Taas on toimittaja ryhtynyt jännäritöihin. Fiona Barton näki työurallaan oikeussalidraamoja, ja häntä jäivät hiertämään tilanteet, joissa syytetyt näkyivät mediassa puoliso vierellään. Barton pähkäili, mitä sitten tapahtuu, kun pariskunta sulkee kotioven ja on kaksin. Siitä syntyi Leski (Bazar 2018).
On virkistävää lukea trilleri tavanomaisesta poikkeavasta asetelmasta. Kirjan keskiössä on leski, jonka miestä syytettiin pienen tytön katoamisesta. Mies, nimeltään Glenn, kuoli bussin alle, kun rikos oli vielä selvittämättä. Kirjassa asiantilaa setvitään lähinnä Jean-lesken, naistoimittajan ja poliisimiehen osuuksin. Niin viivähdetään välillä lesken menneisyydessä, avioliiton tilassa ja myös muiden henkilöiden menneessä ja nykyisyydessä.
Pidän luotaantyöntävinä lapsiin kohdistuvien väkivalta-, lapsiporno- ja pedofiiliaiheisiin keskittyviä jännäreitä. En tiedä, onko hyvä vai huono asia, että työnnän tässä kirjassa tuon tematiikan taka-alalle ja keskityn rikoksesta syytetyn miehen ja hänen vaimonsa dynamiikkaan. Mitä puoliso suostuu näkemään tai olemaan näkemättä? Kyllä trillerin ydin on siinä, onko mies syyllinen, mutta kiinnostavampaa on, miten epäillyn vaimo siihen ja kaikkeen muuhun suhtautuu. Trilleriä on myös se, millainen on Jeanin ja Glennin avioliitto.
Glenn olisi saanut kohtauksen. Jopa ennen niitä poliisijuttuja hän halusi pitää asiat yksityisinä. Me olemme asuneet tässä talossa vuosikausia, koko avioliittomme ajan, mutta – niin kuin naapurit vähintäänkin mielellään kertoivat toimittajille – olemme aina pysyneet etäisinä. Eivätkö naapurit aina sano niin, kun naapurista löytyy ruumiita tai pahoinpideltyjä lapsia? Mutta meidän tapauksessamme se oli totta.
Leski näyttää median mahtia ja jahtia. Mediatalojen tulee tavoitella lööppinäkyvyyttä kaikin keinoin, ja kilpailu on kovaa. Kirja pistää miettimään sitä, mitä tapahtuu ihmisille lööppikohujen takana. Tuomioistuimessa syytetty on syytön kunnes toisin todistetaan, mutta mediassa retostellaan estoitta. Mediakuluttajat kääntyvät kohuhenkilöä vastaan, ja seurannaisvaikutukset ulottuvat perheeseen, ystäviin, työhön – sosiaaliseen ja taloudelliseen tilanteeseen. Entä jos kaiken härdellin keskellä syytetty on syytön? Tai jos hän on syyllinen, miten käy läheisille?
Herald on löytänyt meidät. Löytänyt meidät ja valokuvannut meidät: ”Sieppaaja lekottelee vaimonsa kanssa auringossa eksklusiivisessa piilopaikassaan Dordognessa” sillä aikaa kun Dawn Elliot ”jatkaa epätoivoisesti lapsensa etsintää”. Seuraavana päivänä Tom lukee otsikot meille puhelimessa. ”Tom, mehän olemme täällä vain siksi, että meitä jahdataan”, minä sanon. ”Ja Glenn on tuomioistuimessa julistettu syyttömäksi.”
”Niin on, Jean, mutta lehdet ovat perustaneet oman tuomioistuimen. Mutta ennen pitkää ne siirtyvät seuraavaan aiheeseen – ne ovat kuin lapsia, niiden huomio kääntyy helposti muualle.”
Toimittajat ja poliisit ovat vakiokalustoa jännäreissä. Yleensä heidän välinsä ovat jännitteisiä, vaikka onhan noita muitakin toverillisia toimittaja-poliisi-suhteita niin kuin tässä kirjassa. Leskessä siis hienotunteisesti kaveerataan. Ammattilaisina toimittajaa ja poliisia kuvataan, ja ihan uskottavasti; hiukan pakonomaisesti raotetaan pikkaisen privaattipuoltakin.
Lopputulema on, että Leski on kelpo viihdejännäri. En sitä poikkeuksellisen erikoisena, syvällisenä tai omaperäisenä pidä, mutta tarinassa on toimivia ideoita. Jonkin verran olisin juonta tiivistänyt. Joitain juttuja arvasin aika alkuvaiheessa, mutta pitihän Leski otteessaan.
– –
Fiona Barton
Leski
suomentanut Pirkko Biström
Bazar 2018
trilleri
376 sivua.
Sain kustantajalta ennakkokappaleen. Kirja ilmestyy 16.1.2018.
Moni bloggaaja on jo Lesken lukenut, esimerkiksi Hemulin kirjahylly, Järjellä ja tunteella, Kirjakaapin kummitus, Kirsin kirjanurkka, Leena Lumi ja Rakkaudesta kirjoihin,
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 