajatuksille. Myös päiväkoti ja koulu voivat tukea kirjailoa ja opettajat johdatella mieltymyksiin sopiviin kirjoihin. Tästä on porttiteoria rakennettu: lukija on saatu kirjakoukkuun.Kirjakaappi

Harrastuksia on monenmoisia, lukeminen niistä yksi. Minut kirjallisuus on kasvattanut arvostamaan kielellä ilmaisun voimaa. Kirjallisuuden tarjoama mahdollisuus päästä ihmisen, elämän, kulttuurin ja ajan ihon alle on antanut korvaamattomia elämyksiä ja tukipuita maailmankuvan rakentamiseen. Siksi on helppo suositella lukuharrastusta. Vaikka elämä heittelee ja ajankäyttömahdollisuudet vaihtelevat, lukeminen lisää hyvinvointia vailla suorittamispakkoa.

Liitän lopuksi vielä koosteen lukuviikon postauksistani. Suuri osa on lapset/nuoret-osastoa, mutta viikon loppua kohti siirryin aikuispuolelle päätyen lukupiireihin. Lukuiloa!

 

Lauantaina Suvi Ahola: Ystäviä ja kirjoja
Perjantaina Kari Hotakainen: Kantaja
Torstaina Katri Kirkkopelto: Soiva metsä
Keskiviikkona Eppu Nuotio & Maami Snellman & Sanna Pelliccioni: Maami mustikka
Tiistaina Tittamari Marttinen & Aiju Salminen: Ikioma perheeni
Maanantaina Kalle Veirto: Shell’s Angles & Jyri Paretskoi: Säbätalvi
Sunnuntaina lukuviikkovinkit.

 

Ompun blogissa on linkkejä muiden kirjabloggaajien lukuviikkosaaliiseen.Lukuviikko2014_logo_pieni

4 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Lukupäiväkirja

Avainsanat: ,

25 huhtikuun, 2015 · 10:31 am

Suvi Ahola: Ystäviä ja kirjoja

Lukupiiriharrastus on monille tärkeä, ja piirejä on monenmoisia: julkisia, ohjattuja, vapaita ja pienen porukan omia. Suvi Ahola on perehtynyt aiheeseen tutkien, ja nyt hän on laatinut populaarikoonnin Ystäviä ja kirjoja (Avain 2015).Ystäviä ja kirjoja

Voi ajatella, että jo luolaihmisten leirinuotiolla pidettiin lukupiiriä, kun joku kertoi tarinaa, ja sitä kommentoitiin. 

Lukupiiri-ilmiö ei siis ole uusi. Ahola linkittää kirjakeskusteluporukat yhdeksi vastaukseksi yhteisöllisyyskaipuuseen. Onkin oiva veto, että kirjan nimessä on ensimmäisenä sanana ”ystäviä”, vasta sitten ”kirjoja”. Totta kai toiminnan luonne edellyttää kiinnostusta kirjojen lukemiseen ja kirjakeskusteluun, mutta oleellista on, että lukukokemusta puretaan porukalla.

Käytännössä toiminta on hyvin monimuotoista.

Lukupiirit voivat syntyä spontaanisti tai ne ovat jonkun organisoimia. Kokoontuminen on suhteellisen säännöllistä ja vapaaehtoista. Kirjassa on kymmenen eri lukupiiriesittelyä, joissa kirjoittajina on itse osallistujat. Jälleen kerran kirjan otsikko osoittautuu osuvaksi: sen lisäksi, että piirit ovat erilaisia ja että kirjat yhdistävät osallistujia, monet kirjapiiriläiset ovat myös hitsautuneet kaverilliseen yhteistoimintaan, osa reissaakin porukalla.

Aivan uusinta kirjallisuutta suomalaisissa lukupiireissä ei yleensä lueta, sillä useimmiten luettavat kirjat halutaan lainata kirjastosta.

Ahola on Helsingin Sanomista tuttu kriitikko, ja hän hyödyntää kirjassaan laajaa kirjallisuustuntemustaan. Aholan yksi tavoite on tarjota kirjavinkkejä niin kirjapiiriläisille kuin muillekin lukijoille. Ahola on valinnut kymmenen eri teemaa, ja joka teemassa hän esittelee usean kirjan, yhteensä 42 teosta eri genrestä ja eri ajoilta.

Lukupiirit suosivat helposti kirjastosta lainattavia kirjoja eli ei niin tuoreita teoksia. Esittelyssä on kuitenkin useita viime vuosien uutuuksia, esimerkiksi uusin Finlandia-voittaja He eivät tiedä mitä tekevät, jota jonottaa pääkaupunkiseudulla tällä hetkellä yli 2000 toiveikasta lukijaa. Uutuuksien ja vähemmän uusien kirjojen tarjoaminen rinnan on paikallaan, sillä kirjan elinkaaren pidentäminen ohi markkinointikauden on tervetullutta.

Mietin kyllä, miksi kirjaesittelyissä on jonkin verran paljastavia juonenkulkukuvauksia. On niissä myös tarpeellisia lisätietoja kirjailijasta, hänen teoksistaan ja kirjan ominaispiirteistä. Kiinnostuksen herättäminen on varmasti tarkoituksena, ja pääosin se onnistuukin. Oletan, että Aholan kirjakatsaus voi lukupiireissä olla ekstrana virittämässä keskusteluja, siksi Ystäviä ja kirjoja -kirjaesittelyratkaisu on perusteltu. Tämän kirjan rinnalle sopii mainiosti myös vuosi sitten ilmestynyt 50 parasta kirjaa vinkkaamaan ja syventämään lukemista.

Lukupiirin keskusteluissa on aina esillä kolme elementtiä: arvottamista, analyysia ja rönsyillä.

Keskustelu on lukupiirien ydintoimintaa. Joskus joku alustaa, joskus saadaan kirjailija vierailulle, useimmiten jutellaan omalla joukolla asiasta ja sen vierestä. Aholan kirjan mukaan riidaksi eivät näkemyserot yleensä kirjapiireissä ylly, mutta on jopa suotavaa olla eri mieltä.

Ystäviä ja kirjoja jättää tunnetuuletuksen kirjapiiriläisille, sillä Ahola pidättäytyy esittelemiensä kirjojen hehkuttamisesta tai haukkumisesta. Valituissa kirjoissa on tietysti innostumisen pohjavire, koska niissä on lukupiiripotentiaalia. Myös kirjassa esiintyvät lukupiiriläiset luettelevat keskustelua ja suosiota herättäneitä kirjoja.

Ruoka kuuluu lukupiireihin.

Koska monet lukupiirit kokoontuvat vuorotellen osallistujien kodeissa, kirjojen kanssa huomiosta kilpailee hyvä ruoka. Siksi Aholan kirjassa on jokaisen käsitellyn teeman perässä reseptit lukupiirimenulle. Ruokaohjeet on poimittu kirjailijoiden kirjoista tai kirjapiiriläisiltä.

Ystäviä ja kirjoja -koosteen myötä voi herkutella konkreettisesti ja aineettomasti kirjoista. Kokonaisuus on moniääninen sekametelisoppa, mikä on linjassa monimuotoisen lukupiiriharrastuksen kanssa. Huomasin lukiessani bongailevani ideoita oman lukupiirini käyttöön ja vertailevani, mitä kirjassa mainittuja teoksia on jo piirissäni luettu. Taisi olla toivottu tulos!

 

Hetken harkinnan jälkeen heitän itsekritiikkini rippeet romukoppaan ja julkistan ensimmäisen kirjatrailerini. Se on tablettielokuvakoulutuksen harjoitustyö. Kiitos auliille kurssilaisille, jotka esittävät kirjapiiriläisiä, ja kouluttaja Marko Pohjosmäelle.

Kirjatraileri: Ystäviä ja kirjoja

Suvi Ahola
Ystäviä ja kirjoja
Avain 2015
tietokirja
214 sivua
Sain kirjan kustantajalta.

Lukuviikkoa vietetään 20. - 26.4.2015. Ompun blogissa on linkkejä lasten- ja nuortenkirjallisuuspostauksiin.

Lukuviikkoa vietetään 20. – 26.4.2015. Ompun blogissa on linkkejä lasten- ja nuortenkirjallisuuspostauksiin.

3 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Tietokirja

Avainsanat:

24 huhtikuun, 2015 · 4:45 pm

Kari Hotakainen: Kantaja

Kari Hotakaisen Kantaja-romaanin kansi on kuvaava. Tummalla pohjalla on hentoon pinkkiin vivahtava yksittäinen ruusu. Se sopii Kirjan ja ruusun päivään (23.4.2015) ja teoksen kylkiäiskirjarooliin. Kuva natsaa myös kirjan sisältöön, jossa syntyjä syviä veivaava päähenkilö työskentelee hautausmaalla ja koskettuu etenkin omaisittomista vainajista, joiden arkulle sossu kustantaa yhden ruusun. Timo Kalliota saattaa sama kohtalo odottaa, jollei hän rohkaistu askeltamaan romanssin suuntaan.Kantaja

Kantajassa on kirkas fokus. Minäkertoja on perimmäisten kysymysten äärellä: Mitä on elämä, elämätönkin elämä, ja vääjäämätön kuolema? Miten elää elämää, jolla on itselle tai jopa jollekin toisille merkitystä? Mitä on olla ilman läheisiä tai miten antaudutaan läheiseksi? Mikä on filosofeeraavan pohtijan ja hullun ero?

On tympeä sanoa, että kerronta on taattua Hotakais-tekstiä. On se, mutta en pidä tyyliä kuluneena. Lyhyt mitta sopii iskevälle virkerytmille, jossa lakonisesti avataan ajatukset ja toiminta. Sanomisen monimerkityksellisyys osuu, ja synkkyys repeää tasaisin välein lukijan virneeseen, vaikka kertojan totisuus säilyy. Kirjan herkkupaloja ovat päähenkilön muistokirjoitukset tuntemattomille vainaille. Tämän tärkeän tehtävän päähenkilö ottaa kantaakseen ymmärtääkseen siirtyä keksityistä elämistä aitoihin.

Henkilökuvaus on hallittua. Päänsisäisessä maailmassaan möyrivän päähenkilön puolelle käännyn nopeasti. Kiehtova henkilö on suntio, joka osoittautuu salaviisaaksi muutosagentiksi.

– Sä sovit tänne. Siis tälle palstalle. Moni määräaikainen ei pidä kuolleista. Sä oot melkein kuollut, mut mä sanon, että älä mee liian pitkälle. Sulla on elämä, näillä ei.

Tarina on kolkoista aineksista huolimatta lämmin ja inhimillinen. Kun kerrotaan yhden henkilön elämän taitekohdasta tällä tavoin, se lavenee allegoriaksi siitä, miten pysähtyneestä kuoleman odotuksesta voi kääntyä repaleisen, arvaamattoman ja takuita vailla olevan elämän puoleen.

Olen oikein tyytyväinen Kirjan ja ruusun päivän lahjakirjaan. Jos tyylistä ja teemasta pitää, suosittelen lisälukemiseksi hengenheimolaista, Petri Tammisen Meriromaania. Sen ehtii vielä huomenna (25.4.) ostaa kirjakaupasta niin, että saa Kantajan kylkiäiseksi.

­ _ _ _

Kari Hotakainen
Kantaja
Kirjakauppaliitto 2015
romaani
140 sivua
Kirjan ja ruusun päivän ilmaiskirja vähintään 15 euron kirjakauppaostoksesta.
Muissa kirjablogeissa: Kirsin kirjanurkka ja Jokken kirjanurkka.

Lukuviikkoa vietetään 20. - 26.4.2015. Ompun blogissa on linkkejä lasten- ja nuortenkirjallisuuspostauksiin.

Lukuviikkoa vietetään 20. – 26.4.2015. Ompun blogissa on linkkejä lasten- ja nuortenkirjallisuuspostauksiin.

Jätä kommentti

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus

Avainsanat:

23 huhtikuun, 2015 · 12:50 pm

Katri Kirkkopelto: Soiva metsä

SIBELIUS KUVAKIRJASSA

Lukuviikkoa vietetään 20. – 26.4.2015. Ompun blogissa on linkkejä lasten- ja nuortenkirjallisuuspostauksiin.

Lukuviikon ratoksi näemmä tartun sivistäviin lastenkirjoihin. On kyllä eduksi, että lapsille suunnatuissa kirjoissa olisi hulvatonta hulluttelua, mutta muunlaisiakin tunnelmia tarvitaan. Viihtyminen vetää lukunautintojen pariin ja innostaa kirjojen kuluttajaksi joka iässä, ja viihtyähän voi sekä riemun että tiedon parissa. Lukuviikkokirjoistani Maami Mustikassa on satuiloittelua ja puuhailua, Soiva metsä on puolestaan lastenkirja monin tavoittein.

Katri Kirkkopelto on kirjoittanut ja kuvittanut kuvakirjan Soiva metsä, jossa kahlataan suursäveltäjämme elämäntaivalta. Kehyskertomuksessa on Ainolassa vieraileva lapsenlapsi, jolle isovanhemmat, Jean ja Aino Sibelius, kertovat papan sävellysurasta.soiva metsä

Kertomustekstin lukeminen ja kuunteleminen kyllä edellyttää hyvää keskittymistaitoa, sillä teksti on melko asiapitoista. Siinä on välillä mukavaa rupattelevuutta, ja lapsipäähenkilö tekee lähestyttäväksi merkkihenkilön eletyn elämän kelailun.

Kuvitus on mielestäni elinehto tarinaan samastumiselle. Luonto- ja ympäristökuvat ovat kauniita, osin jopa hehkuvan satumaisia, kuten Ainolan puutarha. Tunnetut henkilöhahmot on pyritty säilyttämään näköisinä, ja joiltain osin niissä on jäykkää poseeraamista.

SibbeYksi kirjan tavoite on välittää tuleville polville Sibeliuksen suurmiesmerkitystä, joten kirja naksahtaa juhlavuoden teemaan. Merkittävä lisä kirjalle on sen mukana oleva CD-levy, jossa on levytykset kuudesta Sibeliuksen sävellyksestä. Ne ovat teoksia, jotka ovat myös kirjan tarinassa mainittu, joukossa tietysti Finlandia ja Valse Triste. Osa esityksistä on äänitetty Ainolassa, mikä lisännee tunnelmaviritystä. Kirja on siten mainio apu musiikkikasvatukseen: kertomukseen voi limittää musiikin kuuntelua. Kirjan lopussa on lisäksi pieni musiikkisanasto, joka pohjustaa tutustumista klassiseen musiikin termistöön.

Kirjoittaja on käyttänyt kunnioitettavasti lähdemateriaaleja, ja hän on tiivistänyt kirjan loppuosaan aukeaman mittaisen Sibeliuksen elämäkertakoosteen. Itse kuvakirjan kertomuksessa on aiheen painosta joitain kankeuden hetkiä, mutta kyllä kirjassa on myös tunnelmallisia kohtia.

Kaikkiaan on hienoa, että on lastenkirjallisuutta, joka kytkeytyy musiikkiin ja suomalaiseen kulttuuriperintöön. Kyllä tämän kirjan kanssa voi viettää lapsiseurassa monta kirjatovia ja sopivasti annostellen juhlia Sibeliusta, musiikkia ja suomalaista luontoa.
– – –

Kuvat ja teksti: Katri Kirkkopelto
Soiva metsä. Jean Sibeliuksen matkassa
Lasten Keskus 2015
kuvakirja
Mukana CD, jossa on kuusi Sibeliuksen sävelteosta, Nazig Azezian (piano) & Jussi Makkonen (sello).
Lainasin kirjan kirjastosta.
Haasteet: lukuviikko, elämäkerrat

2 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Musiikki

Avainsanat:

22 huhtikuun, 2015 · 7:30 am

Maami mustikka. Satuja ja satutehtäviä

KIELEN- & KÄDENTAITOJEN ILOKSI JA TUEKSI

Eppu Nuotio & Maami Snellman & Sanna Pelliccioni ovat kolmisin koonneet joka kodin, eskarin ja alakoulun tarvekalun. Maami mustikka. Satuja ja satutehtäviä (Bazar 2015) on viehättävä sanataidekirja, joka viekoittelee harjaannuttamaan kielenkehitystä, mielikuvitusta ja kädentaitoja.

Lukuhetket ovat lapsen kokonaiskehityksen vuoksi arvokkaita. Niissä kehittyvät kieli- ja kuuntelutaito sekä kyky eläytyä. Maami mustikan sadut ovat sopivan pituisia ja tarinat hyvällä tavalla kirjavia. Ne sopivat hyvin vuodenkiertoon, ja niitä voidaan kytkeä monenlaiseen teemaan. Satujen aiheet ovat monimuotoisia: niissä syntyy ystävyyksiä, ne rohkaisevat selviytymään ja niissä on elämäniloa. On myös mukavaa, että saduissa kerrontatapa vaihtelee. Ote on samastuttavan arkinen raikkaalla tavalla.

