Päivittäinen arkisto: kesäkuu 16, 2015

Virpi Hämeen-Anttila: Käärmeitten kesä

Yön sydän on jäätä aloitti sarjan, jota Käärmeitten kesä (Otava 2015) jatkaa.Virpi Hämeen-Anttila on perehtynyt 1921-vuoden Helsinkiin ja ajanjakson poliisityötapoihin, politiikkaan, tyyliin ja kieleen. Aikamatka on vakuuttava.

Oliko Käärme Merthen vai joku herroista Rimala, Laakkonen ja Boman-Roselius, joita he olivat pitäneet apureinaan? Jos Merthen ei ollut Käärme, oliko Käärme kuitenkin saanut vallan Merthenin yli ja käyttänyt tätä hyväkseen? Puhuiko Malmsten totta? Minne Rimala, Laakkonen ja Boman-Rosenius olivat kadonneet? Kenellä oli hallussaan Alina Jegoroffin kaulakoru ja Eliassonin aarre?

Siinä se: Hämeen-Anttilan dekkarissa on runsaasti henkilöitä ja juoniaineksia. Olen tippua tämän tarina-automobiilin kyydistä, vaikka henkilöistä on monisivuinen luettelo sekä tiivistelmät vakoilu- ja rodunjalostustaustoista. Lisäksi romaanissa on tarjolla teosofisia oppiriitoja ja valkoiset-punaiset-problematiikkaa sekä kaksoisagentti. Ja jos joku kirjan lukija haluaisi raivata väkeä luonnonkasvimyrkyin, siihenkin dekkari antaa näppäriä vinkkejä.

Yksityisetsivä Björk selvittää epäilyttävää kuolemaa ja jalokivivarkautta, mikä ryöpsähtää monihaaraiseksi – vertauskuvaksi ei riitä käärmeen kaksihaarainen kieli. Minua dekkari ei jännityttänyt, vaikka monenlaista uhkaa tuppaa. Jännäriainekset ovat raami, jossa porukka pysyy ajassa ja paikassa. Runsaus vie terän, silti tunnelmassa ja kerronnassa on viehkoa perinteiden kunnioitusta tyyliin Agatha Christie.

Ensimmäisessä osassa kaipasin päähenkilön, virkamies-yksityisetsivä Björkin hahmon syventämistä. Siinä sarjan toinen osa astuu askeleen eteenpäin. Yhä miekkonen keikaroi ja ihailee huoliteltuja naisia, myös mielenmyllerrykset tihkuvat hiotusta ulkokuoresta. Björk ehtii: hän jakaa aikaansa virkatyön, väitöskirjan ja rikoslaboratorioharrasteen kesken sekä sukkuloi monenmoisten sukulaisten ja tuttavien parissa. Nelisen neitoa luo häneen silmäyksiä, kohtalokkaimmin Mata Hari -tyyppinen lumoaja. Romanssiosuus jää lupaavasti auki. Koska sukuperintö, salainen addiktio ja yleneminen virassa ovat taitekohdassa, jatkoa seurannee.Käärmeitten kesä

Björkin rinnalla on kiinnostavia henkilöitä, jotka jäävät haljuiksi. Esimerkiksi Martti-poliisissa kollegoineen voisi olla potentiaalia. Björkin uusi apuri on oiva lisä. Poika on kyllä hämmentävä: 13-vuotias kengänkiillottaja, joka kirjoittaa hienoja yleiskielisiä raportteja mutta puhuu värikästä stadin slangia. Naiskuvat jäävät aika pinnallisiksi, muutaman ominaisuuden tyypeiksi.

Ymmärrän hyvin 1920-luvun ihailijana, että ajan tarjoomukset ovat niin kiehtovia, että on vaikea rajata. Silti kannattaisi. Hämeen-Anttila on osoittanut, että hän todella hallitsee taustatyön ja päähenkilöhahmotuksen. Miten olisi fokusointi päähenkilön sieluntuskan kehityskaareen ja johonkin kiinnittävään, ajanhengen ytimeen natsaavaan juonenkulkuun?

_ _ _

Virpi Hämeen-Anttila
Käärmeitten kesä
Otava 2015
351 sivua
dekkari
Lainasin kirjastosta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus

Mehmet Murat Somer: Gigolomurha

Atatürkin uskonnottomasta politiikasta Turkki on livennyt vähitellen toiseen suuntaan. Ei ole kauaakaan, kun puhututti turkkilaisen johtajamiehen paheksunta naisten nauramisesta suu auki. Ainakin istanbulilaiset naiset reagoivat remuamalla mielenosoituksessa hampaat näkyen. Ehkä väljempää on tulossa, sillä juuri käytyjen vaalien perusteella konservatiivinen AKP ei voi enää yksin muodostaa hallitusta eikä puolueen keulakuva presidentti Erdogan huseerata yksinvaltiaana. Näin oletetaan.

Median välittämään kuvaan nyky-Turkista liittyvät mielenosoitusväkivalta ja sanavapausrajoitukset. Tuoreessa muistissa on esimerkiksi Orhan Pamukia uhannut oikeudenkäynti epäisänmaallisuudesta. Millainen mahtaa olla sikäläinen suhtautuminen Mehmet Murat Someriin? Hänen trillerinsä Gigolomurha (suom. Tuula Kojo, Schildts & Söderströms 2014) ei aivan istu AKP-linjaan.

”Tunnetko olevasi nainen?”
”Toisinaan”, minä sanoin.
”Mistä asti olet ollut tuollainen?”
”Siis transvestiittiko?”
”Niin…”
”Kaiketi jo pitkään”, minä sanon. ”Mutta pukeudun joskus myös mieheksi.”
Siis mitä, rupesinko minä jo kieltämään itseni ja siirtymään puolustuskannalle?

Dekkarin minäkertoja on istanbulilainen henkilö, joka liikkuu yökerho- ja hakkeriympyröissä. Lähipiiri on homo- ja transuväkeä. Suhdeverkosto on laaja, eikä mielihaluja peitellä. Tietoverkkokaappausten ohella päähenkilö toimii yksityisetsivänä. Tässä romaanissa etsinnän alla on intohimoja herättäneen gigolon murha.

Alakulttuurikuvaus on värikäs, mutta kaipaan lisää Istanbulin olemuskirjavuutta. Poliittista tai yhteiskunnallista kannanottoa ei suoraan kirjassa ole. Jonkin verran suhdeverkostojen, vallankäytön ja raharikkaiden etuilu näkyy. Homofobinen eriarvoasetelma ei erityisesti erotu. Erilaisuus ei kuvatuissa piireissä hätkähdytä, ja tuntuu siltä, että poikainkeskeinen vehtaaminen on luonnollista ja yleistä. Tietysti niin, koska se on romaanin keskeisnäkökulma elämänmenoon.Gigolomurha

Kerronnallisesti tai juonikuljetukseltaan ei Gigolomurha poikkea keskivertodekkarista. Tätä tyyliä on paljon. Kertoja on aika rehvakka sanailija, näppärä toimija ja tehokas selviytyjä. Ihmissuhteissa on sotkua. Tuttavapiiri on värikäs, ja sen avulla tavoitellaan komiikkaa. Näitä hakkereitakin nykydekkareissa riittää. Täytyy myöntää, että luistavasti kirjassa juttu luistaa, silti hetkittäin ehdin hieman pitkästyä.

Gigolomurha on dekkariviikkoni välipala. En ole aiemmin lukenut turkkilaista dekkaria – nyt olen. Täysillä en syttynyt. Mutta kirjassa on mielenkiintoinen ääniraita. Etenkin eurooppalainen barokki soi herkullisen ristiriitaisesti muun melskeen taustalla.
– – –
Mehmet Murat Somer
Gigolomurha
Suomentanut Tuula Kojo
Schildts & Söderströms 2014
Hop-Çiki-Yaya -trilleri
289 sivua.
Lainasin kirjastosta.
Vaikka varsinainen dekkariviikko on ohi, jatkan vaan…
Dekkariviikko_logo_260px (1)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus