Aihearkisto: haaste

13 tammikuun, 2016 · 10:00 am

Blogistania 2015

Taas on aika riipivän pisteytyksen: kirjabloggaajien vuoden 2015 PARHAAT-äänestys. On niin monta erilaista hyvää lukukokemusta, joten niiden paremmuusjärjestykseen asettaminen tuottaa puistatuksia. Osallistun silti, jopa joka kategoriaan.
Blogistaniat

 

Blogistania Finlandia
blogistanian_2015_finlandia

3 pistettä
Laura Lindsted: Oneiron (Teos 2015)

On, ei, on: Oneiron. Pari sekuntia kuoleman välitilassa luo seitsemälle naiselle elämän ja minulle merkillisen kokemuksen. Siihen on kuulunut ihastusta, kauhistusta, uuvutusta ja herätyksiä. Olen kokenut olevani osa jotain ainutlaatuista. Kaunokirjallisuus voi parhaimmillaan olla Oneironin kaltainen löytöretki kielen ja kerronnan keinoin jonnekin kerrassaan ennen kokemattomaan.

2 pistettä – vai saako jakaa kahdelle 3 pistettä, jos ei jaa jämäpointsia muille?
Petri Tamminen: Meriromaani (Otava 2015)

Tämän vuoden suosikkikirjani ovat ääripäitä. Oneiron liukuu laveasti henkilöstä, tarinasta ja tyylistä toiseen. Petri Tammisen Meriromaani on keskittynyt, karsittu ja hiottu yhden elämän ajaton kuvaus – ja samalla luita ja ytimiä laajentava elämäntuntotarina. Luin sen henkeä pidätellen, hymähdellen, hymistellen ja liikuttuen. Silmäilin sen heti perään keräten kiteytymiä, joita kieleen saadaan sidottua silloin, kun kirjailija osaa napauttaa vähään kertakaikkisen paljon. Ja olen sen lukenut vielä uudelleenkin sana sanalta yhä uusia löytöjä tehden. Meriromaanissa kielenkäytön ohella ihastuttavat juoni, henkilökuvaus, tarina ja niistä irtoava näkemys elämästä.

Jämäpistettä en siis anna. Sen olisivat ansainneet ainakin Anneli Kannon Pyöveli, Pauliina Vanhatalon Pitkä valotusaika ja Selja Ahavan Taivaalta tippuvat asiat. Ainakin.

Finlandiaa emännöi Kulttuuri kukoistaa -blogi.

 

Blogistania Globalia
blogistania_globalia

 

3 pistettä
John Williams: Stoner (Bazar 2015)

On sitten syynä kirjan keräämä kohu ja kehut vai puhdas kokemus, mutta konstailematon elämäntarina tuntuu puhtaalta ja puhdistavalta kaunokirjallisuudelta. Stonerissa ei kikkailla, siinä vain kuvataan mahdollinen ihmiselo epäonnisine valintoineen, masentavine konflikteineen ja hetkittäisinä hyvänolontunteineen – ja nämä kaikenkattavan elämänarvoisesti.

2 pistettä
Audrey Magee: Sopimus (Atena 2015)

Ajattelin kyllästyneeni natsikorttiin, jota kaunokirjallisuudessa usein vilautellaan. Sopimus tuo aihepiiriin saksalaisen kotirintaman ja kolmannen valtakunnan rakentajien arjen olosuhteet, joskin riutuvaa rintamaakin kuvataan karusti. Lisäksi Sopimus käsittelee perhesuhteita kylmänkuumalla liekillä. Kerrontaote tepsii minuun ja tarjoaa aiheeseen tuoreutta.

1 piste
Herman Koch: Naapuri (Siltala 2015)

Naapurissa on tavallaan kaikki nykykirjallisuuden ”viat” eli eri näkökulmia, aikatasoilla sahailu ja dekkarimaisuus. Niistä ja taitavasta henkilöiden tavoittamisesta syntyy nappaavaa proosaa, joka jää kaivertamaan. Naapuriin upottuu monia teemoja valinnoista ja vastuusta, sattumastakin.

Globaliaa emännöi Kirjallisena. Minna -blogi.

 

Blogistania Tieto
blogistanian_2015_tieto

3 pistettä
Bea Uusma: Naparetki (Like 3015)

Naparetki kertoo epäonnisen kuumailmaretkueen kuolemansyyn kartoituksesta. Jos ei aihe kuulosta kummoiselta, toteutus on kahmaiseva. Kerronta kaappaa mukaansa, sillä Uusma upottaa itsensä täysillä selvitystyöhön ja lukijan sitä seuraamaan. Aihe jättää nälän tietää Andréen retkueesta lisää. Tietokirjaan tunkeutuvat tunteet, ja Naparetken kokonaisesteettinen elämys lisää tehoa.

2 pistettä
Leealaura Leskelä ja Auli Kulkki-Nieminen: Selkokirjoittajan tekstilajit (Opike 2015)

Jos haluat harjoitella selkeän ja vastaanottajaa huomioivaa tekstiä, kokeile selkokirjoittamista. Jos opit kirjoittamaan hyvää selkotekstiä, sinulta sujuu entistä paremmin myös yleiskielinen kirjoittaminen. Näin uskon. Kirjoittajakehitykseen on nyt entistä ehommat mahdollisuudet, sillä hyvien selkokirjoittamisen yleisohjeiden lisäksi muutamaan tekstilajiin tarjotaan havainnolliset neuvot kirjassa Selkokirjoittajan tekstilajit. Kirja on kirjoitettu kiinnostavasti ja konkreettisesti.

1 piste
Jenni Pääskysaari: Tyttö sinä olet… (Otava 2015)

…vaikka mitä ja voit olla vaikka mitä. Voimaballadi kaikelle tyttöydelle iästä ja sukupuolesta riippumatta, vaikka kohderyhmänä onkin nuoret neidot – sitä on monipuolinen ja reipas asenneasiateos. Erityisesti minua viehättää se, että kirja välittää aktiivista ja yritteliästä meininkiä olematta ruusunpunainen söpöstely. Sävykkäälle  kasvatuskirjalle piste!

Blogistanian Tietoa emännöi Les! Lue! -blogi.

 

Blogistania Kuopus
blogistanian_2015_kuopus

 

3 pistettä
Panttivanki ja muita kertomuksia (OPH 2015)

Uskokaa jo, että iso osa teineistä ei halua tarttua kirjaan, koska se on vanhanaikainen, väsyttävä ja tylsä kapine. Siinä silmäily tai sipaisu sivulta toiselta ei onnistu. Siksi tarvitaan lyhyitä, helppoja kertomuksia, silti kiinnostavia ja kirjallisesti innostavia. Siksi tarvitaan selkokielinen Panttivanki ja muita kertomuksia. Kirjan selkokielisyyttä ei mainosteta, mutta nykykirjailijoiden tekstit on vaivattomaksi selkoistanut taitava Ari Sainio. Sekin on merkittävää, että melko uusista ja suosittujen kirjailijoiden teksteistä koostetaan kokoelma, joka sopii kaikille ja monenlaisille nuorille lukijoille. Kiitos valikoimatyön toimittajalle, Päivi Heikkilä-Halttuselle!

2 pistettä
Eppu Nuotio & Maami Snellman & Sanna Pelliccioni : Maami mustikka. Satuja ja satutehtäviä (Bazar 2015)

Lapsille pitää lukea, kaikenikäisille taaperoista teineille. Maami mustikka on yhdistelmä Eppu Nuotion alkuperäissatuja, visualistin oivaltavaa retrokuvitusta ja varhaiskasvatusammattilaisen sepitämiä, sanataideopetukseen sopivia hauskoja leikkejä ja tehtäviä. Kirjasta poikii näin monipuolinen kielitietoisuutta ja mielikuvitusta ruokkiva kokonaisuus. Lapsille pitää siis lukea: lisää tietoja ja vinkkejä on Päivi Heikkilä-Halttusen mainiossa Lue lapselle! -kirjassa.

1 piste
Nadja Sumanen: Rambo (Otava 2015)

Tässä on kaikki katastrofin ainekset: erityislapsi, mielisairaus, kuralla olevat perhesuhteet, avioero, menneisyyden kasvatusvirheet. Kaikki tuo kuorma painaa, mutta niin vain painetaan eteenpäin ja eletään päivä kerrallaan melko valoisissa kesätunnelmissa. Ja se kerrotaan luistavasti. Eikä jahnata hikisessä teiniseksissä, sen hinkuamisessa tai kiusaamiskuvioissa. Rambo miellyttää tällaista mummeli-ikää lähentyvää, toivottavasti murkkujakin.

Blogistanian Kuopusta emännöi Luetaanko tämä? -blogi.

13 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, haaste, Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Listaus, Tietokirja

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , ,

9 tammikuun, 2016 · 6:31 am

Helena Ruuska: Eeva Joenpelto

Elämän kirjailija – oivallinen alaotsikko Eeva Joenpelto -elämäkerralle (WSOY 2015)! Tahtooko kirjoittaja Helena Ruuska upottaa siihen monimerkityksellisyyttä samoin kuin Joenpelto romaaninimiin? Ensinnäkin Joenpelto esitellään ihmisten elämän psykologisena kuvaajana, toisekseen Joenpelto venytteli omissa jutuissaan totuutta eli kirjaili elämään omasta päästä kuvioita niin sanoakseni mielin määrin. Ja viittaahan se yhteen Joenpellon romaanin nimeen, Elämän rouva, rouva Glad.
Eeva Joenpelto
Joenpelto halusi olla sekä rouva että kirjailija. Rouvuus koki kolauksen, mutta sen jälkeen kirjailijuus kukoisti. Ruuska ripottelee Joenpellosta privaattitietoja ja kytkee niitä tuotantoon. Teosanalyyseja ei parane tältä kirjalta odottaa, vaikka tuotannosta hyvin kerrotaankin, sillä tavoitteena on tavoittaa Eeva. Sen verran ylväs hahmo hän on ollut, että heti nolottaa mainita hänet vain etunimeltä.

Komeus ja kopeus tulevat teoksessa liki, Joenpellon persoona ei. Se olikin hänen ydintään: varauksellisuus ja etäisyys. Tunteet piti peittää, paitsi kiukku. Ulkopuolisille ei aikanaan traagiset perhetapahtumat näyttäytyneet, nyt ne levittäytyvät lukijan nähtäväksi. Pitkä ja katkennut avioliitto jää kuitenkin kutkuttavan arvoituksellisena, samoin Joenpellon muu suhde-elämä.

Kirja ilmestyi sopivasti Joenpellon 100-vuotissyntymävuotena. Muuten ei paljon ole ollut melskettä aikanaan suositun kirjailijan tuotannosta. Missä ovat juhlapainokset Lohja-sarjasta tai uusintaesitys siitä tehdystä tv-sarjasta? Tämä elämäkerta muistuttaa, että Joenpelto oli myyvä ja luettu kirjailija. Se myös kertoo lähivuosikymmenten kirjallisesta kentästä kohdettaan enemmän. Ruuska on selvitellyt ansiokkaasti valtavaa aineistoa. Jotain toisteisuutta olisin karsinut, mutta sujuvaa teksti on, ja mukavasti kohteen oma ääni kuultaa rivien välistä.

Joenpelto oli arvonsa tunteva ja selvästi kilpailuhenkinen. Monesti häntä verrataan lähihistorian kuvaajana Väinö Linnaan. Antaa kirjailijan itse vastata siihen:

”En itsekään pidä siitä, että minua toistuvasti verrataan Väinö Linnaan. En ole hänen veroinen, en parempi jos en paljon huonompikaan. Olen aivan erilainen, koko kirjoittamiseni perustuu ihmiskuvaukseen eikä laajoihin eeppisiin kaariin.”

Luin lukioaikana useita Joenpellon kirjoja pakollisen kirjallisuustutkielman vuoksi. Valitettavasti tutkielma on hävinnyt, muisto ei. Paniikissa etsin lainaksi juuri ilmestynyttä viimeistä osaa Lohja-sarjasta, ilman sitä ei tutkielmasta olisi mihinkään. Lempiaineeni historian (oli myös Joenpellon lempiaine) lehtori lainasi oman kappaleensa Eteisiin ja kynnyksille -romaanista vannottaen haluavansa lukea sepustukseni. Jo olin otettu. Yksi nuoruuteni talviloma meni Joenpelto-tulkintoja naputellen vanhanaikaisella kirjoituskoneella.

Elämäkerran innoittamana palaan nyt Joenpellon kirjoihin. Vetää kaikista ovista on jo iPadiini ladattuna. Miltä mahtaa maistua Lohja-sarja vuosikymmenten jälkeen? Voinkin lukea hitaasti, sillä käynnistän kirjabloggaajien Joenpelto-haasteen 27.1. ja postaukset paljastuvat vasta Joenpellon syntymäpäivänä 17.6. Tule mukaan!
Joenpelto-haaste
– – –
Helena Ruuska
Eeva Joenpelto. Elämän kirjailija
WSOY 2015
elämäkerta
498 sivua.
Ostin itselleni joululahjaksi.

6 kommenttia

Kategoria(t): Elämäkerta, haaste, Kirjallisuus

Avainsanat: ,

11 joulukuun, 2015 · 10:25 pm

Älyttömät joululahjatoiveet -haaste

Joulun alla älyttömyydet sopivat vallan mainiosti rikkomaan kirjakulttuuripainotteista turinaa. Moiseen minut viekottelee Kulttuuri kukoistaa -blogin Arja haasteellaan. Kolme toivomusta on tässä haasteessa jalostettu lahjatoiveiksi, joita ei realismi rajoita.

palmutEnsimmäinen lahjatoiveeni on kuukauden matka kaukaisen palmusaaren bungaloviin. Eikä tämä matka romuta peruselämisen budjettia. Siis. Turkoosinsininen vesi hellii upottavaa hiekkarantaa. Bambuisen huvilaterassin riippumatosta katselen hidasta auringonlaskua hyönteissirityksen säestämänä, ja jostain läheltä kuuluu mukana olevan perheeni hiljainen rupattelu. Kädestä tippuu rentouttava kirja, kun uuvahdan hiljaisten aaltojen huminaan.

toivoToinen lahja on palmusaarimatkaani seuraava hilpeä huolettomuus. Joutilaan leporeissun jälkeen eivät maalliset murheet hetkauta, vaan opin elelemään menneitä miettimättä ja tulevia murehtimatta. ”Elämä kantaa” ei olekaan klisee vaan turva.

musiikkiKolmas lahjani on yllättäen puhkeava laulutaito. Suustani valuu helmeilevä koloratuuri, kun vetäsen Purcelin When I am laid in the earth. Hengitän barokkimusiikin elvyttävää happea, joka muuntuu ihmisäänen kosketukseksi.

Älyttömyyshaasteeseen vedän mukaan Elinan ja Jonnan: toivoa saa mitä vain!

4 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Sekalaista

10 lokakuun, 2015 · 6:37 am

Klassikkohaaste 2

Kaihertaako lukematon klassikko? Kaikki ovat SEN lukeneet paitsi minä? Kalvavan sivistysaukon pääset täyttämään vertaistuen voimin. Nyt käynnistyy kirjabloggaajien klassikkohaasteen osa 2. Ensimmäinen klassikkohaaste päättyi heinäkuun lopussa, ja Ompun blogissa on sitä koonti. Tässä jatkuvajuonisen haasteen toisen osan ohjeet:

 

1. Valitse joku klassikko, jonka olet jo pitkään halunnut lukea ja ilmoita valinnastasi tämän postauksen kommenttikenttään.
2. Lue valitsemasi klassikko.
3. Kirjoita postaus lukemastasi klassikosta ja julkaise postauksesi 31.1.2016. Linkitä postauksesi koontipostaukseen, jonka julkaisen blogissani samaisena päivänä.
4. Kehu itseäsi: selätit klassikon – ja ehkä jopa nautit siitä!
5. Toista kohta neljä, useasti.

 
klassikkohaaste2
Haasteeseen ilmoittautuneita on jo liuta, mutta tammikuun loppuun asti ehtii liittyä joukkoon. Kirjaakin voi vaihtaa, jos siltä tuntuu. Myös ei-bloggaajat ovat enemmän kuin tervetulleita: lue jonkun bloggaajan valitsema kirja ja kommentoi postauksen jälkeen kirjakokemuksestasi.Tässä etukäteisilmoittautuneet:

1. Tuijata. Kulttuuripohdintoja – ehkä Romeo ja Julia (voi vielä vaihtua)
2. Yöpöydän kirjat – J.D. Sallinger: Sieppari ruispellossa
3. Täysien sivujen nautinto – Raymond Queneau: Tyyliharjoituksia
4. Oksan hyllyltä – kirjaa ei vielä valittu
5. Tarukirja – Goethe: Nuoren Wertherin kärsimykset
6. Hyönteisdokumentti – Gustave Flaubert: Rouva Bovary (?)
7. KirjaValas – Veikko Huovinen: Havukka-ahon ajattelija (voi vielä vaihtua)
8. Satun luetut – Virginia Woolf: Mrs. Dalloway
9. Eniten minua kiinnostaa tie – Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä
10. Orfeuksen kääntöpiiri – Charles Dickens: David Copperfield (?)
11. Kujerruksia – Leo Tolstoi: Anna Karenina
12. Dysphoria – J.K.Rowling: Harry Potter ja Viisasten kivi
13. Reader, why did I marry him? – George Perec: Elämä – Käyttöohje.
14. Les! Lue! – Henrik Ibsen Peer Gynt
15. Kuuttaren lukupäiväkirja – Emily Brontë: Humiseva harju
16. Kirjakaapin avain – Timo K. Mukka: Maa on syntinen laulu
17. Hyllytontun höpinöitä – F.E. Sillanpää: Silja nuorena nukkunut
18. Kirjamatkat – Charles Dickens: David Copperfield
19. Kannesta kanteen – Volter Kilpi: Alastalon salissa
20. Luetaano tämä? – Tove Jansson: Taikatalvi

HUOMAA! LISÄYS 31.1.2016: HAASTEESEEN OSALLISTUNEIDEN JUTUT ON KOONTIJUTTUNI KOMMENTEISSA.

Haaste on hauska hivauttaa näin klassikkopäivänä 10.10. Juhlistamme tänään suomenkielisen kirjallisuuden kulmakiveä, Aleksis Kiveä. Rohkaisuna tarinoiden tulkintavapauteen siteeraan vanhaa mestaria ja yhä jykevää teosta Seitsemän veljestä:

Juhani: Se tiedetään, ettei Timon pää ole juuri terävimpiä tässä maailmassa.
Timo: Vaikk`ei. Mutta tällä päällä vaellan halki tämän maailman yhtä kunniallisesti kuin sinäkin taikka jokin muu, mies tai vaimo.
Aapo: Timo ei käsitä kuvausta.
Juhani: Ei ensinkään se poika parka nyt käsitä. Mutta katsoppas jos selitän sinulle seikan. Tapaus ketusta ja karhusta on arvattavasti niistä ajoista, joina kaikki luontokappaleet ja vielä puutkin taisivat puhua, niin kuin vanhassa testamentissa kerrotaan; ja sen olen kuullut vainaalta sokea-enoltamme.
Aapo: Ethän käsitä nyt sinäkään satua ja sen tarkoitusta.

Klassikkovirittäytymismielessä voit testata, kuka Kiven romaanin henkilöistä olet: testi.

LUKUILOA!
Seitsemän v

66 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus

Avainsanat:

2 lokakuun, 2015 · 1:00 am

Selkohaaste & Panttivanki ja muita kertomuksia

Elokuussa Klaaran päivänä haastoin lukemaan selkokirjoja ja jakamaan niistä ajatuksia tänään Valion päivänä. Ilahduttavasti monet tahot levittivät haastettani: kiitos!

Muistutan selkokirjoista siksi, että Suomessa on paljon lukijoita, joille tavallinen teksti on liian raskasta tai vaikeaa. Silti lukeminen voisi ilahduttaa, virkistää ajatuksia ja välittää tunteita. Olkoon siis tarjolla helppoja kirjoja mottoa noudattaen: Jokaisella on oikeus lukea.Jokaisella on oikeus lukea

Tämän päivän selkovalio on Panttivanki ja muita kertomuksia (toim. Päivi Heikkilä-Halttunen, OPH 2015), kokoelma kotimaisilta nykykirjailijoilta. Se on nuorille suunnattu 35 novellin valikoima, jonka on selkoistanut Ari Sainio. Kirja on selvästi suunnattu yläkoululaisille, mutta joukossa on myös kertomuksia, jotka ovat käyttökelpoisia toisella asteella. Joka jutussa on siihen liittyvä kuva, ja kuvittaja Jussi Kaakisen tyyli on sopivan särmikäs.

Kertomusten aiheet ovat nuoria lähellä. Ihastumiseen liittyvät tekstit ovat pääosassa, mutta on mukana myös kertomuksia arkisista tilanteista. Aika moni juttu liukuu tavallisesta epätavalliseen, joten fantasian tai yliluonnollisen elementti on hyvin edustettuna. Jokunen jutuista on kovin lapsekas, mutta näin monen kertomuksen kokoelman etu onkin monipuolisuus: siinä on jokaiselle jotakin.

Missään ei ole näkyvästi esillä, että kirja on selkokielinen. Yksi syy voi olla se, että kirja luokitellaan oppikirjaksi: siihen on laadittu opettajan verkkomateriaali monipuolisine tehtävineen. Oppimateriaalit eivät voi käyttää selkologoa. On myös mahdollista, että selkoisuutta ei korosteta siksi, että halutaan karsia ennakkoluuloja ”erityisestä”. Kirja esitellään vain helppolukuiseksi – siis tavallinen mutta lukukynnyksiä tasoitteleva kirja.

Kirjan selkokieli on eloisaa ja joustavaa. Kaikkein tiukimpia selkokielikriteereitä se väistelee. Jutuissa on slangia ja murretta, virkkeetkin ovat melko pitkiä ja rivityslogiikka vaihtelee. Ajattelen, että valinnat on tehty kohderyhmän kannalta harkiten ja siinä onnistuen. Lyhyet kappaleet ja selkeä kappalejako edistää teknistä lukuprosessia, ja kieli kuulostaa luonnolliselta ja sujuvalta – vaivattomasti saavutettavalta. Käsissä on kirja, joka sopii mainiosti sutjakkaasti lukevalle, hitaalle ponnistelijalle ja suomen kieltä harjoittelevalle nuorelle. Todellakin: jokaisella on oikeus lukea ja nauttia siitä.panttivanki
Panttivanki ja muita kertomuksia on käyttökelpoinen kokoelma. Uskon, että on tarvetta tällaisille lyhyille nuorisojutuille. Niihin voi moni samastua, sillä päähenkilöissä on tasaisesti sekä tyttöjä että poikia. Niiden avulla voi käsitellä elämänilmiöitä, ajatuksia ja tunteita. Niiden välityksellä pääsee osaksi kirjallista kulttuuria. Kirjan 16 kirjailijaa on kotimaisia nykykirjailijoita, ja voi olla, että joku lukija innostuu tarttumaan pikkujutun lukemisen jälkeen kirjailijan kokonaisteokseen – siis porttiteoria on mahdollinen. Vanhimmat jutut ovat edelliseltä vuosisadalta, mutta valtaosa teksteistä on ajattomia tai ajankohtaisia.

Suosittelen siis Panttivanki-kokoelmaa koulu- ja kotikäyttöön. Jos et ole aiemmin selkokirjaan tarttunut, kokeile tätä. Se saattaa horjuttaa mahdollisia ennakkoluuloja töksähtelevästä tai köyhästä ilmaisusta. Pitää kuitenkin muistaa, että selkokieli vaihtelee kohderyhmän mukaan.

 

Haastan tänään välittämään selkokirjakokemuksiasi blogissasi tai muussa some- tai liveyhteisössä. Ainakin seuraavissa blogeissa saattaa tänään ilmestyä selkojuttuja:

Hemulin kirjahylly
Pihin naisen elämää

Panttivanki ja muita kertomuksia
Toimittanut Päivi Heikkilä-Halttunen
Selkomukautus Ari Sainio
Kuvitus Jussi Kaakinen
Opetushallitus 2015
232 sivua
35 kertomusta 16 suomalaiselta kirjailijalta.
Lisätietoja ja kirjan tehtävät: http://edu.fi/panttivanki

Sain kirjan kustantajalta.

Selkokirjoja löydät muun muassa http://papunet.net/selkokirjat/

5 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Novellit, Selkokirja

Avainsanat: ,

20 syyskuun, 2015 · 8:08 am

Robert Louis Stevenson: Aarresaari

Tuttu merirosvoromaani Aarresaari (Avain 2015) ilmestyi syksyn alussa selkokielisenä. Pertti Rajalan mukautus Robert Louis Stevensonin vanhasta seikkailusta aloittaa selkokielisten klassikkojen sarjan.

Viime vuosina on ilmestynyt ilahduttavasti selkokielisiä originaaleja ja mukautettuja kaunokirjoja eri-ikäisille. Näin mahdollisuudet päästä osalliseksi kirjallisesta kulttuurista madaltuvat myös lukijoille, joille yleiskieli on vaikeaa. Samassa hengessä esittelen Aarresaaren selkokielisesti.

Aarresaari

Aarresaari on vanha seikkailu,
joka tehoaa myös nykyaikana.
Selkokielinen kirja vie jännittävälle
merimatkalle ja etsimään aarretta.

Kirjan kertoja on nuori poika, Jim.
Hän tarinoi elävästi ja tarkasti.
Tekstiin on helppo eläytyä,
vaikka tavat, aika ja ympäristö ovat vieraita.
Jim kuvaa osuvasti tilanteita, esimerkiksi:

Kun miehet pääsivät laivalle,
heidän käytöksensä muuttui uhkaavaksi.
He vetelehtivät pienissä ryhmissä ja
kuiskailivat keskenään.
Päivän selvää oli, että kapina uhkasi
meitä kuin ukkospilvi.

Aarresaari on aika pitkä selkotarina,
ja sitä olisi voinut vähän lyhentää.
Poistaisin joitain monimutkaisia ilmaisuja,
ja jakaisin pitkiä kappaleita lyhyiksi.
Uskon silti, että kirja sopii monille lukijoille.

Juoni etenee sujuvasti,
ja sitä on helppo seurata,
sillä lauseet ovat lyhyitä ja tyyli vauhdikasta.
Kirjaa voi hyvin lukea tai kuunnella luku kerrallaan.

Lukujen alussa on hyvä tiivistys juonesta.
Se helpottaa lukemista.
Myös kirjan alun henkilöluettelo auttaa,
sillä tarinassa vilahtaa monta hahmoa.

Yhtä asiaa en olisi muuttanut.
Merirosvolaulu ”Viisitoista miestä arkulla vainaan”
ei voi jatkua vain ”Hei ja rommia pullo!”
Kyllä alussa pitää hihkaista ”Huh hah hei!”
No, tämä on makuasia.

Jos pidät toiminnasta ja jännityksestä,
ihastut tähän kirjaan.
Varaudu siihen,
että taistelut ovat julmia ja verisiä.

Aarresaari on julkaistu suomeksi
ensimmäisen kerran yli 100 vuotta sitten.
Toivottavasti seikkailevat lukijat löytävät sen nyt.
On hienoa, että kuuluisia kirjoja
muutetaan helpoksi kieleksi.

– – –
Robert Louis Stevenson
Aarresaari
Mukautus selkosuomeksi Pertti Rajala
Avain 2015
(alkuperäinen suomennos vuodelta 1909)
seikkailuromaani nuorille ja aikuisille
158 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Tule mukaan selkokirjahaasteeseen: lue lisää tästä blogijutustani.

Jätä kommentti

Kategoria(t): haaste, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja

Avainsanat:

8 syyskuun, 2015 · 7:00 am

Haasteita ja selkokirja Presidentin painajainen

Hyvää kansainvälistä lukutaitopäivää! Tervetuloa mukaan muistamaan, että maailmalla tallaavista aikuisista on vielä viidennes lukutaidottomia. Suomen pakolaisavun tämän vuoden lukutaitokampanja on nimeltään LAHJOITA LUKUTAITO. Keräyksen keskiössä ovat pakolaiset, joiden koulunkäynti on ollut mahdotonta. Keräyksen avulla mahdollistetaan lukutaitokoulutus. Lisätietoja ja suora klikkaus lahjoitussivulle on tässä linkissä.

 

Suomalaisten lukutaito on hyvällä tolalla, joskin kaikissa viime vuosien tutkimuksissa ja selvityksissä taitotasossa nähdään laskeva trendi. Etenkin nuorten aikuisten ja nuorten lukemisen taidot ovat heikentymässä. On myös hälyttävää, että iltasatulukeminen on vähentynyt – tuo läheisyyttä ja kokonaiskehitystä tukeva arvokas traditio, jolla tuuditetaan tulevat polvet mielikuvituksen ja kielentaitojen ytimeen.

Selkokeskuksen arvioin mukaan noin 10 % suomalaisista hyötyy selkokielestä, joissain tilanteessa jopa tuplamäärä. Lukutaitoon kannustamisen kunniaksi esittelen alakoululaisille suunnatun selkokirjan, koska selkoromaani parhaimmillaan houkuttaa lukemaan ja nappaamaan itselleen ajatuksia avartavan harrastuksen sellaisillekin lapsille, joille lukeminen on vaikeaa ja hidasta.

Maiju Mäen selkoromaani Presidentin painajainen (Opike 2015) on jatkoa lastenjännärille Pulmista pahin (Opike 2011). Uusi kirja toimii kyllä itsenäisesti. Kiperiä mutta aika kilttejä tilanteita ratkoo toimelias Seela-tyttö, joka osaa puhua eläinten kanssa. Nyt Seela on vierailulla Tyyne-tädin luona ja päätyy setvimään sekä erilaisia eläinongelmia että presidenttiä uhkaavan nolon tilanteen.

Juoni lähtee käyntiin aika hitaasti, mutta uskon, että joustava kerronta pelaa niin hyvin, että lukija tai kuuntelija jaksaa odottaa noin 40 sivua, että siirrytään hieman jännittävämpään vaiheeseen. Pidän kovasti luistavasta kielestä. Se on selvästi selkokieltä, ei kuitenkaan helpointa selkokieltä, sillä tarina on pitkähkö ja siinä on vaihtuvia tapahtumakäänteitä sekä paljon henkilöitä, etenkin vilahtavia eläinkavereita.

Samaan hengenvetoon totean, että Presidentin painajainen on sujuvaa ja sidosteista, siis nautittavaa tarinointia. Selkoulkoasu tukee lukemista, sillä kapeat palstat ja lyhyet kappaleet helpottavat tekstiä. Luvut ovat oivallisen pituisia. Näen sieluni silmin, miten kirja toimii alakoulun ensimmäisillä luokilla jatkokertomuksena opettajan lukien sitä luku kerrallaan.

Kerrassaan manio lisä on kirjan lopun tehtäväpaketti. Siinä on näppäriä tehtäviä keskittymiskyvyn, tekstitaitojen, kielellisen tietoisuuden ja mielikuvituksen kehittämiseksi. Toivottavasti kodit ja koulut nappaavat käyttöönsä kirjaa elävöittävät hyvät tehtävät.Presidentin painajainen

 

Muistutan vielä käynnissä olevasta selkokirjahaasteesta (blogissani 12.8.). Lue selkokirja ja kerro kokemuksistasi kommentoiden blogiini 2.10. Voit toki levittää selkokirja-aatoksiasi muutenkin somessa tai yhteisöissäsi. Haasteen idea on jatkaa selkokeskuksen mottoa JOKAISELLA ON OIKEUS LUKEA.

_ _ _
Maiju Mäki
Presidentin painajainen
Opike 2015
selkoromaani lapsille
110 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): haaste, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja

Avainsanat:

12 elokuun, 2015 · 8:00 am

Klaaran ja Valion päivän selkokirjahaaste

Koska olet viimeksi lukenut selkokirjan? Vai lukisitko elämäsi ensimmäisen selkokirjan? Millaisia ne ovat? Kenelle ne sopivat?

Tule mukaan selkokirjahaasteeseen!

Tänään Klaaran päivänä 12.8.2015 haastan sinut lukemaan (ainakin yhden) selkokirjan. (Klaara-nimen merkitys: kirkas, valoisa, puhdas.)

Lukuaikaa on Valion päivään 2.10. Julkaise silloin, millaisen selkovalion olet lukenut ja mitä ajatuksia se on herättänyt?

Selkokirjat on tarkoitettu lukijoille, joille tavallinen yleiskielinen teksti on liian vaikeaa. Selkotekstissä pitää välttää monimutkaisia rakenteita ja kielikuvia, ja tekstin tulee edetä johdonmukaisesti. Rajoitteita ilmaisulle siis on, mutta tavoitteena on silti kohderyhmää kiinnostava sujuvasanainen kirja. Muitakin kriteereitä selkotekstille on. Paputuubin videossa selkokieliasiat kiteytetään napakasti. Miten selkokieli sopii kaunokirjallisuuden kieleksi? Entä tietokirjojen? Kokeile.

Selkokirjoja ilmestyy vuosittain parikymmentä nimekettä, eri genrejä ja eri-ikäisten kirjoja. Viimeisimpiä julkaisuja ovat esimerkiksi mukautus klassikosta Aarresaari (Avain 2015) ja nuorille suunnattu Panttivanki ja muita kertomuksia (Opetushallitus 2015). Tästä Papunetin linkistä pääset tutkimaan uusimpia selkokirjoja. Kirjastoissa on aika hyvin selkokirjoja lainattavaksi.
Selkokirjoja
Selkokielen tarvearvion mukaan suomalaisista 10 % hyötyy selkokielestä. Nuorten ja aikuisten lukutaitotutkimukset tukevat tätä. Yhä vähemmän on esimerkiksi nuoria, jotka lukevat omaksi ilokseen (mm. kahden viimeisimmän Pisa-kyselyn välillä laskua 11 %). Osalle taviskirjojen teksti on liian monimutkaista tai laveasti kirjoitettua. Siksi selkoteksti on varteen otettava vaihtoehto, mahdollinen lukuilon tuottaja.

Osallistu uteliaisuudesta, lukemiskannustuksen tai selkokirjanäkyvyyden lisäämisen vuoksi.

Kirjabloggaaja: kerro osallistumisestasi kommentoimalla tähän postaukseeni.

Jos et ole bloggaaja, laita kirjakokemuksestasi kommentti Valion päivän selkokirjajuttuuni 2.10.

12 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Selkokirja

31 heinäkuun, 2015 · 6:00 am

Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan. Klassikkohaaste

klassikkohaaste1Tahtoisin lausua ivanilaisittain luettuani vihdoin Mihail Bulgakovin merkkiteoksen Saatana saapuu Moskovaan:

– Mistä tässä oikein on kysymys, toverit? väitti uusi Ivan vastaan vanhalle, entiselle Ivanille. – Että paholaisella on siinä sormensa pelissä, sen nyt ymmärtää lapsikin. Hän on mitä poikkeuksellisin ja salaperäisin persoona! Mutta sehän juuri kaikkein kiintoisinta onkin!

Iivan, runoilun hylkäävä nuorimies, joutuu mielisairaalaan kohdattuaan 1930-luvun Moskovassa mikä-mikä-todellisuusmaan maagikon Wolandin, siis Kantin kanssa lounastaneen ja Pontius Pilatuksen liepeillä liehuneen Saatanan, joka tietää menneet ja tulevat. Ivan tapaa sairaalassa Mestarin, jonka sieluntila on järkkynyt, koska hänen romaaninsa Pilatuksesta ja Jeesuksen viimeisistä hetkistä jäi ilmestymättä, ja vaivaahan Mestaria myös rakkaus Margaretaan. Ja sitten… Antaa olla!

On aivan järjetöntä yrittää tiivistää romaanin tapahtumia. Saatana saapuu Moskovaan ei ole varsinainen juoni- tai henkilöromaani, se on vyöryävä mielikuvituksen vuo, jossa värikäs ja lukuisa henkilöjoukko on mielettömien vaiheiden pyörteissä. Saatana apureineen tuottaa tuhoa ja tulta, ja loimotuksen laitamilla läikkyy Mestarin kirjallisuusasia Margaretoineen.

Hän [kustannustoimittaja] jopa teki minun kannaltani täysin idioottimaisen kysymyksen: kuka minun päähäni oli pannut ajatuksen sepittää romaanin niin omituisesta aiheesta?

Mestari saa tuollaista kuulla romaanikäsikirjoituksestaan, niin sai varmaan Bulgakov omastaan. Romaani julkaistiin vasta 1960-luvun lopulla. Tekeillä se oli toistakymmentä vuotta ennen kirjailijan kuolemaa vuonna 1940 (ja valmistui vaimon viimeistelemänä), eikä romaani todellakaan vastaa sosialistisen realismin ihanteita. Se on rakenteeltaan ja kerrontatekniikaltaan mitä muodikkain ja nykyaikaisin: aikatasoja ja näkökulmia vaihdellaan, sisäkertomus on vuoropuhelussa kehyskertomuksen kanssa, kaikkitietävä kertoja on itsetietoinen ja kommentoiva, fantasia rikkoo reaalia sekä erilaisia rikoksia ja historiallisen romaanin osia solmiutuu juonenkäänteisiin, vieläpä on mukana romantiikkarippeitä ja kirjallisuusteemaista ironiaa.Saatana 1

Kokonaisuus on remakka ja rajaton. Kesäauringon pehmittämillä aivoillani en ymmärrä viittauksista ja käänteistä murto-osaa. Miksi säveltäjien nimiä käytetään vitsinä (Berlioz, Stravinski ja Rimski)? Pilatus ja Jeesus uskonnottoman Neukkulan romaanikirjailijaa vaivaamassa? Hypnoosi ja hallusinaatiot (vai hallusinogeenit) melskettä selittämässä? Mahtikissa Begemot, rääväsuu ärsyttäjä (nimi tarkoittaa venäjäksi virtahepoa) – jokin alitajunnan touretteoireinen riivaaja vai?

Takakansitekstin mukaan romaani on sapekas satiiri. Sen verran luulen ymmärtäväni, että virastoja, kansalaisia ja tovereita vilisevä uusi kommunistinen yhteiskunta on älytön, ihmiset kyltymättömästi ja harkitsemattomasti omaa etua etsiviä sekä kirjailijat taitoihinsa ja julkaisuilmapiiriin pettyneitä. Päähäni putkahtaa jos jonkinlaisia langanpätkiä, joitain saan solmittua epämääräiseen tolkkuun, paljon lepattaa irrallisena. Antaa lepattaa, luovutan, leijalen mukana kuin Chagalin taulun hahmo – kuin se yksi vuohi.

Nyt hän [Mestari] näytti Margaritasta samannäköiseltä kuin luodessaan kertomusta mitä ei ollut nähnyt mutta minkä ties varmasti tapahtuneen.

Kirjailijat Mestari ja Bulgakov välittävät uskomatonta maailmaa, jota ei ole juuri sellaisena ollut mutta joka on luettuna olemassa. Romaani upottaa arvaamattomuuteen. Minulla leikitellään, ja hetkittäin minut jopa saadaan muka tietämään enemmän kuin henkilöt. Siksi voin naurahdella henkilöiden varomattomille ”piru periköön” -arkitokaisuille, jotka osoittautuvat sanatarkoiksi.

Saatana saapuu Moskovaan -romaanissa on huikeita kuvauksia; hurjimpia kierteitä on Saatanan ja apureiden toilailuissa, teatterin maagikkoesityksessä, loihdittujen hahmojen lentomatkoilla ja paholaisen tanssiaisissa. Kun kuvataan suvantoja, niissä on avointa tilaa, kuten

Hän kuuli, miten varpuset rupattelivat hilpeitä ja kiihtyneitä aamutarinoita pienen pihan hopeapajujen ja lehmusten oksilla.

Romaani on alkukielellä nimeltään ”Mestari ja Margareta”, suomennosnimi sen sijaan oikoo itse asiaan. Nimihenkilöillä ei erityistä roolia ole romaanin ensimmäisessä osassa, toisessa sitten he lentelevät siellä sun täällä ja saavuttavat rauhan, johon eivät voi vaikuttaa. Romaanin henkilökuvaus ja rakkausosuus eivät tule minua eritysen liki, olen niin muun mekkalan ja sivujuonteiden vietävänä. Väkevä on kyllä tapa, miten kohtalonomainen suhde syntyy:

– Rakkaus on hypähtänyt eteemme kuin murhaaja, joka putkahtaa maan alta syrjäkujilla. Se yllätti meidät molemmat yhdellä kertaa. Se oli nopea ja äkillinen kuin salama, kuin suomalainen puukko!

Kiitos klassikkohaasteen tuli vihdoin luettua tämä teos, josta riittäisi ammennettavaa usealle lukukerralle. (Ja nyt ymmärrän ehkä myös hieman paremmin viimesyksyisen Kissani Jugoslavia -romaanin ilkeämielistä kattia.) Klassikkolukemani oli kummallinen: siis Bulgakovin (Mihailin vai vaimon?) teos todella selätti minut, en minä sitä. Paljon liiti yli ymmärrykseni, ja yhä kuunsiltaa pitkin valuu käsittämätöntä ainesta, mutta olihan odottamattoman kiehtovaa yrittää taiteilla sen lipeävällä pinnalla.

Kirjabloggaajat julkaisevat tänään sankoin joukoin postauksia aiemmin lukemattomista klassikoista. Haaste on julkistettu ja kootaan Ompun blogissa Reader, why did i marry him?, ja on minullakin siinä sormeni pelissä. Bulgakoviin tarttuivat minun lisäkseni Omppu, Susa ja Minna. Haaste jatkuu: seuraavan klassikkohaasteen postauspäivä on 31.1.2016.

Hän antoi kissansa puolesta mitä kiittävimmät suositukset, selitti tunteneensa sen viisi vuotta [tosin kuvan Alma s. 30.7.2014] eli siitä pitäen kun se oli pentu, meni siitä takuuseen kuin omasta itsestään ja todisti, ettei kissaa oltu koskaan tavattu mistään pahanteosta eikä se milloinkaan ollut käynyt Moskovassa.

”Hän antoi kissansa puolesta mitä kiittävimmät suositukset, selitti tunteneensa sen viisi vuotta [tosin kuvan Alma s. 30.7.2014] eli siitä pitäen kun se oli pentu, meni siitä takuuseen kuin omasta itsestään ja todisti, ettei kissaa oltu koskaan tavattu mistään pahanteosta eikä se milloinkaan ollut käynyt Moskovassa.”


– – –
Mihail Bulgakov
Saatana saapuu Moskovaan
Master i Margarita, venäjäksi kirjoitettu 1928 – 1940
Suomentanut Ulla-Liisa Heino 1969
WSOY 2005
480 sivua
Sain kirjan WSOY:n oppikirjatoimituksen lahjana 2005 – odotti 10 vuotta lukemista: klassikkohaaste 31.7.2015.
klassikkohaaste2

27 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus

Avainsanat:

28 heinäkuun, 2015 · 10:58 am

Kolmen kirjan haaste

Sain pähkinän purtavaksi. Minun pitää valita kolme kirjaa, jotka lukisin uudelleen. Valinnassa on vielä rajaus: kirjojen tulee olla bloginpitoaikaisia.

kesäpariHaasteen heitti Luettua elämää -blogin Elina, jonka lista voisi olla omani: Saatana saapui Moskovaan, Meriromaani ja Kesäkirja. Meriromaanin joudun diskaamaan siksi, että olen sen jo lukenut toiseen kertaan, lumous vahvistuen. Saatana on nyt tuoreessa muistissa, postaus putkahtaa klassikkohaasteena (31.7.2015).

KesäkirjaTove Janssonin Kesäkirjan tulen lukemaan uudelleen. Koin sen tänä kesänä ensimmäisen kerran äänikirjana, joten kiinnostaa kovasti, millainen kokemus teksti on sellaisenaan. Ihastuin Kesäkirjan särmikkääseen isoäiti-lapsi-suhteeseen, tunnelmaan ja tapaan käsitellä elämänmenoa.

KantoTämän kevään kova kotimainen historiallinen romaani on Pyöveli (Gummerus 2015). Anneli Kanto kahmaisee aikaan, ajattelutapaan ja toimintaan, jossa en ole noin verevästi monesti käynyt. Verevästi, hmm, monessa merkityksessä. Toisella lukukerralla ehkä rauhoittuisin viipyilemään eri kertojaäänien mikrotaajuuksilla.

Elämä elämältäVuodentakaisen kevään pyörrytyskokemus oli Kate Atkinsonin Elämä elämältä (suom. Kaisa Kattelus, Schildts & Söderströms 2014). Vielä tulee se aika, että luen sitä pieninä paloina, hitaasti, nautiskellen tilanteista, henkilöistä ja jossittelusta, mahdollisista maailmoista.

Seuraavaksi haastan – jos ei ole jo monesti haastettu – samaan mahdottoman ihastuttavaan valinnan vaikeuteen blogit Kirja hyllyssä, Pikkurilli ja Kirsin kirjanurkka.

8 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja

24 heinäkuun, 2015 · 6:00 pm

Naistenviikko 2015 kirjablogeissa: koonti

Tämän viikon aikana parikymmentä kirjablogia on julkaissut juttuja naisaiheeseen liittyen. Ja kun naisista kirjoitetaan, ollaan kaikkien asialla.

Naistenviikon aikana kirjabloggajat julkaisevat juttuja naisaiheeseen liittyen. Katso mukana olevat blogit linkistä.

Klikkaa: haastepostaus.

Postausten kytkeminen naistenviikkoon liittyy lähinnä siihen, että tämä kesäinen jakso on otollista lukuaikaa. Kansanperinteen mukaan naistenviikolla sataa lorottaa, mikä ei lainkaan haittaa lukemista ja kirjoittamista. Ihan kiitettävästi on vettä virrannut tänäkin vuonna. Naistenviikolla nimipäiviään viettää noin 600 000 naista, joten voi olettaa jokaisen lähipiiriin kuuluvan jonkun nimipäivänaisen. Sitä voi juhlistaa lukien naisaiheisesti.

Ainakin seuraavat blogit ovat julkaisseet yhden tai useamman naistenviikkopostauksen 18.-24.72015. Linkit vievät blogeihin, ei yksittäisiin juttuihin:

Ainakin 52 kirjaa
Anun ihmeelliset matkat
Calendula
Hyönteisdokumentti
Kirja hyllyssä
Kirjainten virrassa
Kirjakaapin kummitus
Kirjamuistikirja
Kirjan jos toisenkin
Kirjan pauloissa
Kirjasfääri
Kirjasähkökäyrä
Kirjoista ja muista kertomuksista
Kirsin Book Club
Kulttuuri kukoistaa
Lukutoukan kulttuuriblogi
Luettua elämää
Oksan hyllyltä
P.S. Rakastan kirjoja
Reader, why did I marry him?
Sinisen linnan kirjasto
Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Ullan Luetut kirjat
Yöpöydän kirjat

Mikä ilahduttavinta, viikon varren blogitekstit ovat juuri niin moninaisia kuin väljään naisviikkoteemaan sopiikin. Yhteistä on se, että kirjojen aihepiirit tai tematiikka liittyvät naiseuteen tai tyttöyteen. Mukana on sekä kauno- että tietokirjallisuutta käsitteleviä juttuja. On pohdintaa naisdekkareista ja -fantasiasta, on useita yksittäisten kirjojen katselmuksia ja on pari kimppalukuakin. Jotkut postaukset liippaavat naistenviikon nimipäivänaisia: joko kirjailija tai kirjan päähenkilö kuuluvat niminpäivän viettäjiin.

Seuraavaan nimikepilveen olen koonnut postattuja kirjoja. Viikonvaihteen ratoksi voi pelata peliä: yhdistä blogi ja luettu kirja. Saat palkinnoksi tukuttain kiinnostavia lukuvinkkejä.

Näitä(kin) on luettu:
Aavikon tyttäret, Betoniyö, Ehkä rakkaus oli totta, Emännöitsijä, Eva Trout, Hakekaa kätilö, Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän , Kesän tunnit Graelin laskuopin mukaan, Kirsi Kunnas – sateessa ja tuulessa, Kolme sisarta ja yksi kertoja, Kuninkaan Anna, Käännöksiä, Melkein äiti, Mercy Closen mysteeri, Myrskyluodon Maija, Naiset ilman maata, Näin minusta tuli tyttö, Parempaa väkeä, Reigin pappi, Ruukinkuja, Sara ja Sarri –kirjat, Signaali, Tiikerikakku, Tyttö sinä olet…, Tyttölapsia, Uusi maa, Valkoiset hampaat, Vailla henkilökohtaista vastuuta, Vanha suola janottaa.

Kiitos kirjoille, kirjoittajille ja lukijoille – nimistä ja sukupuolista riippumatta!

4 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Naistenviikko

24 heinäkuun, 2015 · 10:00 am

Lena Andersson: Vailla henkilökohtaista vastuuta

Oi voi! Tämä juttuhan olisi pitänyt julkaista kirjailijaan sopivana Leenan nimipäivänä 22.7. Koska ajoitukset eivät onnistu Lena Anderssonin romaaneissa, sopinee tällainen viive. Olkaa hyvät: naistenviikon viimeinen postaukseni on tässä. Lue myös Jonnan juttu samasta kirjasta. Ja muita mielenkiintoisia naistenviikon kirjajuttuja löytää paristakymmenestä kirjablogista.
naistenviikko

Ei hyvänen aika, tätä ei melkein kestä. Ester Nilson roikkuu taas tuhoon tuomitussa suhteessa. Miten voi tämä kaameus olla samalla riemastuttavaa, raivostuttavaa ja koukuttavaa? Viimevuotinen Omavaltaista menettelyä tutustutti Esteriin ja Esterin ajattelu- ja toimintatapaan. Nyt Vailla henkilökohtaista vastuuta (suom. Sanna Manninen, Siltala 2015) tekee taas käsittämättömästä käsitettävää.

Ester oli siis jälleen kerran rakastunut piittaamattomaan, pinnalliseen ihmiseen, jota ei ymmärtänyt.

Ester on opiskellut teknistä fysiikkaa ja filosofiaa. Hän on muodollisesti siis järkinainen mutta rakastuessaan vailla itsesuojelua ja harkintaa. Olof on naimissa oleva näyttelijä, johon Ester päätäpahkaa hullaantuu. Vaikka Olof on törkeä, Ester pysyy koukussa kolme ja puoli vuotta.

Hän ei rakastanut Olofia siksi että Olof kohteli häntä niin kuin roskaa, vaan siksi että hänestä tuntui niin ihanalta silloin kun Olof ei kohdellut häntä kuin roskaa.

Olofista ei sen enempää, kuin että tyyppi on kammottava, ajatuva, narsistinen peluri. Enkä tätä tarkemmin pettämisteemaakaan kalua: kuluneesti yhä ”toinen nainen” on muiden silmissä triangelidraaman syypää. Kiinnostavinta on kaikki Esteriin liittyvä. Hänen ajatuksensa ja toimintansa ovat mikroskooppisen tarkastelun alla. Esterin täysin häpeämätön tapa rakastaa tulee selväksi. Se ei vastaa nykyelämän pariutumiskäyttäytymistä, vaan vastoinkäyminen seuraa toistaan.

Jonkin kerran täytyy olla erilainen kuin muut kerrat, kaikki ei voi olla aina samalla tavalla eivätkä ihmiset ole identtisiä. Jos hän yrittäisi riittävän monta kertaa, niin jonakin kauniina päivänä todellisuus vastaisi hänen käsitystään maailmasta.

Esterin maailma perustuu järkeen, syihin ja seurauksiin – kaikesta hullaantumisesta huolimatta. Ester uskoo deduktiiviseen päättelyyn, ja koittaa sen avulla ratkaista rakastetun oudon käytöksen syitä. Hän tutkii myös dialogeja sanatarkkaan etsien niistä salattuja totuuksia. Hän vatvoo ystävilleen suhteen joka käännettä. Tämä samainen kaverikuoro esiintyi aiemmassakin romaanissa. Osa ystävistä jaksaa kuuliaisesti seurata Esterin jossitteluja, joku jo tarvitsee lomaa Esteristä, moni sanoo suoria sanoja, ja yksi tiivistää:

– Herran tähden, tuolla tavallahan vehdattiin teininä.

Olen uupua Esterin ystävän tavoin veivaamiseen. En kuitenkaan, sillä Anderssonin kerronta ja kieli – kiitos sulavan suomennoksen – on niin nautittavaa. Kaikkitietävä kertoja johdattelee, ennakoi, tulkitsee ja osoittelee. Ester on apposenaukinainen rakkaudenkaipuussaan. Mutta miksi hän aina valitsee väärän kohteen? Sekin vilahtaa vatvonnoissa, ihmissuhteissa on näet saldoja ja tilejä ja niissä häikkää.Vailla henkilök

On huikeaa, miten Andesson kuvaa älyihmisen älyttömyyttä tunneasioissa. Kerrontaan valikoituvat kaikki suhteen vaiheet, ja monet kiemurat on viiltävän tarkkanäköisesti verbalisoitu. Huvittavia osuuksia on paljon, kuten tarkat ateriakuvaukset, pukineostokset ja autoilut.

Kuvaus keskittyy vain suhteeseen liittyvään, joinain sivumainintoina on Esterin muu elämä, kuten ura esitelmätilaisuuksissa, toimitusryhmässä, käännöstyössä ja näytelmäkirjailijana. Esterillä on siis myös pätevän ammatti-ihmisen elämä, vaikka me näemme vain kaaospuolen. Arvostan rajausta, sillä Vailla henkilökohtaista vastuuta nimenomaan näyttää kaiken sen, mitä ei normaalisti näytetä. Sitä on kirjallisuus: ihminen paljastuu kaikessa kuonassaan, kauheudessaan ja komeudessaan.

Elämä tapahtuu niissä väleissä, joita kansatiede ei kuvaa ja joissa perheen kameraa ei oteta esille.

– – –
Lena Andersson
Vailla henkilökohtaista vastuuta
Suomentanut Sanna Manninen
Siltala 2015
romaani
332 sivua
Lainasin kirjastosta.

10 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus

Avainsanat:

22 heinäkuun, 2015 · 8:00 am

Leena Paasio: Melkein äiti

Hyvää nimipäivää Leenat, etunenässä esikoiskirjailija Leena Paasio! On hän jo oppikirjakirjailija, mutta keväällä ilmestyi ensimmäinen romaani Melkein äiti (Kosmos 2015). Kirja sopii sisältönsä puolesta oikein osuvasti naistenviikolle.

Anu on aikaansaapa matematiikanopettaja, jolla on ihana mies ja elämä ulkoisesti mallillaan. Anu on kokee kuitenkin olevansa uusperheessä vain puolikas. Jani-puolison teini-ikäinen tytär Siiri on minäkertojan sydäntä lähellä, vastakaiku vaan ei syki samassa tahdissa.

Paasio on varma kertoja. Alun dialogi äitipuolen ja teinitytön kesken on maukkaan kankea: aito. Se vetää tarinaan täysillä. Otan vastaan iloiten arkirealistisen nykyperhekuvauksen, jossa on sävyvaihteluita. Rakenne miellyttää myös, eikä aikatasojen vaihtelu vaikuta päällekäyvältä. Poikkeamat suhteen alkuvaiheisiin pompahtavat sopivasti selittämään jännitteitä.

Tunnelmien viihdytyslaitaan kuuluvat kertojan sepittämät uusperheopastekstit, jotka hilpeästi konkretisoivat, miten asioita voisi käsitellä ideaalitasolla. Rinnalla esitetyt arkiesimerkit kertovat toista. Eroperheen ex-suhteet hiertävät. Anun kateellisuus kihisee sovittelevan pinnan alla. Tytärpuolen äidin söpöstelevä lifestyle-blogi huvittaa minua; pintakorrektin Anun se sysää hirtehiseen kommentointiin.

Tumma puoli vahvistuu pikkuhiljaa. Riipaiseva on rakkaus lapseen, joka ei ole biologisesti oma. En ole montaa vastaavaa aiheesta lukenut. Samaa voi sanoa keskenmenokokemuksista. Tapahtumat kerrotaan vuorotellen satujen kanssa: keino on tehoava, ja etäännytys korostaa tilanteen kauheutta sekä päähenkilön persoonaa.Melkein äiti

Romaanin päänainen pitää yleensä mölyt mahassa, siis kympin tyttö ja supersuorittaja keski-ikäisenäkin. Anu ei kykene vaikeiden asioiden käsittelyyn, mikä mainosti konkretisoidaan kuvitteellisena lehtiartikkelitekstinä. Pidän Paasion tavasta leikitellä tekstilajeilla.

Huomaan oudosti virkistyväni siitä, että nyt kuvataan keskiluokkaisten kunnon ihmisten tavallisia ongelmia. Ei ole pulaa leivästä eikä rakkaudesta, ei ole väkivaltaa eikä alkoholismia. On puolinaisuus, jonka täyttämiseksi on kohdattava naiseuden ja elämänkulun kipupisteet. Voi naiset (miehet ja lapset myös): Anun tavoin on hellitettävä.

Sinä riität. – – nyt on sinun vuorosi elää. Muista etsiä onni ensin itsestäsi.

Anun tilanne on samastuttavasti kuvattu. Vaikkei minulla ole omaa kokemusta vastaavista elämäntilanteista, Melkein äiti saa eläytymään niihin. Olen sekä viihdytetty että kosketettu. Mitä muuta oivalta naistenviikkokirjalta voisi odottaa?

Leena Paasio
Melkein äiti
Kosmos 2015
romaani
283 sivua.
Kiitos kirjalainasta kirjabloggaajakaverille Kulttuuri kukoistaa! Muissa blogeissa mm. Lukutoukka ja Lumiomena.

4 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus

20 heinäkuun, 2015 · 10:00 am

Caitlin Moran: Näin minusta tuli tyttö

Onnea tämän päivän Margareetat, Maaritit, Reettat ja Marketat! Nimipäivätoivotus myös huomisille Johannoille, sillä tämänpäiväinen naistenviikkokirjani päähenkilö on huomispäivän juhlittava. Johannan vaiheista julkaisevat tänään juttunsa myös Erja ja Ulla. Tutustu muutenkin naistenviikkoblogijuttuihin.
naistenviikko

Johannasta tulee tyttö tarmokkaan suunnitelmallisesti. Hän kehittää roolinimen, Dolly Wilde, ja rooliasun: pulska tyttö mustissa vermeissä silinterihattu päässä rajattomasti ronskeja puhuen. Tarkoitus on pärjätä äijien maailmassa, sillä pikkukaupunkilainen työläistyttö tahtoo ansaita kannuksensa lontoolaisen rokkilehden toimituksessa 16-vuotaana. Johanna/Dollyn edesottamuksia 14-vuotiaasta täysi-ikäiseksi pääsee seuraamaan Caitlin Moranin romaanissa Näin minusta tuli tyttö (suom. Sari Luhtanen, Schildts & Söderströms).

Kirjailija todistelee kirjan ensi lehdellä, miten perusfaktat tangeeraavat häntä, mutta silti kyseessä on fiktio. Niin sitten on. Elävältä ja läheiseltä sepite vaikuttaa, ja siihen minäkerronnalla on osuutensa. Minäkertoja selostaa varhaiskypsiä teinivuosiaan viisastuneen takamatkan päästä.

Moran kirjoittaa vetävästi. Tekstissä on vauhtia, mutta se myös junnaa teinitytön mieltä askarruttavissa seikoissa, kuten itsetyydytyksessä ja isoissa vehkeissä. Kaihtelemattomuutta tavoitellaan ja se saavutetaan. Täti-ihminen täällä ei järkyty mutta kaipaa hitusen tiivistämistä, sillä sanoma välittyisi vähemmälläkin roiskinnalla. Valittaen totean: pidän tyyliä laskelmoivana. Enteilen jatko-osaa ja tiedän elokuvan olevan tekeillä.

Romaanissa on monia tykästyttäviä seikkoja. Perhe-elämän kuvaus on originellia, ja epäsovinnaisen kotiväen parissa viihtyisin enemmänkin. Sisaruussuhteissa on vivahteikkuutta. Hörähtelen monesti kertojan tavalle ilmaista sattumuksia ja dialogia. 1990-luvun alun meininki elävöittyy hienosti musa- ja politiikkataustalla. Yhteiskunnallista näkemystä on, voisi olla lisää. Tyttöteemassa on naisasiaa: jokainen on omanlaisensa, on kelvattava itselleen sellaisena kuin on. Johanna raivaa rajoja ryskyen, ensin pelaten poikain säännöillä.

Erikoisena pidän sitä, että tyttöjen välinen ystävyys loistaa poissaolollan. Johannan oman paikan hakuun ei oikein muita mahdu. Kaiken elämöinnin keskiössä on Johannan kivulias kasvatusprojekti roolinvetotytöstä sellaiseksi tytöksi ja hivuttaen ihan omaksi itsekseen. Näin minusta tuli tyttö on moralisoimaton sanomatarina, hyvällä asialla.

Siksi, että opettelen yhä edelleen kävelemään ja puhumaan, ja on miljoona kertaa helpompaa olla kyyninen ja heiluttaa sanan säilää kuin olla avosydäminen ja seistä ilmapallo käsissä synttärikakun vieressä ja näyttää niin hölmöltä kuin mahdollista. Siksi etten vieläkään tiedä, mitä oikeasti ajattelen tai tunnen, joten viskon kranaatteja niin, että ilma täyttyy savusta samalla kun yritän epätoivoisesti, epätoivoisesti nousta maasta ilmaan, päästä ylemmäksi. Siksi etten ole vielä oppinut sitä kaikkein yksinkertaisinta ja tärkeintä asiaa: maailma on hankala paikka, ja me kaikki olemme särkyviä. Joten on parempi olla ystävällinen.

Näin minusta tuli tyttö

– – –
Caitlin Moran
Näin minustatuli tyttö
How to Build a Girl
Suomentanut Sari Luhtanen
Schildts & Söderströms 2015
romaani
Lainasin kirjastosta.
Lumiomena hauskuuttui, mutta kaipaa laillani karsintaa, Rakkaudesta kirjoihin suosittelee sumeilematta ja Oksan hyllyltä pitää särmikkäästä asenteesta ja huumorista.

8 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus

Avainsanat:

19 heinäkuun, 2015 · 12:27 pm

Sari Malkamäki: Tiikerikakku

Broidin vaimon kutsumusala on kirjasto ja se viettää päivät pitkät värkäten houkuttelevia asetelmia kirjaston sadasta vähiten lainatusta teoksesta motolla ”tuntematon tutuksi”. (Haamukipu)

En tiedä, kuuluuko Sari Malkamäki vähiten lainattuihin kirjailijoihin, mutta melko vähän melua hänen teoksistaan pidetään. Naistenviikon toisen päivän merkeissä palasin yli 20 vuotta sitten julkaistuun novellikokoelmaan Tiikerikakku (Otava 1994) – onhan tänään Sarin nimipäivä. Ja on paikallaan nostaa ”vanhoja” kirjoja ja valtavirran liepeillä luovia kirjailijoita. Syytä on!

Naistenviikon aikana kirjabloggajat julkaisevat juttuja naisaiheeseen liittyen. Katso mukana olevat blogit linkistä.

Naistenviikon aikana kirjabloggajat julkaisevat juttuja naisaiheeseen liittyen. Katso mukana olevat blogit linkistä.

Tiikerikakun novellit sopivat erinomaisesti naistenviikon teemaan. Ne kertovat pääsääntöisesti naispuolisista elävistä: novelleissa on pikkutyttöjä, odottavia ja synnyttäviä naisia, pikkulasten äitejä, aikuisia arkinaisia, omaishoitajia ja kuoleman lähelle lipuvia mummoja. Monissa Tiikerikakun novelleissa henkilöiden ajatukset karkaavat nykyhetkestä menneeseen. Ne poukkoilevat jossain käännekohdassa tai vaikuttamaan jääneessä tilanteessa. Kokoelmassa on useita kertomuksia siitä, miten kuolema nyrjäyttää arjen. Hieno esimerkki siitä sekä kuvakulmaeroista on novelli ”Valotusajat”.

Novelleissa on karuja kohtaloita, kuten omaisen menettäminen kuolemassa, erossa tai etääntymisessä. Voisi ajatella, että Malkamäki jatkaa matalalentoisten arjenkuvauksien proosaperinnettä. Vaan ei aivan. Yllätyn siitä, että kerrotut elämän kompastuskuopat eivät masenna minua. Kyllä novelleissa heikot sortuu elon tieltä, mutta moni akka sen kuin porskuttaa.

– Minkä sitä ihminen ittiänsä pakoon pääsis, hän sanoo ääneen ja säikähtää huomatessaan, että puhui kuin äitinsä. (Poikaparpi)

Juoma oli makeaa ja kirpeää, poltti nielussa. Tainasta alkoi tuntua, että hän voisi tehdä elämässään vielä mitä vain: opetella ajamaan autoa ja aukaisemaan suunsa oikeissa kohdissa ja sekoittamaan jonkun ajatukset ja kävelemään korkeilla koroilla. (Pääkkönen)

Malkamäen kerronta on mutkatonta, ja teksti on kotonaan sekä kaupungissa että maalla – näiden elämänpiirien erot kyllä tunnistaa. Välillä viivytään menneessä, usein eletään nykyhetkeä eli 1990-luvun alkua, mutta huomaan tekstin olevan raikkaan ajatonta. Kieli on nautittavan vivahteikasta. Yleiskieli soljuu vaivattomasti, välillä nautiskellaan pohjalaasella puheenparrella tai urbaanilla puhekielellä. Kaikki sujuu. Ja mitä pidemmälle kokoelmassa etenen, näen myös viistoa huumoria ja tilannetajua.

Hän työnsi naamansa peiliin kiinni ja katsoi silmänympäryksiään. – Rutkat naurunrypyt, oli meikkitaiteilija muotoillut. Niin paljon hupia ei maailmaan mahtuisikaan, että niillä tuollaiset vaot kyntäisi. Mutta päivän oli tarkoitus olla piristävä ja jutun kevyt. Kipeille asioille oli sitten omat areenansa, hän ymmärsi kyllä. (Muuttumisleikki)

Olen erityisen iloinen, että Sarin-päivä innoitti tarttumaan hyllyssä lojuneeseen kokoelmaan. Se liikutti, hymähdytti sekä vaikutti kielentajullaan ja elämänkohtalojutuillaan. Arki saa novelleissa kulmia, joita ei hiota. Niminovelli ”Tiikerikakku” lopettaa kokoelman pysäyttävästi. Siinä äitiys ja vanhemmuus on kiteytetty aikuisen tyttären kohtaamiseen, luopumiseen ja itsellisyyden hyväksymiseen. Kipeää, totta – ja kaunista. Lue ihmeessä!
Tiikerikakku

_ _ _
Sari Malkamäki
Tiikerikakku
Otava 1994
novelleja
188 sivua.
Löytyi kirjahyllystä.

Jätä kommentti

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Novellit

Avainsanat: