Elämän kirjailija – oivallinen alaotsikko Eeva Joenpelto -elämäkerralle (WSOY 2015)! Tahtooko kirjoittaja Helena Ruuska upottaa siihen monimerkityksellisyyttä samoin kuin Joenpelto romaaninimiin? Ensinnäkin Joenpelto esitellään ihmisten elämän psykologisena kuvaajana, toisekseen Joenpelto venytteli omissa jutuissaan totuutta eli kirjaili elämään omasta päästä kuvioita niin sanoakseni mielin määrin. Ja viittaahan se yhteen Joenpellon romaanin nimeen, Elämän rouva, rouva Glad.
Joenpelto halusi olla sekä rouva että kirjailija. Rouvuus koki kolauksen, mutta sen jälkeen kirjailijuus kukoisti. Ruuska ripottelee Joenpellosta privaattitietoja ja kytkee niitä tuotantoon. Teosanalyyseja ei parane tältä kirjalta odottaa, vaikka tuotannosta hyvin kerrotaankin, sillä tavoitteena on tavoittaa Eeva. Sen verran ylväs hahmo hän on ollut, että heti nolottaa mainita hänet vain etunimeltä.
Komeus ja kopeus tulevat teoksessa liki, Joenpellon persoona ei. Se olikin hänen ydintään: varauksellisuus ja etäisyys. Tunteet piti peittää, paitsi kiukku. Ulkopuolisille ei aikanaan traagiset perhetapahtumat näyttäytyneet, nyt ne levittäytyvät lukijan nähtäväksi. Pitkä ja katkennut avioliitto jää kuitenkin kutkuttavan arvoituksellisena, samoin Joenpellon muu suhde-elämä.
Kirja ilmestyi sopivasti Joenpellon 100-vuotissyntymävuotena. Muuten ei paljon ole ollut melskettä aikanaan suositun kirjailijan tuotannosta. Missä ovat juhlapainokset Lohja-sarjasta tai uusintaesitys siitä tehdystä tv-sarjasta? Tämä elämäkerta muistuttaa, että Joenpelto oli myyvä ja luettu kirjailija. Se myös kertoo lähivuosikymmenten kirjallisesta kentästä kohdettaan enemmän. Ruuska on selvitellyt ansiokkaasti valtavaa aineistoa. Jotain toisteisuutta olisin karsinut, mutta sujuvaa teksti on, ja mukavasti kohteen oma ääni kuultaa rivien välistä.
Joenpelto oli arvonsa tunteva ja selvästi kilpailuhenkinen. Monesti häntä verrataan lähihistorian kuvaajana Väinö Linnaan. Antaa kirjailijan itse vastata siihen:
”En itsekään pidä siitä, että minua toistuvasti verrataan Väinö Linnaan. En ole hänen veroinen, en parempi jos en paljon huonompikaan. Olen aivan erilainen, koko kirjoittamiseni perustuu ihmiskuvaukseen eikä laajoihin eeppisiin kaariin.”
Luin lukioaikana useita Joenpellon kirjoja pakollisen kirjallisuustutkielman vuoksi. Valitettavasti tutkielma on hävinnyt, muisto ei. Paniikissa etsin lainaksi juuri ilmestynyttä viimeistä osaa Lohja-sarjasta, ilman sitä ei tutkielmasta olisi mihinkään. Lempiaineeni historian (oli myös Joenpellon lempiaine) lehtori lainasi oman kappaleensa Eteisiin ja kynnyksille -romaanista vannottaen haluavansa lukea sepustukseni. Jo olin otettu. Yksi nuoruuteni talviloma meni Joenpelto-tulkintoja naputellen vanhanaikaisella kirjoituskoneella.
Elämäkerran innoittamana palaan nyt Joenpellon kirjoihin. Vetää kaikista ovista on jo iPadiini ladattuna. Miltä mahtaa maistua Lohja-sarja vuosikymmenten jälkeen? Voinkin lukea hitaasti, sillä käynnistän kirjabloggaajien Joenpelto-haasteen 27.1. ja postaukset paljastuvat vasta Joenpellon syntymäpäivänä 17.6. Tule mukaan!
– – –
Helena Ruuska
Eeva Joenpelto. Elämän kirjailija
WSOY 2015
elämäkerta
498 sivua.
Ostin itselleni joululahjaksi.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 
Luin aivan äskettäin tämän kirjan. En ole lukenut varmaan yhtäkään Joenpellon kirjaa. En edes lukiossa, sillä meillä luettiin muuta, sillä lukemistoon kuului Meri, Ruuth, Nurmio ym. Hmm. Koulun perinteitä kunnioittaen!
Sen sijaan ostin Joenpellot uutuuksina lahjaksi. Nyt nämä kirjat ovat alkaneet kiinnostaa minua ja olen kerännyt niitä itselleni. Aion kokeilla. Olen lukenut kuitenkin vanhempaa kotimaista jonkin verran. Autio, Parras, Konkka, Tikka, Vartio ja Kilpi ovat olleet minulle tärkeitä.
Autiota luin opiskeluaikana, samoin Vartiota. Kummastakin pidin kovasti. Kiinnostavaa kirjallisuutta on tehty paljon. Tekee välillä hyvää palata vanhoihin kirjoihin!
Juuri kirjoittamassa juttua elämäkerrasta: uteliaisuus herää! Mukana haasteessa totta kai.
Hieno juttu!
Olin eilen Klaukkalan Kirjavassa Puodissa kirjapiirissä, jossa keskustelimme Ruuskan Joenpelto-elämäkerrasta. Kuten minä, moni muukin läsnäolija, joutui tunnustamaan, ettei ole lukenut YHTÄÄN Joenpellon romaania.
Pidin paljon Helena Ruuskan teoksesta ja se innoitti minua lainaamaan Lohja-sarjan ykkösen, josta aloitan tutustumiseni valtavasti luettuun ja paljon tunnustusta saaneeseen kirjailijaan.
Sain kirjapiiriin vetäjältä seuraavan muistinvaraisen Joenpelto-sitaatin: Elämässä voi niin vähän millekään asialle, asiat kierivät omalla painollaan. Siinä vähässä, jonka voimme, pankaamme siihen kaikkemme.
Hyvä motto tällekin kevätpäivälle!
Hyvä motto! Pistetään kierimään.