Sisko tahtoisin jäädä

ParkkinenTarina alkaa Valkoisesta talosta Korppoon saaristossa, sinne se myös päättyy. Karen, 83 vuotta, ajaa lapsuudenkotinsa pihaan seuranaan 17-vuotias iranilaistaustainen, raskaana oleva Azar. Romaanissa matkataan 1930-luvulta nykypäivään kahden naisen kyydissä. Toinen on taipaleensa loppupuolella, toinen alussa, aivan erilaisin lähtökohdin ja menosuunnin.

Leena Parkkisen Galtbystä länteen (Teos 2013) on lukuvirettä kannatteleva romaani. Päällisin puolin siinä selvitetään 1947 tapahtunutta murhaa ja heti murhan jälkeen kuolleen Karenin isonveljen Sebastianin osuutta asiaan. Jännityskirjallisuuden elementit ovat nykyproosassa aika tavallisia, ja niiden toimivuuden ratkaisee se, onko romaanissa muutakin kuin rikoksen selvitystaso. Parkkisen teoksessa on: henkilöiden kehitys, kipupisteet ja ulkoinen toiminta kuvataan sattuvasti sekä elämää paljastetaan kuoriutuvin kerroksin. Tarinassa on paljon aineksia, ehkä liikaakin; kaikki osaset kyllä löytävät liitoskohtansa.

Romaanissa on kekseliästä naiskuvausta. Karen on pienestä pitäen terävä tyttö, eivätkä särmät ole hioutuneen mummoiässäkään. Karenissa on menetyksien parkkiinnuttamaa tarkkanäköisyyttä. Azar on hänkin ikäisekseen näppärä, (yllättävän paljon Teema-dokumentteja seurannut) outoon seuraan ajautunut lukiolainen Hervannasta. Azarin myötä romaaniin astuu myös aika avuton alamaailma.

Azarin kautta käsitellään maahanmuuttajuutta, sitä miten parhaimmillaan söpö nappisilmä voi kelvata kantasuomalaisen maskotiksi, kunhan eivät erikoisuudet näy liikaa. Azar on ulkopuolinen kulttuuritaustansa vuoksi, ja sitä on ollut nuori Karenkin, mantereelta tulleen tytär umpimielisellä saarella.

Sekä Azar että Karen ovat kohdanneet kelvottomia miehiä, ja rakkaus on jäytänyt. Eikä vanhemmuuskaan ole kukoistanut: kummankin vanhemmat ovat olleet ailahtelevia tai vetäytyviä. On selvittävä itse, ja he ovat selvinneet. Kohtaamattomat perhesuhteet toistuvat, ei vähimpänä Karenin suhde poikaansa, joka on pienenä näyttänyt palvotulta Sebastian-veljeltä. Näköispatsaankaltainen lapsiraukka ei ole voinut olla rakastettu sellaisenaan.

”Älä lähde pois”, Karen sanoo ja hän tietää että se on lapsellinen lause. Ei Sebastian voi päättää omista menemisistään. Hänen on lähdettävä ja Karenin tehtävänä on sopeutua, kirjoittaa pitkiä kirjeitä ja pestä mattoja lipeän haju rystysissään niin kuin ennenkin. Eikä Sebastian vastaa.

Sebastian on Karenin hellimä elämän puuttuva pala. Isoveli on poissaolevanakin romaanin säkenöivä keskus. Nuorena kuollut komistus on lumoaja ja arvoitus. Sebastianista selviää oleellisuuksia lukijalle aika varhain, Karenille myöhään. Se ei poista kirjan jäntevää ja levottomuutta herättävää tunnelmaa. Komeassa loppukuvassa on näky sileästä, hyisestä merenpinnasta. Elämänmittainen etsintä ratkeaa.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s