Maami mustikka koostuu seitsemästä sadusta, joiden jälkeen on satuun pohjautuvia tehtäviä. Lapsilähtöisissä satutehtävissä kieli-iloitellaan tai ryhdytään eri aisteja virittävään toimintaan, vaikka lauluihin tai leikkeihin. Lisäksi joka satuun on teemaan sopiva askarteluohje. Toiminta- ja askarteluohjeet ovat lyhyitä ja osuvia, joskus niissä on väljää revittelyä tyyliin ”sekoita tyhjään jugurttipurkkiin töräys liimaa ja saman verran maitoa”.

Kirjan johtoajatus on tavallaan ohjeistettu vapaus. Aikuinen voi järjestää melkoiset sanataidebakkanaalit, sillä sadut tehtävineen ovat innostavia ja kekseliäitä. Tehtävät ovat kuitenkin sen verran vaativia, että pienten kanssa pitää itse ideoida simppeleitä sovelluksia. Sanataideopetuksen tueksi kirja on kerrassaan hieno eskari- ja alakouluikäisille, ja kokonaisuus mielestäni vastaa tekijöiden esipuheessa ilmaisemaa tavoitetta: ”Tehtävien avulla lapsi pääsee syventämään tarinaa sekä kasvattamaan luetusta sadusta oma ja uutta.”Maami mustikka

Kuvitus on tärkeä osa kirjaa. Minulle kansi tuotti lämpöailahduksen kaukaa menneisyydestä, ja se vahvistui muiden kuvien parissa. Kuvitus muistuttaa lapsuuteni suosikeista, Nunnu-kirjoista. Hahmo- ja värimaailma lähestyy Oili Tannisen käden jälkeä. Plagioinnista ei ole kyse, tunnistan vain samuutta. Toivottavasti Maami mustikka jättää sen käyttäjille samanmoiset ilomuistot kuin Nunnu minulle. Satupuuhailuun kirja ainakin antaa mieleen painuvat mahdollisuudet.
_ _ _
Eppu Nuotio & Maami Snellman & Sanna Pelliccioni
Maami mustikka. Satuja ja satutehtäviä
Bazar 2015
81 sivua
Seitsemän satua ja niihin mielen, kielen ja käden askareita.
Lainasin kirjan kirjastosta.

Reader, why did I marry him? -blogissa on linkkejä lukuviikon kirjablogijuttuihin.

Lukuviikko muistuttaa kirjojen lukemisen merkityksellisyydestä. Etenkin lasten ja nuorten kannustamista kannattaa korostaa: tulevaisuden lukutaitajien kasvualustaa lannoittamaan!

Lukuviikko muistuttaa kirjojen lukemisen merkityksellisyydestä. Etenkin lasten ja nuorten kannustamista kannattaa korostaa: tulevaisuden lukutaitajien kasvualustaa lannoittamaan!

 

1 kommentti

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat

Avainsanat: , ,

19 huhtikuun, 2015 · 10:35 am

Lukuviikkovinkit

Lukuviikkoa vietetään 20. - 26.4.2015.

Lukuviikkoa vietetään 20. – 26.4.2015.

Mitä ostaisit Kari Hotakaisen Kantaja-kirjan kylkiäiseksi? Tai näin päin: saat Hotakaisen kylkiäiskirjan Kirjan ja ruusun päivänä 23.4. (ja kahtena seuraavana päivänä), kun ostat kirjakaupasta vähintään 15 euron arvoisen kirjan. Huhtikuinen lukuviikko muistuttaa kirjojen lukemisen hyvistä vaikutuksista, ja kirjan ostaminen (edes) Kirjan ja ruusun päivänä tukee sitä, että Suomessa kannattaa kirjoittaa, suomentaa ja kustantaa kirjoja. Sen vuoksi ehdotan ostoslistalle muutamia alkuvuoden kiinnostavia kirjoja.

Kotimainen kerrontakolahdus

Petri TamminenPetri Tammisen Meriromaanissa (Otava 2015) kapteeni Huurna haaksirikkoutuu maailman merillä – konkreettisesti ja allegorisesti. Näille merireissuille on kuvaavaa, että moni seilaaminen päättyy kävelyreissuun Tukholmasta Askaisiin. Tämä elämäntaitoromaani on kuolemanvakava olematta tosikko, sillä tiukat tilanteet kultautuvat hykerryttävin hippusin. Osui ja upposi.

Kerroksellinen perhetarina

Laitila KälvemarkTiina Laitila Kälvemarkin sukutarina Karkulahti (WSOY) on romaani, jossa on kerroksia kerrakseen. Ei parane säikkyä sitä, että aikatasoja vaihdellaan, henkilöiden ajatuskuluista siirrytään toisiin, symboliikkaa ja kielikuvia tunkee ruuhkautuen ja aiheena on tulehtuneet perhesuhteet ja menneisyyden heijastuminen – no – kaikkeen. Karkulahti jatkaa synkkien suomalaistarinoiden traditiota, mutta lukukokemus ei millään muotoa masenna. Kieli ja kerronta ovat taitavasti punottuja, niissä yhdistyvät tunne ja äly. Taitavaa ja tehokasta.

Unohduksesta menestykseen

StonerJohn Williamsin romaani Stoner (1965, suom. Ilkka Rekiaro, Bazar 2015) on elämys henkilövetoisen proosan ystäville. Se on kirkas kuvaus yhden ihmisen elämästä. Päähenkilön toiminta ja tunnelmat on vangittu havainnollisesti, eläytymiseen houkuttelevasti. Tässä romaanissa on hyvällä tavalla vanhaa kunnon kerrontaa.

Historian hahmotukseen

Kamila ShamsieKamila Shamsien Jumala joka kivessä (suom. Raimo Salminen, Gummerus 2015) on kerronnallisesti näppärä ja tarinaltaan monipuolinen romaani ensimmäisen maailmansodan kynnykseltä muutama kymmenen vuotta eteenpäin. Brittineidon kypsyminen itselliseksi ammattinaiseksi on romaanin yksi säie, toinen on kahden nuorukaisen elämä kolonialistisessa muslimikolkassa (nykyinen Pakistan). Tunnelmassa ja kerronassa on imua. Shamsien kirja on yksi Baileys-palkintoehdokkaista (ks. Ompun blogi).

Lempeä, ystävyyttä, ihmisiä

unnamedSadie Jonesin Ehkä rakkaus oli totta (suom. Marianna Kurtto, Otava 2015) on viihdyttävä ihmissuhderomaani englantilaisista nuorista aikuista 1960-1970-luvuilla. Romaanissa on itsensä etsintää, mutta siinä on myös viehättävästi toisten löytämistä. Koukuttava ja osuva kerronta kannattelee kokonaisuutta.

Nuorille miehille ja naisille

Kalle VeirtoTopelius-palkittu Kalle Veirton Säbätalvi (Karisto 2014) on viihdyttävä kehityskertomus, joka uskoakseni sopii nuorille ja aikuistuville sukupuolesta riippumatta. Järin syvälle ei sieluja siinä kouraista, mutta minäkerronta tavoittaa vaivattomalla tavalla kunnollisen urheilijapojan mielenliikkeet, kun töppäilyn jälkeen on aika kuroa elämää kasaan ja edetä. Erikoisuutena on käytännöllinen rakkaussuhde. Sympaattinen nuorisokuvaus siis.

Satupuuhaa

Peltoniemi&NuotioEppu Nuotio & Maami Snellman & Sanna Pelliccioni ovat koonneet mainion kokonaisuuden Maami mustikka. Satuja ja satutehtäviä (Bazar 2015). Se koostuu seitsemästä sadusta, ja joka satuun on tehtäviä liittyen muun muassa sanataiteeseen ja kädentaitoihin. Raikkaalla tavalla sadut saadaan elämään ja lukijoita-kokijoita houkutellaan keksimään itse. Koska ihminen ei ole koskaan saduille yli-ikäinen, tarjoan myös vaihtoehdon aikuiseen makuun: Sari Peltoniemi on loihtinut fabulaa kirjaan Miehestä syntynyt ja muita satuja aikuisille (Atena 2014).

Eiköhän näistä vinkeistä joku nappaa Hotakais-kylkiäiseksi. Tai jokin muu. Onkohan Aki Ollikaisen uutuus jo ilmestynyt? Sen ajattelin hankkia tai… Tulevan lukuviikon aikana julkaisen blogissani lähinnä juttuja lasten- ja nuortenkirjoista, sillä Lukuviikon henkenä on kannustaa tulevia lukupolvia kirjojen iloihin.Kirja ja ruusu 2015

4 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus

Avainsanat: , , , , , , ,

12 helmikuun, 2015 · 3:40 pm

André Brinkin muistoksi: haaste

Oikeastaan muistot olivatkin paljon elävämmät kuin maailma ympärilläni. Kaikki ihmiset, kaikki ulkoinen oli verhoutunut käsittämättömyyteen ja hiljaisuuden huminaan.

André Brink kuoli 6.2.2015. Kirjailijanurasta jäävät elämään teokset ja lukijoille niiden tuottamat muistot.

Alun sitaatti on André Brinkin romaanista Katson pimeään. Romaani ilmestyi Etelä-Afrikassa 1973 ja julistettiin siellä pannaan. Seppo Loponen suomensi teoksen 1976, ja sen jälkeen Loponen on kääntänyt 13 muuta Brinkin kirjaa. Brinkin teokset tekivät etenkin 1980-luvun lukijoille tutuksi vieraan maailmakolkan. Muistan, miten Valkoinen kuiva kausi (suom. 1981) vaikutti minuun väkevästi lukioikäisenä. Epäoikeudenmukaisuus herätti maailmanparannushengen, ja arvostin rohkeaa kirjailijaa vääryyksien paljastajana.

Kirjallisuudella on merkitystä yksittäisille lukijoille mutta myös laajemmin: Brinkin apartheidia vastustava tuotanto oli yhtenä tekijänä murtamassa eteläafrikkalaista rotusortopolitiikkaa. Vaikkei tasa-arvoisuus ole ideaalisti toteutunut, sai Brink nähdä virallisen linjan muutoksen ja ystävänsä Nelson Mandelan valtion johdossa.Brink

André Brink olisi täyttänyt 29.5.2015 tasan 80-vuotta. Kirjailijan tuotantoa muistaen kotimaiset kirjabloggaajat julkaisevat tuona syntymäpäivänä Brink-aiheisia tekstejä. Haasteeseen on ilmoittautunut jo toistakymmentä blogia:

Kirjainten virrassa (todennäköisesti Tuokio tuulessa)
Kirjakaapin kummitus (Valkoinen, kuiva kausi)
Kirjava kammari (ehkä Katson pimeään)
KirjaValas (kirjaa ei vielä valittu)
Kristan kirjat (Katson pimeään)
Kuutar lukee (ehkä Kun vielä muistan)
Lumiomena (todennäköisesti Tuokio tuulessa)
Oksan hyllyltä (kirjaa ei vielä valittu)
P.S. Rakastan kirjoja (Hiljaisuuden tuolla puolen)
Reader, why did I marry him? (luultavasti Ruttomuuri)
Satun luetut (Myrskyn hiljaisuus)
Tuijata. Kulttuuripohdintoja (ehkä Ruttomuuri)

Lukuaikaa on vielä kolmisen kuukautta, joten mukaan ehtii. Lukuhaaste koskee bloggaajien lisäksi muita lukijoita: tervetuloa palaamaan vanhoihin lukukokemuksiin, hankkimaan uusia ja osallistumaan ajatusten vaihtamiseen. Kokeillaan, miten Brinkin teokset toimivat tässä ajassa.

LISÄYS 29.5.2015: katsopa koontipostauksestani, millaisia juttuja Brinkistä (tai muusta) lopulta kertyi!

 

2 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus

Avainsanat:

26 tammikuun, 2015 · 10:00 am

Blogistania-ehdokkaani 2014

Blog 2014Kirjabloggaajat äänestävät vuosittain kauden parhaat kirjat (Blogistania 2014). Osallistun tänä vuonna kahteen kategoriaan, sillä vähäisen tieto- ja lastenkirjallisuuskulutukseni vuoksi en tohdi niistä äänestää.

Omassa vuosikatsauksessani jo pohdin hyvän kirjan kimuranttia tunnistamista ja lukutilanteen merkitystä. Tällaiseen äänestykseen tempaudun häpeämättömällä omakohtaisuudella ja koitan kestää valintojen vaikeudet. Monet hienot lukuvuoden 2014 kokemukset jäävät vaikuttamaan minuun, vaikkeivät ne mahdu tässä nimettyjen kirjojen joukkoon.

KOTIMAINEN KIRJALLISUUS: Blogistania Finlandia 2014

3 pistettä: Neljäntieristeys

Tommi Kinnusen Neljäntienristeys sai huikeat kritiikit ja useat palkintoehdokkuudet. En nosta tätä romaania ykköseksi säälistä (ei saanut Finlandiaa, ei esikoiskirjapalkintoa). En myöskään nosta sitä siksi, että jotkut boikotoivat kirjaa liian hyvien arvioiden vuoksi. Mikään kirja ei voi saada liikaa ylistyksiä, sillä juuri kulloinenkin ylistäjä on kirjasta vaikuttunut – lue itse ja muodosta oma arviosi. Asiaan!

Neljäntienristeys palastelee lähes sata vuotta näennäisen sattumanvaraisiin välähdyksiin. Neljän keskeishenkilön elämänkaaresta näkyvät sellaiset otokset, että lukijana kokoan perhealbumin, käytän siihen hyväksytyt ja hylätyt kuvat. Kiinnostun kohtaloista, eläydyn niihin ja suren. Selkeästi siis hyvä kirja.

2 pistettä: He eivät tiedä mitä tekevät

Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät -romaanista on maristu, ei kuulemma ole taitavaa kielenkäyttöä. Makuja on monia, saa olla. Minä voisin nurista liiallisista aineksista, kärjistyksistä, karikatyyrisistä hahmoista ja sen sellaisesta. Ajatella, kaikesta tuosta huolimatta romaani todella nappaa otteeseensa. Juonenkuljetus rakentuu koukuttavaksi, joten keskeishenkilöiden vaiheita ja reaktioita seuraan melkoisella intensiteetillä. Sanottavaa on, sitä ei peitellä. Valtonen valloittaa ihmettelemään ihmisiä, joilla on kaikki tieto ja sitten ei kuitenkaan ole.

1 piste: Graniittimies

Miten vaikea valinta – mikä niistä kolmesta, neljästä muusta vuoden huipusta! Kunnes yhtäkkinen varmuus valtaa minut. Graniittimies yllättää ja liikuttaa. Ilahdun siitä, että Sirpa Kähkönen uskaltaa romaanissaan kokeilla kerrontavaihtelulla ja olla tunteellinen. Ajan ja aiheen ankaruus välittyvät varmasti: suomalaistaustaiset aatteen naiset ja miehet kokevat kovia sotienvälisessä Petro- eli Leningradissa. Minulla oli kirjaa kohtaan kovat ennakko-odotukset, ja se kesti sen.

Blogistania 2014
KÄÄNNÖSKIRJALLISUUS: Blogistania Globalia 2014

3 pistettä: Tikli

Pitemmittä puheitta Donna Tarttin tiiliskivi (suom. Hilkka Pekkanen ) on juonivetoinen romaani, jonka täyteläisyys ihastuttaa. Tarkka henkilö- ja tilannekuvaustaito tekee tekstistä nautittavaa. Tartt taitaa romaanigenren ja osaa yhdistellä erilaisia aineksia perinnetietoisesti ja omaäänisesti. Taideteema eritoten vetoaa minuun. Tikli aloitti kesäni kirjamatkat ja jää sellaisena erityisen hyväksi muistoksi.

2 pistettä: Ikuisuusvuonon profeetat

Kim Leinen Ikuisuusvuonon profeetat (suom. Katriina Huttunen) vie aikaan ja paikkaan, josta en juuri mitään tiedä, mutta jonka sain tämän kirjan avulla tuntea ja kokea. 1700-luvun lopun Kööpenhamina ja Grönlanti loihditaan eloon kaikin aistein. Kokonaisuutta kannattelee merkillinen päähenkilö, ja romaanin kerronta on karkeaa ja taitavaa.

1 piste: Elämä elämältä

On kirjoja, jotka iskevät otollisella hetkellä lukijan menevään aukkoon. Kate Atkinsonin Elämä elämältä on sellainen. Vaihtoehtoisten tapahtumien ja mahdollisuuksien maailma puhutteli lukuhetkellä minua väkevästi.

 

Blogistania Finlandian ehdokkaat kokoaa ja äänet laskee blogi Kirjavinkit.
Blogistania Globalian ehdokkaat kokoaa ja äänet laskee blogi Kirsin Book Club.
Tulokset he julkistavat blogeissaan 27.1.2015 klo 10.

6 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja

Avainsanat: , , , ,

6 tammikuun, 2015 · 8:00 am

Anni Polva: Tiina ottaa vastuun

TYTTÖKIRJA VIATTOMUUDEN AJOILTA – POLVA-HAASTE

Anni Polva 100 vAnni Polvan syntymästä on 100 vuotta, joten on syytä muistaa hänen laajaa tuotantoaan, jolla aikanaan oli runsaasti lukijoita. Kirjabloggaajilla on käynnissä Anni Polva -haaste. Siihen liittyvät postaukset on koonnut Kulttuuri kukoistaa, joten sitä kautta pääset tutustumaan erilaisten lukijoiden kokemana värikkääseen tuotantoon.

Polvan Tiina-kirjat kuuluvat oleellisesti menneisyyteeni: niiden kanssa tuli kasvettua ensimmäiset lukijan vuodet. Tiinojen jälkeen ahmin Tolkienia, Dumasta, Hugoa ja Dickensiä, ja siitä se sitten lähti, kaikenlaisen proosan kahlailu.

Valitsin nostalgiakirjakseni Tiina-sarjan 20. osan, Tiina ottaa vastuun (Karisto 1976). Päättelen Tiinan olevan siinä kolmentoista kieppeillä, Juha on jo rippikouluiässä. Kesäloma alkaa totutusta poiketen, sillä Tiinan mummo sairastelee maalaismökissään ja tarvitsee apua. Myös Tiinan kotona tapahtuu odottamattomia.

Lapsuuteni kirjahyllyn kulmilla

Lapsuuteni kirjahyllyn kulmilla

Kohtaaminen Tiinan ja lapsuuteni loppupuolen itseni kanssa oli hämmentävä ja huvittava. Tiinoista ei lopulta ollut jäänyt mielen erityisen selviä mielikuvia, vain tunne kirjaviihtymisestä ja päähenkilön vaiheiden totena kokemisesta. Ymmärrän nyt, että olen samastunut kirjoissa lämpimän ymmärtäväisen isän läsnäoloon (kuin omani) ja alati motkottavan äidin syyllistävyyteen (kuin omani). Eksoottista on ollut kerrostaloasuminen kaupungissa (maalaistytölle fantasiaa), veljen kanssa nahistelu (ainoan lapsen ällistelyä) ja ihanan Juhan kanssa pyöriminen (ihastumisutopia).

Polvan kerronta etenee letkeästi realistisilla linjoilla. Kaupunkimiljöö on sarjassa tallennettu erittäin hyvin, lapsenkokoisesti, vaikka tekstistä kuultaa aikuisopetusääni. Koulu, koti ja piha rajaavat elämää. Perhekeskeisyys on ilmeistä, myös yhteiskuntaluokka ja sen arvot merkitsevät. Asiat pitää hoitaa tunnollisesti, olla kuuliainen, pärjätä, tehdä töitä, auttaa muita, olla säästäväinen ja vaatimaton. Tässä kirjaosassa kaupungin vastapariksi saadaan maalaismiljöö maitotonkkineen ja naapuriapuineen. Polva on todella tallentanut mennyttä maailmaa. Vaikka kirja on ilmestynyt 1970-luvulla, sen kuvaama maailma on viisikymmenlukulainen: minkäänmoinen media ei elämään vaikuta, tärkeät viestitkin kulkevat kirjeitse.

Ristiriita Tiinan oletetun kauhukakaramaisuuden ja verrattoman kilttiyden kesken on liikuttavaa. Tiina osoittautuu kaikki sovinnaiset säännöt sisäistäneeksi kunnon tytöksi, joka on kova puhumaan ja touhuamaan. Hän sanoo ja tekee ennen kuin ajattelee, ja siksi kommelluksia syntyy. Ymmärrän, että Tiinan sanavalmius ja mokailualttius on aikanaan viehättänyt ujoa ja pelokasta lukijatyttöä, minua. Rohkaisevaa on se, että sattuu vaikka mitä, silti hyvin käy.

Tiina ottaa vastuun käsittelee nätisti kuoleman läheisyyttä. Mummon tilanne tuo elämän rajallisuuden lähelle. Kristillinen sanoma sujahtaa kirjojen arvomaailmaan, ja mummon luonnollinen suhtautuminen kuolemaan on lohdullinen. Tiina joutuu katsomaan myös äitiään uusin silmin: kaikkea hallinnoiva päällepäsmäri on myös haavoittuvainen. Kirja siirtyy yhden pykälän verran tyttökohelluksesta vakavoitumiseen.

Juha-ihastus tiivistyy entisestään, silti lapsenomainen kiusoittelu- ja tappelutykkääminen ovat päällimmäisinä. Sukupuoliroolitus on ankean selkeä, raisunakin Tiina on koko kuvassa ”vain” tyttö, peräänkatsottava huithapeli. Pääpari on kirjassa jo murkkuikäinen mutta kovin lapsenomainen. Aikojen muuttuminen näkyy kirkkaana: hoitaisiko nykyisin tuollainen pari kasvimaata kitkien ja halkoja hakaten mummonmökin taloutta vai olisiko näkökulma teiniseksikokemuksissa, nettisurffailussa ja sen sellaisessa? Nykyisin tarvitaan YLE:n mediavetoinen kannustuskampanja, vaan tämä kaksikko käy ilahduttamassa kylänkulman mummoja ihan omatuntosyistä.

Oi aikoja, oi tapoja. Olen aikamatkan jäljiltä hieman pökerryksissä. Mutta oli kiva käydä, tapasin tuttuja.

_ _ _
Anni Polva: Tiina ottaa vastuun
Karisto 1976
145 sivua
Kirja löytyi kotikirjahyllystä.

8 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus

Avainsanat:

9 joulukuun, 2014 · 1:49 pm

Sotaisana

Kirjallisuuden lukemisen pontimena on tavallisesti viihtyminen ja kokemuksellisuus. Rankat aiheet muuttavat viihtymisorientaatiota siten, että lukiessa nautin taitavasta tekstistä, vaikka aihe ja sen käsittely voi olla raskas.

Tänä vuonna olen ollut monen kirjan mukana sodassa. Mantereet ja aikakaudet ovat vaihdelleet. Poimin tässä vaikuttavimmat sotakokemukseni vuonna 2014.

Kotimainen sisällissotamme on nimeltään ainakin kansalais- ja vapaussota sekä kapina. Anni Kytömäen Kultarinta käsittelee sitä ennakkoluulottomasti siten, että päähenkilö laistaa koko jupakan. Kartanon kasvatti on neutraali suhteessa rintamalinjoihin ja valitsee pohjoiset erämaat taistelupuolien sijasta. Rakastuminen aatteelliseen naiseen kuitenkin kytkee hänet ajan ilmiöihin, ja itsenäisyyden alun poliittiset jännitteet vaikuttavat hänen perheensä kohtaloihin.

Venla Hiidenasalon Karhunpesän yksi aikataso liittyy kansalaissotaan, jonka selvittämättömyydet kaihertavat. Romaanissa käväistään myös toisen maailmansodan tunnelmissa. Yksi keskeinen juonisäie vie kuitenkin kansalaissodan tiimellyksessä Neuvostoliittoon loikanneisiin punaisiin. Toinen juonne pysyy rajan tällä puolen mutta erkaantuu myyttisiin karhufantasioihin. Yllätyksekseni tapaan samat teemat Sirpa Kähkösen Graniittimiehessä. Tosin siinä sota on jo ohitettu ja punaloikkarit elävät 1920-30-luvun Pietarissa. Kähkönen pureutuu elämisen ehtoihin monisärmäisesti ja koskettavasti – ja karhusta puheen ollen: se on kahleiden ja vapauden yksi symboli.sotaisana 1

Ensimmäisen maailmansodan loppukahina ja sen seuraukset elävät Pierre Lemaitren romaanissa Näkemiin taivaassa. Jännittävä juoni, mieleen jäävät henkilöt ja konstaileva kerronta ihastuttavat. Oletan, että runsaasta ja tyylittelevästä tyylistä joko pitää tai sitä vierastaa – minuun se vetosi, koska siinä ihmisluonnon epätäydellisyys, moraalikonfliktit ja selviytymiskeinot loihditaan tarkkanäköisesti. Aika vähän kaunokirjallisuus kuvaa sodan jälkitoimia, kuten siviilissä selviytymistä tai selviytymättömyyttä ja kaatuneiden hautarauhaa tai -rauhattomuutta. Nyt kuvaa.

Kate Atkinsonin Elämä elämältä -romaanissa ensimmäinen maailmansota vilahtaa päähenkilön isän kokemana. Päähenkilö elää toisen maailmansodan aikoja sekä Saksassa että Englannin kotirintamalla. Vai elääkö? Atkinsonin romaani sysää miettimään fiktion mahdollisuuksia ja rajoja. Se on mahdollisten maailmojen kiehtova kieputtaja. Uusluin myös Kirjavarkaan, jossa saksalainen kotirintama on sentimentaalisesti kuvattu.sotaisana 2

Jhumpa Lahirin Tulvaniityssä poliittisen liikehdinnän seuraukset muuttavat ihmissuhteiden suuntia. Se on erityisen satuttava romaani velvollisuudentunnosta. Kosovon konflikti vaikutta Pajtim Statovcin romaanissa Jugoslavialainen kissa. Vaikkei kirjassa varsinaisesti sodita, se ratkaisee henkilöiden elämänsuunnat.sotaisana 3

Afganistanin yhä jatkuvissa taisteluissa kävin kahden kirjan kanssa. Italialaisjoukkojen sotilaskokemuksiin jalkautuu Paolo Giordanon Ihmisruumis-romaani. Nadeem Aslamin Sokean miehen puutarha puolestaan kertoo eri muslimiryhmittymien kahinoinnista, ja mukana on jenkkimeininkiäkin. Sattumanvaraisen räiskinnän armoilla eläminen on kovin ahdistavaa, eikä se ihmisluonnon parhaita puolia nostata.

Kapinahenkisyyttä on pienenä virtauksena Kim Leinen Ikuisuusvuonon profeetat -historiaromaanissa, joka on yksi syksyn lukujysäyksiä. Olen osallistunut lisäksi spekulatiivisen fiktion kapinoihin. Helena Wariksen Vuoressa herätellään Ragnarök-tarut henkiin, Emmi Itärannan ihastuttavassa Teemestarin kirjassa (ilmestyi jo 2012) on käynnissä myöhempien aikojen vesisota ja Hugh Howeyn Siilossa hajoita ja hallitse -politiikka on tullut tiensä päähän. Maria Turtschaninoffin Maresissa hyökkäyksen uhka lataa tunnelmaa.

Sota ja siihen elimellisesti limittyvä väkivalta on aina dramaattista ja traagista. Kuoleman läheisyys ravitsee fiktiota. Tuo kuulostaa karkealta, mutta ääriolot ja -tilanteet voivat parhaimmillaan terävöittää kuvausta. En tarkoita verellä, suolenpätkillä ja räiskinnällä efektöintiä. Mutta jos kirjailija luo monisyisen henkilön, jossa sota on perustellusti elämänkulun käänteentekijä, vaikutun. Ei minua tarvitse vakuuttaa sodan järjettömyydestä, minut vakuutetaan koskettavilla kohtaloilla ja uskottavalla ihmisyyden epätäydellisyydellä.

Isken sotatoimiin selustasta. Myöhästyin näet kirjabloggaajien sotakirjahaasteesta. Siitä saat lukea enemmän Suketuksen blogista Eniten minua kiinnostaa tie, johon on koottu näyttävä sotakirjalista ja haasteeseen osallistuneiden postauslinkkejä.

Jätä kommentti

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Lukupäiväkirja

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , ,