Kirjan taajuudella: kirjatärppejä

Kirjastokaista ja Kirjasampo käynnistävät tänä keväänä kirjallisuusaiheisten podcast-lähetysten Kirjan taajuudella -sarjan, jonka toimittaa Tuomas Aitonurmi. Hän kutsuu joka lähetykseen keskustelemaan yhden kirjaihmisen. Ensimmäisen lähetyksen aiheena on viime vuoden ja tämän kevään kirjatärpit. Minulla on suuri ilo olla ensimmäinen juttuvieras.

Kirjastokaistan podcastaamuKeskustelun aluksi mietimme virtauksia, joita on käynnissä. Suomen satavuotisjuhla on näkynyt kirjallisuudessa, samoin genrerajojen hämmentäminen ja runoilijoiden ryhtyminen proosalle. Viimeksi mainittuun teemaan keskittyy Tuomaksen vetämä seuraava podcast.

Laadimme ensiksi viisikohtaiset listat viime vuoden kirjoista, ja juttelimme valinnoistamme. Jälleen kerran seulonta tuotti vaikeuksia, joten oli pakko turvata intuitioon. Minä eksyin valinnoissani koko vuoden puolelle, Tuomas pysyi syksyn kirjoissa. Lisäksi Tuomas sijoitti valintamme käynnissä olevan Helmetin lukuhaasteen kohtiin.

Koska virkatyönsä ohella Tuomas bloggaa (Tekstiluola),  linkitän viime vuoden valintakoosteeseen kummankin blogipostaukset. Rupattelumme näistä kirjoista saat kuunnella podcastista tästä linkistä.

VUODEN 2017 KIRJOJA

Anneli Kanto: Lahtarit (Tuijata / Tekstiluola)
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Väärän kissan päivä (Tekstiluola / Tuijata)
Tomi Kontion: Saattaa olla (Tuijata)
Pierre Lemaitre: Silmukka (Tuijata)
Marjo Niemi: Kaikkien menetysten äiti (Tekstiluola / Tuijata)
Eino Santanen: Yleisö (Tekstiluola)
Anni Saastamoinen: Depressiopäiväkirjat (Tekstiluola)
Hanna-Reetta Schreck: Minä maalaan kuin jumala (Tuijata)
Petri Tamminen: Suomen historia (Tuijata)
Angie Thomas: Viha jota kylvät (Tekstiluola)

BONUKSET

Juha Hurme: Niemi (Tuijata /Tekstiluola)
Sanna Karlström: Multaa sataa Margareta (Tekstiluola / Tuijata)
Marianna Kurtto: Tristania (Tekstiluola / Tuijata)

KEVÄÄN 2018 ODOTUKSIA

Esittelimme kirjakeskustelussamme myös kevään 2018 odotuksia. Tuomaksen tulevaisuudessa siintävät Hang KanginHarry SalmenniemenSara StridsberginPatti Smithin ja Saara Turusen keväällä ilmestyvät kirjat. Otan oikeuden esitellä muutamalla sanalla omat valintani.

Lasse Hyvärinen: Tuuli ja kissa (Poesia). Kustantaja lupaa vakavanhauskaa proosarunoelmaa, outoa epätarinaa. Odotan tältä siis kummia.  Runokategoriaan minulla on myös vaihtoehto, sillä aiempien kokemusten perusteella kiehtoo Saila Susiluodon (Otava) uutuuskokoelma Metropolis – runoja kaupungin kerrostumista. (Luinkin Susiluodon kokoelman heti äänityksen jälkeen: hienoa lyriikkaa.)

Olli JalonenTaivaanpallo (Otava). Historiallisten romaanien ystävään tämän kirjan markkinointitekstit uppoavat: luvassa on tähtitieteilijän oppipojan matka Saint Helenalta Lontooseen 1600-luvulla. Aikamoisia aiheita, alueita ja aikoja. Jalosen aiemmat romaanit eivät ennustaneet mitään tällaista tulevan, ja sekös vasta kiinnostavaa onkin!

Satu Leisko-JärvinenTulin Suomeen – maahanmuuttajien tarinoita uudesta kodista (Avain). Selkokielisessä kirjassa on yhdeksän haastattelua maahanmuuttajista, jotka ovat aloittaneet uuden elämän Suomessa. Onkin aika, että maahanmuuttajien oma ääni kuuluu, ja on hienoa, että se kuuluu selkokielisenä. Kaiken kirjahihkunnan keskellä on hyvä muistaa, että on monenlaisia lukijoita, joten tarvitaan kirjoja myös heille, joille lukeminen ei ole helppoa. Siksi on – ja pitää olla – selkokirjoja.

Sally SalminenKatrina (Teos), suomentanut Juha Hurme. 1930-luvun menestysromaanin uusi tuleminen kiinnostaa: miten puree ahvenanmaalaiskuvaus vuonna 2018? Myös suomentajaksi tempautuneen Hurmeen panos herättää uteliasuuden.

Pirkko SoininenEllen (WSOY). Kati Tervon Iltalaulajan perään saadaan heti toinen Ellen Thesleff -romaani.  Soinisen romaanissa on luvassa fiktiivisiä päiväkirjamerkintöjä, kuin siveltimenvetoja Firenzestä. Ja Soininen sopii myös runoilija romaanikirjailijana -teemaan. Muuten: Ellen kirjoitti runoja, ja niitä on aikanaan julkaistu.

Ollaan siis kuulolla – kiitos Kirjastokaistan ja Kirjasammon!

6 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari, Elämäkerta, Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, Listaus, Novellit, Romaani, Runot, Sekalaista, Selkokirja, spefi, Taiteilijaromaani, Tietokirja

6 responses to “Kirjan taajuudella: kirjatärppejä

  1. Hieno juttu, että laadit sarjasta postauksen, teit linkitykset ja avasit noita kevään kirjavalintojasi! Odotan mielenkiinnolla sarjan vastaanottoa ja miten se löytää kuulijansa. Kirjakeskustelu on kyllä aina vaan kivaa ja innostavaa. Kiitos kaikesta viime aikojen yhteistyöstä!

    • Kiitos samoin, Tuomas! Samaa seuraan minä. Kyllä on tärkeä saada kaikenlaisin kanavin kirjakeskustelua. Kirjalla on niin suuri merkitys hyvinvointiin, ja siksi on merkityksellistä, että erilaiset lukijat löytävät osuvia kirjoja. Ilo olla siinä edes hitusen mukana.

  2. riitta k

    Oikein mukava juttelutuokio teillä, kuuntelin! Viime vuoden parhaissa kirjoissa mulla paljon samoja: Lahtarit, Väärän kissan päivä, Tristania, Margareta, Silmukka, Viha jonka kylvät…. Kaikkia listaamianne en ole lukenut, osaa odottelen edelleen kirjastosta. Menestystä ja näkyvyyttä projektille!

    • Kiitos, Riitta! Kiva kuulla, että kirjavalinnat sopivat sinulle – ja hienoa on, että erilaiset valinnat kanssa käyvät laatuun, kun kirjallisuudesta puhutaan. Lukematonta riittää!

  3. Paluuviite: Kirjan taajuudella – Kirjasammon ja Kirjastokaistan podcast alkaa - Kirjastokaista

  4. Paluuviite: Lassi Hyvärinen: Tuuli ja kissa | Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s