Alexander on saanut päähänsä, että hän voisi joskus tulevaisuudessa laatia selvityksen tästä elämänvaiheestaan, ei suhteestaan Annaan, josta on tullut houkutteleva ja salaperäinen itsestäänselvyys, vaan häntä ympäröivästä konkreettisesta todellisuudesta, epävarmuudesta, huolesta, kuolemasta. Se heijastelee etäisesti sitä mitä tapahtuu naapurikaupungissa Pietarissa, joka on osa hänen kohtaloaan.
Valitsen heti kärkeen sitaatin, joka kuvaa keskeistä tarinalinjaa Jörn Donnerin romaanissa Vesi on verta sakeampaa (Otava 2018). Oleellista kirjassa on sekava aika Suomen ja Neuvostoliiton rajalla Pietarin läheisyydessä keväästä 1918 noin vuosi eteenpäin.
Donner tarttuu aiheeseen, josta en ole aiemmin tämäntapaista käsittelyä lukenut. Venäläistaustaisten asema raja-alueella on uhanalainen: suomalaisille valkoisille voittajille he ovat epäilyttäviä punikkeja ja Neuvostoliiton puolella kansanvihollisia. Aiemmin tiiviit yhteydet Pietarin alueelle katkaistaan ja kaikki ovat epäilyksenalaisia. Liipasinsormi on herkkä puolin ja toisin. Lisäksi romaani tarjoaa karua kuvaa esimerkiksi Pietarin katujen vallankumousväkivallasta, Viipurin valkoisten valloittajien tappotoimista ja mustavalkoisen Suomen terrorista Terijoen ympäristössä.
Varakkaasta pietarilaissuvusta lähtöisin oleva venäjänjuutalainen Alexander loikkaa Suomen puolelle menetettyään vapautensa ja omaisuutensa. Alexanderin terijokilaishuvilaa emännöi Anna, salaperäinen suomalaiskaunotar. Romaanin romanssiosuus vaikuttaa useasti luetulta, vaikka siihen tavoitellaan intohimoa ajankuvaan sopivien vaaran varjojen tehostamana.
Minulla ei ole muuta kuin nainen. Siinä on paljon. Paljon epävarmuutta.
Donnerin romaani ei ole vain rakkausromaani. Se on kerronnaltaan ja rakenteeltaan silppumainen kokonaisuus ihmisistä yhteiskunnallisissa mullistuksissa: jokaisella on taustansa ja arvoituksensa, yksilöt vaikuttavat toisiinsa ja kaikkiin vaikuttavat olosuhteet ja sattuma.
Romaanin kertoo vanhahko herra, joka löytää isänsä jäämistöstä arkistosälää. Lukija naulataan seuraamaan, mitä salaisuuksia sieltä löytyy. Kehyskertomuskertoja sepittää arkistolöytöjen avulla Alexanderin osuuden mutta ottaa tasaisin välein puheenvuoron itse. Lisäksi kertoja nostelee asiakirjasilpun seasta monia vuoden 1918 kohtaloita – muitakin kuin Alexanderin ja Annan. Se, mikä suhde kehyskertomuksella on rakkaustarinaan, pidetään salassa viime sivuille.
Loppusanoista selviää, että romaanin takana on runsaasti dokumenttilähteitä. Donner koostaa niistä elävämpää kaunokirjallisuutta kuin esimerkiksi Martti Backmanin Olof ja Harriet -faktio (2016), joka myös kuvaa Viipurin hirmutekoja huhti-toukokuussa 1918. Donnerin romaanin ihmissuhdekuvioissa on asetelmallisen konstruktion tuntua ja kuluneisuutta sekä jonkin verran sanonnan kankeutta, mutta pidän rakennesilpusta ja kerronnan pompinnasta. Kiinnostavaa on raportinomainen kaunokerronta, esimerkiksi dialogia ei merkitä perinteisesti. Alexanderin elämänkulun loppuvaiheiden tiivis ja eleetön selvitys viehättää minua, sillä saan selityksiä mutten selittelyjä.
Tärkeää on, että sisällissodan satavuotisjuhlinnassa näkyy eri näkökulmia. Vesi on verta sakeampaa antaa perspektiiviä Suomen kaakkoisen kolkan kohtuuttomuuksille ja emigranttikysymykseen. Mietin sitä, että helposti ”sota”-sanan taa jää se, että yksilöt alistavat, kiristävät, raiskaavat, ampuvat sekä päättävät toisten elämästä ja kuolemasta. Ja yksilöt kohtaavat, kokevat, kestävät, kärsivät ja kuolevat. Rakastavat. Kaunokirjallisuus näyttää yksilöt. Siksi lukeminen kannattaa aina.
– –
Jörn Donner
Vesi on verta sakeampaa
käsikirjoituksesta suomentanut Kari Koski
Otava 2018
romaani
BookBeatin eKirjana 175 sivua.
P.S. Kirjassa on kirjailijoita, siksi liitän sen teiateilijaromaanihaasteeseeni.
Keskustelun aluksi mietimme virtauksia, joita on käynnissä. Suomen satavuotisjuhla on näkynyt kirjallisuudessa, samoin genrerajojen hämmentäminen ja runoilijoiden ryhtyminen proosalle. Viimeksi mainittuun teemaan keskittyy Tuomaksen vetämä seuraava podcast.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 