Hiromi Kawakami: Sensein salkku

Uskon, että minulta jää japanilaisissa kirjoissa jotain tajuamatta, kulttuurisesti aukeamatta. Sallittakoon nyt yleistykset. Koen japanilaiskirjoissa outoutta: henkilöt etäisyyttä pitäviä, kulttuuriset viittaukset vieraita ja ilmaisun selkeys verhoaa salattua – ainakin jotain tuollaista. Murakamin kirjoissa on yleensä ilmeisiä spefi-merkillisyyksiä, mutta muissa japanilaisissa romaaneissa ymmällään oloni korostuu. (Kuuleman mukaan japanilaiset eivät pidä Murakamin kirjoja aidon japanilaisina.)

Johdattelukappaleeni liittyy Hiromi Kawakamin romaaniin Sensein salkku (S&S 2018). Huomaan romaanin alkupuolella hapuilevani. En tiedä, mistä on kysymys, kun nelikymppinen kertojanainen hengailee baareissa vanhan opettajan kanssa. Mutta sitten terhennyn: epäsuhtainen pari lähtee sieniretkelle baarinpitäjän ja tämän serkun kanssa. Tunnelma, hidastetuin liikkein etenevä toiminta ja henkilöiden arvoituksellisuus houkuttelevat minut todenteolla matkaan mukaan. Mitä tästä tulee?

Sensein salkku.jpeg

Kertoja-Tsukikolla ja Senseillä on ikäeroa kolmisenkymmentä vuotta, mikä vaikuttaa ääneen lausumattomalta esteeltä. Silti satunnainen kapakkakaveruus alkaa kertojalle merkitä enemmän kuin pelkkää saken ryystämistä yhdessä. Sensein salkku on epätavanomainen rakkausromaani. Se on romaani siitä, miten rakkautta vältellään. Ja se on kirja, jossa aaltoileva lähentyminen ja loitontuminen pitävät tarinaa ja sanottavaa liikkeessä.

Uneen vajotessani lokkien kirkuna kantautui vaimeana korviini. Ette saa nukkua, yritin sanoa, mutta en enää onnistunut. Minua vedettiin syvälle uneen siinä Sensein kainalossa levätessäni. Luovuin toivosta. Minua vedettiin omaan uneeni, kauas Sensein unesta. Muutama lokki kirkui aamun valossa.

Juuri tämäntapaisia tekstihelmiä romaanissa on. Pienin keinoin välittyy tilanne ja kertojan tunnetila. Tuossakin sitaatissa pinnan alla on se, miten kertoja kokee heti lähennyttään etääntymisen pelkoa. Kertojan kehittymistä sellaiseksi kuin hän on kuvaa pelkistetyimmin hänen itselleen toistama voimamantra: ”Toivominen ehdottomasti kielletty, toivominen ehdottomasti kielletty.”

Kiinnyn kirjaan hivuttaen. Annan sille luvan edetä omatahtisesti, välillä yksityiskohtia kirjaten, välillä harppoen kuukausia fokusoiden varovaiseen suhteen kehittymiseen. Teen epäsuhtaisen parin kanssa pistäytymisen kirsikankukkajuhlassa, teen pieniä matkoja, napostelen tofua, siemailen sakea, notkun baaritiskillä, ratkon haikuja – ja tunnustelen tunnelmia.

Teksti on hienovireistä olematta koristeellista, mikä miellyttää minua. Usein teen tulkintoja rivien väleistä, ja ymmärrän kuvattuja asioita siten, että ne ovat sanojaan suurempia. Sellaisia ovat mielestäni Sensein tarinat entisestä vaimostaan, esimerkiksi huikean unenomainen taikatempputilanne. Ja sellainen on kirjan konkreettinen Sensein salkku. Salkku avataan kirjan lopussa. Se sisältö on viedä jalat altani: yksinkertaista ja yhtä moniulotteista kuin koko elämä.

Japanilaisissa kirjoissa olen kiinnittänyt huomiota siihen, miten niissä usein kuvataan vieraantumista. Myös perheenjäsenet ovat toisilleen etäisiä. Niin tässäkin romaanissa. Siihenkin liittyviä sävyjä kertoja avaa kummallisella tavalla yhtäaikaisesti peitellen ja suoraan, samalla voimakkaan kuvallisesti. Uusi vuosi perheen kanssa saa kertojan tällaisiin mietteisiin:

Tunnelma oli vain jotenkin epätyydyttävä. Ikään kuin jos olisi tilannut useita pituudeltaan sopivia vaatteita, mutta kun oikeasti sitten sovittaisi niitä, joku olisikin liian lyhyt ja toisen helma viistäisi lattiaa. Ja kun sitten hämmästyneenä riisuisi vaatteet ja kokeilisi niitä vartaloa vasten, kaikki olisivatkin juuri sopivan pituisia. Sen tapainen tunne vaivasi minua.

Kun olen lukenut romaanin viimeisen rivin, käännän tyhjän sivun. Niin luulen. Ei. Sivuille on piirretty valkoinen lehti, seuraavalle musta lehti. Romaani ei räjäytä tajuntaani, vaan tarina, kertoja ja Sensei jäävät kummalla tavalla mieleeni kieppumaan – niin kuin pitkäkestoinen hidastuskuva syksyllä puusta putoavista lehdistä. Ja kuva palaa usein ja pitkään mieleeni lukemisen jälkeen. Kaunista, haikeaa, pakotonta.

– –

Hiromi Kawakami
Sensein salkku
suomentanut Raisa Porrasmaa
S&S 2018
romaani
243 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Myös Älä ota sitä niin vakavasti on lukenut kiehtovan Sensein salkun.

11 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani

11 responses to “Hiromi Kawakami: Sensein salkku

  1. ritvamirjamisuhonen@gmail.com

    Kirjoitat runoa! Arviosi avaavat aina useita reittejä, sitaattisi houkuttelevat tarttumaan kirjaan ja kirjoittamasi kieli on tavattoman elävää ja kaunista.
    Minulla on täällä matkallani mukanani Marianna Kurton Tristania, Pasi Ilmari Jääskeläisen Väärän kissan päivä ja Kjell Westön Rikinkeltainen taivas – ja iso ikävä hyvää kirjallisuutta.
    Tyttäreni puolison kirjahyllystä nappasin Matt Vickersin Lecretia’s choicen, jonka oli jättää lukematta alun ylimaalaileva tyylin kyllästyttämänä. Hyvä, etten jättänyt, sillä tarina kirjailijan aivosyöpään kuolleen vaimon (lakimies) kamppailusta muuttaa Uuden-Seelannin lainsäädäntöä siten, että parantumattomasti sairaille myönnettäisiin oikeus kuolinapuun, oli kiinnostava.
    Olen lukenut kirja-arviostasi myös lomallani ja odotan paluuta Suomeen aloittaakseni kirjojen ahmimisen. Kiitos ilosta, jota ammennan blogistasi!

  2. Ritva, suuri kiitos sanoistasi! Lukeminen on nautinto, ja onpa mainiota, että lukemisesta lukeminen on sitä. Kuulumisiin ja lukemisiin!

  3. Ihastuin kuvaamaasi kirjaan, riensin varaamaan sen kirjastosta huomatakseni, että minulla oli jo varaus! Tulispa pian, kuullostaa just sellaiselta mitä nyt haluaisin lukea.

    • Erja, kiva kuulla! Ja voi voi, etten voi lukea kokemastasi, kun blogisi on telakalla. (Muutaman kerran minulle on tapahtunut tuota, että varaan toistamiseen jo kerrana varattua.)

      • Tulen tänne sitten kertomaan mitä kirjasta tykkäsin 🙂
        Varaaminen useampaan kertaan ei nyt ole niin vaarallista, varsinkaan kun se ei enää maksakaan mitään. Mutta se, että olen ostanut joitain kirjoja useampaan kertaan, se on jo vähän noloa. Mutta niin voi hajamieliselle käydä kun hamstraa kirjamessujen tarjouspöydillä sun muualla, vaikka niitä hyllynlämmittäjiä olisi jo kotona ihan riittävissä määrin.

      • Tule, tule!

        Jos on vaikka niin, että kirjoistakin voi sanoa: kaksin aina kaunihimpi.

  4. Kawakami luo näiden treffeillä käyvien ja rakkausmielessä seurustelemaan päätyneiden Sensein ja Tsukikon yhteisestä tarinasta siron, hienopiirteisen ja tunnerikkaan, tyylipuhtaasti sanoiksi puetun kertomuksen. Vahva ja hauras. Ei mitään liikaa, ei mitään liian vähän. Kohtaamme, kuljemme hetken rinnakkain ja eroamme toinen toisistamme, jmutta olemme korvanneet sydämestämme puuttumaan jäävän palan jollakin toisella, arvokkaalla, elämäämme muokkaavalla ja rikastuttavalla. Elämä – arvoitus -kuin Sensein salkku…

  5. riitta k

    Japanilainen kirjallisuus on minullekin vaikeasti avautuvaa, usein en ymmärrä hienovaraista hienoutta. Mutta Sensein salkku hurmasi, liekö syynä huumori vai epäsovinnainen pari, en tiedä mutta minusta tämä oli aivan ihana ❤

  6. Paluuviite: Hiromi Kawakami: Sensein salkku – Kosminen K

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s