Päivittäinen arkisto: 26 huhtikuun, 2016

Sieluni hymyt -haaste

”Listaa ne pienet ja miksei suuretkin asiat, jotka tekevät juuri sinut onnelliseksi, jaa blogissasi tai muualla somessa ja lähde jakamaan hyvää mieltä eteenpäin haastamalla muutkin miettimään syitä olla onnellinen.”

Kulttuuri kukoistaa -blogin Arja haastoi minut miettimään onnellisuusasioita. Hyvä ajoitus haasteella on, sillä ylikuormitus on viime aikoina väijynyt ja pimittänyt arjesta nauttimista. Lomaviikon aluksi on hyvä pysähtyä listaamaan plussia. Jo otsikko ”sieluni hymyt” saa leudolle mielelle.

Onnelliseksi juuri nyt tekee se, että saan olla muutaman päivän aikataulottomana, viettää täysin suunnittelemattomia päiviä. Koitan vältää kevätsiivousta huutavien kohteiden meteliä. Vain olen. Suorittamatta.varpaat

Onnellisuuden hyrinää tunnen siitä, että lähellä olevilla ihmisillä on asiat juuri tällä hetkellä riittävän hyvin. Tunnistan reunaehdot, mutta niiden sisällä tänään on hyvä päivä. Ja voiko tältä hetkeltä enempää pyytää, kun on saanut aikuiselta lapselta WhatsApp-viestinä sykkivän sydämen?

Onnen aineksia antaa myös Alma. Kissan omaehtoinen kumppanuus virittää päivittäiseen ihmettelyyn luontokappaleen mielenailahduksista. Alman runoilu on pieni bonus (kissa)elämän päivittelyssä.

Alma

Onnelliseksi tekevät sanat, lauseet, tekstikappaleet – joskus jopa itse naputeltuna. Kirjoittaminen tekee ajattelua näkyväksi, itselle käsitettäväksi, joskus jopa jaettavaksi. Hienot sanat voivat olla myös kuultua, esimerkiksi osana musiikkia – säväytysteho tuplaantuu.

Onnelliseksi tekee myös kirjojen kaveruus. Kuuntelin taannoin kirjailijaa, joka eritteli lukuharrastustaan juuri siten, että se karkottaa yksinäisyyttä. Minulla on ollut onni lukea juuri hyvä romaani, Frau. Vaikken päähenkilöä kaipaa tuttavapiiriini, kirja on hyvää seuraa – antaa pohdittavaa.

kirjahyllyt

Hyllykavalkadi

Onneksi on ollut mahdollista matkustaa. Viime vuosien kaupunkilomat palautuvat välillä ilostuttavina muistoina. Seuraavan reissun suunnittelu sisältää jo ison osan reissun riemua.

Onnellista on nähdä värejä. Kuvataide herättää ja virkistää. Nyt onkin lähistöllä useita näyttelyitä, jotka kiinnostavat. Se niistä suunnittelemattomista lähipäivistä…

kevät2

Onnea on kevät. Valon ja vihreän versoava liitto virkistää. Huomaan iän myötä herkistyneeni vuoden kierrolle. Käyn säännöllisesti Kuolemaisen lähellä, suolammen, jossa kaksi kurkea pesii. Viikonloppuna ne taas kajauttivat trumpettiäänellään kaivatun tervehdyksen. Haikuksihan se onni taipui:

Kevät käynnistyy
leveän siipivälin
tultua: kurjet.

Haastan sielun hymyä jakamaan jokaisen lukijan – edes yhden tämänpäiväisen ilonpilkahduksen. Toivon näkeväni hymynkaretta ainakin Ullan, Kirsien ja Jonnan blogeista.

2 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Sekalaista

Veera Vaahtera – likkalittiä

Synkeiden sotakirjojen välissä halusin lukea hömppään kallellaan olevaa kirjallisuutta. Chick lit ei ole lempilajini, mutta jos monipuolinen kirjailija Pauliina Vanhatalo sitä kirjoittaa muun kirjoitustyön vastapainona, voin minä samasta syystä sitä lukea. Vanhatalon tuotannosta Pitkä valotusaika (Tammi 2015) on komea taiteilijaromaani ja Keskivaikea vuosi (S&S 2016) säväyttävän avoin masennuskuvaus – katsastan siis kirjailijan Veera Vaahtera -tyylin.

Veera Vaahtera on Vanhatalon alter ego. Vaahtera-kirjojen kansiliepeissä tekstejä kutsutaan komediallisiksi lemmentarinoiksi. Olen lukenut niistä nyt kaksi ensimmäistä: Onnellisesti eksyksissä (Tammi 2012) ja Rakkautta vahingossa (Tammi 2013).

Kirjojen päähenkilöt ovat kolmikymppisiä akateemisia naisia ja dilemmana on aikuistuminen ja vastuun otto elämästä. Esikois-Vaahterassa yliopistosta valmistuminen takkuaa, toisiaisessa yllätysraskaus laittaa elämän raiteiltaan tai raiteilleen. Kummassakin yksi kariutunut suhde kummittelee mahdollisuutena, mutta tyrkyllä olisi pari potentiaalia romanssia, kunhan vain päähenkilö luottaisi siihen, mitä haluaa.

Veera Vaahtra

Teininä luin Hilja Valtosta ja pari kesää sitten nauroin vedet silmissä viimeisintä Bridget Jonesia. Jane Austenia arvostan tarkkanäköisenä ihmistuntijana. Nämä kolme mainitaan Vaahteran esikuviksi. Ei paha! Terävän huvittuneesti Vaahteran naiset näkevät itsensä ja muut. Vaahtera ei ole ääneen naurattaja, mutta arkisia kommelluksia ja päähenkilön törmäilyjä hän kuvaa hymynkareisen lempeästi.

Huomaan arkirealistina kompastelevani joihinkin realiteetteja uhmaaviin tapahtumakäänteisiin. Pidän hitusen enemmän Onnellisesti eksyksissä -kirjasta, siinä on raikas ote. Hiljavaltosmaisuutta on sattumustouhuilu (okei, kuuluu genreen muutenkin), ehkä myös ensimmäisen romaanin seksittömyys. Huumori on irtonaisempaa kuin Rakkautta, vahingossa -kirjassa, jossa elämäntilanne on peruuttamaton mutta ratkaistava. Jälkimmäisessä on sen sijaan virkistävän reteää raskausajan kuvausta ja äitimyytin purkua.

Pidän tyylistä. Teksti on luistavaa; kömpelöä juonen- tai virkkeenkuljetusta ei tarvitse pelätä. Mukavaa viihdettä siis. Sen lisäksi kirjoissa on omapäisen naisen voimasisus. Naiset pärjäisivät omillaan, mutta tottahan elämää sulostuttavat lemmekkäät suukot ja kaipuu ihojen likistelyyn. Tiivistän tunnelmani Onnellisesti eksyksissä ystävyyssitaattiin:

Ja niinä lyhyinä tuokioina, jolloin nauroimme yhdessä sinä iltana, tunsin vähän aikaa, että olimmekin onnekkaita ja turvassa, että tämä poukkoileva, kummallinen ja arvaamaton elämämme oli kuitenkin piripintaan täynnä vapautta.

– – –
Veera Vaahtera

Onnellisesti eksyksissä
Tammi 2012
komediallinen lemmentarina
272 s.

Rakkautta, vahingossa
Tammi 2013
komediallinen lemmentarina
239 s.

Lainasin kirjastosta.

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus